Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

  • Kaartemo, Sari (2021)
    Työpaikkakiusaaminen on ilmiö, jota esiintyy maailmanlaajuisesti kaikissa ammattiryhmissä. Työpaikkakiusaaminen vaikuttaa työntekijään, työyhteisöön ja työn tuottavuuteen. Työpaikkakiusaamisen vaikutukset ovat moninaisia ja niiden seuraukset voivat olla kauaskantoisia. Seurauksista johtuen työpaikkakiusaamista voidaankin pitää yhtenä nykyajan organisaatioiden vakavimmista ongelmista, siitä aiheutuvien haittojen vuoksi. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että työpaikkakiusaamista esiintyy erityisesti terveydenhuollon toimintaympäristössä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia työpaikkakiusaamisen yhteyttä heikentyneeseen mielenterveyteen alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Empiirisenä aineistona käytettiin Helsinki Health Study -poikkileikkausaineistoa. Tutkimustiedot kerättiin syksyllä 2017 Helsingin kaupungin 18–39-vuotiailta työntekijöiltä. Tutkimukseen osallistui 5898 vastaajaa. Vastaajista naisia oli 79 % ja miehiä 21 %. Tutkielmassa tarkasteltiin heikentyneen mielenterveyden ja työpaikkakiusaamisen välistä yhteyttä sekä miten heikentynyt mielenterveys ja työpaikkakiusaaminen näkyvät sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä suhteessa muihin aloihin. Analyysimenetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysiä. Logistisia regressioanalyysejä tehtiin neljä: naisille, miehille, sosiaali- ja terveysalan työntekijöille sekä muille kunta-alan työntekijöille. Lisäksi toteutettiin sukupuolten välillä interaktio. Tutkielmassa haluttiin tarkastella tekijöitä, jotka ennustavat tutkittavien työpaikkakiusaamista ja sen yhteyttä heikentyneeseen mielenterveyteen. Tämän tutkielman poikkileikkausasetelman tuloksena on, että työpaikkakiusaamisella on merkittävä vaikutus ihmisen mielenterveyteen alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Sekä miehillä että naisilla tällä hetkellä tapahtuva tai aikaisemmin tapahtunut työpaikkakiusaaminen ennustaa todennäköisyyttä heikentyneeseen mielenterveyteen suhteessa työntekijöihin, jotka eivät ole kokeneet työpaikkakiusaamista. Aikaisemmista tutkimuksista poiketen työpaikkakiusaaminen ei näyttäytynyt painottuvan sosiaali- ja terveysalaan, vaan muilla aloilla työpaikkakiusaamista ilmeni hieman enemmän. Tutkielman tulokset ovat linjassa aikaisempien yli 40-vuotiaiden kuntatyöntekijöiden kontekstissa tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Työpaikkakiusaamisen ehkäisemiseksi työpaikkojen tulisi kiinnittää huomiota ulkoisiin tekijöihin, joilla voidaan vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin ja ennaltaehkäistä työpaikkakiusaamisesta johtuvia ongelmia.
  • Lintunen, Tiina (2021)
    Tiivistelmä - Referat - Abstract Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin ASKEL työllistymistä edistävän yhteistoimintamallin yhteiskehittämisen työpajoissa luotua toimintaa asiakaslähtöisyyden kannalta ja sitä, miten asiakaslähtöisyys toteutui yhteistoimintamallissa työnhakija asiakkaiden kokemana. Tavoitteena oli selvittää, millaisia asioita yhteiskehittämiseen osallistuneet kehittäjäasiakkaat kokivat olevan asiakaslähtöistä toimintaa ja -tapoja sekä tutkia sitä, miten näitä toteutettiin viranomaistyössä ASKEL toimintamallissa. Aikaisempaa tutkimusta työllistymisen edistämisen asiakaslähtöisestä toiminnasta ei juurikaan ole. Yhteiskehittäminen julkisen palvelun kehittämisessä on uutta työllistymisen palveluissa. Työttömyys koskettaa laajaa joukkoa suomalaisia ja työttömyyden pitkittyessä, se haastaa hyvinvointia yhteiskunnassamme. Maisteritutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielmassa hyödynnettiin Pohjois-Savon Ely-keskuksen ja Kuopion kaupungin työllisyyspalvelun työllistymisen yhteispalvelu ASKEL hankkeessa yhteiskehittämisessä erilaisissa työpajoissa muodostuneita muistioita, työpajojen tuotoksia sekä työnhakija asiakkaiden puhelinhaastatteluita (N21) ja syvennettyjä teemahaastatteluita (N4). Työpajojen aineistot kerättiin jatkuvana prossina toimintamallin yhteiskehittämisessä ajalla 1.5.2019 — 31.12.2020. Työnhakijoiden puhelinhaastattelut toteutuivat hankkeen arvioitsijan toimesta ja syvähaastattelut AMK—opiskelijoiden toimesta kasvokkain toteutuneina teemahaastatteluina. Haastatteluaineistosta tutkittiin asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttumista. Aineistosta etsittiin laadullisia tekijöitä asiakaslähtöisyydestä. Tutkielma toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysin menetelmällä. Keskeiset tulokset liittyvät kehittäjäasiakkaiden kokemuksiin viranomaisroolin muuttumisesta ASKEL toimintamallissa työelämäkumppaniksi, jolloin asiakaslähtöisyys toteutuu julkisessa palvelussa. Asiakaslähtöisyys perustuu yksilöllisyyteen työnhakijan kohtaamisessa, jatkuvan palvelutarpeen yhteisessä arvioimisessa, työllistymispalveluiden kytkemisestä oikea-aikaisesti ja niiden arvon sanoittamisessa asiakkaalle yksilöllisessä suunnitelmassa. Työllistymiseen liittyvä yksilöllisen suunnitelman merkitys oli tärkeä. Sen avulla sekä työntekijä että asiakas ja muut asiakkaan palvelutarpeen mukaan liittyvät ammattilaiset toimivat tavoitteellisesti. Suunnitelma tukee osallisten toimijuutta. Asiakaslähtöinen toiminta on tavoitteellista ja säännöllistä yhteistä toimintaa. Asiakaslähtöisessä toiminnassa asiakas on aktiivinen toimija, jonka työllistymisen polku muodostuu hänen lähtökohdistansa käsin. Tulosten mukaan työnhakijoita kannattaisi osallistaa julkisten palveluiden kehittämiseen työntekijöiden kanssa. Yhteiskehittämisen avulla pystyttiin luomaan asiakaslähtöisen toiminnan elementtejä, joita voi käyttää organisaatiovapaasti työllistymisen edistämisen kentällä laajemmin. Kehittämistarpeina on käyttäjäjohtoisen kehittämisen huomioiminen julkisten palveluiden kehittämisessä. Asiakaslähtöisen toimintaa tulisi juurruttaa perustyöhön ja olla jatkuvaa systemaattista yhteistoimintaa, kun yhteiskunnallisia rakenteita ollaan uudistamassa.
