Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "1600-luku"

Sort by: Order: Results:

  • Lankinen, Miira (2021)
    Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.
  • Kääriäinen, Ville-Pekka (2017)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kruunun kontrollia Iisalmen pitäjässä 1600-luvun loppupuolella. Yleisen näkemyksen mukaan siirtyminen paikallisesta vallasta keskusjohtoiseen valtioon tapahtui Ruotsin suurvalta-aikana. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että keskusvallan ote valtakunnan syrjäseudulla oli keskusalueisiin nähden heikompi. Perifeerisiä alueita ja etenkin Pohjois-Savoa ei ole kuitenkaan tutkittu paljon, ja hallinnan heikkoutta on selitetty lähinnä etäisyydellä pääkaupunkiin. Tutkimuksen tekee tärkeäksi myös se, että tällä hetkellä tutkimuksessa vallitsee tilanne, jossa yleiskuva 1600-luvun Suomesta perustuu pääasiassa Länsi- ja Lounais-Suomen vanhoihin asutuskeskuksiin. Tutkimus on näkökulmaltaan mikrohistoriallinen ja tavoitteena on peilata usein valtakunnallisella tasolla tarkasteltuja ilmiöitä yhden pitäjän näkökulmasta. Tutkimuksessa esivallan harjoittamaa kontrollia havainnoidaan käräjälaitoksen kautta ja päämääränä on selvittää, miltä keskusvallan vahvistuminen näyttäytyi etenkin rahvaan näkökulmasta. Tutkimuksen päälähteinä toimivat kihlakunnanoikeuksien renovoidut pöytäkirjat kymmenen vuoden periodilta. Kaikista käräjätapauksista muodostettiin kvantitatiivinen jutturakenne, jonka avulla havainnollistetaan kruunun toimintaa yleisellä tasolla. Tutkimuksen kvalitatiiviseen osuuteen valittiin neljä eri tapausluokkaa, joista jokainen tuo eri tavoin näkyviin kruunun vaikutusvallan paikallisyhteisössä. Kyseiset tapausluokat käsittelivät haaste- ja velvollisuusrikollisuutta, irtolaisiin kohdistuneita toimenpiteitä, seksuaalirikollisuutta ja maanomistukseen liittyviä konflikteja. Perifeerinen Iisalmi oli kontrollin näkökulmasta yllättävän lähellä muuta valtakuntaa, jos tutkimuksessa tehtyjä huomioita verrataan aiempaan tutkimukseen. Esimerkiksi myös Iisalmessa pääpaino oli siirtynyt rikoksien selvittämisestä siviili- eli riitatapauksiin ja yleisempää olikin riidellä maasta oikeusistuimessa käräjöiden kuin pelloilla väkivallan avulla. Tutkimuksen osuudet, joissa tarkasteltiin tilattomien hallintaa ja kruunun siveyskontrolli huomattiin, että keskusvallalla oli hyvinkin vahvoja keinoja kontrolloida alamaisiaan. Tutkimuksen monessa kohdassa kävi kuitenkin ilmi, että kruunun aseman vahvistuminen ei hyödyttänyt tasapuolisesti kaikkia. Hyötyjiä olivat kruunun virkamiesten kanssa hyvissä väleissä olleet varakkaat talonpojat, joiden asema paikallisyhteisössä kontrollin myötä vahvistui. Häviäjiä olivat puolestaan sosiaalisesti alimmalla tasolla olleet henkilöt, joille kruunun otteen kiristyminen tarkoitti esimerkiksi sakkoja siveysrikoksesta ja tiukentuneita velvollisuuksia. Toisaalta keskusvallan hallinta syrjäseudulla ei ollut täydellistä. Tietyt tapaustyypit kuten vakavat omavaltaisuudet aiheuttivat ongelmia kontrollin näkökulmasta, ja lisäksi paikallisten kuuliaisuus oli hyvin riippuvaista kruunun virkamiesten ja talonpoikaistaustaisten luottamusmiesten toiminnasta. Tutkimus kertookin paljon omasta ajastaan: esimodernilla ajalla samaan aikaan mentiin eteenpäin monella osa-alueella ja toisaalta vanha tapakulttuuri eli yhä vahvana.
