Browsing by master's degree program "Sosiaalitieteiden maisteriohjelma (SOSM)"

Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana merkittävästi, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Kokeilun ja käytön yleistyminen koskee erityisesti kannabista ja sen kokeilua. Suurella osalla kannabiskokeilut jäävät muutamaan käyttökertaan. Mutta myös muiden huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa. Käytön lisääntyminen on näkynyt käytöstä johtuvien haittojen kasvuna. Viime vuosina huumesairaudet ja nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet. Myös huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten päihdeongelman tarkasteluun sosiaalisten suhteiden, erityisesti lähi- ja vertaissuhteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, motivoida päihdemaailmasta irtautumista sekä edistää toipumista. Tutkimustehtävää lähestytään kysymällä, millä tavoin sosiaaliset suhteet vaikuttuvat päihteiden ongelmakäyttöön. Pääkysymyksen lisäksi kysytään, millaisia sosiaaliset suhteet ovat eri elämänvaiheissa olleet, ja mitä päihteiden ongelmakäyttöön kytkeytyviä ilmiöitä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista löytyy. Tutkimusteemoja tarkastellaan kuulumisen ja yhteisöllisyyden viitekehyksissä. Tutkielman aineistona on haastatteluaineisto, joka koostuu kuuden päihdeongelmasta toipuvan nuoren haastattelusta. Narratiiviset menetelmät muodostavat tutkielman metodologisen perustan. Narratiivisille menetelmille tyypilliseen tapaan, tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ilmiötä haastateltavien biografioihin sidottuina. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kiusatuksi tuleminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat yhteydessä päihdeongelman kehittymiseen. Vertaisyhteisölliset kiinnikkeet olivat kiusatuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunteen vuoksi ohuet. Syntyi kuulumisen vajeita, joihin vertaisyhteisöllisyyden ulkopuoliset päihdealakulttuurit tarjosivat vastakaikua. Uuden sosiaalisen maailman löytymisestä seurannut voimakas yhteisöllisyyden tunne oli merkittävä syvemmälle päihdemaailman sysännyt tekijä. Päihdeongelman kehittyessä ja ongelmien syvetessä päihdealakulttuurit alkoivat erkaantua toisistaan. Päihdemaailmaa ja sen vuorovaikutussuhteita leimasi kavaluus, petollisuus, väkivalta ja yhteisöllisen liiman vähyys. Perhesuhteiden lisäksi edellä mainitut tekijät olivat merkittäviä päihdemaailmasta irtautumista motivoivia syitä. Tulosten perusteella päihdemaailmasta irtautumisen jälkeen toipuva saa merkittävää apua ja tukea vertaistukiyhteisöllisyydestä ja lähisuhteista uuden elämänvaiheen vakiinnuttamisessa. Elämän uudelleen rakentumisen tukena tavanomaiset sosiaaliset suhteet ovat hyvin merkityksellisiä. Monesti puhutaan päihteiden käytön alkamisen yhteydessä vääränlaiseen kaveriporukkaan ajautumisesta. Tulosten perusteella väitän, että pohjimmiltaan epämääräisiin porukoihin ajautumisessa on kyse kuulumisen tarpeiden täyttämisestä ja positiivisen minäkuvan rakentumisesta. Kyse on myös siitä, että näihin porukoihin ajautuvien tavanomaiset menestymisen mahdollisuudet ovat eri syistä johtuen heikot.

