Browsing by master's degree program "Master's Programme in Social Research (SOSM)"

Maisterintutkielman tavoitteena on tarkastella, miten organisaatiokansalaisuus rakentuu aikuissosiaalityön lähijohtajien puheenvuoroissa. Tutkielman aihe on saanut innoituksensa julkishallinnon sosiaalityön työyhteisöihin kiinteästi liittyvästä työntekijävaihtuvuudesta, jonka arvellaan johtuvan johtamisen ongelmista. Taustatekijöinä johtamisen tarkastelulle ovat sosiaalityön organisaatioiden aikaisempien vuosikymmenten muutokset, kuten uusliberalististen ajatusten läpilyöminen julkisissa organisaatioissa ja laman jälkeiset säästöpaineet. Sosiaalityön lähijohtamista on Suomessa tutkittu vähän eikä tutkimuksissa ole tarkasteltu lähijohtajien asemaa sekä johtajana että alaisena. Tutkielman näkökulmaksi muodostui organisaatiokansalaisuus, koska lähijohtamisen tutkiminen ei anna riittävää selitystä yksilön käyttäytymisen merkityksestä organisaation sisällä. Organisaatiokansalaisuudella tarkoitetaan julkilausumattomia odotuksia työstä ja työyhteisöstä. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä johtavan sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta. Haastatteluaineiston on kerännyt Reetta Väisänen Pro Gradu –tutkielmaansa varten. Aineiston analyysimenetelmänä tässä tutkielmassa on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu kolmenlaista organisaatiokansalaisuutta: julkishallinon rajoittama, kriittinen ja muutosta tukeva organisaatiokansalainen. Aineistosta piirtyy kuva lähijohtajasta, jonka organisaatiokansalaisuuden toteuttamisen haasteina ovat julkisen organisaation luomat rajoitteet, koulutuksen ja kollegiaalisuuden puute sekä kriittisyys toistuvia muutoksia kohtaan.

Sosiaalipsykologian tieteenalalla on pitkä sosiaalisen identiteetin tutkimusperinne eli keitä ovat me ja keitä ovat he, ja miten nämä sosiaaliset identiteetit vaikuttavat ryhmien välisiin suhteisiin. Kysymys siitä, mikä on meidän ja mikä on heidän, ja tämän kollektiivisen psykologisen omistajuuden vaikutus ryhmien välisiin suhteisiin on kuitenkin tieteenalalla vielä uusi tutkimusalue. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kollektiivista psykologista omistajuutta vapaaehtoistyön kontekstissa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään sosiaalisen identiteetin lähestymistapaa, joka suhteutetaan aiempaan kollektiivista psykologista omistajuutta tarkastelevaan tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa tarjotaan tälle tutkimusalueelle uutta käsitettä: kollektiivista epistemologista omistajuutta, joka viittaa tiedon, narratiivien ja ideoiden omistamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan tilastollisesti kolmea hypoteesia: 1) Kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat kaksi erillistä ilmiötä, 2) Sisällön tuottaminen ryhmässä on yhteydessä korkeampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen ja voimakkaampaan epistemologiseen omistajuuteen, 3) Kollektiivinen psykologinen omistajuus on yhteydessä samaistumiseen omistuksen kohteeseen. Tutkimus on tehty Slush-tapahtuman vuoden 2022 vapaaehtoisilta kerätyn kyselyaineiston avulla. Kyselyssä vastaajat oli jaettu kolmeen eri koeryhmään: Ensimmäisessä ryhmässä vastaajat tuottivat sisältöä yhdessä ryhmässä, toisessa ryhmässä he tuottivat sisältöä yksin ja kolmannessa he vain lukivat sisältöä. Aineisto kerättiin joulu-tammikuussa 2021–2022 ja vastaajia oli 174, jolloin 11,8 % vapaaehtoispopulaatiosta vastasi kyselyyn. Puuttuvien vastausten vuoksi tarkastelussa pystytään kuitenkin käyttämään heistäkin vain 51 vastaajan vastauksia. Vastaajien pienen määrän vuoksi tutkimuksessa verrattiin ryhmässä sisältöä tuottaneita kahteen muuhun ryhmään. Tulosten perusteella kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat empiirisesti erillisiä käsitteitä, tosin lisätutkimusta tarvitaan tuloksen vahvistamiseksi. Sisällön tuottaminen yhdessä vaikuttaa olevan yhteydessä voimakkaampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen, mutta aineisto ei rajallisen kokonsa vuoksi antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta, myöskään kollektiivisen epistemologisen omistajuuden osalta tutkimus ei antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta. Kollektiivinen psykologinen omistajuus Slush-organisaatiota kohtaan osoittautui olevan yhteydessä voimakkaampaan samaistumiseen Slush-organisaation kanssa. Muiden kollektiivisen omistajuuden mittarien osalta (omistajuus vapaaehtoisten oppaasta ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus) tilastollisesti merkitseviä tuloksia ei saatu. Tulokset ovat suuntaa antavia vastaajien pienen lukumäärän vuoksi. Yleisesti tutkielma kuitenkin osoitti, että kollektiivisen psykologisen omistajuuden teemat ovat relevantteja myös vapaaehtoistyön kontekstissa, ja että sosiaalipsykologista tutkimusta kollektiivisen omistajuuden teemoista tarvitaan enemmän.

