Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Historian maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

  • Tanska, Meri-Pinja (2021)
    Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan presidentti Sauli Niinistön puheissa esiintyviä Venäjä-uhkakuvia sekä näihin liittyvää uhkakuvaretoriikkaa vuosilta 2012–2016. Tutkielmassa sivutaan, millaiset Suomen ja Venäjän väliset keskinäissuhteet ovat historian saatossa olleet, miten ne ovat rakentuneet, miten Venäjään liittyvistä uhista on puhuttu sekä millaista uhkakuvaretoriikkaa historian saatossa on esiintynyt. Tutkielmassa kartoitetaan myös Venäjän imperialismin uutta nousua ja ekspansiivista politiikkaa, joilla on ollut vaikutusta uhkakuviin ja uhkakuvaretoriikan muutokseen. Analyysin avulla vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaista Venäjään liittyvä uhkakuvaretoriikka on presidentin puheissa ja miten se on muuttunut tarkasteluajanjaksolla? Miten historian aikana muotoutuneet Venäjä-uhkakuvat ja retoriikka nousevat esiin presidentti Niinistön puheissa tarkasteluajanjaksolla? Millaisena Niinistön Venäjä-linja ja suhtautuminen Venäjään näyttäytyvät puheiden retoriikan perusteella? Voidaanko suhtautumistavasta löytää yhtymäkohtia historiasta tuttuihin ulkopolitiikan linjoihin? Analyysissa hyödynnetään laadullisen tutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja. Tutkielmassa todetaan, että uhkakuvaretoriikka muuttui selkeästi Ukrainan kriisin seurauksena. Ennen Ukrainan kriisiä Niinistön puheista välittyvä retoriikka on pehmeää, diplomaattista ja yhteistyöhenkistä. Ukrainan kriisin seurauksena retoriikka puheissa muuttuu suorasanaisemmaksi ja uhkakuvat vahvistuvat. Puheissa esiintyy osittain samankaltaisia uhkakuvateemoja kuin historiassa ja esimerkiksi kylmään sotaan viittaava retoriikka nousee esiin presidentin puheissa. Ukrainan kriisin myötä uutena teemana esiin nousevat hybridiuhat. Niinistön tavasta suhtautua Venäjään voidaan löytää yhtymäkohtia historian aikana tutuksi tulleisiin ulkopoliittisiin linjoihin ja Venäjä-suhteisiin liittyviin toimintatapoihin. Suhtautumistavasta voidaan havaita myös Niinistön itsensä määrittelemä aktiivinen vakauspolitiikka.
  • Absetz, Maija (2019)
    Käsittelen valtaeliitin oikeudenmukaisuuskäsityksiä vuoden 1984 työttömyysturvalaista. Sosiaaliturvan eriarvoistavia vaikutuksia ennen 1990-luvun lamaa käsitteleviä tutkimuksia on tehty vain vähän, joten tämä tutkimus lisää tietoa jo 1980-luvulla tapahtuneesta sosiaaliturvasta johtuneesta eriarvoistumisesta. Tarkastelen ajanjakson valtaeliitin osapuolten välisiä suhteita ja vallan jakautumista. Lisäksi analysoin ja arvoin valtaeliitin osapuolien perusteluja oikeudenmukaiseen työttömyysturvaan. Arvioin työttömien oikeuksien ja velvollisuuksien muutoksia verrattuna edelliseen vuonna 1971 laadittuun työttömiä koskevaan lainsäädäntöön. Perustelen kuinka vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksella oli työttömien oikeuksia heikentäviä vaikutuksia. Valtaeliitti tutkimuksessani tarkoittaa työmarkkinoiden keskusjärjestöjä (Suomen Työnantajien Keskusliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö) sekä parlamentaarisen lainsäädäntöprosessin virallisia osapuolia eli hallitusta ja eduskuntaa. Aineistona käytän aiheeni kannalta oleellisia lainsäädäntöprosessissa laadittuja asiakirjoja: päälähteinäni ovat työttömyysturvakomiteanmietinnöt, vuoden 1984 hallituksen esitys työttömyysturvalaiksi ja vuoden 1984 valtiopäivämietintöjä. Lisäksi täydennän aineistoani Helsingin Sanomien uutisoinnin ja työmarkkinajärjestöjen pöytäkirjojen avulla. Analysoin tutkimuskirjallisuutta ja alkuperäislähteitä lähdekritiikin, triangulaation ja hermeneutiikan keinoin. Aineiston perusteella voidaan osoittaa, että työmarkkinajärjestöt vaikuttivat lainsäädäntöprosessiin. Työmarkkinajärjestöjen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tukema työttömyysturvauudistus vahvisti työttömyysturvan ansiosidonnaisuutta ja lisäsi työttömyysturvan tasoeroja työttömien välillä. Ansiosidonnaisuutta voimistettiin, vaikka hallituksen enemmistö ja osa oppositiosta olisi halunnut luopua ansioturvajärjestelmästä ja siirtyä kaikille kuuluvaan perusturvaan. Kaikkien työttömien työttömyysturvan tasoa nostettiin, mutta ammattiliittojen työttömyyskassojen hallinnoiman ansioturvaan oikeutettujen lyhyen aikaa työttömänä olleiden perheellisten työttömien työttömyysturvaa nostettiin kaikista eniten. Työttömien väliset tuloerot kasvoivat sekä perusturvan ja ansioturvan välillä että ansioturvan sisällä, mutta työttömien ja palkansaajien välinen taloudellinen kuilu kapeni. Uusien työttömien ryhmien (yrittäjät, osa-aikatyöntekijät) oikeudet olivat muita ryhmiä heikompia. Tarveharkinnasta ei luovuttu, vaikka käytäntöä pidettiin epäoikeudenmukaisena. Työttömyysturvauudistus perustui yhä oletukseen kokoaikatyöstä, jossa työttömyysjaksot selitettiin katkoksina työurassa. Työttömyyden syiden selittämisessä keskityttiin työttömän vaikutukseen omaan työttömyyteensä ennemmin kuin työttömyyden rakenteellisiin syihin. Työttömien oikeuksia kavennettiin suhteessa vanhaan lainsäädäntöön. Työttömyysturvassa siirryttiin aiempaa velvoittavampaan tulkintaan alueellisesta liikkuvuudesta, ammattisuojan kesto yhtenäistettiin lyhyemmän keston mukaisesti ja uusia karensseja laadittiin työttömien aktiivisen työn vastaanottamisen varmistamiseksi. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että sosiaaliturvaa kiristettiin jo talouden nousukaudella, vaikka leikkaukset työttömyysturvaan tehtiin vasta 1990-luvulla. Sosiaaliturvan kiristävää vaikutusta voisi tutkia vielä monipuolisemmin kuin vain työttömyysturvan osalta. Vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksesta olisi perusteltua myös tutkia lainsäätäjien taloususkomuksia. Jatkotutkimuksessa tulisi selvittää Suomen asema verrattuna 1980- luvun kansainvälisen sosiaaliturvan ja talouskasvun keskinäiseen suhteeseen.