  • Leskinen, Saila (2021)
    Tutkimuksen perustana ovat Suomen kansallismuseon historiallisten kokoelmien esineet H2632:1–9, eli Siuntion kirkosta peräisin olevat Neitsyt Mariaa ja seitsemää apostolia esittävät puuveistokset, sekä lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluva, edelleen Siuntion kirkossa sijaitseva krusifiksi. Veistokset on aiemmassa tutkimuksessa yhdistetty erään vuoden 1515 dokumentin perusteella tallinnalaiseen renessanssitaiteilijaan Michel Sittowiin, mutta niiden alkuperää ei ole aiemmin selvitetty. Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää Siuntion veistoskokonaisuuden elinkaari, alkuperä ja mahdollinen tekijä sekä korjata veistoksiin liittyneitä aiempia väärinkäsityksiä ja osallistua keskusteluun Itämeren ympäristön kansainvälisistä yhteyksistä myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat: Millainen on Kansallismuseon veistosryhmän elinkaari? Millaisesta alttarilaitteesta veistokset ovat peräisin ja mikä on sen alkuperä? Mikä on Michel Sittowin ja Siuntion kirkon veistosten välinen yhteys? Veistosten elinkaari on selvitetty arkistotutkimuksen avulla. Veistosryhmän alkuperäinen kokoonpano osana aatelislahjoituksena saatua alttarilaitetta on pyritty rekonstruoimaan säilyneiden kuvausten, tyylihistoriallisen analyysin ja vertailuaineiston avulla. Vertailukohteet on valittu saman aikakauden kirkollisen esineistön joukosta, joista on pyritty löytämään niitä yhdistäviä tyylillisiä tekijöitä sekä periodityylin, tietyn työhuoneen että yksittäisen tekijän tunnistamiseksi. Michel Sittowin yhteyttä veistoksiin niihin liittyviä väärinkäsityksiä on tarkasteltu historiografisen menetelmän avulla. Tämän tutkimuksen perusteella Kansallismuseon veistokset ovat peräisin Siuntion kirkkoon vuonna 1633 lahjoitetusta alttarilaitteesta. Todennäköinen lahjoittaja on ollut Sjundbyn kartanonherra, sotamarsalkka Åke Tott, joka on lahjoittanut teoksen vuonna 1633 kuolleen äitinsä Sigrid Vaasan muistolle. Tämä epitafialttarilaite on attribuutiotutkimuksen perusteella valmistettu Tallinnassa aikansa johtavan puunveistäjämestarin Tobias Heintzen työhuoneella. Michel Sittow on todennäköisesti valmistanut kuvateoksia Siuntion kirkon alttarille jo 1500-luvun alussa, mutta kyseiset teokset ovat tuhoutuneet Siuntion kirkon tulipaloissa. Tämä tutkimus osoittaa, etteivät Kansallismuseossa säilyneet Siuntion veistokset ole Sittowin työtä, vaan peräisin myöhemmän tallinnalaismestarin, Tobias Heintzen, työpajalla noin vuonna 1633 valmistetusta alttarilaitteesta. Tapaus ilmentää tutkimushistoriaansa myöten pitkää jatkumoa Uudenmaan, Tallinnan ja Itämeren alueiden välisessä yhteistyössä.