Tiivistelmä Tiedekunta:: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma:: Sosiaalitieteet Opintosuunta:: Yhteiskuntapolitiikka Tekijä:: Eija Holmström Työn nimi:: Eläkkeelle siirtyneiden kokemuksia sosiaalisesta aktiivisuudesta, osal-lisuudesta ja eristymisestä Työn laji:: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi:: Helmikuu 2024 Sivumäärä:: 56 sivua, lähteet 5 sivua ja liitteet 2 sivua Avainsanat:: kolmas ikä, eläkeläisten aktiivisuus, osallistuminen, osallisuus, ikäsyrjintä, sosiaalinen kuolema OhjaajaT:: Anne Kouvonen ja Jari Pirhonen Säilytyspaikka:: Helsingin yliopiston kirjasto Lähtökohtana on tunnistaa kolmannen iän eläkeläisten kokemuksia eläkkeelle siirtymisestään ja sen tuomista muutoksista sosiaalisiin kontakteihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa kolmannen iän eläköityneisiin kohdistuva ikäsyrjintä sekä mahdolli-set viitteet sosiaalisesta kuolemasta, joka ilmiönä yleensä liitetään ikääntyneempään vanhus-väestöön. Eläkkeelle siirtyneiden osuus koko väestöstä on suomalaisessa yhteiskunnassa kas-vamassa, mistä syystä olisi tärkeä tunnistaa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä ja tun-nistaa keinoja heidän osallisuutensa parantamiseksi aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Tutkimusaineisto koottiin 19 viime aikoina eläköityneen henkilön haastatteluista. Aineisto lit-teroitiin 109 sivua käsittäväksi tekstiaineistoksi. Analyysi suoritettiin Atlas.ti-ohjelmistoa hy-väksi käyttäen sisällönanalyysimenetelmällä. Ensimmäinen havainto tuloksista oli, että vaikka eläkkeelle siirtyminen mielletään positii-viseksi asiaksi ihmisen elämänkaarella, todellisuudessa kyseessä on iso elämänmuutos, jonka seuraukset eivät ole yksinomaan myönteisiä. Elämän muuttumisen seuraukset tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niihin olisi hyödyllistä valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. Tutkielmaa varten haastateltavat henkilöt olivat rakentaneet uutta sosiaalista verkostoaan suunnitelmalli-sesti sosiaalisella aktiivisuudella erilaisissa harrastuspiireissä ja vapaaehtois- ja auttamistyössä. Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin lisäsi osallisuuden tunnetta ja auttoi sosiaalisen identi-teetin säilymisessä. Ikäsyrjintää ei tunnistettu omakohtaisesti, vaikka sen ilmiöt näyttäytyvät yhteiskunnassa yleisesti. Viitteitä sosiaaliseen kuolemaan liitettävistä tunnusmerkeistä oli nähtävissä, vaikka ne kaikki eivät olleet vielä toteutuneet omalla kohdalla. Huoli terveyden heikkenemisestä ja toisten hoi-dettavaksi joutumisesta tulevaisuudessa, sekä yhteiskunnassa eläkeläisiin kohdistetut ulkopuo-lisuutta viestivät asenteet olivat aktiivista kolmatta ikää elävien haastateltavien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Eläkkeelle siirtymistä seuraavaa sosiaalisen identiteetin menettämistä haastateltavat olivat kompensoineet luomalla uutta identiteettiä aktiivisina toimijoina harras-tuksissa ja perheen parissa.