  • Virtanen, Lotta (2022)
    Digital health technologies strive to facilitate physicians’ burdensome work, but their implementations seem to have brought new stressors. Adapting to new ways of working can take time, and positive changes may not be noticed until later. This study aimed to examine associations of longer-term perceived work change due to digitalisation and intensity of digital work with job strain among physicians. Differences in possible associations were examined according to the length of work experience. This study analysed cross-sectional data of the Electronic Health Records as Physicians’ Tools Study collected from physicians (N=4271) working in Finland between January and March 2021. Job strain was measured with three outcomes: stress related to information systems (SRIS), time pressure, and stress. Opinions about how work had changed in the past 3 years were assessed with six statements based on the goals of digitalisation. The intensity of digital work was measured by the number of information systems used and the frequency of telemedicine work conducted. The associations were examined in multivariable linear and logistic regression analyses and adjusted for background variables. The physicians’ mean SRIS and time pressure scores were 3.5 and 3.7, respectively (scales 1–5; a higher score indicated higher strain levels), and 60% reported stress. The majority disagreed with the statement regarding accelerated clinical encounters due to digitalisation, which was associated with higher SRIS (b=.23, 95% CI [.16, .30]) and time pressure (b=.12, 95% CI [.04, .20]). Disagreement with facilitated access to patient information was associated with higher SRIS (b=.15, 95% CI [.07, .23]) and disagreement with supported decision-making was associated with higher SRIS (b=.11, 95% CI [.05, .18]) and greater odds of stress (OR=1.26, 95% CI [1.06, 1.48]). The more active role of patients received the greatest agreement among the physicians, and this agreement was associated with higher time pressure (b=.11, 95% CI [.04, .19]) and greater odds of stress (OR=1.19, 95% CI [1.02, 1.40]). Agreement with progressed interprofessional collaboration was also associated with higher time pressure (b=.10, 95% CI [.02, .18]). Intensive information systems use and intensive telemedicine work were consistently significantly associated with all job strain outcomes. Moreover, a significant interaction effect was found, as physicians who did intensive telemedicine work and had less than 6 years of work experience reported the highest time pressure. Not all physicians have felt that digitalisation would have facilitated their work, not even in the longer term, which may expose them to different strains. Digitalisation appears as a long work change process, where physicians would need constant support. In particular, early-career physicians could benefit from training to promote the time management skills needed for telemedicine work. Moreover, the functions, usability and interoperability of digital health technologies should be developed to support clinical encounters better. It would also be essential to improve the availability of digital support for patients in society, as physicians’ job strain related to patient activation might imply patients’ weak readiness to self-manage their health digitally.
  • Villman, Maarit (2021)
    Väestön ikärakenne muuttuu ja haastaa samalla sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita. Pitkäikäisyyden yleistyessä ihmisten terveys, hoidon tarve ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö muuttuvat. Eliniän pidentyminen on tuonut lisää hyväkuntoisia elinvuosia, mutta huomioitavaa on, että huonokuntoiset vuodet elämän loppuvaiheessa eivät ole vähentyneet. Sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista noin 38 % on erikoissairaanhoidon osuutta ja tutkimukset ovat osoittaneet palvelujen käytön kasaantuvan pitkälti elämän viimeisille vuosille samalla kasvattaen kustannuksia voimakkaasti. Vaikka potilaiden hoito painottuu yhä enemmän avohoitoon, erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon potilaiden määrä kasvoi vuonna 2019 yli prosentin ja hoitojaksojen määrä noin kaksi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Tässä tutkielmassa oli tavoitteena kuvata erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöä 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleiden kahtena viimeisenä elinvuotena ja siinä tapahtuneita mahdollisia ajallisia muutoksia vuosien 1998 ja 2013 välillä sekä kuvata mahdollisia eroja sukupuolten ja ikäryhmien välillä. Tutkielma toteutettiin osana Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudet haasteet (COCTEL)-hanketta, jonka käytössä olevasta rekisteriaineistosta poimittiin tämän tutkimuksen tarkoitukseen sopiva osa. Aineiston tiedot on poimittu Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteristä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä (Hilmo). Tutkimusjoukkoon kuuluivat kaikki vuosina 1998, 2003, 2008 ja 2013 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleet suomalaiset. Tutkimuksen selitettävänä muuttujana oli erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttö ja selittävinä muuttujina ikä, sukupuoli ja kuolinvuosi. Lisäksi tarkasteltiin erikoissairaanhoitoon päätyneille ihmisille kirjattuja diagnoosiryhmiä. Erikoissairaanhoidon käytön erojen selvittämiseen käytettiin ristiintaulukointia ja useamman muuttujan yhteyksiä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön analysoitiin binäärisellä logistisella regressioanalyysillä. Tutkittavista noin kaksi kolmasosaa (68,7 %) käytti erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoa eikä ajallisessa vertailussa ollut suurta eroa vuosien välillä. Erikoissairaanhoidon palveluntuottajista keskussairaalan vuodeosastohoidon käyttäjiä (32,4 %) oli eniten. Tulosten mukaan miehillä oli naisia suurempi todennäköisyys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön, samoin kuin ikäluokista nuorimmalla eli 70–79-vuotiailla suhteessa vanhimpiin ikäluokkiin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että sukupuolella ja ikäluokalla on yhteys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käytön todennäköisyyteen, vaikka ajallisessa tarkastelussa erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä hieman kaventuvatkin. Sairauksien pitäisi määritellä erikoissairaanhoidon käyttöä, mutta erot sairastavuudessa eivät anna selitystä miesten ja naisten tai eri ikäryhmien välisille eroille. Jatkossa olisikin tarpeellista tutkia mm. ikääntyneiden sosioekonomisen aseman mahdollista yhteyttä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön sekä erikoissairaanhoidon palvelunkäyttöä alueellisen jakauman näkökulmasta.
  • Salkosalo, Johanna (2022)
    Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että työolot selittävät merkittävästi suomalaisten terveyseroja. Saatavilla on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa saatavilla siitä, miten työelämän aikaiset kuormittavat työolot selittävät terveyttä ja sen muutoksia eläkkeelle jääneillä työntekijöillä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään fyysisesti kuormittavien työolojen yhteyttä terveyteen sekä sitä, ovatko fyysisesti kuormittavat työolot yhteydessä koetun terveyden muutoksiin työelämästä eläkkeelle siirryttäessä. Tutkielma on osa Helsinki Health Study (HHS) -tutkimushanketta, joka on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyttä, työoloja ja työssäjaksamista jo vuodesta 2000 alkaen. Tutkimusaineistona käytettiin vuosina 2000–2017 kerättyä kyselyaineistoa, jonka vastaajat koostuivat keski-ikäisistä ja ikääntyneistä kaupungin työntekijöistä. Tämän tutkimuksen tutkimusjoukko koostuu 3839 vastaajasta, joita tutkittiin kahdessa eri aikapisteessä, työelämässä sekä vanhuuseläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielma on kvantitatiivinen pitkittäistutkimus, jossa analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Fyysisesti kuormittavat työolot (OR 2,73 95 % LV 2,20-3,40) ovat yhteydessä kunta-alan työntekijöiden heikkoon koettuun terveyteen, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla (OR 1,58, 95 % LV 1,21-2,05) on myös yhteys työelämän aikana hyvään, mutta eläkkeellä ollessa heikentyneeseen koettuun terveyteen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla on itsenäinen yhteys terveyden muutoksiin, eivätkä taustamuuttujat ja elintavat selittäneet tätä yhteyttä. Fyysisesti kuormittavat työolot eivät puolestaan ole yhteydessä työelämän aikana heikkoon, mutta eläkkeellä ollessa parantuneeseen koettuun terveyteen. Tämän tutkielman tulosten mukaan suurimmalla osalla kunta-alalta eläköityneistä työntekijöistä terveys säilyy hyvänä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavan työn yhteys terveyteen säilyy eläkkeelle jäämisen jälkeen, eikä työkuormituksen poistuminen eläkkeelle jäädessä paranna terveyttä. Kunta-alan työntekijöiden fyysisesti kuormittavia työoloja tulee keventää, jotta voidaan suomalaisen eläkepolitiikan mukaisesti pidentää työuria sekä ylläpitää ja tukea eläkeläisten terveyttä. Toimenpiteet tulisi kohdistaa erityisesti työuran viimeisinä vuosina fyysisesti kuormittavaa työtä tekeviin henkilöihin.