  • Pajunen, Heikki (2017)
    Pro gradu-tutkielmani käsittelee Francis Baconin ystävyyssuhteita Essexin jaarlin Robert Devereux’n ja Buckinghamin herttuan George Villiersin kanssa. Tutkin suhteita kirjeenvaihdon ja Baconin esseiden kautta vuosien 1591—1626 välillä. Tutkimuksessani pyrin hahmottamaan yksityisen ja yleisen ystävyyden risteävyyttä kyseisenä ajanjaksona. Ystävyys ei ole ollut historiantutkimuksessa yleisesti suosittu tutkimuskohde. Siihen on helposti suhtauduttu anakronisesti ja se on nähty muuttumattomana ilmiönä. Kyseenalaistan tutkimuksessani tämän käsityksen ja kuvaan esimodernin ystävyyden luonnetta valitsemieni henkilösuhteiden avulla. Tutkimukseni perustuu James Speddingin 1880-luvulla kokoamaan Francis Baconin kirjekokoelmaan. Analysoin kirjeitä huomioiden aikakauden retoriset konventiot ja kohteliaisuuskulttuurin. Hyödynnän tutkielmassani myös paljon aihepiiristä tehtyä tutkimuskirjallisuutta ja pyrin ottamaan siihen tutkimuksessani kantaa. Osoitan ystävyys- ja patronus-klientti -suhteiden rajan häilyvyyden 1600-luvun vaihteen Englannin hovikulttuurissa. Kirjeenvaihdon avulla kuvaan Baconin suhteen Essexin olleen neuvonanto- ja klienttisuhde. Lähdeaineiston perusteella heidän välillään ei voida nähdä olleen yksityistä ystävyyttä. Buckinghamin ja Baconin suhde jakautuu tutkimukseni mukaan eri vaiheisiin: neuvonanto-, klientti- ja ystävyyssuhteeseen. Osoitan heidän suhteessaan olleen monia eri puolia, ja sen että keväällä 1617 Baconin asema suhteessa Villiersiin muuttui neuvonantajasta klientiksi. Vuoden 1617 tapahtumat käänsivät suhteen painopisteen entistä enemmän omistautumista vaatineeksi patronus-klientti -suhteeksi. Baconin uran loputtua 1621 osoitan, että klienttisuhde vaihtui ystävyydeksi. Tätä väitettä perustelen heidän kirjeenvaihdossaan tapahtuneilla muutoksilla tuona aikana. Tuon esille ystävyyden luonteen, joka rikkoo aiempia tulkintoja esimodernista ystävyydestä ja klienttisuhteesta. Esitän esimodernin ystävyyden olleen aiemmin luultua enemmän poliittiseen vaikuttamiseen kietoutunutta. Osoitan myös ystävyyssuhteiden saavan modernille ystävyydelle tyypillisiä piirteitä intiimiydessä ja sielunsukulaisuudessa. Tutkin suhteissa Baconin kiinnittymistä ystäviinsä hyödyntäen psykohistorioitsija Heinz Kohutin teoriaa itseyden sulautumisesta toiseen. Tutkielmani asettaa ystävyys- ja klienttisuhteiden kautta esimodernin ihmiskuvan uuteen tarkasteluun. Klientti- ja ystävyyssuhteiden rajojen häilyvyys ja suhteissa ilmenevät erilaiset kiinnittymistavat peilaavat laajempaa yhteiskunnallista ja lajityypillistä kehitystä. Tässä on nähtävissä kehitys, jossa vähitellen siirrytään sukutaustaan ja rooliin pohjautuvasta maailmasta yksilöön ja persoonaan nojaavaan maailmaan.