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.

Maisterintutkielmassani tarkastelen pakkomuuton kokeneiden miesten kokemuksia isyyden toteuttamisesta perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkielmassa selvitän, miten kokemus isyydestä muotoutuu perheenyhdistämisen aikana. Perheenyhdistämistä koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettu Suomessa viime vuosikymmenen aikana. Perheenyhdistämistä koskevien kiristysten vaikutusta pakolaisten mielenterveyteen, hyvinvointiin ja kotoutumiseen ei olla kuitenkaan riittävästi huomioitu. Aiemman tutkimuksen perusteella perheenyhdistämiseen lähes väistämättä liittyvä perheestä erossaolo heikentää pakolaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä vaikeuttaa kotoutumista. Moni pakkomuuton prosessin kautta Suomeen saapuva mies joutuu erilleen lapsistaan ja perheestään, mikä vaikuttaa isyyden toteuttamisen mahdollisuuksiin. Isyys kytkeytyy kysymyksiin yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista, minkä takia tiedon tuottaminen isyydestä tässä kontekstissa on sosiaalityön kannalta perusteltua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys paikantuu perhesosiologian kentälle ja hyödynnän sosiologi Janet Finchin (2007) perheen esittämisen (display) käsitettä, joka kytkeytyy vahvasti perheen tekemiseen (do). Tutkimuskysymykseni on, miten isyyttä tehdään ja esitetään perheenyhdistämisen prosessissa. Olen kiinnostunut isyyden toteuttamisen mahdollisuuksista ja tavoista toteuttaa isyyttä perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda uusia näkökulmia isyyteen, ylirajaiseen hoivaan ja perheenyhdistämisen tutkimukseen. Käytän tutkimuksessani aineistona Tietoarkistosta saatavilla olevaa Pakkomuuttajien kokemuksia perheenyhdistämisestä 2018–2020 - haastatteluaineistoa. Tutkimukseni aineisto koostuu 15 haastattelusta, joissa haastateltava on isä ja kertoo omasta isyydestään. Analysoin aineistoani laadullisen tutkimuksen menetelmin ja hyödynnän analyysissa teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimukseni analyysin perusteella näyttäytyi, että aineiston isät pyrkivät ylläpitämään suhteitaan lapsiinsa ja perheeseensä etäisyydestä huolimatta. Isyyden kokemus muotoutui hallinnollisen epävarmuuden luomilla ehdoilla. Pitkät odotusajat ja perheenyhdistämisprosessin epävarmuus haastoivat isien toimintakykyä ja mielenterveyttä sekä mahdollisuuksia toteuttaa isyyttä haluamallaan tavalla. Yhteydenpidolla oli suuri merkitys isyyden tekemisessä ja esittämisessä. Huoli sävytti keskeisesti isien tunne-elämää ja siten myös isyyttä. Isyys perheenyhdistämisen prosessissa ajoi isät pohtimaan identiteettiään ja rooliaan isänä, mikä oli yhteydessä myös perheen tekemiseen ja esittämiseen. Isät myös uudelleen muotoilivat roolejaan isänä, ja isien rooli perheessä hahmottui hyvin moninaisina.