  • Talme, Marjo (2021)
    Vaaratapahtumat aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä, pitkittynyttä hoitoa ja lisääntyneitä kustannuksia yhteiskunnalle. Kirurgiset vaaratapahtumat ovat yliedustettuina, kun tarkastellaan korvattuja potilasvahinkoja Suomessa. Kirurgisten haittatapahtumien seuraukset ovat myös usein vakavampia ja johtavat pysyvimpiin vammoihin, ylimääräisiin hoitotoimenpiteisiin ja pitkittyneeseen sairaalahoitoon. Yhtenä potilasturvallisuutta lisäävänä tekijänä on nähty organisaation kulttuuri, joka mahdollistaa anonyymin läheltä piti- ja haittatapahtumailmoitusten tekemisen. Lääkäreiden tiedetään tekevän vähemmän ilmoituksia, kuin muu henkilökunta ja tämä on nähty potilasturvallisuuden kannalta ongelmallisena. Tutkielman aineisto muodostui HUSin kirurgisten yksiköiden HaiPro-järjestelmään vuosina 2015–2019 tehdyistä vaaratapahtumailmoituksista. Tutkielman tavoitteena oli vastata kysymyksiin, millaisia vaaratapahtumailmoituksia kirurgisissa yksiköissä tehdään, millä tekijöillä on yhteys kohtalaisen ja vakavan haitan potilaalle aiheutuneisiin tapahtumiin ja lääkäreiden tekemiin HaiPro-ilmoituksiin. Aineiston analyysimenetelmäksi valittiin kvantitatiivinen analyysi. Vaaratapahtumailmoituksissa kohtalaisen ja vakavan haitan potilaalle aiheuttaneita tapahtumia oli 4,9 %. Yleisimmät tapahtumapaikat olivat potilashuone ja leikkaussali. Lähes kolmannes vaaratapahtumista liittyi lääke- ja nestehoitoon. Neljännes vaaratapahtumista liittyi tiedonkulkuun ja tiedonhallintaan. Yleisimmät tiedossa olevat tapahtuman luonnetta kuvailevat ja tapahtumaan myötävaikuttavat tekijät olivat toimintatavat sekä kommunikointi ja tiedonkulku. Myötävaikuttavina tekijöinä kommunikaatiolla, tiedonkululla, koulutuksella, perehdytyksellä ja osaamisella oli suurin vaikutus kohtalaisia ja vakavia vaaratapahtumia lisäävänä muuttujana. Lääkärit ilmoittivat kirurgisissa yksiköissä suhteessa vähemmän vaaratapahtumailmoituksia, kuin muu henkilökunta, ja ilmoitetut vaaratapahtumat olivat luonteeltaan vakavampia. Viidenneksessä kaikista ilmoitetuista vaaratapahtumista ja kolmanneksessa kohtalaista tai vakavaa haittaa potilaalle aiheuttaneista tapahtumista taustalla myötävaikuttavana tekijänä oli kommunikaation ja tiedonkulun ongelmat ja niitä esiintyi läpi koko kirurgisen hoitoprosessin. Niillä oli myös tilastollisesti merkitsevä yhteys kohtalaisen ja vakavan haitan aiheuttaneisiin tapahtumiin. Kommunikaation ja tiedonkulun ongelmien on todettu olevan merkittävässä roolissa myös aiemmissa tutkimuksissa kirurgisten potilaiden vaaratapahtumissa. Tulevaisuudessa tulisikin kiinnittää vaaratapahtumien ehkäisyssä kirurgisissa yksiköissä huomiota sekä suullisen että kirjallisen kommunikaation tärkeyteen.
  • Marjakangas, Satu (2021)
    Reumahoito on mullistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Entistä useampi tulehduksellista reumasairautta sairastava saadaan oireettomaksi uusien lääkehoitojen ansiosta. Elämänlaatututkimuksissa reumasairaiden kokema elämänlaatu on todettu perusväestöön verrattuna huonommaksi. Koska lääkehoito on kehittynyt ja yhä useampi reumasairaus saadaan oireettomaksi, onkin tarve selvittää, mitä reumasairaat itse ajattelevat omasta elämänlaadustaan ja ikääntymisestään 2020-luvun Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista ikääntyneen reumasairaan elämänlaatu on ja mitä elämänlaatua lisääviä tai heikentäviä tekijöitä he kokevat elämässään sekä selvittää millaisia vaikutuksia ikääntymisellä, reumasairaudella ja covid-19 pandemialla on heidän elämäänsä. Aineisto hankittiin haastattelemalla puhelimitse kymmentä reumasairasta ikääntyvää. Haastateltavat löydettiin Reumaliiton jäsenrekisteristä satunnaisotannalla ja tiedustelemalla heidän halukkuuttaan ja sopivuuttaan tutkimukseen. Haastateltavista viisi sairasti nivelreumaa ja kolme muuta tulehduksellista reumasairautta. Kahdella diagnoosina oli fibromyalgia. Aineistonkeruumuotona oli teemahaastattelu, sekä Euro-His-8-elämänlaatukysely. Tutkimus oli laadullinen terveystutkimus, missä hyödynnettiin myös määrällistä elämänlaatukyselyä. Aineiston analyysi tehtiin sisällönanalyysin avulla. Tähän tutkielmaan osallistuneiden reumasairaiden ikääntyneiden elämänlaatu näyttäytyy yleisesti melko hyvänä. Osalla reumasairaus vaikuttaa paljonkin jokapäiväiseen elämään, ja joillakin ei juuri ollenkaan. Reumasairaan ikääntyneen hyvä elämänlaatu koostuu hyvästä terveydestä, itsenäisestä selviytymisestä, tuesta ja avusta, mielekkäästä tekemisestä, hyvästä asumisesta ja toimivista ihmissuhteista. Elämänlaatua lisääviä tekijöitä olivat muun muassa liikuntakyvyn ja terveyden säilyminen, arkiaskareista selviytyminen, positiivinen ajattelu, sopeutuminen sairauteen ja ikääntymiseen, hyvät ihmissuhteet, sosiaaliset aktiviteetit, itseä miellyttävä asunto ja asuinympäristö sekä riittävä toimeentulo. Heikentäviä tekijöitä olivat muun muassa huonossa hoitotasapainossa oleva sairaus ja siitä johtuva huono fyysinen toimintakyky, pelko sairauden pahenemisesta ja toimintakyvyn menettämisestä, raskaat elämäntilanteet, jaksamattomuus, yksinäisyys, menetykset, ihmissuhdeongelmat, asunnon puutteet ja liikkumisen esteet. Covid-19-pandemia oli vaikuttanut ikääntyneiden reumasairaiden elämään lähinnä menojen ja harrastusten peruuntumisena, ulkopuolisen avun tarpeen lisääntymisenä, pelkona omasta tai läheisten sairastumisesta, passiivisen oleskelun lisääntymisenä, lähikontaktien puutteena, asiointitaitojen ruostumisena sekä haluttomuutena lähteä kodin ulkopuolelle, mutta toisaalta myös omaehtoisen liikunnan lisääntymisenä ja elämän leppoistumisena. Ikääntymiseen reumasairaana liittyy toiveikkuus, taistelutahto, pelko sekä sopeutuminen. Näyttää siltä, että myös pitkään sairastaneet ovat hyötyneet uusista lääkehoidoista ja elämänlaatu on kohentunut. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että ihmisten elämänlaatuun vaikuttaa myös monet terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät. Tässä tutkimuksessa tuli esille hyvien ihmissuhteiden ja tukiverkostojen tärkeys, joiden ansiosta haastateltavat voivat pääosin hyvin ja pärjäsivät kotonaan. Onko niin kuitenkaan kaikilla? Kuntien rooli palvelutarpeen kartoittamisessa on tärkeää ja keskittyminen erityisesti haavoittuvimpiin ikääntyviin. Myös järjestöt voisivat olla suuremmassa roolissa järjestämässä palvelujärjestelmää täydentäviä ennaltaehkäiseviä tukimuotoja.
