Browsing by Subject "1918"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2019)Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.
-
(2020)Suomen sisällissota syttyi, ennen kuin itsenäisyysjulistuksesta oli kulunut kahta kuukautta. Vuoden 1918 kriisi viilsi haavan, jonka paraneminen on kestänyt kauan. Sisällissota on ollut suomalaisen historiantutkimuksen keskeisimpiä kohteita 1960-luvulta alkaen. Tutkimus jatkuu yhä, yli sata vuotta sisällissodan jälkeen, muun muassa Suomen sotasurmat 1914–1922 -hankkeessa. Vuotta 1918 kuvaavaa kotimaista kaunokirjallisuutta ja draamaa on julkaistu ja esitetty runsaasti, ja muistovuosi 2018 antoi uuden sysäyksen tieteen ja taiteen tekijöille. 2000-luvun, etenkään 2010-luvun, fiktiota ei toistaiseksi ole tarkasteltu historiatieteissä erityisen syvällä luotauksella. Tämä poliittisen historian tutkielma erittelee, mitä näkökulmia tuore kaunokirjallisuus ja draama ovat tuoneet ja luoneet vuoden 1918 muistamisen historiaan, eritoten punaisen naisen osaan. Pro gradu arvioi, miten nykykirjailija tuottaa ja käsittelee sisällissodan merkityksiä. Muistin politiikan ohella pro gradu sivuaa muistitietotutkimusta ja sotafiktion diskurssianalyysia sekä pohtii tunteiden historiaa. Tärkeimpänä tutkimusaineistona on kuusi fiktiivistä teosta: Anneli Kannon ja Heini Tolan Erottaja 1917–18 (2017), Leena Landerin Käsky (2003), Kjell Westön Kangastus 38 (2013), Heidi Köngäksen Sandra (2017), Anni Kytömäen Kultarinta (2014) ja Jari Järvelän Kosken kahta puolta (2018). Tutkielma valottaa, mikä näissä varsinkin punaisten naisten kohtaloita kuvaavissa nykykirjallisuuden teoksissa on merkityksellistä poliittisen historian näkökulmasta. Erottaja 1917–18 on näytelmäteos, jonka Teatteri Avoimet Ovet kantaesitti Helsingissä syksyllä 2017 itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja sisällissodan muistovuoden tiimoilta. Myös Kangastus 38 sai oman näyttämötulkintansa Kansallisteatterissa syyskaudella 2017. Tutkimuksellisia innoittajia ja taustoittajia pro gradulle ovat olleet muun muassa Seppo Hentilän Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka (2018), Tiina Lintusen Punaisten naisten tiet (2017), Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö (2018, englanninkielinen alkuteos 2014) sekä Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta (2003). Pro gradu tarkastelee, millaisin keinoin ja päämäärin kaunokirjallisuus rakentaa vuoden 1918 muistokulttuuria lähes 100 vuoden perspektiivillä. Vuotta 1918 käsittelevässä 2000-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa ja draamassa esiin nousevat tavallisen naisen sotakokemus, yksilöpsykologia ja sekä selviämisen että traumatisoitumisen kuvaukset. Sisällissotaa käsittelevä fiktio eläytyy epäpoliittisen siviilin osaan ja lapsen sotakokemukseen sisällissodan ylisukupolvista jälkeä hahmotellen. Nykyfiktiossa painottuvat vastakohtaisuuksien ylittäminen ja allegoriat yhteiskuntarauhan, sovinnon ja demokratian vahvistumisesta. Kirjailijat pohtivat tutkijoiden tavoin, miten Suomen sisällissodan historia on heijastunut sekä yksilöiden kohtaloon että yhteiskuntaan. Kirjallisuus käsittelee ja tuottaa merkityksiä sodasta ja osallistuu siten vuoden 1918 muistamisen politiikkaan.