Tutkielmassa paikannetaan jälkihuollon sosiaalityötä ohjaavia hallinnan suhteita sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta erään suuren suomalaisen kaupungin jälkihuoltopalvelussa. Tutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu Dorothy E. Smithin kehittämästä institutionaalisesta etnografiasta, joka keskittyy tietystä näkökulmasta valittujen yksilöiden jokapäiväiseen toimintaan vaikuttavien hallinnan suhteiden tarkasteluun. Hallinnan suhteilla tarkoitetaan toimintaa ohjaavia valtasuhteita, jotka ilmenevät esimerkiksi lainsäädännön, hallinnon sekä ammatillisten ja akateemisten tekstien kautta. Tutkielmassa hallinnan suhteiden paikantaminen tapahtuu tarkastelemalla sosiaalityöntekijöiden kokemuksia jälkihuoltotyön käytännöistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta sosiaalityöntekijöille suunnatusta fokusryhmäkeskustelusta ja tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysilla hallinnan suhteiden käsitettä hyödyntäen. Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna jälkihuoltotyötä ohjaavat lastensuojelulaista johdettu nuoren yksilöllinen tarve ja sosiaalityöntekijän yksilöllinen harkinta. Jälkihuoltotyön käytäntöjä ohjaavat kuitenkin myös organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet, jotka asettavat ehtoja jälkihuollon järjestämisen tavoille ja sitä kautta sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuuksille. Ehdot ja sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet konkretisoituivat asiakkaiden asumisvaihtoehtojen suunnittelussa, asiakkaille myönnetyissä palveluissa, palveluiden toimintalogiikassa sekä asiakkaan taloudellisessa tukemisessa. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet kytkeytyvät paikallistason jälkihuoltotyötä jäsentäviin laajempiin rakenteisiin, kuten jälkihuoltoa koskevaan lainsäädäntöön ja sen puutteisiin, jälkihuollon hallinnolliseen sijoittumiseen sekä jälkihuoltopalveluita ohjaavaan julkisjohtamisen malliin. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet mahdollistavat asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumisen jälkihuoltotyön käytännöissä samalla kuitenkin luoden haasteita yksilölliseen harkintaan perustuvan työn toteuttamiseen.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miltä kiinalainen politiikka näyttää suomalaisen median linssien läpi. Työn tarkoituksena on tutkia sitä, miten kiinalainen politiikka esitetään suomalaiselle yleisölle median kautta ja sitä, millaisia vallankäytön ja geopoliittisen identiteetin diskursseja kiinalaisen politiikan uutisoinnissa ilmenee. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että kiinalaisen politiikan uutisoinnissa on huomattavia eroavaisuuksia riippuen siitä, missä maassa aihetta koskevat uutiset on julkaistu. Länsimaissa julkaistut uutiset noudattavat usein narratiivia, jossa Kiina nähdään autoritaarisena ja totalitaarisena valtiona, joka polkee ihmisoikeuksia ja pyrkii kasvattamaan kansainvälistä vaikutusvaltaansa keinoja kaihtamatta. Tutkimus on toteutettu soveltamalla kriittisen diskurssianalyysin menetelmää Yleisradion ja Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisaineistoihin Kiinan kommunistisen puolueen kansallisen kongressin viikolta 16.10.2022 - 22.10.2022. Aineistossa on yhteensä 26 uutisartikkelia. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten aineiston artikkelit on kehystetty ja millainen agenda niille on asetettu, eli sitä, mitä ne pyrkivät viestimään Suomen kansalaisille ja miten tämä viestiminen on toteutettu. Tämä tutkimus osoittaa, että kiinalaisesta politiikasta uutisoidaan Suomessa varsin kriittiseen sävyyn. Kiinan johtaja Xi Jinping esitetään autokraattisena itsevaltiaana, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia. Aineiston valossa länsimaat puolestaan esittävät julkista huolta Kiinaan kohdistuvista riippuvuuksista ja pyrkivät ottamaan etäisyyttä Kiinan hallintoon.