  • Repo, Anna (2018)
    Kunnollinen ravinto on yksi ihmiselämän perusedellytyksistä, mutta kautta historian ruoka ja syöminen ovat merkinneet ihmisille paljon muutakin: nautintoa, yhdessäoloa, ylellisyyttä, uskonnollista rituaalia tai jopa helpotusta kipuun tai sairauteen. Ruoka on historiamme eri aikakausina sekä erottanut että yhdistänyt ihmisiä, kansoja sekä uskontokuntia, ja ruokaan liittyviä käytänteitä, uskomuksia ja trendejä tutkimalla voidaan oppia paljon kyseessä olevasta ajasta, sen ihanteista ja kulttuurista. Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee porvariston ruokakulttuuria 1600-luvun Englannissa ja Alankomaissa. 1600-luvulla ruoka oli jo monelle eurooppalaiselle muutakin kuin pelkkää ravintoa eikä ruokavalintoja määrittänyt enää ainoastaan se, mihin ihmisillä oli varaa tai mitä sattui olemaan tarjolla. Tutkielmani päämääränä onkin selvittää, minkälaisia merkityksiä tuon ajan porvaristo ruoalle antoi ja mitkä eri tekijät ohjailivat heidän syömistään ja ruokailutottumuksiaan. Lisäksi tarkastelen, kuinka porvaristo pyrki ruokavalinnoillaan erottautumaan alemmista luokista ja kuinka itse ravinto, mutta myös ruokailutottumukset ja pöytätavat erottivat eri yhteiskuntaluokkia toisistaan. Tutkielman aineisto koostuu 1600-luvulla julkaistuista keittokirjoista, kotitalous- ja ravinto-oppaista sekä ruokaa, sen valmistusta ja ruokailua kuvaavasta kuvataiteesta. Kirjallisia lähteitä on yhteensä yhdeksän, joista jokainen on Englannista, kun taas tutkielman kuvallisista lähteistä 16 on Alankomaista ja loput kaksi Englannista. Tutkielma on lähestymistavaltaan kulttuurihistorian tutkimusta ja siten tarkastelussa olevan historiallisen aikakauden syvällinen tuntemus on oleellista. Aineiston tulkitsemisessa käytetään kontekstualisointia, jonka avulla avataan aineistossa vaikuttavia kulttuurisia ihanteita, aatteita ja käsityksiä. Tutkielman kuvallisen aineiston tulkinnassa hyödynnetään lisäksi visuaalista analyysia. 1600-luvun alankomaalaisen ja englantilaisen porvariston rakentaessa ruokakulttuuriaan he vahvistivat samalla yhteistä luokkaidentiteettiään. Aikakautena, jolloin kulutettavia tuotteita oli vielä melko rajallisesti, ruoasta tuli porvaristolle olennainen tapa erottautua alemmista luokista ja tuoda esiin omaa asemaa. Ruoan ja kattauksen esteettisyys korostui aiempaa enemmän ja kauniilla astioilla pyrittiin tuomaan hieman ylellisyyttä ruokailuun. Ihanteellinen ateria oli runsas ja koostui jopa kymmenistä eri ruoka-annoksista. Toisaalta aikakauden moralistit ja kirkko paheksuivat kaikenlaista kohtuuttomuutta ja ylensyöntiä, mikä näkyi liioitellun hillityissä ruokailukuvauksissa kuvataiteessa. Syöpöttelyä paheksuttiin myös terveydellisistä ja ulkonäöllisistä syistä. Lihavuuden riskejä ja hyvien elintapojen merkitystä alettiin ymmärtää aiempaa paremmin ja kohtuullisuus ruoan ja juoman suhteen katsottiin hyveeksi. Ruoka oli merkittävässä roolissa terveyden edistämisessä: eri ruoka-aineita käytettiin sairauksien parantamiseen ja jopa kivun lievitykseen.