-
(2015)Pro gradu-avhandlingens syfte är att undersöka den s.k. fostring som utfördes bland finska rödgardister i fånglägren sommaren 1918. Arbetet leddes i huvudsak av vita fältpräster och de totalt 90 fostringsmännen ämnade omskola närmare 80 000 röda fångar. Motivet bakom projektet var att rödgardisterna skulle anamma kristna och fosterländska värderingar. Fostringen omfattade allt från själsligt stöd, gudstjänster och predikningar till litteraturutdelning och varierande fritidsverksamhet. Jag har tolkat projektet som borgerlig och religiös propaganda med eventuella inslag av genuin empati. I avhandlingen har jag studerat vilka målsättningar fostringsmännen hade med fostringen, hur de förverkligade sitt program och vilka resultat omskolningen fick. Genom denna uppdelning är avhandlingens innehåll i huvudsak kronologiskt, men de olika fostringsmetoderna behandlas även tematiskt. I studiens inledande kapitel sammanfattar jag innehållet i de protokoll som skrevs under fostringsmännens möten, och summerar ett program i huvudsak utgående från dem. Efter att ha sammanställt fostringens riktlinjer analyserar jag deras förverkligade. I fostringsmännens tidskrift Tosi Työhön! förmedlades deras ståndpunkt och jag har tolkat publikationen som avdelningens språkrör. Tosi Tyhön! utkom i tretton nummer à fyra sidor sommaren 1918. Jag har studerat artiklarnas innehåll och uppdelat dem enligt ämnena skuldbeläggning och förlåtelse, familjens utsatthet, nyhetsrapportering och fångarnas hemförlovning. Utdelningen av Tosi Tyhön! utgjorde en del av fostringsmännens praktiska arbete på anstalterna. Jag har även undersökt hur fostringens övriga program tillämpades, och jag har uppdelat verksamheten i själsligt stöd, religiösa ritualer, bildning, samt arbete och fritid. Studien har avgränsats regionalt till fånglägret i Dragsvik, på vilket fostringschefen dagligen noterade sitt arbete i en bevarad journal. Projektets förverkligande framgick också i avdelningens veckorapporter, brev och under möten. Avslutningsvis undersöks fostringens med- och motgångar, egentliga inflytande och resultat. Jag analyserar de anställdas egen syn på projektet, före detta fångars kommentarer och tidigare forskares slutsatser. I avhandlingen kan jag konstatera att fostringen aldrig fick det inflytande fostringsmännen önskade, i.o.m exempelvis bristfällig organisation, livsmedels- och hygienbrist och för få anställda. Jag har dock kunnat visa att exempelvis litteraturutdelningen var omfattande i fånglägren. Studien i Tosi Työhön! förtydligar även fostringsmännens förtroende för det skrivna ordet.
-
(2017)Tämä työ käsittelee partioliikkeen arvokasvatusta vuosilta 1917–1918 kahden lehden, Partiolaisen ja Ole Valmis-lehden näkökulmasta. Suomi koki kyseisinä vuosina murroskauden itsenäistymisen ja sisällissodan muodossa. Partio oli uusi harrastus: se oli ehtinyt toimia vuoden ennen kieltämistä ja sallittiin jälleen vuonna 1917. Tutkimus tarkastelee kahden partiolehden näkökulmasta partioliikkeen arvokasvatuksen suhdetta suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin. Erityisen huomion kohteena on se, millaista partioliikkeen arvokasvatus oli ja miten se muuttui yhteiskunnan vaikutuksesta. Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten partioliikkeen arvokasvatus vastasi yhteiskunnan yleisiä kasvatusihanteita. Vuonna 1917 alkoi ilmestyä kaksi partiolehteä, Ole Valmis ja Partiolainen. Kumpikin partiolehti kilpaili samasta lukijakunnasta - partiolaisista. Kummassakin lehdessä esiteltiin partioliikkeen ohjelmaa, arkipäivän vinkkejä, leikkejä ja korkeimman neuvoston viralliset, partioliikettä koskevat päätökset. Lehdet erosivat toisistaan vain suhtautumisella suomen ja ruotsin kielisyyteen: Ole Valmis edusti kaksikielistä linjaa ja Partiolainen suomenkielistä. Partiolehdet olivat lähellä käytännön partiolaisuutta niin, että samalla kerrottiin hallinnon liikkeistä. Lehdet tarjoavat tästä syystä hyvän näkökulman arvokasvatukseen ja sen muutoksiin. Vuonna 1919 partiolehdet yhdistyivät yhdeksi, Partio –nimiseksi lehdeksi. Partioliike