Browsing by Subject "1940-luku"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2015)My research focuses on the clothing of the 1940s depression. Because of war, there was a shortage of everything in Finland. Textiles were recycled, renewed and modified imaginatively. In addition, full self-sufficiency in the production of textiles rose as one way of survival. Various organisations offered guidance and advice on textile making. One of these was Kotitalouskeskus, which was the central organisation for several unions who focused on domestic consultation. It was founded in 1941 to combat the material shortage caused by the war. Kotitalouskeskus had stored a variety of the depression time textiles, which were used for teaching and course activities. These textiles were donated to University of Helsinki in the spring of 2014. By studying these sample clothes I aimed to get a general idea of what kind of garments and which materials Kotitalouskeskus advised citizens to produce during the depression time. Depression time textiles had been researched before, but the data had been collected from literary sources and interviews. My study was an object study in historical field. From the 83 donated items I outlined 13 woven adult clothings as my research material. In addition to the clothes, my research data included the booklet Nykyhetken kankaita, published by Kotitalouskeskus, and the annual reports of the organisation published in 1941-1951. Clothes turned out to form an interesting whole. Research material included two skirts, two dresses, one set of overalls, two shirts, five trousers and one jacket. I investigated the clothes using my own modification of the method described by Jules Prown (1982). I began with description and specification of materials and production techniques. Next I researched the literary data for references of the clothes. On the basis of this information, I analysed, how depression was reflected in the clothes chosen for my study. I found out that clothes were made of materials that were on hand. The garment models were in line with fashion of the time. Yarn was homespun, some of it plant dyed and fabric was home-woven. Materials were rough and sometimes of poor quality. Almost every garment was made of sheep's wool and linen. In three of the garments additional substitute materials were used. In two pieces there was cattle hair and one contained rayon. Various extension pieces had been used, in order to get enough fabric for the garment. Quality of work, however, was accurate, sustainable and careful. While the clothes are for demonstration, they are made elaborately. Kotitalouskeskus's aim was to raise self-sufficiency and teach women to cope with a shortage of clothing, while not forgetting the meticulous and tidy dressing.
-
Muuttuva raja–pysyvä arki? : Arjen kokemus itärajalla sotien 1939–1945 ja rauhaanpaluun muutoksissa (2016)Tutkielmani kohteena on arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus Suomen itärajalla sijaitsevissa kylissä sotavuosina 1939–1945 ja niiden jälkeisinä vuosina. Tuon esille miten poikkeuksellinen arki ja tavallinen arki määrittyvät kertojien kokemuksissa sotien aikana ja sodan päättymisen jälkeisinä vuosina, ja mikä on rajan läheisyyden vaikutus kokemukseen. Tulkitsen itärajalla asuneiden kokemuksia muistitietotutkimuksen kautta käyttäen lähiluvun metodia. Ensisijaisena lähteenä käytän haastattelu-, muistelu- ja keruuaineistoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Joensuun perinnearkistosta (JPA). Tutkielmassa käytetyt haastattelu- ja muistelutallenteet on tehty vuosien 2008 ja 2015 välillä. Tallenteita on kuusi kappaletta, yhteensä 12 tuntia äänitteitä ja tutkielmassa käytettyjä litteroituja sivuja on 130. SKS:n Rajaseudun elämää -keruu on tehty vuonna 2010 ja aineistosta käytän 11 vastaajan aineistoja, ja sivuja on yhteensä 65. Muina lähteinä on käytetty ajanjakson historiaan liittyviä artikkeleita sekä teoksia yhteensä 68. Käytän 21 eri teoria- ja metoditeosta tai -artikkelia. Arjen ja poikkeuksellisen arjen kokemus muodostuu kertojien muistoissa aistimuistojen, fyysisyyden, kollektiivisen muistin kautta silloin, kun kertoja elää kokemushetkellä varhaislapsuuttaan. Hieman vanhempana koettu kokemus muodostuu konkreettisten tehtävien ja työnteon kautta. Tämän ikäkauden kokemuksesta kertomisen ominaispiirteisiin kuuluu kerrontahetkessä tapahtuva tapahtumahetken arviointi. Kertojien nykyhetken lapsuuskäsitys tuottaa lisäksi tapahtumahetken selittämistä ja taustoittamista. Aikuisena koettua arvioidaan sekä tapahtuma- että kerrontahetkellä. Kokemukset konkretisoituvat työnteon kautta ja kerronnassa välittyy yhteisöön kuulumisen tunne. Arki koetaan itärajalla poikkeuksellisena silloin, kun kotoa joudutaan lähtemään evakkoon, ja evakosta paluun jälkeen rajan fyysisen muuttumisen ja siirtymisen kautta. Tavallisesta arjesta poikkeavat työtehtävät ja sotien jälkeen rajan myötä lähemmäs siirtynyt Neuvostoliitto, muodostavat poikkeuksellista arkea. Sota-arjesta tulee kriisiajan arkea, joka koetaan ajan kuluessa tavallisena arkena. Sodan jälkeen rajavyöhykkeellä arki koetaan tavallisena, kun liikkumis- ja oleskelulupiin ja niiden tarkistuksiin totutaan. Sodan vaikutus jatkuu vielä vuosikymmeniä itärajalla Neuvostoliiton pitäessä rajan pinnassa sotaharjoituksia. Neuvostoliiton käymä hermosota aiheuttaa pelkoa rajaseudun asukkaissa. Sodan vaikutus ulottuu myös sotaa henkilökohtaisesti kokemattomiin kollektiivisen muistin, muistelun ja muistamisen kautta.