  • Korpelainen, Eirik (2022)
    The present study seeks to answer the following all-encompassing question: who were the Rephaim? This inquiry is founded upon the hypothesis that said group was noted in ancient texts for its status as powerful warriors. Beyond demonstrating this martial disposition another major objective is that of proving their general character as temporal actors rather than supernatural and mythical figures, the latter being the view asserted by much of modern scholarship. The primary sources employed are particularly the relevant biblical and Ugaritic texts that mention the Rephaim, yet the brief Phoenician writings attesting to said group are considered as well. Additionally, various other ancient texts, especially those of Egyptian provenance, provide important circumstantial information about the periods, regions, and events relevant to the Rephaim. Naturally related academic literature is consulted throughout such qualitative research. As is typical for such a highly interdisciplinary field as Ancient Near East studies, the present study also avails itself of archaeological data when possible. Linguistic factors too figure prominently as there often remain ambiguities as to the most correct interpretation of the dead languages in which the relevant primary sources were written. Besides the primary sources utilized, especially since the rediscovery of the ancient city of Ugarit in 1928, a rich scholarly tradition has grown around the study of the Rephaim, or Rapiuma, as they appear in the Ugaritic context. It is to this discussion that the present study contributes, and by so doing, provides fresh perspectives on the matter at hand. What differentiates the present study from most other contemporary investigations into the Rephaim is its favorable estimation of the biblical record as an important and relevant historical source. Indeed, it is the wholly temporal biblical portrayal of the Rephaim that helps highlight such equally non-supernatural characteristics in the more fragmentary and indefinite Ugaritic texts as well. In conclusion, the present study may proclaim that it adequately reaches all the goals it has set for itself. What follows then is a summary of the research results. Ancient texts indicate that the Rephaim were active in the Levant, especially its more southern regions, from at least the 19th century B.C. onwards. They appear to have been strongly linked with the Amorite expansion in the Middle Bronze Age Near East. In the 15th century B.C. the group is claimed to have been destroyed from much of their traditional Levantine territories. The Rephaim seem to have disappeared as an extant people sometime prior to the end of the Late Bronze Age. Yet they lived on in 1st millennium B.C. biblical and Phoenician texts as literary archetypes of once powerful ancient figures. The present study plausibly corroborates the hypothesized status of the Rephaim as a temporal people of evidently historical significance rather than mere supernatural and mythical entities. Confirmed is also their warlike and often even kingly status, which evinces an elevated standing in their respective societies. Moreover, clarification of the typically misconstrued nature of the Rephaim results in an improved understanding of the ancient Levant in general, particularly as pertains to its Amorite heritage in the Bronze Age.
  • Pätäri, Jyri-Oskari (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa käsitellään suomalaisten lapsiperheiden kokemaa köyhyyttä ja puutetta toisen maailmansodan jälkeen vanhan Hämeen läänin alueella CARE-toiminnan näkökulmasta. Köyhillä lapsiperheillä oli mahdollisuus anoa Yhdysvalloissa asuneilta amerikansuomalaisilta avustuspaketteja, joita kutsuttiin niitä välittävän organisaation mukaisesti CARE-paketeiksi. Tämän kansainvälisen organisaation toimintaa johti Suomessa Suomen Huolto ry. Suomen Huolto toimi vuoteen 1953 asti Suomessa tapahtuneen vapaaehtoisuuteen perustuneen hyväntekeväisyyden keskusjärjestönä, jonka tehtävänä oli organisoida vapaaehtoinen Suomea avustava huoltotyö Suomen rajojen sisä- ja ulkopuolella. Suomen Huolto johti keskuselimenä toimintaa alaisinaan lääninkeskukset ja lääninkeskusten alaiset vapaan huollon keskukset. Vapaan huollon keskukset toimivat kunnan tai kaupungin vapaaehtoisen avustustoiminnan koordinoijina. Tutkimuksessa selvitetään miten suomalaisen köyhän lapsiperheen avustusprosessi eteni yksittäisestä anomuskirjeestä aina avustuksen saamiseen saakka. Tutkimuksessa vastataan tutkimuskysymykseen: ”Millainen oli CARE-avustuksen saanut lapsiperhe?” ja alatutkimuskysymyksiin: ”Millainen oli avustuksen saaneen lapsiperheen rakenne?”, ”Mitkä olivat avustuksen myöntämisen perusteet?”, ”Mikä oli vapaaehtoisen huoltotyön merkitys avustuksen saaneille perheille?”, ”Mikä oli siirtoväen määrä ja merkitys avustusten saaneiden perheiden joukossa?” ja ”Miten avustusorganisaatio toimi?”. Tutkimuskysymykseen vastataan kuvaamalla suomalaisen köyhän lapsiperheen rakenne vanhempien ammatin, lasten lukumäärän, mahdollisten perhettä kohdanneiden sairauksien ja siirtolaisstatuksen tarkkuudella. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on käytetty lähes 800 kotitalouden tietoja vuosien 1946–1948 väliseltä ajalta, joita vertaillaan maaseudun ja kaupunkien välillä. Materiaali koostuu erilaisista yksityisten perheiden kirjoittamista kirjeistä ja vapaan huollon keskusten tekemistä luetteloista, joiden perusteella Suomen Huolto on myöntänyt CARE-paketteja. Kyseisen avustuksen tärkein peruste on ollut suuri alaikäisten lasten lukumäärä. Tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä on lapsiperheiden tukemisen ja avustamisen tärkeys niin yksittäisen perheen subjektiivisen köyhyyden tunteen lievittämisessä kuin valtakunnallisen sosiaalipolitiikan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Suomalainen sosiaalipolitiikka painottui sotien jälkeisenä aikana nimenomaan perhepolitiikkaan pyrkien vähentämään köyhyyden ylisukupolvisuutta. Sotatilan aiheuttama valtakunnallinen köyhyys loi toimintakentän vapaaehtoiselle huoltotyölle, joka konkretisoitui myöhemmin 1950-luvun jälkeen tapahtuneessa hyvinvointivaltiokehityksessä.
  • Muttilainen, Lasse (2021)
    Tarkastelen tässä maisterintutkielmassa Englannissa vuosien 1840–1870 välillä julkaistuja arkkiveisuja, ja sitä kuinka rikollisuus, poliisi ja ankarat rikosrangaistukset on esitetty niiden sanoituksissa. Arkkiveisu on sanoitukseltaan kerronnallinen ja riimittelevä laulu, joita tarkasteluajanjaksolla julkaistiin etenkin Lontoon alueella. Kyse on kulttuurihistoriallisesta tutkimuksesta. 1840–1870-luvuilla rikollisuus oli kasvavassa määrin ongelma etenkin englantilaisissa kaupungeissa. Syynä rikollisuuden kasvuun olivat muun muassa kaupungeissa tapahtunut nopea väestönkasvu, sekä sen seurauksena lisääntynyt työttömyys. Samaan aikaan Ison-Britannian poliisivoimat läpikävivät uudistusprosessia, jonka tavoitteena oli poliisivoimien tehokkaampi organisointi. Toiminnan seurauksena poliisien määrää lisättiin, mikä tarjosi uusia työllistymismahdollisuuksia. Rikosnimikkeiden rangaistuskäytäntöjen uudistus taas lisäsi etenkin vankeusrangaistukseen tuomittujen määrää. Kuolemaantuomittujen määrä laski, mutta tämän seurauksena heitä koskevat teloitukset aiheuttivat kiinnostusta viktoriaanisen ajan toimintaympäristössä. Kaikki tavallisesta poikkeava toiminta kiinnosti myös arkkiveisuja laatineita sanoittajia ja kustantajia. Arkkiveisut kuvasivat niin vähäisiin kuin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden toimintaa. Poliisi ja vakavat rikosrangaistukset pääsivät myös edustetuksi arkkiveisujen sanoituksiin. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat. Miten arkkiveisut kuvasivat julkaisuaikansa rikollisuuta sekä rikollisia? Toisekseen, miten poliisi on esiintynyt arkkiveisujen sanoituksissa? Kolmanneksi, kuinka arkkiveisut ovat kuvanneet vankeusajan tapahtumia? Viimeisenä, miten kuolemaantuomittuja on kuvattu arkkiveisujen sanoituksissa? Tutkielman alkuperäislähteinä ovat toimineet neljätoista erilaista arkkiveisua, jotka ovat julkaistu 1840–1870-välisenä aikana. Arkkiveisujen julkaisupaikkoina ovat toimineet etenkin Lontoo, Preston sekä Manchester. Tutkimuskirjallisuutena on ollut esimerkiksi arkkiveisujen historiaa käsitteleviä teoksia. Myös muuta viktoriaanisen ajan elämään keskittynyttä tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty tutkielman teossa. Tutkielman tulokset ovat jossain määrin yllättäviä. Rikollisia ei ole aina kuvattu negatiivisesti, ja vastavuoroisesti poliisi ei aina esiinny sanoituksissa positiivisessa valossa käsiteltävänä olleissa arkkiveisuissa. Vangin elämä ei myöskään ollut helppoa kuvauksista päätellen.