Lapsiperheköyhyys on ajankohtainen ja kasvava ilmiö Suomessa. Tässä tutkimuksessani tutkin äitien köyhyyskokemuksia ja selviytymiskeinoja vauvaperheen arjessa. Ajankohtaisuudestaan huolimatta, nimenomaan vauva-ajan köyhyyttä on aiemmin tutkittu hyvin vähän. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on: Miten äidit kokevat köyhyyden vauvaperheen arjessa? Vastatessani kysymykseen kiinnitän huomioni vauva-arjen köyhyyden kokemuksiin ja kuinka äidit määrittelevät köyhyyden omasta näkökulmastaan. Toinen tutkimuskysymys liittyy arjen selviytymiskeinoihin, kun vauvaperheessä taloudellisesti on tiukkaa. Kysyn, Millaisia selviytymiskeinoja äidit käyttävät vauva-ajan arjessa? Tutkimuksen aineisto koostuu e-lomakkeella toteutetusta kyselystä, johon vastasi yhteensä 11 äitiä. Kysely toteutettiin internetissä ja mainostettiin sosiaalisen median erilaisissa äitiyttä kokevissa Facebook-ryhmissä. Tutkimuksen tulosten mukaan köyhyys vauvaperheissä vaikuttaa monin eri tavoin. Tutkimuksessa nousi kolme pääteemaa: köyhyyden määrittely, köyhyyden vaikutukset ja kokemukset sekä selviytymiskeinot. Köyhyyttä määriteltiin kolmesta näkökulmasta: taloudellisesta, suhteellisesta ja käytännössä esiintyvästä, mikä toi esille köyhyyden monitasoisuuden. Köyhyyden vaikutukset ja kokemukset näkyivät tutkimuksessa vastaajien vastauksissa siten, että puolet vastaajista kokivat, ettei köyhyys vaikuta äitiyteen ja puolet koki sen vaikuttavan. Vaikutukset näkyivät kuluttamisessa, mahdollisuudessa hoitaa terveyttä sekä vanhempana toimimisessa. Vastaajien selviytymiskeinoina nousi vastauksissa ajan viettäminen lasten ja puolison kanssa, pienistä asioista nauttiminen, yhteiskunnan tuki sekä omat valinnat. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että lapsiperheköyhyys on hyvin moniulotteinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti sekä lapsen että koko perheen hyvinvointiin. Pienestä aineistosta huolimatta tutkimus tuottaa tietoa vauva-ajan köyhyydestä sekä äitien arjen selviytymiskeinoista, mikä laajentaa ymmärrystä aiheesta.

Suomeen saapuu vuosittain alaikäisiä lapsia ja nuoria hakemaan kansainvälistä suojelua ilman huoltajaansa. Lisäksi ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä vastaanotetaan Suomeen pakolaiskiintiössä. Ilman huoltajaa maahan tulleet lapset ja nuoret saapuvat useimmiten maista, joiden olosuhteet ovat epävakaita ja turvallisuus on heikko. He ovat usein altistuneet järkyttäville, traumaattisille kokemuksille kotimaassaan ja matkan aikana. Jo kotimaan ja perheen jättäminen voi itsessään olla traumaattinen kokemus. Traumaattisten kokemusten tiedetään olevan yhteydessä erilaisiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin haasteisiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden täysi-ikäistyneiden nuorten mahdolliset traumaattiset kokemukset huomioidaan palvelujärjestelmässä. Aihetta tarkastellaan näiden nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten traumaosaamisen kautta. Lisäksi tarkastellaan muita kuin ammattilaisten osaamiseen liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat traumat huomioivan tuen ja palveluiden tarjoamiseen. Traumojen huomioimista käsitellään traumainformoidun lähestymistavan kehyksessä. Tutkielma on toteutettu laadullisena kyselytutkimuksena alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Kyselyyn vastanneet ammattilaiset ymmärtävät aineiston perusteella traumaa ilmiönä alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten keskuudessa. Suurimmalla osalla on osaamista ja keinoja traumojen tunnistamiseen ja huomioimiseen työskentelyssään. Ammattilaiset huomioivat mahdolliset traumat pyrkimällä turvallisuutta ja luottamuksellisuutta korostavaan sekä osallistavaan ja nuorten yksilölliset tarpeet huomioon ottavaan työskentelyyn. Tutkielmani perusteella ymmärrystä traumoista ja yleisesti alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten tilanteista ja tarpeista tarvitaan lisää erityisesti terveyspalveluihin, mutta myös esimerkiksi koulu- ja työmaailmaan. Tutkielma osoitti, että rakenteellisten tekijöiden vaikutus on yksittäisten ammattilaisten traumaymmärryksen ohella erittäin tärkeää traumat huomioivan tuen ja palveluiden tarjoamisen kannalta. Sen lisäksi, että traumainformoidun työotteen kehyksessä tarkasteltua traumaosaamista ja alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden nuorten erityisen tilanteen ymmärrystä tulee lisätä palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla työskenteleville, palvelujärjestelmän rakenteiden on mahdollistettava toimiva perusta traumojen huomioimiselle. Terveys- ja erityisesti mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja vastaavuutta nuorten tarpeisiin on parannettava. Tähän tarpeeseen ja monialaisen yhteistyön kehittämiseen vastaisi osaltaan se, että jokaisesta kotoutumislain mukaisen jälkihuollon tukea ja palveluita tarjoavasta yksiköstä löytyisi monialaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Tältä osin kotoutumislain mukaisen jälkihuollon järjestämisen hajanaisuus ja vaihtelevat resurssit kunnissa aiheuttavat tällä hetkellä eriarvoisuutta muiden tekijöiden lisäksi nuorten traumojen huomioimiseen riittävällä tavalla ja oikea-aikaisesti. Lisäksi ajan puute ja nuorten kanssa työskentelevän henkilöstön vaihtuvuus haastavat traumojen huomioimista ja yleisesti vakautta ja turvallisia ihmissuhteita elämäänsä tarvitsevien nuorten tukemista. Näihin asioihin on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten palveluiden kehittämistyössä.

Sosiaaliala on kärsinyt pitkään veto- ja pitovoiman haasteista ja erityisesti lastensuojelussa sosiaalityöntekijäpula on vakava ongelma. Lastensuojelua kuormittavat sosiaalityöntekijöiden tiheän vaihtuvuuden ja rekrytointihaasteiden lisäksi suuri työmäärä. Lastensuojelutyön houkuttelevuuden ja sosiaalityöntekijöiden pysyvyyden kohentamiseksi tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työolosuhteita muuttaa useilla ulottuvuuksilla. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuoda esille kunnallisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perehdytyksestään lastensuojelutyöhön sekä perehdytykselle antamistaan merkityksistä. Lisäksi tavoitteena oli herättää keskustelua perehdytyksen nykytilasta ja sen kehittämistarpeista, koska kansallista tutkimustietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden perehdytyksestä on saatavilla niukasti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui tutkimukselle keskeisistä perehdytyksen ja asiantuntijuuden käsitteistä sekä aiheesta aiemmin tehdystä tutkimuksesta. Asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin David Berlinerin viisiportaisen mallin mukaan. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen läpileikkaavana tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin kerronnallista tutkimusta, joka on vakiintunut suomenkieliseksi vastineeksi narratiiviselle tutkimusotteelle. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat alle vuoden kunnallisessa lastensuojelussa työskennelleet laillistetut sosiaalityöntekijät tai sijaispätevät sosiaalityön opiskelijat. Tutkimuksen aineisto koostui kuudesta kirjoitetusta kertomuksesta. Aineisto analysoitiin käyttämällä sekä narratiivista juonianalyysia että dialogista temaattista analyysia. Juonianalyysissa neljä kertomuksista määriteltiin juonityypiltään tragedioiksi ja kaksi sankaritarinoiksi Fryen juonijaottelua mukaillen. Dialogisen temaattisen analyysin avulla muodostettiin neljä analyysiteemaa: perehdytysmenetelmät, puutteet perehdytyksessä, rakenteelliset haasteet sekä noviisisosiaalityöntekijän haasteet. Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalityöntekijöiden perehdytyksessä oli mittavia puutteita. Puolet vastaajista kertoivat, ettei heitä ollut perehdytetty lainkaan. Lisäksi havaittiin, että työntekijän henkilökohtainen resilienssi voi vaikuttaa uran alkuvaiheen haasteista selviämisessä. Johtopäätöksenä lastensuojeluorganisaatioiden tulee tarkastella kriittisesti lainsäädännöllisten velvoitteiden toteutumista sosiaalityöntekijöiden perehdytyksen osalta. Tutkimuksen tulosten perusteella suositellaan kansallisen standardisoidun perehdytysmallin luomista lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Työelämä on murroksessa. Se, millaiseksi työelämä ja siihen liittyvät sosiaalietuudet muovautuvat, riippuu isolta osin muun muassa yhteiskuntamme päättävästä eliitistä. On tärkeää tutkia, mitä yhteiskuntamme päättäjät ajattelevat, sillä heillä on sektorista riippumatta valtaa ja resursseja, joita hyödyntää yhteiskuntamme muokkaamiseen. Myös yleinen mielipide muodostuu usein poliittisen tai muun eliitin ja median vuorovaikutuksessa. Tutkielmassani tarkastelen suomalaisen päättäjäeliitin suhtautumista ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työehtojen heikentämiseen. Lisäksi selvitän, onko suomalaisen eliitin ja työttömyysetuutta saavien ihmisten välillä havaittavissa empatiakuiluja ja ovatko mahdolliset kuilut linjassa työttömyysturvaan liittyvän suhtautumisen kanssa. Aineistossani päättäjäeliitti on jaettu elinkeinoelämän, politiikan, julkisen sektorin ja muut-ryhmän päättäjiin. Muut-ryhmä sisältää tieteen ja median toimialan henkilöitä. Tutkimusaineistoni on koottu osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden Kuilut ja Kuplat (BIBU) -tutkimushanketta. Käyttämässäni päättäjäkyselyssä selvitettiin muun muassa millaisia ratkaisuja suomalaiset päättäjät kannattavat työllisyyspolitiikkaan liittyen. Suomalaisille päättäjille suunnattuun kyselyyn kutsuttiin vastaamaan päättäjiä, jotka ovat johtavissa asemissa yhteiskunnan merkittävissä instituutioissa. Kutsu verkkokyselyyn lähetettiin yhteensä 3580:lle politiikan, elinkeinoelämän, julkisen sektorin, palkansaajajärjestöjen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, ajatushautomoiden, median ja vaikuttajaviestintätoimistojen edustajalle. Koko kyselyyn vastasi 699 henkilöä, joista yli 60 prosenttia oli miehiä. Kyselyn vastausprosentti oli noin 18 %. Tarkastelen aineistoa ja vastaan tutkimuskysymyksiini yksisuuntaisten varianssianalyysien ja lineaarisen regressioanalyysin avulla. Yleisesti ottaen suomalainen päättäjäeliitti kannattaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työehtojen heikentämistoimenpiteitä. Mikään päättäjäryhmistä ei ole keskiarvollisesti heikentämistä vastaan, mutta erojakin löytyy. Muut-ryhmän päättäjät suhtautuvat ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työehtojen heikentämiseen kriittisimmin. Heikentämistä eniten kannattavat elinkeinoelämän ja oikeistolaiseksi identifioituvat päättäjät. Miehet myös kannattavat heikentämistoimenpiteitä enemmän kuin naiset. Työttömyysetuuden saajien herättämät tunteet jakautuivat hyvin samansuuntaisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työehtojen heikentämiseen liittyvän suhtautumisen kanssa. Elinkeinoelämän päättäjät tunsivat vähiten myötätuntoa ja eniten ärtymystä, kun taas politiikan ja muut-ryhmän päättäjät tunsivat eniten myötätuntoa ja vähiten ärtymystä työttömyysetuuden saajia kohtaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti hyvätuloisin eliitti suhtautuu yleensä varauksella erilaisiin sosiaalietuuksiin ja sosiaalietuuksien saajiin. Näillä suhtautumisilla voi kuitenkin olla sekä yhteiskunnallisia että henkilökohtaisia vaikutuksia heikompiosaisten elämässä. Yhteiskuntatieteilijöiden on tärkeää ymmärtää ja pyrkiä luomaan sellaisia järjestelmiä ja käytäntöjä, jotka ovat yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkeviä, mutta mahdollistavat positiivisen sosiaalisen identiteetin säilymisen työttömyyden kohdatessa.

Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön päihdepalveluihin integroidun työmuodon kehittämistä asunnottomien ja asunnottomuuden uhanalaisten asiakkaiden tarpeiden huomioimisen näkökulmasta. Tavoitteena on, että päihdepoliklinikan sosiaalityössä osattaisiin kohdentaa työn resursseja ja kehittää työn menetelmiä entistä paremmin ja tarkoituksenmukaisesti tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa asunnottomien ja sosiaalityön asiakkaiden palveluiden toteuttamisella on laaja lainsäädännöllinen ja poliittinen ohjaus, ja työntekijän kautta heijastuukin koko yhteiskunnan kyky vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien tarpeisiin. Viime kädessä työn arvo mitataan jaetun ihmisyyden kunnioittamisen, ihmisten elämänlaadun parantamisen ja siten yhteiskunnan potentiaalin kunniallisen käytön kautta. Sosiaalityöntekijöiden palveluntarpeen arvioiden tekeminen on sosiaalihuoltolaissa (SHL 36-38 §) tarkkaan määriteltyä, ja palveluntarpeen arviot toimivat portinvartijana monille asiakkaan saamille yhteiskunnallisille palveluille. Sosiaalityön palveluntarpeen arviointi on aina julkisvallan käyttöä, joka koskettaa ihmisen yksityisyyttä perustavanlaatuisella tavalla, ja vaikuttaa voimakkaasti myös asunnottomien saamiin palveluihin. Osallistavassa käytäntötutkimuksessa tutkimusaineistona käytetään päihdepoliklinikan sosiaalityön asunnottomien ja asunnottomuusuhanalaisten asiakkaiden anonymisoituja palveluntarpeen arvioita ja palvelusuunnitelmia, sekä päihdepoliklinikoiden sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelua. Laadullisen tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan temaattisella soveltavalla analyysilla palveluntarpeen arvioiden tekemisen haasteita sosiaalityöntekijöiden kokemana, sosiaalipalveluiden poissulkevia käytäntöjä, rakenteellisia esteitä asunnon saamisessa, sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyden kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksissa sekä hyvien käytäntöjen ja tulevaisuuden vaikuttamiskeinojen vahvistamista. Palveluntarpeen arvioita tarkastellaan malliohjaavalla sisällönanalyysilla kategorioissa asumisen turvaaminen ja asunnottomaksi ajautumisen estäminen, asunnottoman tilanteen pahenemisen ehkäiseminen sekä asunnottomuuden uusiutumisen ehkäiseminen.

Sosiaalisen median teknologinen kehittyminen on johtanut perhealbumien perinteen digitalisoitumiseen sekä mahdollistanut erilaisia vertaistuen ja poliittisen vanhemmuuden muotoja. Samanaikaisesti vanhempien uudet käytännöt sosiaalisessa mediassa ovat synnyttäneet jännitteitä suhteessa lasten digitaalisiin oikeuksiin. Pro gradussa tutkitaan digitaalisen vanhemmuuden rakentumista suomalaisen 2010–2020-luvun dataistuneen yhteiskunnan ja Facebookin vertaisryhmien konteksteissa. Tutkielmassa avataan digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettien rakentumista Foucault’n hallinnan analyysin keinoin. Tutkielmassa kysytään, minkälaisten minätekniikoiden kautta Facebook ja kansalaisjärjestöt rakentavat digitaalisen vanhemmuuden ihanteita ja miten nämä ihanteet eroavat toisistaan. Aineisto on kerätty näiden verkostotoimijoiden tuottamista odottavia ja 0-2-vuotiaiden lasten vanhempia puhuttelevista julkaisuista, joita on analysoitu foucault’laisen kriittisen diskurssianalyysin metodilla. Ihannesubjektiviteettien tutkimiseen sisältyy emansipatorinen tavoite: niiden avulla voidaan tehdä näkyväksi verkostotoimijoiden tapoja hallinnoida vanhemman henkilökohtaisiltakin tuntuvia käyttäytymisen strategioita, huolia ja erilaisia arjen jännitteitä. Tutkimuksessa tunnistettiin kolme digitaalisen vanhemmuuden