myötäeli yhteiskunnan muutoksissa. Partioliikkeen arvokasvatus muuttui osittain yhteiskunnan murrosajan vuoksi, osittain oman uutuutensa takia. Vuonna 1917 Ole Valmis –lehdessä ja Partiolaisessa määriteltiin harrastuksen rajat: mitä partio on, millaisia partiolaiset ovat ja kuinka heitä halutaan kasvattaa. Partioliikkeen sisäinen kehitys keskeytyi vuonna 1918, kun sisällissota puhkesi. Yhteiskunnassa elettiin poikkeusaikaa, samoin partioliikkeessä: varsinainen toiminta keskeytyi ja liikkeen piirissä keskityttiin sodassa toimimiseen. Sodan jälkeen arvokasvatuksessa korostettiin kaatuneiden esimerkillisyyttä rohkeudessa, annettiin vinkkejä ruokapulan helpottamiseksi ja puhuttiin partioliikkeen suomalaistamisesta. Vuonna 1918 alkunsa saaneet kehityslinjat jatkuivat vuodelle 1919. Käytännön taitoihin tehtiin tarkennuksia: vartion kokouksista kirjoitettiin, kilpailemisesta kerrottiin ja tarkkuuden kasvatukseen opetettiin. Katseet voitiin kääntää myös ulkomaille, kun maan sisäiset ongelmat olivat tasoittumassa. Vuoden 1919 yhteneväisyys huipentui uuteen partiolehteen, joka oli tarkoitettu kaikille yhteiseksi, viralliseksi partiolaisten äänenkannattajaksi.
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkielmassani käsittelen suomalaisten monarkistien verkostoa ja politiikkaa vuonna 1918. Työssä on kaksijakoinen tutkimuskysymys. Tutkimuksen alussa tarkastelen suomalaisten monarkistien verkostoa sekä sen rakentumista jo ennen vuotta 1918. Tarkastelen toimijoita vaikuttajina sekä eduskunnassa, kansalaisyhteiskunnassa että omasa verkostossaan. Toisessa osassa tarkastelen monarkistien tekemää politiikkaa. Mitä olivat politiikan tavoitteet vuonna 1918? Millainen rooli kuninkaalle olisi hallitusmuodossa annettu? Miten monarkistit rakensivat omaa asemaansa ja koko valtakunnan tulevaisuutta? Laadullisen metodin lisäksi olen käyttänyt tutkielmassani verkostotutkimuksen teorioita, joiden avulla monarkistien vaikuttamista ja verkostoja on ollut hedelmällistä analysoida. Työssä käytetty lähdeaineisto koostuu Eduskunnan arkiston valtiopäiväaineistosta, yksityisarkistojen materiaalista sekä sanomalehtiaineistosta. Julkisen ja yksityisen aineiston rinnakkainen tarkastelu on ollut erityisen kiinnostavaa, sillä olen työssäni voinut vertailla esimerkiksi kansanedustajien julkisia ja yksityisiä ajatuksia. Tulkintojeni tukena olen käyttänyt kotimaista ja ulkomaista tutkimuskirjallisuutta, jossa olen keskittynyt ennen kaikkea vaikuttamista ja verkostoja koskevaan kirjallisuuteen. Suomalaiset monarkistit jakoivat hyvin samankaltaisen taustan. He olivat korkeasti koulutettujen ja poliittisesti aktiivisten henkilöiden ryhmä, jonka keskeiset jäsenet tunsivat toisensa jo vuosikymmenten takaa. Merkittävä ryhmän muodostanut tapahtuma oli Suomen sisällissota, joka oli valtaapitäville järkytys. Monarkistit jakoivat ennen kaikkea näkemyksen siitä, että sisällissodan syynä oli ollut toimimaton kansanedustuslaitos, ja valtakuntaan tarvittaisiin vahva saksalainen monarkki turvaamaan yhteiskuntarauhaa jatkossa. Monarkistit käyttivät merkittävää valtaa 1918, ja toimivat valtiopäivien lisäksi näkyvästi julkisessa elämässä etenkin Uuden Suomen Turvaamiskomiteassa, joka oli monarkistien intressiryhmä. Monarkistisen politiikan tärkeimpänä tavoitteena oli uuden, monarkistisen hallitusmuodon säätäminen. Uudessa hallitusmuodossa hallitsijalle olisi annettu vanhoja keisarilla olleita valtaoikeuksia, ja kuninkaan asema olisi muutenkin ollut vahva eduskuntaan nähden. Monarkistisessa politiikassa kansanvaltaan suhtauduttiin varauksella, ja poliittisessa keskustelussa esitettiin argumentteja meritokratian puolesta. Toisaalta monarkistit pyrkivät myös eheyttämään kansaa sisällissodan jälkeen esimerkiksi nationalistisilla symboleilla ja uudella retoriikalla, jossa oman sisäisen hajanaisuuden sijaan korostettiin itänaapuri Venäjän uhkaa. Monarkistinen politiikka saavutti tavoitteensa lokakuussa 1918, kun Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi, mutta maailmansodan tapahtumien seurauksena kuningas ei koskaan saapunut valtakuntaansa.