  • Itkonen, Sara (2019)
    Tämä tutkielma tarkastelee hätäravinnon hankintaa ja käyttöä vuosina 1684–1700. Kysymyksenasettelultaan kaksiosaisen työn alkupuolella tarkastellaan sitä, mitä hätäravintoa käytettiin ja millaisia edellytyksiä käytölle oli. Työn jälkipuolella vertaillaan hätäravintoon liittyvää rikollisuutta muuhun nälänhätärikollisuuteen. Tutkielmassa pohditaan luonnonvaraisten kasvien käyttömahdollisuuksia hätäravintona Antti Häkkisen esittämien ravitsemustieteellisten, tiedollisten ja taidollisten edellytysten valossa. Tutkimustuloksia vertaillaan Suomen 1860-luvun nälänhädästä tehtyihin tutkimuksiin sekä kansainväliseen nälänhätätutkimukseen. Tutkielman lähdeaineistona ovat kuuden läänin tai tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. Aineiston rajaamisessa apuna käytetään tuomiokirjakortistoa. Aineisto kattaa 61 tapausta. Aineisto on osin fragmentaarista ja tuhoutunutta, mutta lähdekritiikin valossa se on pääosin luotettava. Tutkimuksen kohteena olevalle ajalle tyypillistä lähdeaineistoa lähestytään vähemmän käytetystä näkökulmasta keskittyen rikosten ohella rikosjutuissa mainittuun hätäravintoon. Oikeuden näkökulmasta merkityksettömän ilmiön tarkastelu mahdollistuu aineiston lähiluvun kautta. Tutkielmassa hyödynnetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. 1600-luvun lopulla hätäravintona käytettiin pettua, tamppua, jäkälää, sammalta, olkea sekä akanoita. Harvemmin käytettyjä luonnonvaraisia kasveja olivat muun muassa suovehka, nokkonen, ohdake, suolaheinä sekä kasvien juuret. Hätäravinnon hankkiminen oli monivaiheinen prosessi. Se oli pääosin sidottu vuodenkiertoon, minkä vuoksi hätäravintoa täytyi varastoida keväällä ja kesällä ennen satotuhoja. Monien hätäravintona käytettyjen kasvien ravintoarvot ovat alhaiset. Useat kasvit olivat ihmisravinnoksi kelpaamattomia vielä ruoanvalmistusprosessien jälkeenkin, sillä ne aiheuttivat hengenvaarallisia suolisto-oireita. Mikäli hätäravintoa käytettiin ainoana ravintona, täytyi sitä syödä niin paljon, ettei heikentynyt elimistö sitä kestänyt. Hätäravinnon käyttö oli keino yrittää selvitä pahimman yli, mutta ravitsemuksellista hyötyä siitä ei juuri ollut. Hätäravinnon ravitsemuksellisesta heikkoudesta huolimatta sitä yritettiin hankkia rikollisin keinoin. Hätäravintoon liittyvien varkauksien ja henkirikosten määrä kasvoi suurten kuolonvuosien (1695–97) aikana. Varkaudet kohdistuivat lähes yksinomaan vähäpätöiseen hätäravintoon, eikä ravitsevampia ravintoaineita tuoda ilmi. Omaisuus- ja väkivaltarikoksiin syyllistyneet olivat tyypillisesti irtolaisina kulkevia kerjäläismiehiä. Henkirikosten kohteeksi saattoi joutua kuka tahansa ruokavaroja hallinnoinut henkilö. Rikosten hyöty jäi usein vähäiseksi. Nälkä ajoi jotkut häikäilemättömiin väkivaltarikoksiin, mutta monet rikoksiin syyllistyneistä on nähtävä nälänhädän uhreina. Rikollisuus on pääasiassa samankaltaista kuin historiallisten nälänhätien globaali tarkastelu on osoittanut. Tutkimuksen kohteena olevasta aineistosta löytyy kuitenkin muutamia henkirikoksia, joiden motiivina on ruoan hankinta. Tällaisia rikoksia on globaalisti pidetty myytteinä. Kaiken kaikkiaan hätäravintoon liittyvä rikollisuus on nähtävä pääasiassa viimeisenä selviytymiskeinona, johon läheskään kaikki eivät turvautuneet.