problematisoitumisen osa-aluetta. Toimijaverkostot rakensivat ihannesubjektiviteetteja vanhemman läsnäolon, mediakasvattajuuden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksissa. Diskurssien keskeiset erot tulivat esiin makrodiskursseissa: Facebook rakensi ihannesubjektiviteettia voimaantuvan ja kansalaisjärjestöt vastuullistuvan vanhemmuuden makrodiskursseissa. Tutkielmassa tunnistettiin yhteensä kuusi digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettiä. Facebookin voimaantumisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä, jotka nimettiin vanhemmuuden kuluttajaksi, stressin hallinnoijaksi sekä medialukutaitoiseksi mediakasvatuskumppaniksi. Kansalaisjärjestöjen vastuullistamisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä: tiedostava läsnäolija, tasapainoileva itsetutkiskelija ja sitouttava portinvartija. Subjektiviteettien alla tunnistettiin lukuisia ihannesubjektiviteetteja rakentavia minätekniikoita. Tutkielman johtopäätöksenä on, että diskurssit digitaalisesta vanhemmuudesta dataistuneessa yhteiskunnassa ovat kauttaaltaan jännitteisiä. Vanhempien ja lapsen edun näkökulmasta, vanhemman toimijuus on siten monin paikoin heikentynyt. Tutkielman ihannesubjektiviteetit ja minätekniikat voivat toimia vanhempien osallistamisen ja poliittisen päätöksenteon välineenä, jos halutaan purkaa jännitteisiä digitaalisen vanhemmuuden diskursseja ja arvioida sen edellytyksiä teknologia- ja perhepolitiikalle.

Tässä maisterintutkielmassa selvitetään millaisia kokemuksia perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneilla äideillä on sosiaali- ja terveyspalveluissa. Aiempien tutkimusten mukaan äitien lapsiinsa kohdistamaa perheväkivaltaa ei aina tunnisteta sosiaali- ja terveyspalveluissa ja siksi perheväkivaltaa käyttäneiden äitien kokemukset ovat tärkeä tutkimusaihe. Tutkimuskysymykset ovat 1) miten perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneet äidit kuvaavat kokemuksiaan sosiaali- ja terveyspalveluissa ja 2) millaisia subjektipositioita heille näissä kuvauksissa muodostuu. Tutkimusaineisto kerättiin kirjoituspyynnöllä Maria Akatemian avustuksella kesän 2021 aikana. Tutkimusaineisto koostuu viiden perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneen äidin kirjoituksista. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä ja tutkimuksen viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tämän tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimii Erving Goffmanin jäsentämä teoria vuorovaikutuksesta ja siihen liittyvästä kasvotyöstä. Kasvotyön kautta vuorovaikutuksessa pyritään säilyttämään niin omat kuin toisten kasvot. Lisäksi olennaisia käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat dialogisuus, työntekijä-asiakassuhde ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta. Ammatillisissa asiakassuhteissa pyritään usein tasavertaisuuteen, vaikka sen lähtökohdat ovat epäsymmetriset. Kun vuorovaikutus on vastavuoroista, se mahdollistaa keskinäisen dialogin syntymisen. Diskurssit jäsentävät sitä, miten äidit kuvaavat ja millaisia merkityksiä he antavat kokemuksilleen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Analyysin tuloksena aineistosta jäsentyi kolme päädiskurssia, jotka nimettiin ymmärryksen diskurssiksi, kohtaamattomuuden diskurssiksi ja häpeän diskurssiksi. Jokaisen päädiskurssin alle nimettiin 2-3 aladiskurssia. Päädiskurssien sisällä äideille rakentui erilaisia subjektipositioita eli rooleja suhteessa kokemuksiin perheväkivaltaa käyttäneinä äiteinä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Äitien puhetavoissa monet diskursseista ja niiden