  • Lahti, Ilona (2022)
    Väestörakenteen muutokset edellyttävät varautumista ja mukautumista muun muassa ikääntyneiden kasvaviin ja muuttuviin palvelutarpeisiin. Erilaiset kotona asumista tukevat palvelut ja kuntouttavat toimintamallit on tunnistettu keinoiksi, joiden avulla voidaan tukea ikääntyneiden turvallista ja mahdollisimman itsenäistä kotona asumista. Moniammatillinen kotikuntoutus on palvelu, joka voi mahdollistaa ikääntyneiden toimintakyvyn kohenemisen ja ylläpysymisen kustannusvaikuttavasti. Moniammatillisesta kotikuntoutuksesta on saata-villa kansainvälistä tutkimustietoa, mutta systemaattisesti yhteen koottua tutkimustietoa vielä puuttuu. Maisterintutkielman tavoitteena on koota yhteen aikaisempien tutkimusten tuloksia ikääntyneiden asiakkaiden näkemyksistä moniammatillisesta kotikuntoutuksesta. Maisterintutkielma toteutettiin systemoituna kirjallisuuskatsauksena ja metasynteesinä. Metasynteesi toteutettiin Joanna Briggs Instituutin meta-aggregaation ohjeistuksen mukaisesti. Tutkielman toteutukseen osallistui kaksi tutkijaa aineiston seulonnan ja soveltuvuuden arvioinnin osalta. Systemoituun kirjallisuuskatsaukseen ja metasynteesiin sisällytettiin 10 julkaisua, joista valtaosa oli pohjoismaisia. Systemoidun kirjallisuuskatsauksen ja metasynteesin perusteella ikääntyneiden näkemyksistä moniammatillisesta kotikuntoutuksesta muodostui kuusi syntetisoitua löydöstä. Näitä löydöksiä olivat voimaantuminen, monipuolisen ohjauksen, avun ja kohtaamisen tarve ,tarkoituksenmukainen palvelu, epätietoisuutta palvelusta, hetkellinen luopuminen itsemääräämisoikeuden toteuttamisesta luopuminen sekä ja asiakaslähtöisten ja joustavien palvelujen tarve. Tulosten mukaan ikääntyneet moniammatillisen kotikuntoutuksen ikääntyneet asiakkaat kokivat voimaantumisen tunnetta, minkä koettiin mahdollistuvan moniammatillisen henkilökunnan rohkaisun ja osaamisen tuella. Ikääntyneiden kuvauksissa esiintyi epätietoisuutta palvelun sisältöön liittyen ja ikääntyneet saattoivat luovuttaa päätäntävaltaa enemmän ammattilaisille. Joanna Briggs Instituutin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja metasynteesin ohjeistuksessa korostuu tutkimusten metodologisen laadun, luotettavuuden ja uskottavuuden arvioiminen. Kriittisen arvioinnin perusteella on mahdollista tuottaa luotettavaa ja korkealaatuista laadukasta tutkimustietoa terveydenhuollon palvelujen kehittämiseksi ja päätöksenteon tueksi.
  • Pitkänen, Essi (2022)
    Vuoden 2020 alussa Suomeen rantautunut koronapandemia ja siitä johtuvat poikkeusolot ovat vaikuttaneet monen korkeakouluopiskelijan elämään. Korkeakoulut siirtyivät pandemian vuoksi nopeasti etäopetukseen samalla kun opiskelijaelämään kuuluvat vapaa-ajan tapahtuvat peruttiin. Korkeakouluopiskelijat ovat viettäneet lähes kaksi vuotta eristyksissä etäopetuksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja koronapandemian aikana korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä on Helsingin Sanomissa tuotettu. Tässä tutkielmassa käydään tarkemmin läpi korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa koronapandemian aikana. Tarkoituksena on analysoida Helsingin Sanomien artikkeleita laadullisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Tutkielman aineisto koostuu kaikista koronaan ja korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyteen liittyvistä Helsingin Sanomien kirjoituksista aikavälillä 1.3.2020-31.8.2021. Aineistosta on havaittavissa kuusi päädiskurssia: yksinäisyyden, nuoruuden elämänvaiheen, eriarvoisuuden, ahdingon, syyllistämisen ja vastuun diskurssit. Yksinäisyyden diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä koronapandemian kourissa. Nuoruuden elämänvaiheen diskurssi korostaa nuoruusajan haavoittuvaa kehitysvaihetta, jolle koronapandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on asettanut haasteita. Eriarvoisuuden diskurssi paljastaa koronapandemian ja rajoitustoimien erilaiset vaikutukset eri ihmisiin. Ahdingon diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa ahdinkoa mielenterveysoireilun lisääntymisen kautta. Syyllistämisen diskurssi kuvailee korkeakouluopiskelijoiden kokemaa vähättelyä ja syyllistämistä yhteiskunnan ja päättäjien taholta. Vastuun diskurssissa pohditaan vastuun jakautumista niin koronan kuin korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin suhteen. Tutkielmassa on koronapandemian aikana havaittu korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden heikentymistä. Pandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on lisännyt opiskelijoiden uupumusta, yksinäisyyttä, motivaation puutetta, sosiaalisten taitojen rappeutumista ja mielenterveyden oireilua. On kuitenkin tärkeä huomata, että koronapandemian ja rajoitustoimien tuomat kuormat eivät ole langenneet kaikille opiskelijoille samalla tavalla.
  • Jurmu, Tarja (2021)
    Tutkielma on aineistolähtöinen temaattinen sisällönanalyysi sikainfluenssaepidemian ja koronaviruspandemian uutisoinnista. Ensisijaisena tavoitteenani on selvittää millaisen todellisuuden representaation Helsingin Sanomien uutiskehykset ja uutisointi vallitsevasta koronavirusepidemiasta tuottivat. Tutkielman toinen tavoite on selvittää, oliko uutisointi edelliseen pandemiaan (sikainfluenssa) nähden erityisen poikkeavaa. Vastauksia tutkimuskysymyksiin hain tekemällä kehysanalyysin Helsingin Sanomien kotimaan verkkouutisista (1489 koronavirusepidemia uutista ja 323 sikainfluenssaepidemia uutista). Lisäksi selvitin keitä uutislähteet olivat, miten uutisointi rakentui ajallisesti sekä määrällisesti suhteessa epidemian vaiheisiin ja lopuksi tarkastelin näitä yhdessä uutiskehysten kanssa. Uutiskehyksiä on viisi: torjunta, kriisi, kulttuurinen muutos, mediailmiö ja moraalinen kysymys. Kehysanalyysin perusteella uutisoinnissa on huomattavissa näkökulmien kaventuminen. Kehykset kohdistavat, alleviivaavat, rajaavat ja poissulkevat näkökulmia, jolloin myös uutisoinnin ja uutiskehysten representoima todellisuus vinoutuu ja kaventuu. Näkökulmien kaventuminen on nähtävissä myös uutislähteiden kohdalla. Uutislähteiden analyysin perusteella voidaan todeta, että Helsingin Sanomien uutisissa esiintyy runsaasti eri uutislähteitä, mutta moniääninen keskustelu on hyvin rajallista. Suurin osa uutislähteistä kuuluu median ja yhteiskunnan kategorioihin, mutta kehysanalyysin perusteella Helsingin Sanomat näyttää asemoineen itsensä suurelta osalta terveysviranomaisten ja hallituksen tiedottajan rooliin. Helsingin Sanomien koronavirusepidemian uutisoinnin volyymi ja uutiskehysten esiintyminen eivät korreloi epidemian etenemisen kanssa. Koronavirusepidemian uutisoinnin uutiskehykset esiintyvät tietyin temaattisin eroin myös sikainfluenssauutisissa, joskin eroja kehysten esiintyvyydessä on. Epidemia esitetään sikainfluenssan kohdalla positiivisimmin termein kuin koronaviruksen kohdalla. Kaiken kaikkiaan sikainfluenssa uutisisista välittyy koronavirusuutisointia keveämpi ja huolettomampi tunnelma. Uutisoinnin erot selittynevät pääosin epidemiologisilla ja yhteiskunnallisilla tekijöillä sekä mediaympäristön ja mediakonventioiden muutoksilla. Uutiskehysten representoima todellisuus koronavirusepidemiasta näyttäytyy tämän tutkielman perusteella ambivalenttina: toisaalta hallittavissa olevana ja toisaalta vaikutusvaltamme ulkopuolella olevana. Epidemia on yhtä aikaa ohimenevänä, mutta kuitenkin vaikutuksiltaan pysyvä. Todellisuus on yhtä aikaa apokalyptinen ja uhkaava, mutta samalla toiveikas ja positiivinen. Uutiskehysten, kehysten tematiikan ja uutisvolyymin kautta välittyvä kuva epidemiasta ei vastaa Suomen tartunta- ja kuolleisuuslukuja. Niin ikään vaikutelma ennennäkemättömästä ja kokemattomasta ilmiöstä ei ole täysin paikkansapitävä: koimme osittain saman jo sikainfluenssan kohdalla. Ennennäkemättömyys ja kokemattomuus liittyneekin ennen kaikkea uutiskehysten tapaan esittää koronavirusepidemia uutena mediavälitteisenä yhteiskunnallisena ilmiönä ja kulttuurisena muutoksena. Koronavirusepidemian uutisointi ei päälinjoiltaan juurikaan poikkea aiempien pandemioiden uutisoinnista, ainoastaan uutisvolyymi poikkeaa aiemmasta, sen sijaan kaikki muu uutisoinnissa esiintyvä on havaittu jo aiemmin.