  • Jungman, Heikki (2018)
    Tutkimuksessani tarkastelen englantilaisen kirkonmiehen, historiankirjoittajan ja poliittisen poleemikon Peter Heylynin (1599–1662) Cosmographien kautta englantilaista Kuun toista maailmaa koskevaa keskustelua vuosina 1638–1652. Kysymys siitä oliko Kuussa maapallon kaltainen maailma, jota asuttivat elävät olennot, oli tutkimallani aikakaudella merkittävä luonnonfilosofinen ja astronominen kysymys, mutta siihen liittyvä keskustelu ryöpsähti myös muualle yhteiskuntaan. Cosmographie on laajudessaan ensyklopeedinen maantiedon teos, jonka pyrkii koko maapallon kattavaan kuvaukseen. Sen viimeisellä sivulla Heylyn kuitenkin siirtyy käsittelemään Kuun toista maailmaa. Tarkastelen muita lähteitäni ja Kuun toisesta maailmasta käytyä keskustelua tuon sivun kautta. Muun lähdeaineistoni muodostavat neljä Kuun toista maailmaa käsittelevää kirjaa, jotka ovat kirjoittaneet John Wilksin, Francis Godwin ja Alexander Ross. Jokaisen heistä oli merkittävässä virassa toiminut kirkonmies. Tutkimusotteeni on mikrohistoriallinen ja kaksisuuntainen: Yhtäältä Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevä sivu paljastaa Kuusta käydyn keskustelun taustalla vaikuttaneita kulttuurillisia ilmiöitä. Toisaalta teen tuota sivua ymmärrettäväksi kartoittamalla noita kulttuurillisia ilmiöitä kontekstualisoinnin avulla. Tutkimukseni historiakäsitys on konstruktionistinen. Käsittelen Cosmographien kuuosiota uutena representaationa Kuun toisesta maailmasta, joka rakentuu Heylynin käytettävissä olleisiin osasiin häntä ympäröivässä kulttuuristen merkitysten verkostossa. Peter Heylyn tarkoitti kuuosionsa perinteisen aristoteelisen ja skolastisen järjestelmän puolustukseksi. Heylyn näki Kuun toista maailmaa kopernikaanisesta näkökulmasta käsitelleiden John Wilkinsin ja Francis Godwinin ajatukset uhkana, sillä pelkäsi kopernikanismin romuttavan Aristoteleeseen perustuvan universumin ja tietoteorian mallin sekä skolastisen raamatuntulkinnan perinteen. Tämän kehityskulun Heylyn näki vaarallisena, sillä uskoi sen johtavan maalliseen ja uskonnolliseen epäjärjestykseen sekä Englannin sisällissodan kaltaiseen yhteiskunnan romahtamiseen. Heylyn myös todennäköisesti koki arveluttavana kehityksen, jossa kopernikaanisen universumin mallin kannattajat olivat omaksuneet maapallon kuvaamiseen miellettyjä käytäntöjä Kuun kuvaamiseen. Heylynin Kuun toisen maailman representaatiossa kietoutuivat yhteen hänen aikansa epistemologinen murros, politiikka, teologia ja raamatuntulkinta, laajentuva käsitys maailmasta ja muuttuva käsitys maailmankaikkeudesta, Heylynin henkilökohtaiset elämänkokemukset sekä antiikista, keskiajalta ja renessanssista periytyvät ajattelumallit ja perinteet. Cosmographien kuuosion kontekstualisoiminen osoittaa, että Kuun toiseen maailmaan heijastettiin merkityksiä näistä kaikista yhteiskunnan ja kulttuurin osasista. Loppujen lopuksi tämä Kuun toiseen maailmaan kietoutunut merkitysverkosto selittää, miksi Peter Heylyn nosti Kuun esille maantietoa käsittelevässä kirjassaan. Kuun toiseen maailmaan oli latautunut niin monia merkityksiä, että se tarjosi Heylynille runsaasti tarttumapintaa, vaikka Cosmographien aiheella ei nykyajan lukijan silmissä ole tekemistä Kuun kanssa. Tulkintani Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevästä sivusta poikkeaa merkittävästi kahdesta aiemmasta sitä kommentoineesta tutkijasta Marjorie Hope Nicolsonista ja David Cressystä. Molemmat katsoivat Heylynin suhtautuneen Kuun toiseen maailmaan ja siihen liittyvään astronomiseen ja luonnonfilosofiseen kehityskulkuun positiivisesti. Tutkimukseni perusteella Heylyn haluaa nimenomaan kyseenalaistaa tuon kehityksen ja sen seurauksena esitetyt ajatukset Kuun toisesta maailmasta.