  • Fougstedt, Daniela (2021)
    I min studie granskar jag kvinnosaksaktivisten Lucina Hagmans böcker och föredrag på ämnet samuppfostran under perioden 1887–1901 och sätter dem i deras idéhistoriska kontext. Hagman kämpade för att flickor skulle få en likadan utbildning som pojkar, samt att barnen skulle uppfostras likadant oavsett kön såväl i skolan som i hemmet. Jag använder mig av diskursanalys för att granska de sociala och politiska sammanhangen kring texterna och placera dem i deras samhälleliga kontext. Kring sekelskiftet fick finländska kvinnor nya rättigheter och diskussionen om deras position i samhället gick varm. Hagman menar, likt många av sina samtida gelikar, att kvinnor och män är olika varandra, men ändå så pass lika att de skulle tjänas av att uppfostras och utbildas på lika villkor. Hon argumenterar för att det är i samhällets intresse att göra detta, främst för att kvinnor blir bättre mödrar om de själva blivit uppfostrade enligt hennes ideal. Hagman säger även att kvinnorna är ansvariga för samhällets moral, en vanlig uppfattning under denna tid. Den stränga, absoluta moralen som krävdes av kvinnorna borde även krävas av männen. kvinnorna bör även utöka hemmets sfär till att omfatta hela samhället. Hon lutar sig tillbaka på dåtida borgerliga ideal om hemmet och modern som sedlighetens hjärta, och argumenterar för att männens våldsamma värld bör förpassas till historien och ersättas av en pacifistisk uppfostran till kärlek som bör utföras av kvinnor. Tidsperioden under vilken Hagman författade de texter jag analyserar i denna avhandling var en tid av betydande kulturella, sociala och politiska omvälvningar, och Hagman stod själv med foten i ett flertal olika idéer och rörelser. Hon inspireras av nationalistiska, borgerliga ideal, men även av liberala och universalistiska värden. Även om hon sällan hänvisar till sina källor har jag med hjälp av diskursanalys kunnat ringa in de samtida idéströmningarna hon påverkats av.
  • Laitinen, Lene (2021)
    Tutkielma käsittelee Toini Topeliusta (1854-1910), 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa vaikuttanutta naisasianaista, sekä hänen käsityksiään ja tuottamiaan kuvia naisten ja tyttöjen samansukupuolisesta kumppanuudesta ja rakkaudesta tyttökirjassaan Kehitysaikana. Tytöistä kertoeli Tea. Tutkielman tavoitteena on tutkia sitä, kuinka Toini Topelius näki naisten väliset suhteet, ja täten omat ihmissuhteensa, sekä kuinka hän rakensi sukupuolta, naiseutta, osana näitä suhteita. Pääaineistonani tämän kuvan rakentamisessa toimii tyttökirjan lisäksi Toini Topeliuksen esitelmä, Mietteitä naisesta ja siveellisyyskäsitteestä, vuodelta 1892, sekä kirjailijan avoin kirje ruotsalaisen naisasialiikkeen lehteen, Dagnyyn, vuodelta 1887. Tutkielmani ammentaa historiantutkimuksesta, sukupuolentutkimuksesta, queertutkimuksesta ja tyttötutkimuksesta, ja näiden alojen teoriat ja tutkimus toimivatkin suunnannäyttäjinäni. Tyttökirja korostaa naisten ja tyttöjen henkistä yhteyttä ja samankaltaisuutta suhteiden kulmakivenä, ja kuvaa intensiivistä, romanttista rakkautta hahmojensa välille. Suhteet rakennetaan osana sekä naisasiaa 1800-luvun lopulla, että kirjailijan omia tuntemuksia elämänsä suhteista. Topelius myös koki, että naiset kykenivät tukemaan toisiaan paremmin heidän pyrinnöissään kohti emansipoitunutta elämää. Kirjailijan kuvat ja tapa järjestää naisten keskeisiä, samansukupuolisia suhteita kietoutuvat hänen tapaansa jäsentää sukupuolta. Suhteet tukivat naiseutta ja naiseksi kasvamista, joille naisasian ajatukset ja ideologiat toimivat kirjailijan mukaan hedelmällisenä kasvualustana. Toini Topeliuksen kuvauksissa sukupuoli tuottaa naisten välisiä suhteita, mutta suhteet myös tuottivat oikeanlaista, hyvää naiseutta.
  • Räsänen, Tinja (2020)
    På sommaren år 1818 gav friherre Fredrik C. Boije ut det första numret av Boijes Magasin, en av Sveriges första modetidskrifter och en av de mest långvariga på sin tid. Den kom ut en gång i månaden fram till slutet av år 1844. Det handlade om en tidskrift som var riktad till en kulturell läsare oavsett kön. Innehållet varierade mellan vers och prosa, ritningar över byggnader, trädgårdar, möbler, porträtt och det nyaste klädmodet. I varje nummer publicerades fyra planscher, varav en kolorerad, som visade upp klädmodet från europeiska städer. I denna pro gradu-avhandling behandlas ett växande konsumtionssamhälle under första hälften av 1800-talet, med fokus på lyx och smak som Boijes Magasin förmedlade till de svenska läsarna. Som teoretisk referensram används Pierre Bourdieus teori kring smak samt forskning om konsumtion och livsstil. Avhandlingens källmaterial baserar sig på ett urval av reportage och notiser ur Boijes Magasins 26 årgångar. Mellan åren 1818–1822 hade årgångarna i genomsnitt 48 sidor och mellan 94–191 sidor åren 1823–1844. Tidningens reportage och notiser behandlas både kvantitativt och kvalitativt genom en närläsning av varor av olika slag – kläder, accessoarer, möbler och dylikt. Den kvantitativt baserade analysen ger en bild om vad Boijes Magasin presenterade och eventuella förändringar under åren 1818–1844. Den kvalitativa analysen gör det möjligt att fördjupa sig i källmaterialet för att närmare reda ut frågor kring lyx och smak. Avhandlingen lyfter fram en värld av olika slags varor under 1800-talet, både klädmässigt och inredningsmässigt samt i dyra och mindre dyra material. Varorna var aktuella för sin tid och samtidigt började nya och lyxiga varor började träda fram. Samhället var fyllt med många skrivna och oskrivna regler för hur man skulle klä sig och bete sig inom sin egen sociala position. Modereportagens längd varierade mellan några meningar till två sidor och största delen av klädmodet som presenterades kom från Paris, Wien och London. Dessa tre städer hade redan länge stått som förebild för överklassen för det fanns ett hov i alla tre städer. De var bland de största städerna i Europa under 1800-talet och där hade det tidigt utvecklats stora marknader och en konsumtion av lyxprodukter. Modereportagen visade en värld där överklassen hade en mängd olika kläder för olika ändamål och olika tidpunkter på dagen. Det handlade om utstyrslar för baler och bröllop, hur man skulle klä sig då någon gått bort samt hur man klädde sig då man var hemma eller gick på visit. Huvudbonaderna för kvinnor ändrades från månad till månad i de modereportage som Boijes Magasin publicerade. Herrskapshemmen fylldes med bekvämligheter och hemmen inreddes sakta med olika möbler, tavlor och textilier. Till det sociala livet hörde att ordna olika tillställningar, som tebjudningar och middagar och man gjorde visiter hos andra. Boijes Magasin visade både vardagliga föremål blandat med lyxföremål. Nya material såsom kashmir och mahogny blev vanligt i kläder och möbler. Även de dyraste föremålen gjordes i billigare varianter och nådde således ut till den växande medelklassen.