  • Pulliainen, Opri (2022)
    Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että työolot ovat yhteydessä työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin. Työssään fyysistä tai etenkin psykososiaalista kuormitusta kokevilla on muita todennäköisemmin heikko psyykkinen hyvinvointi. Pitkittäistutkimuksissa on havaittu, että kuormituksen vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Eläkkeelle siirtyneitä on kuitenkin tutkittu vain vähän. Ei ole vielä yhtenäistä näyttöä siitä, millainen on yhteys työssä koetun kuormituksen ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä työuran jälkeen, työkuormituksen poistuttua. Tässä tutkielmassa selvitetään, onko aiemmilla fyysisillä tai psykososiaalisilla työoloilla yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin vielä eläkeiässä. Helsinki Health Study (HHS) -hanke on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden työoloja ja terveyttä vuodesta 2000 lähtien. Tämä tutkielma liittyy HHS-hankkeeseen ja tutkimusjoukkona ovat työntekijät, jotka olivat hankkeen alkaessa työelämässä ja jotka ovat sittemmin jääneet vanhuuseläkkeelle. Heitä on seurattu neljällä kyselykierroksella vuosien 2000 ja 2017 välillä. Tutkielma on toteutettu kvantitatiivisena pitkittäistutkimuksena ja tutkimusjoukkoa on tutkittu kahdessa aikapisteessä, ennen eläkkeelle jäämistä ja eläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielmassa tutkitaan fyysisesti sekä psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteyttä psyykkisen hyvinvoinnin muutoksiin työiän ja eläkeiän välillä. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Analyysit on suoritettu SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tuloksina havaittiin, että naisilla sekä fyysisesti kuormittavat työolot (vakioitu OR 1.82, 95 % lv 1.34–2.46), heikko oman työn hallinta (vakioitu OR 1.75, 95 % lv 1.22–2.49) että työn korkeat vaatimukset (vakioitu OR 1.44, 95 % lv 1.05–1.98) olivat yhteydessä heikkoon psyykkiseen hyvinvointiin, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Miehillä ainoastaan fyysisesti kuormittavat työolot olivat yhteydessä heikkona pysyvään psyykkiseen hyvinvointiin, mutta yhteys näytti olevan vahvempi kuin naisilla (vakioitu OR 3.59, 95 % lv 1.79–7.22). Psykososiaalisesti erityisen kuormittava työ, jossa on samanaikaisesti korkeat vaatimukset ja heikko oman työn hallinta, oli naisilla yhteydessä alun perin hyvän psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemiseen eläkkeelle jäämisen jälkeen (vakioitu OR 1.89, 95 % lv 1.29–2.78), mutta miehillä tätä yhteyttä ei ollut. Kuormittavien työolojen ja aiemmin heikon, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen parantuneen psyykkisen hyvinvoinnin välillä ei voitu osoittaa yhteyttä. Tutkielman päätuloksena voi pitää johtopäätöstä, että fyysisesti tai psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteys työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin ei pääty eläkkeelle siirtymiseen. Eläkkeelle jääminen ei siis tuo helpotusta kuormittavista työoloista kärsineiden psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa entistä suuremman merkityksen työhyvinvoinnille ja sen kehittämiselle. Ikääntyneiden psyykkinen hyvinvointi on kansallisesti merkittävä asia, sillä pian joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias, ja eläkkeellä vietetään entistä pidempi aika. Ikääntyneiden mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy on aloitettava jo työurien aikana, ja työelämän on otettava vastuuta tässä haasteessa.
  • Hyry, Armi (2022)
    Koronavirus levisi alkuvuodesta 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Viruksen leviämisen ehkäisemiseksi rajoitettiin sosiaalista kanssakäymistä, ja vanhusten hoivakoteihin asetettiin vierailurajoituksia. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään läheisten kokemuksia vanhusten hoivakotien vierailurajoituksista koronapandemian aikana. Tutkimus toteutettiin keväällä 2020 sähköisen kyselyn avulla (N=334). Tavoitteena on tutkia läheisten rajoituksiin liittyviä mielipiteitä ja selvittää mitkä tekijät vaikuttivat mielipiteisiin ja miten niitä perusteltiin. Tutkimuksen selitettävä muuttuja on kysymys: onko läheisten pääsyn estäminen hoivakoteihin koronapandemian aikana sinusta oikea ratkaisu? Kysymyksessä vastausvaihtoehdot olivat: ”kyllä on” ja ”ei ole”. Lisäksi avovastauksella oli mahdollisuus perustella kantansa. Aineiston analyysi sisältää kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen vaiheen. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin binäärisen logistisen regressioanalyysin avulla, ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysiprosessilla. Vastaajista yli puolet (54 %) oli sitä mieltä, että läheisten pääsyn estäminen hoivakoteihin koronapandemian aikana oli oikea ratkaisu. Vastaajista 40 % oli puolestaan sitä mieltä, että se ei ollut oikea ratkaisu. Vierailurajoitusta vastustaneet perustelivat kantaansa sillä, että hoivakodissa asuvan asukkaan elämänlaatu on elämänpituutta tärkeämpää. Vierailurajoitusta puolustaneiden perusteluissa elämän varjelu nähtiin tärkeämpänä. Sekä ”kyllä” ja ”ei” vastanneiden mielestä turvallisia tapaamisia olisi pitänyt järjestää huomattavasti aikaisemmin. Tämän tutkielman aineiston vahvuutena on se, että vastanneet henkilöt olivat täyttäneet kyselyn hyvin tunnollisesti, ja kysymyskohtainen kato oli pieni (3 %). Myös avovastauksen jättäneiden määrä oli riittävä kvalitatiiviseen analyysiin. Otokseen ovat tiedonkeruun muodon vuoksi vastaajiksi valikoituneet sellaiset läheiset, jotka käyttävät internettiä ja sosiaalista mediaa. Tämän tutkielman tulosten mukaan vierailurajoituksen aikana keskeisintä on aktiivinen ja avoin tiedottaminen sekä asukkaan ja läheisen välisiin yhteydenpidon mahdollisuuksiin panostaminen. Saatujen tulosten perusteella vierailurajoitus oli oikea ratkaisu, mutta kategorisia vierailurajoituksia tulisi välttää, ja niiden sijaan kehittää joustavasti vaihtoehtoisia tapaamismuotoja, joissa huomioidaan alueellinen tautitilanne sekä taudin leviämisen ehkäiseminen.