alateemoista esiintyivät limittäin teksteissä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että äitien kokemukset ovat monimutkainen kokonaisuus erilaisia sosiaalisia todellisuuksia. Äidit toivat teksteissään esille tarpeen muodostaa luottamuksellinen asiakassuhde sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisiin sekä sen, että perheväkivallasta kysyttäisiin tai, että se otettaisiin puheeksi suoraan äitien asioidessa palveluissa. Äitien kokemuksissa perheväkivaltaa ymmärrettiin erilaisten kuormittaviksi miellettyjen tekijöiden kautta. Esille tuli myös perheväkivaltaan liittyvää kohtaamattomuutta, äitien teksteissä kerrottiin ettei välttämättä kukaan ammattilainen kysynyt heiltä perheväkivallasta. Tuloksissa tuli esille myös äitien tekemään perheväkivaltaan liittyvä häpeä, häpeään yhdistettiin erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhön liittyvät virkatehtävät ja pelko esimerkiksi lastensuojelullisista toimenpiteistä.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden koulutusohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Katri Scharf Työn nimi: ”Dramaattista on, että uhrit ovat Suomessa näin nuoria” - Diskurssianalyysi Helsingin Sanomissa julkaistuista kirjoituksista nuorten päihteiden käytöstä Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: maaliskuu 2022 Sivumäärä: 54 + liitteet Avainsanat: nuoret, päihteet, media, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Heidi Muurinen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja media tuottaa nuorten päihteiden käytöstä ja nuorista päihteiden käyttäjistä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestakymmenestä Helsingin Sanomissa vuosina 2020 – 2021 julkaistusta lehtikirjoituksesta. Aineisto on kerätty systemaattisesti Helsingin Sanomien sähköisestä arkistosta ja siihen on sisällytetty kaikki nuorten päihteiden käyttöä koskevat lehtikirjoitukset, joiden kirjoittaja on toimittaja tai asiantuntijataho. Aineistoista on rajattu pois maallikoiden mielipidekirjoitukset, koska tutkimuksen tarkoitus on tarkastella asiantuntijoiden tuottamaa keskustelua. Vaikka toimittajat eivät ole päihdeongelman asiantuntijoita, on heillä ammatillisen etiikan puolesta velvoite perustaa kirjoituksensa luotettaviin lähteisiin niin haasteltujen, kuin tilastojenkin osalta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia diskursseja Helsingin Sanomien nuorten päihteiden käyttöä käsittelevissä lehtikirjoituksissa esiintyy? 2) Minkälaisen kuvan media luo nuorista päihteidenkäyttäjistä? Aineisto on analysoitu diskurssianalyysin keinon, jonka keskeinen ajatus on, että kielen käytöllä rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen teoreettisena taustana esitellään nuoruuden tutkimusta sekä nuorten päihteiden käytön ajankohtaista tilannetta tutkimuksen ja tilastotietojen valossa. Nuorten päihteiden käyttöä koskeva tutkimus luo kontekstin aineiston lehtikirjoituksille. Aineistosta oli jäsennettävissä neljä eri diskurssia. Nämä diskurssit ovat muutokset diskurssi, vastuun diskurssi, toimenpiteiden diskurssi ja haittadiskurssi. Toimenpiteiden diskurssi on jaettu kahteen alakategoriaan, jotka ovat lisääntyneen käytön diskurssi ja polarisoitumisen diskurssi. Myös vastuun diskurssissa on kaksi alakategoriaa, jotka on nimetty vanhempien vastuun diskurssiksi ja yhteiskunnan vastuun diskurssiksi. Muutoksen diskurssissa päihteiden käytön kuvattiin lisääntyneen, mutta myös kasautuneen tietylle osalle nuoria. Vastuun diskurssissa vastuun nähtiin olevan ensisijaisesti yhteiskunnalla, mutta myös vanhempien läsnäoloa nuoren elämässä pidettiin tärkeänä. Toimenpiteiden