  • Lempiäinen, Piia (2016)
    Tutkimuksen kohteena on Oulun kaupungin asukkaiden pukeutuminen 1600-luvulla. Varhaisella uudella ajalla materiaalinen kulttuuri ilmensi sosiaalisia hierarkioita, ja Ruotsissa pyrittiin merkantilismin hengessä rajoittamaan ulkomaan tuontia ja säätelemään ihmisten pukeutumista ylellisyysasetuksin. Samalla kaupan muuttuvat mekanismit toivat ulkomaisia tuotteita entistä laajemman kansanosan saataville. Tutkimus selvittää, minkälaisia vaatteita oululaiset ovat käyttäneet, mitä kaupat ovat tarjonneet, ja miten sääty ja asema on näkynyt kaupunkilaisten pukeutumisessa. Lähdeaineisto koostuu Oulun-maakunta-arkistossa säilytettävistä 1600-luvun perukirjoista. Tutkimus tarkastelee perukirjoihin lueteltuja vaatteita ja asusteita sekä kauppiaiden puotien inventaarioita. Tutkimus osoittaa, että Oulun asema nuorena ja verrattain pienenä Pohjoisena kaupunkina heijastui kaupunkilaisten pukeutumiseen. Oululaiset ovat pukeutuneet perinteiseen tummasävyiseen porvarispukuun. Heidän vaatteensa ovat olleet hieman vanhanaikaisia verrattuna muihin kaupunkeihin, ja muodikkaita vaatekappaleita on mainittu perukirjoissa vain harvoin. Turkishattujen laaja käyttö on ollut erityinen ominaispiirre Oulun naisten keskuudessa. Kauppapuotien tarjonta vaihteli Oulussa, ja jokainen kauppias oli erikoistunut hieman erilaisiin tuotteisiin. Yleisimpiä myyntiartikkeleja olivat keskihintaiset ulkomaiset villakankaat, eivätkä kaupat tarjonneet monia valmistuotteita valikoimissaan. Kaupunkilaisten pukeutuminen heijasteli kauppojen tarjontaa. Vain harvalla kaupunkilaisella oli todella hienoista ja arvokkaista kankaista valmistettuja vaatteita. Silkkiä ja turkiksia käytettiin lähinnä asusteissa, ja koristenauhoja mainittiin vain muutamissa perukirjoissa. Ruotsissa koko valtakuntaa koskevat ylellisyysasetukset säätelivät ihmisten pukeutumista vuodesta 1644 lähtien. Asetuksilla tahdottiin turvata valtakunnan talous, mutta niillä pyrittiin myös varmistamaan kaikkien säädynmukainen pukeutuminen. Oulussa ylellisyysasetuksia, jotka rajoittivat muun muassa kulta- ja hopeakankaiden, pitsien ja turkisten käyttöä, pääasiassa noudatettiin, joskin yksittäisiä kiellettyjä ylellisyystavaroita mainitaan perukirjoissa. Ylellisyysasetukset eivät kuitenkaan yksin säädelleet pukeutumista. Suurin tekijä on ollut ihmisten varallisuus. Oulussa kaupunkilaisten kesken, ja jopa porvarissäädyn sisällä on ollut paljon eroja siinä, miten ihmiset pukeutuivat. Köyhemmät kaupunkilaiset ovat omistaneet vähän ja vaatimattomista materiaaleista tehtyjä vaatteita. Sen sijaan varakkaammat kaupunkilaiset ovat pystyneet representoimaan omaa asemaansa hyvälaatuisilla vaatteilla ja muotituotteilla. Heillä on ollut myös varaa hankkia joitakin kiellettyjä ylellisyystuotteita ja maksaa niistä saadut sakot. Kiellettyjen tavaroiden vähyys kertoo kuitenkin siitä, pääasiassa kaupunkilaiset pukeutuivat säätynsä mukaan, kruunun toiveiden mukaisesti.