-
(2014)Tutkielma käsittelee vuoden 1918 punaisia muistelmakertomuksia. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”1918”- kokoelman kertomuksia jotka liittyvät valkoisiin päälliköihin ja teloitettujen hautaamiseen. Tutkielmassa kartoitetaan tapoja, joilla punaisissa muistelmakertomuksissa käsitellään vihaa, surua ja katkeruutta sekä moraalista tuomiota. Lisäksi tarkastellaan, millaisia keinoja mustelmakertomukset tarjoavat traumasta selviytymiseen. Kertomukset tarjoavat muistelijalle mahdollisuuden käsitellä koettuja negatiivisia tunteita osana omaa viiteryhmää ja perinneympäristöä. Kertomuksissa ilmaistaan myös uskoa korkeampaan näkymättömään voimaan, jonka kosto tavoittaa väärintekijät joita vastaan sorretuilla itsellään ei ole mitään mahdollisuutta kostaa. Toisaalta kosto pahantekijälle tulee myös itse muistamisesta ja muistamalla häpäisyn kautta. Punaisen muistelman todistajaprojekti korostaa vastapuolen epäinhimilllisyyttä, julmuutta ja moraalittomuutta. Samalla se vahvistaa käsitystä oman ryhmän identiteetistä ja korkeammasta moraalista. Valkoisista päälliköistä kertovissa muistelmissa halutaan nimetä ja häpäistä terroritekoihin syyllistyneet nimenomaan paikallisella tasolla.Yliluonnollinen kosto saavuttaa muistelmakertomuksissa pahantekijät jonkin kauhean kohtalon iskun kautta. Punaisia ampunut ”lahtari”saattaa joutua kärsimään sairaudesta, hulluudesta tai köyhyydestä. Äärimmäisessä tapauksessa hän kuolee joko tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Hautaamiseen liittyvät kertomukset kuvaavat paitsi surua, voimattomuutta ja kauhua, myös epäinhimilliseksi koettua tapaa, jolla punaisia vainajia kohdeltiin. Vainajien kunnioituksen puute korostaa todistusta moraalittomuudesta. Vainajien huono kohtelu on perinteisen ajattelun mukainen tabu-rikkomus, josta seuraa rangaistus. Muistelmakertomuksissa vainajat kummittelevat ja heistä tarttuu tabun rikkojaan saastuttavaa väkeä. Vainajakertomukset ovat hyvä esimerkki vanhan perinteen aktualisoitumisesta kriisitilanteessa. Kirkko ja hautausmaa toimivat monien kertomusten näyttämöinä. Papistoa muistelmakertomukset kuvaavat usein poissaolevina ja piittaamattomina. He eivät kuulu varsinaisiin pahantekijöihin, mutta heidän sympatiansa ovat valkoisten puolella. Papistoa arvostellaan muunmuassa siitä, että he kieltäytyvät siunaamasta punaisia vainajia. Käsitys korkeamman oikeudenmukaisuuden olemassaolosta, moraalista ja toisaalta hautaaamiseen liittyvät käsitykset liittävät tutkielman kirkkohistorian piiriin. Tutkielmassa on mukana myös perinteentutkimuksellinen ja folkloristinen näkökulma.