  • Laaksonen, Henrik (2021)
    Saksan keisarikunta oli monella tapaa myöhäinen osanottaja siirtomaakilpailussa, johon suuri osa läntisen Euroopan suurvalloista oli ottanut osaa jo vuosikymmenten ajan. Vaikka Saksan tapauksessa varsinainen siirtomaiden valloitus sai alkunsa vasta 1880-luvulla, oli saksalaisten kollektiivisen itseymmärryksen valloitus ollut käynnissä jo vuosikymmenten ajan. Saksalaisten kirjailijoiden, matkakirjoittajien, filosofien sekä varhaisten siirtomaiden hankinnan puolestapuhujien toimesta saksalaiset asettuivat sivustakatsojan rooliin yhä kiihtyvän siirtomaakilpailun areenalla. Ilman käytännön haasteita, paikallisten kansojen vastarintaa tai siirtolaisten itsensä ristiriitaisia mielipiteitä, saksalainen siirtomaa-ajattelu sai kehittyä eräänlaisessa intellektuaalisessa tyhjiössä – saksalaisen itseymmärryksen valtasi 1800-luvun lopulle mennessä siirtomaafantasioiden kirjo. Esikoloniaalisen ajan siirtomaafantasiat joutuivat koetukselle varsinaisen siirtomaa-ajan alettua, kun siirtolaiset itse sekä siirtomaiden paikalliset kansat haastoivat siirtomaafantasioita, kuten ajatusta kuvitellusta paremmasta saksalaisesta siirtomaahallinnosta verrattuna muihin kolonialistisiin suurvaltoihin tai fantasiaa uusien alueiden, niiden resurssien ja alkuperäisväestöjen valloituksesta ja alistamisesta. Siirtomaafantasioiden läsnäolon voi havaita monissa saksalaisissa siirtomaa-ajan kirjallisissa tuotoksissa, kuten Saksan Lounais-Afrikan (nykyisen Namibian) pitkäaikaisen kuvernöörin Theodor Leutweinin muistelmissa. Leutweinin yksitoistavuotinen valtakausi oli aikaa, jolloin saksalainen siirtomaahallinto pyrki vakiinnuttamaan asemaansa alueella, jossa lukuisat paikalliset heimot ja kansat, keskeisimpinä Herero- ja Nama-kansat, kukin nauttivat paikallista valtaa ja kilpailivat hegemoniasta. Leutweinin johdolla pyrittiin laatimaan alisteisia sopimuksia, joilla Lounais-Afrikan lukuisat kansat saataisiin alistettua vallitsevien siirtomaafantasioiden mukaisesti osaksi siirtomaahallinnon hierarkiaa. Siirtomaafantasiat kuitenkin haastettiin 1900-luvun alkupuolella, kun aikakauden uudet vallitsevat ajatukset tieteellisestä rasismista, asutuskolonialismista sekä naisten aseman muuttamisesta, paikallisten kansojen antikoloniaalisen vastarinnan ohella, murensivat entiset haaveet Lounais-Afrikasta osana saksalaista siirtomaajärjestelmää. Uuden polven kirjoittajat Adda von Liliencron, Gustav Frenssen sekä Clara Brockmann ovat esimerkkejä saksalaisten kolonialistien asenteiden muutoksesta ja radikalisoitumisesta – paikallisten kansojen alistaminen korvautui nyt ajatuksilla näiden kansojen tuhoamisesta. Saksalaiset siirtomaafantasiat, jotka luotiin siirtomaiden ollessa vielä haave, haastettiin heidän itsensä toimesta, kun haaveesta tuli todellisuutta. Samalla siirtomaafantasiat kohtasivat haasteen myös kolonisoidun alkuperäisväestön taholta, kun se ei suostunut asettumaan alisteiseen rooliin osana siirtomaahallintoa. Tuloksena oli 1900-luvun ensimmäinen kansanmurha, jossa Herero- ja Nama-kansat suurilta osin tuhottiin saksalaisen siirtomaahallinnon toimesta.
  • Bergman, Jonathan (2022)
    Tudelningen av Europa efter andra världskriget präglade världen med geopolitisk förändring, maktblockspolitik och intressesfärer. Gränsen mellan sfärerna i väst och öst kom med tiden att bli känd som järnridån. Det var viktigt på bägge sidor om järnridån att värna de egna intressena och uppehålla fiendebilden om det andra maktblocket. I Ungern, som efter andra världskriget blivit en del av östblocket började starka känslor av misstro och missnöje mot det politiska systemet öka under 1950-talet. Detta ledde till fullskalig revolt mot Sovjetunionen samt den ungerska regeringen under hösten 1956. I denna magistersavhandling studeras hur två dagstidningar bevakade händelserna under upproret. De studerade tidningarna är Helsingin Sanomat och New York Times. I avhandlingen granskas hur framträdande tidningarna rapporterade, ur hurdant perspektiv de rapporterade samt hur man kan kontextualisera och tolka rapporteringen. Utöver detta granskas även skillnader och likheter i rapporteringen samt händelseförloppets narrativ. Pressens perspektiv på delaktiga parter kontextualiseras genom kalla krigets maktförhållanden. I avhandlingen framförs att bägge tidningar var starkt påverkade av den så kallade västsfären även om det förekom vissa skillnader. Pressen inbjöd läsarna att känna empati för de ungerska demonstranterna och att fördöma Sovjetunionens hantering av östblockspolitiken. Pressen framhöll ofta text om frihet, moral och mänskliga rättigheter i stödjandet av ungrarnas sak medan den sovjetiska politiken beskrevs som orättvis, falsk och brutal. Direkta hot och fiendebilder målades också upp för att understryka behovet för hjälp till ungrarna. Pressen bevakade och beskrev upproret omgående och enhetligt på flera nivåer. Innehållet skiljde sig främst i retorik, material och aktualitet men kompenserades genom aktivt fokus på andra aspekter av upproret. Bevakningen av upproret och synen på delaktiga parter hålls likadant genom hela händelseförloppet.