  • Ruotsalainen, Heidi (2021)
    Nuoruus on ajanjakso, jolloin yksilö muodostaa terveyskäyttäytymisellään pohjaa aikuisuuden terveydelle ja hyvinvoinnille. Nuorten elintapoihin vaikuttavat monet tekijät kuten sosioekonominen asema lapsuudessa ja nuoruudessa. Elintavat ovat keskenään yhteydessä ja vuorovaikutuksessa usein eri tavoin. Nuorten elintavat ovat yhteydessä myös heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaansa aikuisuudessa. Toisaalta myös sosioekonominen asema vaikuttaa aikuisuuden koulutukseen ja työmarkkina-asemaan. Elintapoja voidaan tarkastella yhdessä, muodostaen niistä tilastollisin menetelmin profiileita. Tutkimustietoa on niukasti nuorten elintapaprofiilien yhteydestä aikuisuuden sosioekonomiseen asemaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia pohjoissuomalaisten nuorten sosioekonomisen aseman ja nuoruuden aikaisten elintapaprofiileiden välisiä yhteyksiä nuorten koulutukseen ja työmarkkina-asemaan myöhemmin aikuisuudessa. Tutkimus on pitkittäistutkimus, jonka aineistona on Pohjois-Suomen syntymäkohortin 1986 nuoret ja heidän vanhempansa. Kyselyaineisto on kerätty vuosina 1986 ja 2001, ja rekisteriaineistot nuorten koulutuksen ja työmarkkina-aseman osalta ovat vuosilta 2017 ja 2018. Koko syntymäkohortin aineisto käsittää 9479 lasta, ja tämän tutkimuksen aineisto koostuu 4303 nuoresta ja heidän vanhemmistaan. Aineisto analysoitiin tilastollisin perus- ja monimuuttujamenetelmin poikien ja tyttöjen osalta erikseen. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että vanhempien sosioekonominen asema on yhteydessä nuorten elintapaprofiileihin. Lisäksi nuorten elintapaprofiilit ovat yhteydessä heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaan aikuisuudessa. Apu- tai sekatyöntekijä vanhempien nuoret kuuluvat useimmin epäterveelliseen elintapaprofiiliin kuin korkeammassa työmarkkina-asemassa olevien vanhempien nuoret (pojat OR 2,06: lv 95 % 1,17–3,65, tytöt OR 1,85: lv 95 % 1,07–3,18). Tytöillä myös vanhempien peruskouluasteen koulutus oli yhteydessä epäterveelliseen elintapaprofiiliin verrattua korkeakoulutettujen vanhempien nuoriin (OR 1,80: lv 95 % 1,20–2,70). Nuoruudessa epäterveellinen elintapaprofiili oli yhteydessä peruskouluasteen tutkintoon aikuisuudessa (pojat OR 2,98: lv 95 % 1,97–4,51, tytöt OR 2,91; lv 95 % 1,63–32,48), silloinkin kun vanhempien koulutus ja terveydentila huomioitiin malleissa. Tytöillä epäterveellinen elintapaprofiili oli voimakkaimmin yhteydessä työntekijä työmarkkina-asemaan aikuisuudessa (OR 2,25; lv 95 % 1,53–3,30) ja pojilla työmarkkinoiden ulkopuoliseen työmarkkina-asemaan (OR 2,67; lv 95 % 1,78–3,97). Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että elintavoilla sekä myös vanhempien sosioekonomisella asemalla on merkittävä vaikutus myöhempään sosioekonomiseen asemaan. On tärkeää pyrkiä mahdollisimman kattavasti ja tasa-arvoisesti edistämään jokaisen nuorten mahdollisuuksia terveellisiin elintapoihin, sekä tukea perheiden mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
  • Carpelan, Christa (2022)
    Lapsen edun ensisijaisuus on määritelty YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa. Sopimus on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991, ja on yhtä velvoittava kuin muut eduskunnan säätämät lait. Lapsivaikutusten arviointi on keskeinen väline lapsen edun määrittämisessä. Sen käyttöönotto on ollut kirjattuna Vanhasen hallitusohjelmasta asti. Lapsivaikutusten arviointi ei kuitenkaan toteudu julkisessa päätöksenteossa velvoitteista ja vaatimuksista huolimatta. Erityisesti lapsivaikutusten arviointiin oleellisesti kuuluva lasten ja nuorten osallisuus jää usein toteuttamatta. Tässä tutkimuksessa lapsivaikutusten arviointia tarkasteltiin osana ennakkovaikutusten arviointina. Maisteritutkielman tarkoituksena oli tuottaa tietoa lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönottoa edistävistä keinoista. Lapsivaikutusten arvioinnin avulla lapset tulevat paremmin huomioiduksi kuntapäätöksenteossa. Tarkastelutasoksi valittiin kunnat, sillä hyvinvointialueiden käynnistämisen jälkeenkin kuntien vastuulle jäävät lapsiperheitä eniten koskettavat peruspalvelut kuten koulu, varhaiskasvatus, harrastustoiminta ja asuminen. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla Kymenlaakson kuntien (Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti) viranhaltijoilta, kuntapäättäjinä toimivilta luottamushenkilöiltä sekä sidosryhmän edustajilta kuten järjestöjen ja seurakuntien toimijoilta ja nuorisovaltuutetuilta. Yhteensä haastateltuja asiantuntijoita oli 20. Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Lapset paremmin huomioiva kuntapäätöksenteko on mahdollista, kun kunnalla on edellytyksiä toteuttaa lapsivaikutusten arviointia sekä osaamista, työkaluja ja resursseja arvioinnin käytäntöön vientiin. Keinoiksi asiantuntijat tunnistivat sitoutuminen lapsen oikeudet tunnustavaan strategiseen ja tulevaisuusorientoituneeseen johtamiseen. Myös päätöksenteon prosessi tulee rakentaa lapsivaikutusten arviointia tukevaksi. Tämä tarkoittaa, että arvioinnin toteuttamisesta tehdään hallinnolliset päätökset, arviointi kuvataan osaksi päätöksenteonprosessia, valmisteluun ja seurantaan varataan riittävästi aikaa ja resursseja. Vastuut roolitetaan ja tunnistetaan osaksi työnkuvaa kuuluvaksi. Lasten- ja nuorten osallisuutta parannetaan luomalla rakenteet sidosryhmäyhteistyöhön ja otetaan käyttöön lapsi- ja nuorisoystävälliset kuulemisen kanavat. Toimivat systeemit mahdollistavat sekä järjestöjen asiantuntijuuden paremman hyödyntämisen, että olemassa olevan tiedon saavutettavuuden. Koulutusta järjestetään systemaattisesti, kuin myös konkreettisia ohjeistuksia ja tukea arvioinnin toteuttamiseen. Kymenlaakson kunnissa on tahtoa kehittää päätöksentekokulttuuria lapset paremmin huomioivaksi. Useissa kunnissa on jo tehty yksittäisiä toimenpiteitä, joita haastatellut tunnistivat lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönottoa edistäviksi keinoiksi. Yksittäiset toimenpiteet eivät kuitenkaan ole riittäviä muuttamaan toimintakulttuuria käytännössä. Keinojen tulee ulottua ketjumaisesti läpi eri tasojen, joita tunnistettiin kolme:1) Henkilökohtainen taso (asenne, tahtotila, ymmärrys) 2) Operatiivinen taso (prosessit, resurssit, osaamisen vahvistaminen) 3) Kulttuurinen taso (tulevaisuusorientoituneisuus, tietoperustaisuus, verkostoyhteistyö).