Seksuaaliväkivalta loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joka on edellytys turvalliselle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö astui voimaan Suomessa 1.1.2023. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kansanedustajien puheenvuorojen kautta, minkälaisiin seksuaaliväkivallan diskursseihin he tukeutuvat, millaisiin toimija-asemiin he sijoittavat väkivallan kokijoita ja tekijöitä sekä suostumusta ja millaisin legitimaatiostrategioin he argumentointiaan perustelevat lainsäädäntöuudistusta koskevissa lähetekeskusteluissa. Tutkimusaineistoni muodostavat lähetekeskustelut Suostumus2018-kansalaisaloitteesta ja hallituksen esityksestä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Tutkielmani teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ja siihen perustuvan kriittisen diskurssianalyysin varaan. Kriittinen diskurssianalyysi tarkentuu diskurssien ja puhetapojen legitimoinnin analyysiksi. Analyysini perusteella seksuaaliväkivalta merkityksellistyy lähetekeskusteluissa vallitsevan väkivaltakulttuurin, vastuutettavan seksuaaliväkivallan tekijän, suojeltavan seksuaaliväkivallan kokijan ja uudistavan suostumuksen diskurssien kautta. Väkivallan tekijä määrittyy toimija-asemiltaan sekä oikeuslaitoksen suojaamaksi ja kontrollin tarpeessa olevaksi että oikeudelliselle tarkastelulle ja väkivaltakulttuurille altistuvaksi. Väkivallan kokijalle kansanedustajat osoittavat neljä subjektipositiota: lainsäätäjää velvoittava ja oikeuksia nauttiva kansa mahdollisena väkivallan kokijana, jokaisen tuntema seksuaaliväkivallan kokija, seksuaaliväkivaltaa sietäneet rohkeat naissukupolvet sekä oikeusvaltion sivuuttama ja neuvoton seksuaaliväkivallan kokija. Suostumus puolestaan asemoituu kansanedustajien puheessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista merkitseväksi sekä problemaattiseksi suostumukseksi. Eduskuntakeskustelu seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja sitä loukkaavasta seksuaaliväkivallasta ilmentää viime vuosikymmenten kulttuurista muutosta seksuaaliväkivallan vähättelystä ja normalisoinnista kohti väkivallan kokijoiden oikeudet tunnustavaa lähestymistapaa. Lähetekeskusteluista piirtyy kuva seksuaaliväkivallasta vakavana oikeudellisena ongelmana, johon puuttumiseen ei ole riittävästi kyetty, mutta jonka vastustaminen todetaan jokaisen asiaksi. Tulkintani mukaan kansanedustajat osallistuvatkin suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaongelman laajuuden tunnustamiseen, mistä myöskin heidän ehdottamansa laaja keinovalikoima seksuaaliväkivallan vähentämiseksi kumpuaa. Kansanedustajat jakavat tavoitteet vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, parantaa seksuaaliväkivallan kokijan asemaa ja lisätä seksuaaliväkivallan tekijän vastuuta teostaan, mitkä viime kädessä perustelevat lainsäädännön uudistamisen tarpeen. Keinot ovat kuitenkin erilaisia suostumusperusteisuutta painottavien ja ankaraa kriminaalipoliittista linjaa kannattavien edustajien välillä; suostumusperusteisesta raiskausmääritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Kansanedustajat osallistuvat väkivallan kokijoita ja tekijöitä asemoidessaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen, määrittämiseen ja kategorisointiin sekä rajoittamiseen ja marginalisoimiseen. Heidän puhetapansa toisintavat historiallisia ja totunnaisia väkivaltadiskursseja, mutta myös diskursiivista vastarintaa ja hegemonisten diskurssien haastamista on havaittavissa. Kansanedustajien hyödyntämistä legitimaatiostrategioista aineistossani korostuvat perus- ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ja kertomuksellinen ja emotionaalinen legitimointi yli puoluerajojen. Esitän loppukaneettinani, että se, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan seksuaaliväkivaltaan ja pyritään vähentämään sitä, kuvaa hyvinvointi- ja oikeusvaltion arvoja ja sitoumuksia perustavanlaatuisesti. Siksi yhteiskuntapoliittisesti painottuneelle väkivaltatutkimukselle on tarvetta. Totean niin ikään, että keskustelun väkivaltakäsitteistä on syytä jatkua, ja etenkin seksuaaliväkivallan käsite tulisi ottaa laajempaan käyttöön seksuaalisen väkivallan sijasta.

Tarkastelen tässä tutkielmassa, miten asumispalvelujen järjestämiseen ja myöntämiseen liittyvät institutionaaliset käytännöt muovaavat asunnottomuutta kokeneiden institutionaalisia asumispolkuja. Asumispolku on sekä asunnottomuustutkimuksessa että asunnottomuustyössä käsite, joka kuvaa asumiseen liittyviä merkityksiä ja asumista osana elämänkulun eri vaiheita. Hahmotan institutionaaliset asumispolut polkuina, jotka johtavat asumispalveluihin ja laitoksiin. Tutkielmani aineistona käytän Yhteinen ammatillinen toimijuus Suomen Asunto ensin -työssä -hankkeen (2019‒2021) aikana järjestettyjen työpajojen litteraatteja. Valitsemaani neljään työpajaan osallistui yhteensä 192 ammattihenkilöä, jotka työskentelivät kunnallisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, järjestöissä tai asumispalveluita tuottavissa yrityksissä. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus ja aineisto analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Analyysini nojaa asumistutkija David Claphamin kehittämään asumispolun käsitteeseen ja teoriaan. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu, että asunnottomuutta kokeneiden institutionaalisia asumispolkuja muovaavat sekä asumispalvelujen hankinta että sosiaalihuollon hallinnollis-juridiset käytännöt. Asumispalvelujen hankintojen suunnittelu vaikuttaa siihen, millaisia asumispalveluja hyvinvointialueen alueella oleskeleville tai asuville voidaan tarjota. Asunnottomuutta kokeneen valinnanmahdollisuudet institutionaalisilla asumispoluilla voivat toteutua vain, jos asumisyksiköitä ja hajasijoitettuja asuntoja on riittävästi. Lisäksi institutionaalisilla asumispoluilla korostuu ammattihenkilöiden harkintavalta, sillä ammattihenkilöllä tai -henkilöillä on yksiköllistä harkintavaltaa arvioida asumispalvelujen tarvetta ja mahdollisesti määritellä sopiva asumismuoto. Aineiston perusteella asumispalvelujen määräaikaiset ostopalvelusopimukset ja niiden vaikutukset asumispalvelujen saantiin näyttäytyvät Asunto ensin -laatusuositusten vastaisina. Määräaikaisen ostopalvelusopimuksen päättyminen voi johtaa asumispalvelun päättymiseen ja siten merkityksellisen kodin menettämiseen ja sosiaalisten suhteiden särkymiseen. Tutkielmani tulosten perusteella näyttäytyy, että asumispalvelujen hankinnoissa tulee kiinnittää erityistä huomiota palvelujen käyttäjien tarpeisiin, asumiseen pysyvyyteen ja pitkäaikaisten asiakassuhteiden turvaamiseen ja Asunto ensin -mallin periaatteiden ja laatusuositusten toteutumiseen.

Tässä sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan kokemusasiantuntijoiden sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten välistä kohtaamista. Tutkimustehtävänäni oli selvittää, millaisia koh-taamistarinoita kokemusasiantuntijat kertovat kohtaamisesta ammattilaisten kanssa. Lähtökohta-na oli tarkastella kokemusasiantuntijoiden tuottamia tarinoita kohtaamisista ammattilaisten kans-sa. Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen palveluiden kehittämistyössä on saanut jalansijaa viime vuosikymmeninä, vaikka se ei lastensuojelun kontekstissa olekaan vielä vakiintunutta. Kokemusasiantuntijan hyödyntämiseen liittyvät rakenteet ovat muotoutumattomia, sekä koke-musasiantuntijuuteen liittyvä termistö ja kokemusasiantuntijuuden vaatimukset ovat vaihtelevia. Kokemusasiantuntijuuteen liittyvä tutkimus on keskittynyt paljon mielenterveyspalveluiden kon-tekstiin, josta kokemusasiantuntijuus ponnistanut muihinkin palveluihin. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joista yksi oli parihaastattelu. Aineiston laajuus litteroituna on 124 sivua ja aineiston käsittelyssä on noudatettu narratiivista tutkimusotet-ta, jolloin avainasemassa ovat narratiivit eli kertomukset merkitysten rakentajina. Narratiivinen lähestymistapa on osa sosiaalis-konstruktionistista näkökulmaa, jossa sosiaalinen maailma ra-kentuu vuorovaikutuksessa välittyneistä merkityksistä. Näin tutkittava saa position todellisuuden tuottajana. Aineiston analyys on tehty teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Kohtaajatarinoiden pohjalta jäsensin aineiston analyysissä neljä kohtaajatyyppiä. Kohtaajatyypit ovat silkkihansikkaiset, pyöreän pöydän ritarit, ohittelijat ja yliastujat. Loin kohtaajatyyppiker-tomukset, jotka kuvastavat toistuvia teemoja ja merkityksiä kohtaamisissa ammattilaisten kanssa. Kohtaajatyypit kuvastavat tavanomaista kohtaamisen tapaa kunkin tkertomusyypin sisällä. Koh-taajatyypit erottuvat toisistaan kokemusasiantuntijaan suhtautumisen ja kohtaamisen ulottuvuuk-sien osalta. Tulokset osoittavat, että kohtaamiskokemuksia on useanlaista. Kohtaamiskokemukseen vaikut-tavat kohtaamisen tilanne, ilmapiiri, kokemusasiantuntijan ja ammattilaisen toiminta. Kohtaamis-kokemuksilla on erilaisia henkilökohtaisia merkityksiä kokemusasiantuntijalle. Kohtaamistari-noiden kautta on mahdollista paikantaa kokemusasiantuntijan ja ammattilaisen väliseen yhteis-työhön liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Kohtaamisella on merkitystä tavoitteellisen yhteis-työn lopputulemalle ja sen vaikutuksille kokemusasiantuntijan henkilökohtaiselle identiteetille.