  • Byholm, Matilda (2021)
    Denna avhandling behandlar Jalmari Jaakkolas propagandapublikation Suomen idänkysymys (sv. Finlands östproblem), som gavs ut år 1941. Bokens syfte var att motivera Finlands rätt till att göra anspråk på Östkarelen och Kolahalvön och forma ett Storfinland. Suomen idänkysymys fick sin början som ett tyskt beställningsarbete. Den tyska statsmakten hade våren 1941 framfört en önskan om att få en historiskt, geografiskt och etnografiskt motiverad sammanställning om Finlands gränsönskemål. Den finska statsmakten valde Jalmari Jaakkola, som var professor i historia vid Helsingfors universitet, till att förverkliga detta uppdrag. Han fick hjälp av ett antal aktiva medlemmar i Akademiska Karelen-Sällskapet. Resultatet av detta samarbete var först memorandumet ”Itä-Karjalan ja Kuolan kysymys” som cirkulerade i slutna kretsar i Tyskland under våren 1941. Hösten 1941 bearbetades memorandumet till en bok, Suomen idänkysymys, som gavs ut till den finländska allmänheten och översattes till svenska, tyska, engelska och franska. Avhandlingens centrala frågeställningar är vilka argument för ett Storfinland som presenteras Suomen idänkysymys och hur dessa harmoniserar med Jalmari Jaakkolas historiska uppfattningar han uttryckt i sina tidigare skrivelser. De gränskrav som Jaakkola ställde i sitt verk påverkade den finska och tyska statsmaktens förhandlingar om hur Sovjetunionens område skulle delas efter kriget i den mån att den tyska statsmakten gick med på att Finland skulle få förutom Östkarelen även Kolahalvön. Allt som allt var Suomen idänkysymys en del av en större helhet där den tyska statsmakten ritade om Europas gränser för att skapa ett nytt Europa efter att ha vunnit det andra världskriget. Ett Storfinland var en del av Tysklands gränsplaner. Efter att Tyskland och Finland förlorat andra världskriget tystades diskussionen om ett Storfinland ner. Jalmari Jaakkola höll resten av sitt liv låg profil om boken och tog avstånd till sin delaktighet i den krigstida Storfinlandpropagandan.
  • Suominen, Ina (2020)
    Nationalistiska idéer började sprida sig i Europa under 1800-talets lopp och dessa tankar nådde även Finland där man vid medlet av seklet allt mer aktivt började skapa en nationell identitet. I Europa var nationalismen starkt kopplad till det militära och i Finland fick den nationella armén sitt motstycke i Livgardets 3:e finska skarpskyttebataljon, vanligen kallad Finska gardet, en finsk truppenhet i den ryska armén. Gardet hade grundats 1817 och var från och med 1829 en del av kejsarens livgarde. Gardet hade en synlig roll i storfurstendömets huvudstad och deltog även i två krig i utlandet, Krimkriget (1853–1856) och rysk-turkiska kriget (1877–1878). Både under fredstid och krigstid bevakades gardets uppträdande i den finska pressen. I denna pro gradu avhandling granskas hur sex finska dagstidningar använde sig av nationalistisk retorik i rapporteringen om Finska gardet under åren 1850 till 1880. De studerade tidningarna är Finlands Allmänna Tidning, Helsingfors Dagblad, Helsingfors Tidningar, Papperslyktan, Suometar och Uusi Suometar. I avhandlingen granskas hur dessa tidningar beskrev Finska gardet som en nationell symbol, hur de framhävde gardisternas finskhet och hur de beskrev relationen mellan gardet och de ryska kejsarna. Det teoretiska ramverket för avhandlingen bygger på teorier om nationalism. Pressens sätt att beskriva gardet granskas genom teorier om konstruerandet av en nationell identitet, nationalkarakteriseringar, en föreställd gemenskap, nationell historieskrivning och nationella mytbildningar. I avhandlingen framförs att samtliga tidningar influerades av nationalistiska idéer. I pressen inbjöds läsarna till att känna samhörighet med Finska gardet på grund av deras gemensamma nationalitet och använde sig av retorik som underströk att gardets framgång återspeglade sig på hela det finska folket. Pressen framhöll ofta gardisternas finskhet, genom att beskriva dem som en del av det historiska finska folket samt genom att använda sig av olika finska nationalkarakteriseringar. Sättet som gardet beskrevs på kan ofta liknas till Topelius och Runebergs historiska skildringar av finska krigare. Gardets förhållande till Ryssland problematiserades egentligen inte i pressen men i de ställvis förekommande jämförelserna till sina ryska motparter betonades ofta gardets briljans framom de ryska enheterna. Däremot framhävde pressen kontinuerligt Finska gardets koppling till kejsaren och gav ett intryck av att kejsarfamiljen hade ett förnämligt förhållningssätt till gardet. Pressen hade ett enhetligt sätt att skriva om gardet, med undantaget av Papperslyktan som på grund av sin kortlivhet nämnde gardet endast ett fåtal gånger. De finskspråkiga tidningarna skiljde sig från sina svenskspråkiga motparter genom att skriva om sociala frågor gällande gardets manskap och framhävde tidvis att gardets kommandospråk borde ha varit finska. Över de tre decennierna som avhandlingen behandlar sker inga stora förändringar i hur gardet beskrivs, förutom att beskrivningarna får en starkare nationalistisk prägel mot slutet av 1800-talet. Ställvis kan man även finna spår av det mer separatistiska tänkandet som började vinna mark i Finland mot slutet av den studerade tidsperioden. Pressens enhetliga sätt att beskriva gardet kan förklaras med att gardet allmänt accepterades som en nationell symbol och orsakade därav ingen större polemik i pressen.
  • Kurki, Essi (2021)
    Tekstiili- ja vaatetusteollisuus (teva) on perinteikäs ja historiallisesti merkittävä teollisuudenala, jolla oli pitkään vankka rooli suomalaisten työllistäjänä. Suomalainen tevateollisuus oli rakentunut vahvasti sukupuolittuneen työnjaon varaan ja alan työtehtävät oli jaoteltu naisten ja miesten tehtäviin. Halpa naistyövoima toimi kotimaisen teollisuuden valttina, joka houkutteli ulkomaisia teva-alan yrityksiä siirtämään tuotantoaan edullisempien työvoimakustannusten perässä Suomeen. Nykyistä globalisaatiota edelsi ”uusi kansainvälinen työnjako”, joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se merkitsi työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden siirtämistä teollisuusmaista kohti maita, joissa työvoima oli halpaa. Halvan työvoiman maiden kilpailuetu johtui muun muassa alhaisista palkoista, voimattomista ammattiliitoista ja investointi- ja veroetuuksista. Suomalaisessa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa kehitys näkyi muun muassa ulkomaisten yritysten vetäytymisenä, minkä lisäksi kotimaista tevateollisuutta nakersi vaatteiden ja tekstiilien halpatuonti maista, joissa tuottaminen oli vielä Suomeakin edullisempaa. Tutkin maisterintutkielmassani millä tavoin tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa tapahtunut kansainvälisen työnjaon muutos vaikutti alan työntekijöihin Suomessa vuosien 1975 ja 1989 välillä ja kuinka he itse suhtautuivat kehitykseen. Selvitän, mitkä tekijät vaikuttivat halpatuonnin kasvuun markkinoilla ja millaisia toimenpiteitä lisääntyvää tuontia vastaan tehtiin. Kysyn lisäksi, kuinka yhteiskunnassa vallalla olleet asenteet naisista, heidän työnteostaan sekä heille sopivista rooleista vaikuttivat alan palkkaukseen ja tevateollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Tarkastelen matalapalkkaisten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden naistyöntekijöiden asemaa myös osana ammattiyhdistysliikettä. Vastaan tutkimuskysymyksiini laadullisen sisällönanalyysin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva ry:n jäsenlehtiä. Esitän tutkielmassani, että kansainvälisessä työnjaossa tapahtuneet muutokset vaikuttivat voimakkaasti ja läpileikkaavasti suomalaiseen tekstiili- ja vaatetusalaan ja sen työntekijöihin. Vastatakseen kiristyvään kilpailuun suomalainen tevateollisuus pyrki erikoistumaan ja panostamaan laatuun. Taistelu halpatuontia vastaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä edullisen tuotannon taustalla vaikuttivat halpatuotantomaiden alhaiset työvoimakustannukset, jotka juonsivat juurensa puutteellisiin työntekijöiden oikeuksiin. Suomalaiset tevatyöntekijät suhtautuivat halpatuonnin kasvuun pelokkaasti ja katsoivat sen uhkaavan sekä heidän omaa työllisyyttään että koko teollisuudenalan tulevaisuutta. Yhtenä halpatuonnin epäreiluimmista piirteistä pidettiinkin sitä, että se iski pahasti alaan, joka oli matalapalkkainen ja naisvaltainen. Kehityksessä keskeistä roolia näyttelivät myös kauppa ja kuluttajat, jotka tekemillään valinnoilla vaikuttivat tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työllisyystilanteeseen Suomessa.