  • Tuominiemi, Anne-Mari (2022)
    Maisterintutkielmassa tarkasteltiin millaisia merkityksiä lasten hyvinvointi saa tyhjänä merkitsijänä kansallisessa lapsistrategiassa. Tavoitteena oli selvittää, mitä lasten hyvinvointi on strategiadiskurssissa ja millaisia lasten hyvinvointiin liittyviä tulevaisuuden päätöksentekoa ohjaavia piirteitä strategiasta on tunnistettavissa. Tutkielma perustui sosiaalisen konstruktionismin näkökulmaan, jonka mukaan kielenkäyttö sekä heijastaa että luo sosiaalista todellisuutta. Strategiatyössä valta on kielen valtaa ja erityisesti strategiadiskurssille on ominaista, että se muodostuu helposti kyseenalaistamattomaksi totuudeksi. Toinen teoreettinen oletus oli kielenkäytön seurauksellisuus. Tämä on olennaista erityisesti strategioissa, sillä niiden perusolemus on, että ne saavat aikaan toimintaa ja erityisesti muutoksia. Tutkielmassa hyödynnettiin diskurssiteorian käsitteitä ja kriittistä diskurssianalyysiä sekä keskityttiin niiden diskursiivisten käytäntöjen analysointiin, joilla asioita tosiasiallistetaan tai oikeutetaan. Tutkielman aineistona käytettiin valtioneuvoston julkaisusarjaan kuuluvaa julkisesti saatavilla olevaa kansallista lapsistrategiaa. Aineisto on dokumenttina ja tutkimusaineistona erityinen, sillä se on Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Aineisto teemoiteltiin neljään teemaan strategiatekstille ominaisten tekstin osien mukaisesti. Tämän jälkeen analyysissä edettiin tekstuaaliselta tasolta tulkinnan kautta kriittiseen diskurssianalyysiin. Analyysissä oli eroteltavissa eri vaiheita, mutta analyysiprosessi oli jatkuvaa liikettä kokonaisymmärryksen ja ilmiön tarkan mikrotason analyysin välillä. Tutkielman keskeiset tulokset voidaan tiivistää neljään kohtaan. 1) Lasten hyvinvointi on polarisoitunutta ja tämä on ongelma, johon strategialla pyritään vastaamaan. Strategiassa päähuomio on huonosti voivissa lapsissa ja hyvinvointia uhkaavissa tekijöissä, mikä vie huomion pois hyvinvoinnista voimavarana ja toiseuttaa niitä lapsia, joilla menee hyvin. 2) Oikeusvelvoitteiden toteutuminen turvaa lasten hyvinvoinnin ja ne toimivat myös oikeutuksena puuttua lasten hyvinvointiin. Tulevaisuuden toimien osalta epäselvää kuitenkin on, miten oikeusvelvoitteiden toteutuminen todennetaan ja mikä tässä suhteessa on riittävää hyvinvoinnin toteutumiseksi. 3) Laadukkailla sivistys- sekä sosiaali- ja terveyspalveluilla ja monialaisella yhteistyöllä taataan lasten hyvinvointi. Tulevaisuuden toimien osalta haasteena kuitenkin on, että palvelut ovat nykytilanteessa hyvinvoinnin kannalta lähes vastakkaiset voimat ja yhteistyön toteutumisesta muodostuu itsestäänselvyys. 4) Julkinen valta on vastuussa lasten hyvinvoinnista. Lasten ja perheiden oma rooli on kapeutunut, mutta lasten kanssa toimivien aikuisten tulee olla koulutetumpia ja osaavampia, jotta lasten hyvinvointia voidaan edistää. Yhteiskunnallisten toimien korostuessa mikrotason toiminta jää vähemmälle huomiolle, vaikka hyvinvoinnin tasot ovat yhteen kietoutuneita. Tutkielma tuotti yhden tulkinnan hyvinvoinnin merkityksistä ja tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmien laadinnassa. Tulosten perusteella jatkossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota muun muassa hyvinvoinnin myönteisiin kehityskulkuihin, lasten hyvinvointitiedon muodostamiseen ja hyödyntämiseen sekä yhteistyötä mahdollistaviin rakenteisiin. Jatkossa olisi hyödyllistä tutkia esimerkiksi sitä, miten tavat esittää lasten hyvinvointi muuttuvat strategian toimeenpanossa eri hallituskausien aikana. Tällöin saataisiin tietoa myös siitä, miten strategia onnistuu tavoitteessaan luoda kestävä, johdonmukainen ja pitkäjänteinen pohja kansalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle.
  • Nikkari, Riikka (2021)
    Tässä tutkielmassa kuvataan sairaanhoitajien näkemyksiä laatujärjestelmän käyttöönotosta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa erään magneettisairaalan statusta tavoittelevan keskuksen sairaanhoitajien laatujärjestelmän käyttöönottoon liittyvistä näkemyksistä sairaalan esimiesten muutosjohtamisen tueksi. Tässä tutkielmassa vastattiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia näkemyksiä sairaanhoitajilla on laatujärjestelmän käyttöönotosta? Miten laatujärjestelmän käyttöönotto on muuttanut yksikön toimintaa? Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluiden avulla kolmesta yksiköstä, joissa oli samankaltainen potilasprofiili ja hoitotyötä oli kehitetty magneettisairaalamallin mukaisesti. Yhteensä haastateltuja sairaanhoitajia oli seitsemän (7). Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkielman tuloksien perusteella sairaanhoitajille laatujärjestelmän käyttöönotto näyttäytyi johtamisen muutoksena, hoitotyön muutoksena ja vetovoimaisuuden muutoksena. Laatujärjestelmän käyttöönotossa on edetty hoitotyön mittareiden kautta ja hoitotyötä on kehitetty tasalaatuisemmaksi. Työympäristön kehittämiseen tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Laatujärjestelmän tavoitetila on jäänyt vielä osin epäselväksi. Laatujärjestelmän käyttöönotto on käynnistynyt kaikissa tutkituissa yksiköissä. Henkilökunta ei kuitenkaan tunnista, mitkä kaikki yksiköissä tehdyt toimet liittyvät laatujärjestelmän käyttöönottoon.
  • Leino, Hanna (2021)
    There is a common understanding of the benefits of economic evaluations supporting decision making regarding health care interventions. The aim of this master’s thesis was to understand the methods of economic evaluation in mental health services to guide upcoming economic evaluations. The research objective was to investigate and describe key elements and methods that have been used in economic evaluations in mental health interventions for adults. The objective was formed by the following research questions: 1. What methods are used in economic evaluation? 2. What perspectives are considered? 3. How are outcomes measured i.e. what specific measures are used to characterise the outcomes? 4. What cost elements are included in the cost analysis? 5. What cost measures are used? 6. Is there consideration for whether the used method is appropriate to examine the matter concerned? This thesis was conducted as a systematic literature review. The PICo method was used in the formation of the research questions and the search strategy. Two databases (Ovid MEDLINE and PsycINFO) were used. In addition, Google and Google Scholar were used, and reference search from included studies was performed. The methodological quality of the included studies was assessed using the Consensus on Health Economic Criteria checklist. After data extraction and tabulation, narrative analysis was undertaken to summarise and understand the methods and elements for economic evaluation in mental health services. Overall, the quality of the 12 included studies was good. The studies represented different types of populations and interventions in mental health services. Primarily, one intervention was compared to the other, usually against existing care. Cost-effectiveness analysis, cost-utility analysis and cost minimisation analysis were applied. Studies were conducted from societal, health care or health insurance perspectives, and some studies applied two perspectives. Generic and condition-specific patient-reported outcome measures and clinician-reported outcome measures were used alongside routine administrative data to capture change in health status and quality of life. A few different cost measures with routine administrative data were used to identify and measure service resource use and productivity losses. There was variation in what costs were included. Almost all authors stated some consideration about methods suitability, at some level. This master’s thesis collated outcome measures and cost measures utilised in the mental health service context. Moreover, some data sources regarding costs were presented to reveal information sources and demonstrate how chosen perspective determines what information is needed. This master’s thesis provides guidance on what details are needed and where to collect information to conduct an economic evaluation to support decision-making in mental health services.
  • Troberg, Anna (2021)
    Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistuksessa toimintakulttuuri ja asiantuntijatyö ovat muuttumassa yhä yhteisöllisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Tiimipohjaista, asiakaslähtöistä ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi. Ammattilaisilta odotetaan joustavaa ja monimuotoista yhdessä toimimista. Moniammatillinen työskentely on noussut tarpeesta ratkaista asiakkaan monitahoisia tilanteita, jotka eivät ole yhden ammattiryhmän ratkaistavissa. Asiakaslähtöisyys on moniammatillisen yhteistyön ytimessä. Palveluiden koordinointi alati muuttuvissa verkostoissa muodostaa toimintaympäristön yhteistyölle. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen ilmenee sosiaali- ja terveydenhuollon eri koulutusohjelmissa. Tarkoituksena oli luoda kuva moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattitutkinnoissa. Tarkastelun kohteena olivat sosiaali- ja terveydenhuollon suurimmat ammattiryhmät, jotka ovat keskeisessä roolissa paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Ammattiryhmät olivat lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi, sosionomi ja sosiaalityöntekijä. Eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitutkintoja tarkastelevaa suomalaista tutkimusta ei ole vastaavalla asetelmalla tehty moniammatillisen yhteistyöosaamisen näkökulmasta. Tutkimuskysymykset olivat: Millaisia moniammatilliseen yhteistyöhön liitettyjä osaamisia tulee esiin ja miten niitä kuvataan eri sote-alan koulutusohjelmissa? Miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen rakentuu sote-alan koulutusohjelmissa? Minkälaisena opettajat kuvaavat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman koulutusohjelmissaan? Aineiston muodosti tutkintokuvaukset ja koulutusohjelmien opetussuunnitelmat sekä koulutusohjelmien opettajille toteutetun kyselyn tuottama aineisto. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto analysoitiin teoria-ohjaavalla sisällönanalyysillä, jota ohjasi moniammatilliseen yhteistyöhön liitetyt osaamiset ja niiden ulottuvuudet. Tulokset osoittavat sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen ammattitutkintojen yhteisiä piirteitä sekä eroavaisuuksia moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta, osaamisen rakentumisesta ja siihen liitetyistä osaamisista. Moniammatilliseen yhteistyöosaamiseen liitettyjä osaamisia kuvattiin oman osaamisen tunnistamisena suhteessa muihin ja muiden osaamisen hyödyntämisen taitoina sekä monipuolisina vuorovaikutustaitoina. Moniasiantuntijuuteen perustuva yhteistoimintaosaaminen tuli esiin muutamien koulutusohjelmien kohdalla. Osaamisia liitettiin toimintaympäristön ja palvelujärjestelmän tuntemiseen. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen rakentumisessa tunnistetaan kaikille koulutusohjelmille yhteiseksi ydinosaamiseksi vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen. Oppimisympäristönä työelämäharjoittelulla on vahva asema yhteistyöosaaminen rakentumisessa. Monialaiset opinnot näyttäytyvät osaamisen kehittymisessä oleellisina. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen arvostus koulutusohjelmissa on korkea. Opettajat arvioivat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman vahvistuvan tulevaisuudessa. Oppilaitokset ja koulutusohjelmat ovat eri vaiheissa moniammatillisen opetuksen kehityspoluilla. Sote-alojen monialaisen koulutuksen laajamittaisen läpimurron edellytyksenä nähdään poliittisen tason ohjaus, koulutusjärjestelmän ja oppilaitosten hallinnolliset tekijät sekä opetuksen järjestämisen mahdollistaminen tieteenalarajojen yli.