-
(2023)Tämä maisterintutkielma tarkastelee sisällissodan aikaisia väkivaltaisuuksia Mäntsälässä. Tutkielma keskittyy kunnan alueella harjoitettuun väkivaltaan pääosin vuoden 1918 aikana, mutta sivuaa myös muutamaa tapahtumaa vuoden 1919 alkupuolella ja vuoden 1917 loppupuolella. Alueellisesti tutkielma rajautuu silloisen Mäntsälän kunnan alueeseen, mutta siihen on sisällytetty muutama tapahtuma kunnan ulkopuolelta, joiden voidaan katsoa oleellisesti vaikuttaneen Mäntsälän tilanteeseen. Väkivaltaisuuksilla tarkoitetaan tässä tutkielmassa sekä pahoinpitelyjä että murhia ja tappoja. Lähteinä on käytetty aikalaiskirjoituksia, oikeuden pöytäkirjoja, muistitietoa, sanomalehtiaineistoa ja tekemiäni haastatteluja. Olen hyödyntänyt aineiston analyysissä lähdekritiikkiä ja eri lähteitä yhdistelemällä pyrkinyt saamaan luotettavan kuvan tapahtumien kulusta. Väkivaltaa tarkastellessani olen keskittynyt sen määrään, toteutustapaan, motiiveihin, väkivallan tekijöihin ja väkivaltakoneiston järjestäytyneisyyteen. Tarkoituksena ei ole osoittaa syyllisiä tai sitä osapuolta, joka on harjoittanut enemmän tai julmempaa väkivaltaa, vaan kuvata tapahtumat neutraalisti. Olen tässä tutkielmassa myös kuvannut aikalaisten kokemusta väkivallasta ja sitä, millaiseen tilaan sisällissota jätti Mäntsälän. Tämän kuvaaminen on oleellista, sillä 14 vuotta myöhemmin kunnassa puhkesi Mäntsälän kapina.
-
(2014)Tämä työ käsittelee Tampereen seurakunnan toimintaa sisällissodan aikana. Keskeiset tutkimuskysymykset kuuluvat kuinka seurakunta pystyi toimimaan muuttuneissa olosuhteissa, pystyttiinkö kirkolliset toimitukset hoitamaan ja kuinka seurakunnan työntekijät suhtautuivat ympärillä käytyyn sisällissotaan. Tutkimus pohjautuu pääosin Tampereen seurakunnan sekä kaupungin arkistoista löytyneisiin arkistolähteisiin. Tampereen seurakunta jäi sisällissodan alkaessa rintamalinjan punaiselle puolelle. Tampereella työväenjärjestön johtava komitea otti siviilihallinnon hoitaakseen ja järjesti kaupunkiin oman hallinnon kaikille yhteiskunnan tasoille. Porvarilliset lehdet lakkautettiin, mukaan lukien Tampereen kaupunkilähetyksen julkaisema Sunnuntaitervehdys. Yleinen kokoontumiskielto vaikeutti kirkon hallinnollisten asioiden hoitoa. Epätietoisuus tulevasta oli osa seurakunnan, kuten kaikkien seurakuntalaisten, todellisuutta sota-keväänä. Tampereen kaupunki oli pääosin rauhallinen sodan ensi viikkoina. Vallanvaihdon jälkeen tammikuun lopussa tilanne ikään kuin normalisoitui ja ihmiset jatkoivat elämäänsä normaaliin tapaan. Ainoastaan koulut lakkautettiin kouluylihallituksen suosituksesta ja se vaikutti osaltaan lasten ja heidän vanhempiensa elämään. Maaliskuun puolivälissä levottomuus hiipi kaupunkiin ja 24. maaliskuuta taistelutoimet saavuttivat Tampereen. Kaupunki muuttui sekasortoiseksi ja pakolaisia alkoi tulvia kaupunkiin esikaupunkialueilta. Kirkot täyttyivät sotaa paenneista kaupunkilaisista. Jumalanpalvelukset taukosivat ja toimitukset keskeytyivät Tampereen taistelujen aikana. Tosin muutama hautaus sekä ainakin yksi kaste suoritettiin myös taisteluiden aikana. Noin kahden viikon piiritysaikaa lukuun ottamatta sota ei juuri vaikuttanut seurakunnan perustyöhön. Jumalanpalvelukset hoidettiin, lapset kastettiin, avioliitot solmittiin ja hautajaiset järjestettiin. Lisäksi kirkoissa järjestettiin rukoushetki jokaisena arki-iltana helmikuun alusta maaliskuun loppupuolelle. Kevät oli raskas seurakunnan työntekijöille. Punaisten hallitsemassa kaupungissa toimiminen koettiin ajoittain ahdistavaksi ja sitovaksi. Seurakunnan toimintaa sodan aikana kuvaa kuitenkin se, että jumalanpalveluksia tai hartauksia ei jäänyt pitämättä ainuttakaan ennen piiritystä. Kun ensimmäinen jumalanpalvelus lopulta jouduttiin perumaan pakolaisten hakeutuessa kirkkoihin, se ei ollut seurakunnan työntekijöille aivan helppoa. Eräänlainen jatkuvuus oli särkynyt ja seurakunnan tähän asti kasassa pysyneet rutiinit olivat rikkoutuneet.