  • Aarnio, Sanna (2022)
    Tutkielmani käsittelee Korean tasavallan eli Etelä-Korean perhepolitiikkaa 1960- ja 1970-luvuilla. Etelä-Korea oli Korean sodan jälkeen 1950-luvulla yksi maailman köyhimmistä maista, jonka syntyvyysluku oli myös aikanaan yksi maailman korkeimmista. Maassa aloitettiin sodan jälkeen mittavat jälleenrakennustoimet, jotka jatkuivat seuraavien vuosikymmenien aikana. Vuosina 1961-1979 vallassa toiminut presidentti Park Chung-hee alkoi modernisoida valtiota sen eri osa-alueilla, ja suuren talouskasvun tavoittelusta tuli Parkin sotilashallinnon tärkein päämäärä. Väestönkasvun hillintä ja syntyvyyden lasku nähtiin myös eräänä keinona maan vaurastumiselle ja talouskasvun tehostamiselle. Tämän vuoksi maan ensimmäinen perhesuunnitteluohjelma julkaistiinkin osana Park Chung-heen hallituksen kehittämää talouden viisivuotissuunnitelmaa vuosille 1962-1966. Perhepolitiikkaa toteuttavaksi viralliseksi tahoksi perustettiin vuonna 1961 Planned Parenthood Federation of Korea (PPFK). Tutkielmani käsitteleekin Etelä-Korean perhepolitiikkaa PPFK:n 1960- ja 1970-luvuilla julkaisemien perhesuunnittelujulisteiden kautta. Pyrin julisteita ja tutkimuskirjallisuutta analysoimalla selvittämään valtionjohdon perhepolitiikalle asettamia tavoitteita ja päämääriä sekä motiiveja näiden tavoitteiden takana. Tämän lisäksi tutkin julisteiden kautta sitä, millä tavoin perhepolitiikkaa mainostettiin ja, kuinka se vaikutti yhteiskunnan pienimmän yksikön eli yksittäisen perheen elämään. Tutkielmani toinen osa koostuu puolestaan Etelä-Korean perhepolitiikan tarjoamien sukupuoliroolien analysoinnista. Kiinnostavana tarkastelukohtana tässä näkyy etenkin perinteisen kungfutselaisen arvomaailman, ja toisaalta modernisaation tuomien uudenlaisten käytäntöjen ja arvojen yhteentörmäys. Keskeisin tutkimustulokseni oli julisteiden kautta huomata, kuinka laajasti perhepolitiikka todella myötäili valtionjohdon päämääriä ja tavoitteita eri keinoin. Toisaalta perhesuunnittelu vaikutti myös yksittäisen perheen elämään ja perheen sisäisiin valtasuhteisiin ja sukupuolirooleihin uudella tavalla.
  • Larmala, Riku (2019)
    Eusebius Kesarealaisen Kirkkohistoria on yksi merkittävimpiä lähteitä varhaisen kristinuskon historiasta. Eusebius oli itse nuorta kristinuskoa ravistelleiden Diocletianuksen vainojen ja niitä seuranneen nk. konstantinolaisen käänteen silmin näkijä. Tästä huolimatta tutkimuksessa on oltu kiinnostuneempia Eusebiuksen kirkon ja valtion suhteita koskevasta ajattelusta ja Kirkkohistorian syntyvaiheista kuin siitä, miten hän teoksessaan tulkitsee vainoja. Ainoastaan professori W. Tabbernee on esittänyt näkemyksen siitä, miten Eusebiuksen näkemys vainoista kehittyi, mutta tämä hänen teoriansa ”vainojen teologian kehityksestä” ei ole saanut vastinetta akateemisessa keskustelussa. Tässä tutkielmassa kysytäänkin, miten Eusebius tulkitsi vainoja ja kestääkö Tabberneen esittämä teoria tulkinnan kehityksestä tarkastelun Kirkkohistorian tekstin valossa. Koska Kirkkohistorian syntyprosessista käyty akateeminen keskustelu on tiivistynyt siihen, miten kirjoittaminen ajoittuu suhteessa Eusebiuksen oman ajan vainoihin, on tutkielmassa otettu kantaa myös tähän kysymykseen. Akateemista keskustelun perusteella voidaan olettaa, ettei Eusebius aloittanut Kirkkohistorian kirjoittamista ennen vainojen alkua vuonna 303. Hän aloitti lopulta kymmenen kirjaa käsittäneen teoksensa kirjoittamisen aikaisintaan 310-luvulla. Eusebius joutui kuitenkin valtakunnan tilanteen muuttuessa seuraavien vuosien aikana muokkaamaan teoksensa viimeisiä kirjoja ennen kuin se sai lopullisen asunsa vuonna 326. Kirjoittaessaan Eusebius myös muokkasi perinteisen antiikin historiankirjoituksen palvelemaan omaa tarkoitustaan eli puolustamaan kristinuskoa. Tämän takia Eusebiuksen tekstiä tuleekin tarkastella esimerkkinä varhaiskristillisestä apologiasta. Tabbernee esitti Eusebiuksen vainojen tulkinnan muuttuneen sinä aikana kun hän kirjoitti Kirkkohistorian. Hän kuvasi nämä muutokset kolmena vaiheena, joiden merkittävin ero oli se, miten Eusebius esitti ”jumalallisen koston” koituvan kristittyjen vainoajille. Tässä näkyi Tabberneen mukaan selvä ero siinä, kuinka alkuun ”kosto” osui vain juutalaisiin ja vasta Eusebiuksen oman ajan kuvauksessa roomalaisiin. Hän ei kuitenkaan ota huomioon teoksen apologista luonnetta eikä hänen argumentaationsa kestä kriittistä tarkastelua Kirkkohistorian tekstiä vasten. Juutalaisten kärsimysten kuvauksella on teoksessa selkeä apologinen funktio. Roomalaisten vainoajien kohtaloiden kuvauksessa Eusebius puolestaan käyttää raamatullista mallia, jossa kuninkaiden elämä ja kuolema tulkitaan sen perusteella, miten he suhtautuivat Jumalaan. Vaikka Tabberneen teoria Eusebiuksen ajattelun kehittymisestä ei osoittaudu kestäväksi, jää Eusebiuksen esittämään vainojen tulkintaan ristiriita kahden Kirkkohistoriassa löytyvän näkökulman välillä. Toisaalta Eusebiuksen mukaan vainot olivat Jumalaa vastustavien voimien hyökkäystä kirkkoa kohtaan, toisaalta taas Jumalalta itseltään tuleva rangaistus kirkolle sen synneistä. Tätä ei kuitenkaan Tabberneen tavoin tarvitse pitää tekstissä näkyvänä jäänteenä Eusebiuksen ajattelun eri vaiheista tai ratkaisemattomana ristiriitana. Kun Eusebiuksen ajattelua tai hänen tekstejään pyritään ymmärtämään, on vastausta etsitty ajan politiikasta tai filosofiasta. Eusebius piti itseään kuitenkin ensisijaisesti raamatuntutkijana ja vaikka hänet nykyisin tunnetaankin Kirkkohistorian kirjoittajana, on hän tehnyt varsinaisen elämäntyönsä tutkimalla kristinuskon pyhiä tekstejä. Eusebius ei todennäköisesti nähnyt ristiriitaa esittämiensä vainojen tulkintojen välillä, eikä hän pyrkinyt ratkaisemaan jännitettä. Pikemminkin kyse oli hänelle luonnollisesta asiasta. Eusebius ajatteli Raamatun muodostavan ratkaisun koko historiaa ja siksi tulkitsi myös oman aikansa tapahtumia Raamatusta löytyvien esimerkkien avulla. Tulkintansa vainoista Jumalalta tulevana rangaistuksena Eusebius liittää suoraan Jerusalemia 580-luvulla eKr. kohdanneesta hävityksestä kertoviin raamatunkohtiin. Näissä tulkitaan katastrofin olleen Jumalan rangaistus israelilaisille heidän synneistään, vaikka vieraat kansat, joiden kautta rangaistus tuli olivat samalla Jumalan kansan vihollisia. Nämä raamatunkohdat todistavat sen, että Eusebius tulkitsi vainoja Raamatun avulla ja saattoi siksi esittää tulkintoja, jotka muista lähtökohdista ja ilman hänen historiallisen taustansa huomioonottamista vaikuttavat ristiriitaisilta.