  • Isakov, Marianna (2021)
    Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä, mitä ihmiset kertovat asioinneistaan Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa covid-19 pandemian alkuvaiheessa. Tutkielmaa kehystämässä on Suomea ja koko maailmaa kuormittanut koronaviruksen tuottama pandemiatilanne. Tutkielmassa aineisto muodostui ihmisten omista kirjoituksista ja näkemyksistä heidän asioinneistaan palveluissa tämän pandemian aikana. Tutkielman teoreettinen taustoitus käsittelee Suomen aiempia epidemia- ja pandemiatilanteita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään lisäksi aiemmissa tutkimuksissa esille nostettua kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä pohditaan asiakkuuksien tai potiluuksien määritelmää ja muodostumista. Tutkimuksen aineisto on kerätty verkossa kaikille avoimena olevalla kirjoituskutsulla. Kirjoitusten jättäminen Tietoarkiston ylläpitämän Pennan verkkosivuilla oli avoinna kaikille täysi-ikäisille suomalaisille huhtikuusta heinäkuuhun vuonna 2020. Kirjoituskutsua jaettiin eteenpäin verkossa sosiaalisessa mediassa sekä suomalaisten potilasjärjestöjen avustuksella. Tutkimukseen osallistuvalta kysyttiin muutamia esitietoja, joiden jälkeen tutkimukseen osallistuva pääsi jättämään tutkimukseen kirjoituksensa omaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa asiointiaan koskien. Kerätty aineisto (n=17) analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen vastanneet toivat esille näkökulmiaan liittyen ajan saamiseen haluttuun palveluun, tapahtuneeseen asiointiin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelussa, tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen saatuun palveluun nähden sekä palveluissa oleviin puhtaustoimiin ja varautumiseen liittyen. Haluttu aika sosiaali- ja terveydenhuollon palveluun saatiin pääsääntöisesti hyvin. Koronavirustilanne aiheutti myös joitakin aikojen peruutuksia. Asioinnit tapahtuivat yleisimmin julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa joko käyntinä tai etäasiointina. Palvelusta saatu asiointikokemus oli useimmiten myönteinen. Tutkimukseen osallistuneet toivat esille kielteisinä piirteinä tilanteet, joissa etäyhteys ei korvannut asiointia, henkilökunta tuntui kiireiseltä tai stressaantuneelta ja julkisen puolen hoidon saanti oli hankalaa. Terveydenhuollossa havaittiin lisäksi useita koronavirustilanteeseen liittyviä puhtaus- ja varautumistoimia. Näistä keskeisimmät olivat luodut turvavälit, henkilökunnan antamat ohjeistukset, koronaviruksen ennaltaehkäisy eri muotoineen sekä suojainten ja desinfektion käyttö. Tutkimuksen keskeisin tulos ja uusi löydös oli tutkimukseen vastanneiden esille tuomat vahvat näkökulmat covid-19 pandemian aikaisia asiointeja kuvanneisiin puhtaus- ja varautumistoimiin. Vaikka asioinnin syynä ei useimmiten ollut koronavirustilanne, väritti pandemian mukanaan tuomat seikat kuitenkin sosiaali- ja terveyspalvelussa asioinnista saatua kokemusta.
  • Valtanen, Susanna (2021)
    Tämän maisteritutkielman aiheena on potilaiden ja perheiden kokemukset kotidialyysihoidosta. Aihe on osa Helsingin yliopiston Koti sairaalana -tutkimushanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia onnistuneen kotisairaalatoiminnan edellytyksiä. Osana hanketta tutkittiin myös kotidialyysitoimintaa. Tutkielmassa tarkasteltiin niitä kotidialyysipotilaan ja perheen elämänlaatuun ja osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, jotka joko vahvistavat tai heikentävät kokemusta kotidialyysihoidosta. Tutkielmassa keskityttiin kotidialyysitoiminnan tarkastelemiseen potilaan ja perheen näkökulmasta. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin aineistoa, joka oli kerätty Helsingin yliopiston Koti sairaalana -tutkimushankkeen puitteissa. Aineisto oli kerätty haastattelemalla kotidialyysihoitoa tekeviä tai aiemmin hoitoa tehneitä potilaita (N=11) ja heidän perheenjäseniään (N=3) ympäri Suomea. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Saatua aineistoa analysoitiin tässä tutkielmassa laadullisen sisällönanalyysin menetelmää käyttäen. Saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että kotidialyysipotilaan hoitopolku ja potilaan ja perheen kokemukset kotidialyysihoidosta olivat hyvin yksilöllisiä. Siihen vaikuttivat osaltaan potilaan ja perheen sen hetkinen elämäntilanne ja taustat. Kotidialyysihoidon koettiin kuitenkin parantavan potilaan ja perheen elämänlaadun eri osa-alueita sairaalassa tehtävään dialyysihoitoon verrattuna. Kotidialyysihoitoon liitettiin kuitenkin myös elämänlaatua heikentäviä tekijöitä. Kotidialyysihoito oli sitovaa ja kokonaisvaltaisesti mukana arjessa. Kotidialyysihoito edellytti myös potilaan osallisuutta omaan hoitoonsa. Hoitohenkilöstön, perheen ja läheisten rooli, koulutus sekä teknologia olivat keskeisessä asemassa kotidialyysihoidon onnistumisen kannalta. Myös riittävä, oikea-aikainen ja yksilöllinen tuki koettiin tärkeäksi. Osallisuus ja elämänlaatu nivoutuivatkin tulosten perusteella vahvasti ja vastavuoroisesti toisiinsa potilaan ja perheen kokemuksissa kotidialyysihoidosta. Vahvistamalla potilaan osallisuutta, voidaan potilaan ja perheen myönteisiä kokemuksia kotidialyysihoidosta lisätä. Myönteisten kokemusten ja onnistuneen dialyysihoidon myötä vaikutukset heijastuvat myös potilaan ja perheen koettuun elämänlaatuun sitä parantaen. Potilaan ja perheen elämänlaadun parantaminen sekä potilaan osallisuus omaan hoitoonsa ovat keskeinen ja tärkeä tavoite myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä. Kasvava dialyysihoitojen tarve sekä siitä aiheutuneet kustannukset yhteiskunnalle asettavat Suomen terveydenhuoltojärjestelmän uudenlaisten haasteiden eteen. Jotta kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata, on tärkeä edelleen kehittää kotidialyysitoimintaa, joka on kannattavaa sekä terveydenhuoltojärjestelmän että potilaan näkökulmasta. Saatujen tutkimustulosten avulla voidaan lisätä asiakasymmärrystä kotidialyysipotilaan elämänlaatuun ja osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja siten kehittää kotidialyysitoimintaa entistä sujuvammaksi ja houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi potilaan ja perheen sekä toisaalta myös koko yhteiskunnan ja sen terveyspalvelujärjestelmän kannalta.