-
(2017)I slutet av januari 1918 erövrade Helsingfors rödagardister Helsingfors. Erövringen skedde snabbt och utan större motstånd från den vita sidan. En av orsakerna till att de röda lyckades erövra staden var att de vita trupperna i Helsingfors fått order om att lämna staden. Efter erövringen av Helsingfors försökte den röda ledningen kontrollera staden och krigets gång genom löften om livsmedel och en bättre framtid för det finska folket. Detta ledde också till att man spred falsk information och propaganda, vilket huvudsakligen spreds via tidningen Työmies. Vardagen för Helsingfors invårnare förändrades radikalt, då de rödas trupper började patrulera längs med Helsingfors gator och den röda ledningen inledde utegångsförbud för stadens invånare. Rykten om vad som höll på att ske i Finland spred sig bland invånarna, men ingen visste med säkerhet vilkendera sida skulle vinna, samtidigt som oron för våld och hungersnöd växte. Denna avhandling behandlar vardagen i Helsingfors under inbördeskriget genom att granska tidningen Työmies , fyra dagböcker och en brevväxling skrivna av personer som bodde i Helsingfors eller stadens närområden under inbördeskriget. Juha Siltalas verk Sisällissodan psykohistoria fungerar som avhandlingens teoretiska ram. Boken behandlar orsakerna till varför ett inbördeskriget uppstod i Finland och varför inbördeskriget var så brutalt. Siltala går in på den mentalabild, som de båda sidorna i kriget skapade av varandra. Han analyserar också varför det var problematisk för de båda sidorna att skapa en fredlig dialog och en förståelse för varandra. Källmaterialet jag använder mig av innehåller flera konkreta exempel på vad som tänktes om de som inte var på den egna sidan. Det som enar aktörerna i mina källor är att de alla läser Työmies. Avhandlingen baserar sig på fyra dagböcker, en brevväxling och tidningen Työmies publikationer under tidsperioden från den 25 februari till den 13 april 1918. Dagboksskribenterna kommer från olika bakgrunder och de ser på inbördeskriget ur olika synvinklar. Viljo Sohkanen var en ung man som under hösten 1917 blir medlem i Dickursbys rödagarde. I hans dagboksanteckningar framkommer det att han i början av inbördeskriget tror på den röda ledningens agenda, men att hans huvudsakliga orsak till att gå med i det röda gardet är möjligheten att få lön och mat. Sohkanen vägrar dock att bära vapen och skickas ut till fronten för att jobba som sanitär. Sohkanen verkar anpassa sig till inbördeskrigets olika förhållanden fast han i bland berättar att tillgången på livsmedel är mycket dålig. Sohkanen beskriver rädslan för att inte veta när fienden kommer att anfalla och en osäkerhet om de tyska truppernas ankomst. Gerda Schybergson var en musiklärarinna från Sibbo som bodde i Helsingfors under hela inbördeskriget. Hon beskriver hur hon upplevde de patrullerande rödgardisterna som hotfulla och om osäkerheten i staden efter att de röda tagit makten. Det som stärker hennes negativa känslor var mordet på hennes yngre bror, vilket fick henne att känna hat mot de röda. Anna Rydman var en kvinna med borgerlig bakgrund. Hon är gift och har flera barn. Under inbördeskriget brevväxlar hon med sin mor. I brevväxlingen framkommer hennes oro för att livsmedlen inte kommer att räcka och en osäkerhet för framtiden. Hon som alla de borgerliga skribenterna uttrycker ett hopp om tyskarnas ankomst och ser dem som en lösning på konflikten. Tekla Hultin fungerade som politiker före inbördeskriget bröt ut. Hennes dagboksanteckningar tar upp förföljelsen av de lantdagsmän som inte lyckades lämna Helsingfors före de röda hade tagit makten. Hultin berättar om hur det kändes att bli förföljd och om känslorna om att inte kunna lita på andra människor i det vardagliga. Av alla skribenter är hon den som aktivast tar upp läget utanför Finland och den som spekulerar mest om tyskarnas ankomst. Anna Forsström jobbade under inbördeskrigets gång i Finlands Folkkommissariats Notisblad. I början på inbördeskriget tror hon starkt på den röda ledningen och på att Finlands arbetare kommer att få en bättre framtid tack vare konflikten i landet. Anna Forsström är den bland skribenterna vars tankar och åsikter förändras mest under inbördeskriget gång. I början av kriget tror hon på den röda agendan, men efter att den röda ledningen flytt från Helsingfors i april och tyskarnas närvaro i Finland var bekräftad inser hon att den röda ledningen hade ljugit för henne så känner hon sig förrådd. De olika källorna ger en bild av vad människorna i Helsingfors kände och upplevde under inbördeskriget. Genom att jämföra dem med varandra får man en bild av hur vardagen i Helsingfors kunde upplevas av de olika parterna i inbördeskriget. Dessutom ser man hur stark den röda ledningens inflytande var i börja av kriget men man ser också hur snabbt den röda ledningens makt tog slut. Avhandlingen ger en bild av de vardagliga känslorna som upplevdes i Helsingfors under inbördeskrigets gång.