  • Tolppanen, Ossi (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Helsingissä vuosina 1917-1918 toiminutta järjestystoimikuntaa. Järjestystoimikunta toimi järjestyslaitoksen johtavana toimielimenä Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeisenä aikana, ja siihen kuului Helsingin kaupunginvaltuuston ja Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan valitsemat edustajat. Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa kattava kuva järjestystoimikunnan toimista, sen kohtaamista haasteista, sekä siitä, miten eri poliittisten osapuolten välinen kamppailu järjestysvallasta näkyi sen toiminnassa. Tutkielman lähdeaineistona käytetään järjestystoimikunnan kokousten pöytäkirjoja, jotka löytyvät Kansallisarkistosta, Helsingin poliisilaitoksen kanslian arkistosta. Järjestystoimikunnan eri osapuolten taustavaikuttimien selvittämiseksi tarkastellaan Helsingin kaupunginarkistosta löytyviä kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja, sekä Kansan Arkistosta löytyvää Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan aineistoa. Sanomalehtiaineistoa käytetään täydentämään julkisuudessa näkynyttä kuvaa järjestystoimikunnasta ja eri poliittisten osapuolien suhtautumisesta siihen. Metodina käytetään laadullista aineiston tutkimusta, eli käytännössä luetaan alkuperäislähteitä ja niiden perusteella rakennetaan kokonaiskuvaa järjestystoimikunnan toiminnasta ja olemuksesta. Tutkielman lopputuloksena rakentuu kattava kuva järjestystoimikunnasta ja sen osasta vuoden 1917 järjestysvaltakamppailua. Tutkielma esimerkiksi käsittelee järjestystoimikunnan toimia liittyen yleiseen järjestyksenpitoon, järjestyslaitoksen miehistöön, sekä ajan yleisiin levottomuuksia aiheuttaneisiin aiheisiin, kuten elintarvikepulaan ja työttömyyteen. Tutkielmassa käsitellään myös järjestystoimikunnan kohtaamia haasteita, esimerkiksi liittyen sen aseman laillisuuteen ja järjestysmiehistön kurittomuuteen.
  • Honka, Anniina (2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuoden 1918 sisällissodan aikaista järjestyksen ylläpitoa punaisessa Helsingissä. Tutkimuskohteenani on Helsingin miliisilaitos. Tutkielmani ensimmäisessä osassa keskityn punaisena hallituksena toimineen Suomen kansanvaltuuskunnan järjestysvaltapoliittisiin tavoitteisiin, tavoitteiden saavuttamiseen ja Helsingin järjestysvaltakoneistoon keväällä 1918. Miliisilaitos ja punakaarti vastasivat Helsingin turvallisuudesta vallankumouksen aikana. Syvennyn myös näiden kahden järjestysvaltaelimen keskinäiseen kommunikointiin. Tutkielmani toisessa osassa käsittelen sisällissodan vaikutusta rikollisuuteen ja miliisilaitoksen tutkimia tyypillisiä rikoksia. Osoitan tutkielmassani, että levottomat ajat ja järjestysvaltapoliittiset ongelmat välittyivät vallankumousajan lainvalvontaan. Hallinnolliset epäselvyydet jakoivat jarjestysvallan kahtia, mikä haittasi jokapäiväistä järjestyksenpitoa. Tukeudun tutkielmassani aiempaan monipuoliseen tutkimukseen ja arkistolähteisiin. Hyödynnän eri arkistoista koottua hallinnollista lähdemateriaalia, johon kuuluu pöytäkirjoja, julistuksia, raportteja, määräyksiä, tiedusteluja ja tiedonantoja. Aiemmin tutkimuksen ulkopuolelle jääneet miliisipiirien päivittäiset raportit valaisevat kevään 1918 miliisilaitoksen arkea. Käsittelen tutkielmassani myös digitaalisessa muodossa löytyviä aineistoja kuten Kansallisarkiston valtiorikosylioikeuden asiakirjoja Helsingin miliisipäälliköstä, laki- ja asetuskokoelmaa sekä sanomalehtiarkistoa. Tutkielmassani hyödynnän kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusotetta. Vertailen Helsingin järjestyksen tilaa muihin punaisiin paikkakuntiin ja laajemmin ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan. Punainen hallitus tukeutui muiden valtioiden tapoihin järjestää virkavaltakoneistoa. Monissa järjetykseen liittyvissä haasteissa vallankumousajan Helsinki ei poikennut muista sota-ajan eurooppalaisista kaupungeista. Helsingin järjestysvaltakeskustelu avaa kansainväliselle tutkimukselle väylän tarkastella ylirajaisia toimintamalleja paikallisella tasolla. Suomen kansanvaltuuskunnan tavoite oli luoda luja järjestysvalta punaisille alueille. Virkavaltakoneisto järjestettiin kunnallisesti, mikä horjutti lujan järjetysvallan luomista. Punakaarti sai Helsingissä vahvan otteen järjestyksenpidosta. Miliisilaitoksen miehistöä vahvistettiin ja koulutettiin kevään 1918 aikana, mutta miliisilaitos ei onnistunut saavuttamaan monopoliasemaa järjestysvaltapolitiikassa. Erityisesti pidätystilanteet ja vankien säilyttäminen aiheuttivat ristiriitoja elinten välille. Miliisilaitoksen keskeisin tehtäväkenttä sijoittui kuitenkin kaupungin katujen turvaamiseen. Ensimmäisen maailmansodan aikana rikollisuus laski ympäri Eurooppaa, mutta Suomen osalta vain hetkellisesti. Levottomat ajat 1917‒1918 kasvattivat rikollisuustilastoja. Vallankumouksen aikana rikollisuus sen sijaan vaikuttaa laskeneen hetkeksi, mutta tilastojen puutteiden vuoksi lukuihin on suhtauduttava varauksella. Koko vuoden korkeaan rikollisuuteen hetkellinen aleneminen ei vaikuttanut. Miliisit tutkivat sota-ajan kaupunkielämään liittyviä rikoksia, joista tyypillisimpiä olivat elintarvike- ja alkoholirikokset. Samojen ongelmien kanssa kamppailtiin myös muualla Euroopassa. Vallankumousajan brutaalia puolta heijastavat väkivaltarikokset. Kansanvaltuuskunnan ja miliisilaitoksen keskeisenä tavoitteena oli torjua mielivaltaisuuksia, mutta torjunta jäi lähinnä julistuksiin. Henkirikollisuuden torjuntaa hankaloitti punakaartilaisten osallisuus murhiin ja kaartin haluttomuus ehkäistä terroritekoja. Helsingin järjestysvaltapolitiikka kaatui epäselviin toimintaohjeisiin ja vastuun jakautumiseen eri organisaatioille. Järjestysvaltapolitiikan epäonnistuminen ei kuitenkaan johtanut täydelliseen sekasortoon kaupungilla, sillä rikollisuutta torjuttiin ja rikoksia tutkittiin mahdollisuuksien rajoissa kuten muinakin vuosina.