diskurssi näki yhteiskunnan olevan avainasemassa toimenpiteiden toteuttajana. Itse toimenpiteet liittyivät paremmin saatavilla olevaan päihdehoitoon ja ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Haittadiskurssi lähestyi nuorten päihteiden käyttöä sen aiheuttamien terveydellisten ja yhteiskunnallisten haittojen näkökulmasta. Diskurssit olivat osittain päällekkäisiä. Esimerkiksi muutoksen diskurssista löytyi haittadiskurssin kanssa päällekkäisyyttä, kun päihteiden käytön lisääntymistä kuvattiin lisääntyneitten haittojen näkökulmasta. Myös toimenpiteiden diskurssi ja vastuun diskurssi kietoutuivat toisiinsa ja yhteiskunnalla nähtiin vastuun lisäksi olevan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin. Aineiston analyysin perusteella nuoret olivat lehtikirjoituksissa melko passiivisessa roolissa. Nuorilta ei odotettu toimenpiteitä eikä heille suoraan osoitettu vastuuta tilanteesta. Nuorten taustoja avattiin aineistossa pinnallisesti, mutta nuoret jäivät kirjoituksissa melko etäisiksi. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että nuorten päihteiden käytön ajatellaan olevan kasvava yhteiskunnallinen ongelma ja yhteiskunnalta toivotaan ratkaisuksi parempia hoidollisia resursseja. Nuoria ja heidän vanhempiaan ei nähdä ongelman syyllisenä eikä heidän odoteta ratkaisevan sitä yksin.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalipsykologia Tekijä: Minna Mannila Työn nimi: ”Ei oo enää hiirulainen, joka haluaa mennä vaan nurkkaan mahollisimman näkymättömänä” Naisvankien häpeäkokemukset ja tanssi- sekä liikeilmaisuun perustuvan vankilateatteritoiminnan vaikuttavuus Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: 70+5 Avainsanat: häpeä, häpeäleima, kehollisuus, vankilateatteri, naisvanki, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Anna-Maija Pirttilä-Backman Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tavoitteena on tarkastella tanssi- ja liikeilmaisuun perustuvaan vankilateatteriproduktioon osallistuneiden naisvankien kokemuksia häpeästä sekä vankilateatterin vaikutuksia naisvankien häpeäkokemuksille. Näitä tutkitaan tarkastelemalla sitä, miten vangit kuvailevat kokemuksiaan vankilateatterin edetessä, kolmessa eri vaiheessa. Tutkielman aineisto koostuu vuosina 2019–2020 kolmessa vankilateatteriprojektin eri vaiheessa toteutetuista puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Haastatteluihin osallistui kuusi Vanajan vankilan naisvankia sekä kaksi produktion tuotantoon osallistunutta jäsentä. Näistä naisvankien haastattelut on rajattu tutkimuksen lopulliseksi aineistoksi. Aineistoa analysoitiin laadullisen teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin aikaisempaan häpeän parissa toteutettuun tutkimuskirjallisuuteen nojaten. Tulosten perusteella naisvankien häpeäkokemukset ovat eroteltavissa sisäisen ja ulkoisen häpeän ulottuvuuksiin. Nämä häpeäkokemukset kohdistuivat sekä kehoon liittyvään häpeään että ryhmäjäsenyyteen liittyvään häpeään. Vankilateatterilla koettiin kuitenkin olleen vaikutusta naisvankien häpeän ilmenemiseen, sillä naisvangit kokivat vankilateatteritoiminnan omaehtoisen kuntoutumisen välineenä. Vankilateatterin kautta naisvangit kuvailivat vapautuneensa häpeäkokemuksista erityisesti kehoon ja vangin ryhmäjäsenyyteen liittyen. Tutkimuksen tulokset onnistuivat avaamaan ja havainnollistamaan naisvankien häpeäkokemuksia, mikä on tärkeää kuntouttavan toiminnan suunnittelun kannalta. Häpeäkokemuksien tunnistamisen lisäksi tutkimuksen tulokset korostivat vankilateatteritoiminnan merkityksellisyyttä, mistä ilmenee puolestaan vankilateatteritoiminnan jatkuvuuden tärkeys.