-
(2022)Tässä tutkielmassa käsitellään Helsingin postin, ja erityisesti siellä työskennelleiden postiljoonien toimintaa sisällissodan aikana. Sisällissodan aikana punaisten hallitseman postin toiminnasta vastasi Postineuvosto, jonka alaisuuteen myös Helsingin posti kuului punaisten otettua pääkaupungin haltuunsa. Punaisten valtakauden loputtua käynnistyi postissa sisällissodan aikaisten tapahtumien tutkinta. Tutkimus pyrkii vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen: ”Mitä Helsingin postissa tapahtui sisällissodan aikana?”, ”Millainen oli helsinkiläisen postiljoonin ammatillinen identiteetti?” ja ”Miten ammatillinen identiteetti heijastui heidän toimintaansa sisällissodan aikana?” Sisällissodan aikaisten tapahtumien selvittämisessä tutkielma nojaa perinteisen historiantutkimuksen menetelmään, jossa menneet tapahtumat pyritään selvittämään arkistolähteitä tulkiten. Tutkielman kannalta tärkeimmät arkistolähteet ovat Kansallisarkistossa sijaitsevat Postihallituksen sisällissodan aikaiset asiakirjat, joista selviää jokaisen helsinkiläisen postiljoonin osuus postin toimintaan sisällissodan aikana. Postiljoonien ammatillisen identiteetin ymmärtämiseksi tutkielma hyödyntää arkistolähteiden lisäksi heidän ammatillista järjestäytymistänsä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joista tärkeimpänä on professori Aulis Alasen vuonna 1957 julkaistu teos ”Suomen Postimiesliitto 1906–1956 – Puolivuosisataa postimiesten yhteistyötä.” Arkistolähteistä tärkeimpinä ovat Suomen Postiljooniyhdistyksen kokouspöytäkirjat vuosilta 1907–1917, jotka kuuluvat Työväen arkiston kokoelmiin. Selvitettäessä helsinkiläisten postiljoonien ammatillisen identiteetin heijastumista sisällissodan aikaisiin tapahtumiin pyrkii tutkielma vastaamaan kahden aikaisemmin esitellyn tutkimuskysymyksen vastauksen synteesillä. Tutkielman tärkeimmät johtopäätökset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensimmäiseksi: Helsinkiläiset postiljoonit jäivät suurelta osin töihinsä punaisten otettua Helsingin postilaitoksen valtaansa, ja jatkoivat töitään normaalisti. Tämän ei voida kuitenkaan katsoa olleen lojaalisuuden osoitus punaista hallintoa kohtaan. Toiseksi: Postiljoonit mielsivät itsensä enemmän osaksi valtion virkakuntaa kuin työväenluokkaa, ja tunsivat suurta velvollisuudentunnetta työtehtäviään kohtaan. Kolmanneksi: Juuri valtioon leimautuminen ja työtehtäviä kohtaan tuntema velvollisuudentunne heijastui voimakkaasti heidän toimiinsa sisällissodan aikana.
Now showing items 1-10 of 10