  • Korpela, Heidi (2022)
    Kansainvälistä kaupunkien välistä toimintaa on tutkittu jonkin verran. Toimintaa kaupunkinäyttelyn näkökulmasta Helsingin osalta ei ole tutkittu aiemmin laajemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista kaupunkikuvaa Helsingistä pyrittiin viemään ulkomaille Helsinki-näyttelyn avulla 1960-luvulla sekä mikä oli Helsinki-näyttelyn tarkoitus 1960-luvun aikana. Tutkimuksessa on käytössä Helsingin kaupunginarkistosta löytyvät Helsinki-näyttelyn sekä Helsinki-näyttelytoimikunnan asiakirja kokonaisuudet, joita ei ole digitoitu. Aineistoa on runsaasti usealla eri kielellä, joita käännettiin suomeksi eri käännösohjelmien avulla. Aineistot käsiteltiin niin kuin ne ovat Helsingin kaupunginarkistossa arkistoituna eli kronologisessa järjestyksessä, mutta tutkielma on käsitelty temaattisesti. Helsinki-näyttelyä vietiin vuosien 1965–1970 välisenä aikana useisiin kaupunkeihin Euroopassa sekä Yhdysvalloissa niin, että näyttelytoiminta painottui vahvasti Keski-Euroopan kaupunkeihin. Helsinki-näyttely esitteli monipuolisesti Helsinkiä useiden visuaalisten tapojen kautta huomioiden kohdekaupungin yleisön. Näyttelyn näkyvyyden edistämiseksi mainonta sekä näyttelyn vastaanoton seuranta olivat tärkeässä osassa toimintaa. Suhteiden muodostamista tapahtui kaupunkinäyttelyn suunnittelun aikana sekä itse Helsinki-näyttelyn avajaisten yhteydessä eri kaupunkien delegaatioiden toimesta. 1960-luvulla näyttelyn avulla haluttiin antaa Helsingistä pääasiassa läntisten maiden kaupunkeihin kuvaa kasvavana, kehittyneenä, innovatiivisena, puolueettomana, monipuolisena, laadukkaan arkkitehtuurin sekä länsimaiset arvot omaavana kaupunkina. Helsinki-näyttelyn tarkoituksena oli pääasiassa esitellä monipuolisesti Helsinkiä mahdollisimman laajasti ulkomailla. Näyttelyn avulla onnistuttiin tekemään Helsingistä tunnetumpi ulkomaalaisissa kaupungeissa. Kaupungin tunnettavuuden kasvattaminen, tiedon levittäminen ja uuden oppiminen sekä kansainvälisten kaupunkisuhteiden muodostaminen olivatkin tärkeässä osassa kaupunkinäyttelyn tavoitetta.
  • Law, Kiira (2020)
    1980-luvulla nousi huoli väkivaltaa sisältävien videoiden vaikutuksesta nuoriin ja nuorisorikollisuuteen, mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ongelman ratkaisuksi nähtiin videoiden ennakkosensuuri ja videoiden ikärajojen muutos siten, että aikuisille tarkoitettu sisältö kiellettiin kokonaan. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista keskustelua lehtien mielipidepalstoilla on käyty vuoden 1987 laista video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta. Keskustelua videosta käytiin koko 1980-luvun, mutta tutkielman aikarajaus on vuodet 1986–1987. Peruste aikarajaukselle on, että hallituksen esitys video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamista koskevaksi laiksi annettiin eduskunnalle syksyllä 1986, jonka jälkeen laki hyväksyttiin kesällä 1987. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Aamulehden mielipidepalstoilla julkaistuista mielipidekirjoituksista. Valitsin kyseiset lehdet aineistoksi siksi, että ne kaikki edustavat keskenään erilaisia lehtiä. Valitsin mielipidekirjoitukset aineistoksi, koska ne tarjoavat katsauksen kansan mielipiteisiin videolaista ja koska mielipidepalstalle voi kirjoittaa kuka tahansa sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Vastaan tutkimuskysymykseen sekä määrällisin että laadullisin keinoin. Tutkin aineistoa teema-analyysin keinoin luokittelemalla aineistoa teemoittain ja havainnollistamalla teemoja esimerkkien avulla. Aineiston määrällinen analyysi toimii tukena laadulliselle tutkimukselle. Määrällisesti tarkasteltuna aineisto oli jakautunut siten, että Helsingin Sanomissa oli eniten mielipidekirjoituksia. Muissa lehdissä oli huomattavasti vähemmän aineistoa. Ajallisesti aineisto jakautui vuonna 1986 epätasaisesti painottuen joulukuulle, vuonna 1987 taas tasaisemmin jakautuen pääasiassa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tarkasteltavissa lehdissä oli kaikissa enemmän videolakia vastustavia mielipidekirjoituksia kuin lakia kannattavia. Tutkimuksessa käy ilmi, että mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun otti osaa lukuisien eri ammattiryhmien edustajia, kuten kansanedustajia, opettajia, videoalan toimijoita sekä professoreita. Maantieteellisesti keskustelun osanottajat olivat ympäri Suomea. Suurin osa keskustelun osanottajista kirjoitti omalla nimellään ja vain kerran, mutta keskustelussa oli myös aktiivisempia osanottajia. 1980-luvun keskustelu videosta ja niissä esiintyvästä väkivallasta oli vahvasti polarisoitunutta ja tunnelatautunutta. Tutkimus tuo esiin, että tämä näkyi myös lehtien mielipidepalstoilla käydyssä keskustelussa videolaista, joka oli hyvin polarisoitunutta. Aineistosta nousi selkeä ero lain kannattajien ja vastustajien välille. Videolain puolustajat nähtiin kulttuurin vihaajina, kun taas videolakia vastustavat nähtiin väkivaltaa ihannoivina. Suurin osa aineistosta oli lakia vastustavia mielipidekirjoituksia, kun taas lakia kannattavia mielipidekirjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tutkimuksessa selvisi, että videolakia vastustavissa mielipidekirjoituksissa käytettiin lukuisia eri perusteita kuten sensuuria, holhoamista, pimeitä markkinoita ja kulttuuritarjonnan kaventumista. Videolakia kannattavissa mielipidekirjoituksissa esiintyi pääasiassa yksi peruste, lasten suojelu väkivaltaiselta sisällöltä. Erot aineistossa videolakia kannattavien ja vastustavien mielipidekirjoitusten välillä olivat siis suuret. Yhdistävä tekijä oli, että kaikki osapuolet suhtautuivat lakiin tunnepitoisesti.
  • Lankinen, Miira (2021)
    Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.