-
(2017)Tässä tutkielmassa selvitetään, kuinka moni suomalainen päätyi Porkkalan sotilastukikohdasta Neuvostoliiton vankileireille vuosina 1944–1955 ja millaisia syitä näiden tuomioiden taustalla oli. Välirauhansopimuksen myötä Porkkala oli luovutettu Neuvostoliitolle tukikohdaksi, ja uuden rajan syntyminen aiheutti niin paikallisten kuin alueen läheisyydessä vierailevien keskuudessa sekä tahallisia että tahattomia rajanylityksiä. Erityisesti rajanylityksiä tapahtui merellä, kun myrskyt ja sumu vaikeuttivat merenkulkijoiden matkaa. Neuvostoliiton laissa rajanylitykset nähtiin rikoksena ja lähes poikkeuksetta vakoiluna: tästä syystä tuomiot saattoivat olla kovia. Tutkielman tutkimuskysymys on, miksi suomalaisia päätyi Porkkalasta Neuvostoliiton vankileireille ja kuinka Suomen viranomaiset näihin tapauksiin reagoivat. Tutkielman pääasiallisena aineistona hyödynnetään Suojelupolisiin kuulustelupöytäkirjoja vuosilta 1949–1956. Supo haastatteli kaikki ne suomalaiset, jotka onnistuivat palaamaan vankileireiltä takaisin. Tutkielmani metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään historiantutkimuksen lähdekriittistä menetelmää. Lähdekriittisessä menetelmässä erityisen keskeistä on päästä käsiksi asianomaisen tiedon alkulähteeseen, jotta tutkielman tekijä pystyy synnyttämään mahdollisimman hyvän tulkinnan menneisyyden tapahtumista. Suomen viranomaisten toimintaa tarkastelen ulkoasiainministeriön arkiston asiakirjojen avulla. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että Neuvostoliiton vankileireille tuomittiin Porkkalasta ainakin 15 suomalaista. He olivat Tage Söderström, Nils Randell, Vilho Aartkoski, Veikko Sinivirta, Yrjö Hovi, Paavo Hallan, Eino Lindfors, Johannes Stålhand, Vilho Vuorela, Olavi Hynynen, Matti Silventoinen, Pauli Siljanto, Oiva Färm, Felix Poiponen ja Oiva Jakunaho. Yhteensä ainakin 63 ihmistä ylitti Porkkalan merirajan tutkielman ajankohtana. Useimmiten Neuvostoliiton viranomaiset pidättivät ja kuulustelivat rajanylittäjät ja päästivät heidät sitten muutaman viikon kuluttua pois Porkkalasta. 15 vankileireille joutuneen suomalaisen kohdalla on siis tehty poikkeus. Aineiston avulla selviää, että muutaman tapauksen kohdalla kovempi tuomio on saattanut johtua poliittisista motiiveista, jotka ovat ärsyttäneet Neuvostoliiton viranomaista. Tutkielmassa esitetyn taulukon ja tapausten analyysin perusteella voidaan huomata, että merireittiä rajanylittäneiden tuomiot helpottuivat 1950-luvun puolella. Vuoden 1951 jälkeen yksikään merireittiä Porkkalaan joutunut ei enää saanut tuomiota vankileirille. Yhtenä tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää, että Suomen viranomaiset ja poliittinen johto ryhtyivät reagoimaan suomalaisten tapauksiin ns. epävarmuuden ajan eli vuoden 1948 jälkeen. Suomen viranomaiset yrittivät vaikuttaa suomalaisten asiaan ja maastapoistumislupiin lähettämällä Neuvostoliiton ulkoasiainministeriölle nootteja. Myös Urho Kekkonen nosti suomalaisten asian puheeksi tapaamisessaan Josif Stalinin kanssa kesällä 1950.
-
(2018)Pro gradu -tutkielmassa "Rauhan rakentajat" selvitetään kunnallisten raittiuslautakuntien toimintaa ja merkitystä 1940- ja 1950-lukujen Suomessa, joka oli vasta palaamassa sodanjälkeiseen rauhantilaan. Suomalainen raittiuslautakuntalaitos, joka ulottui lopulta lähes koko maahan, sai alkunsa välittömästi jatkosodan päätyttyä, jolloin julkisen vallan toteuttaman raittiustyön tarpeellisuutta perusteltiin sota-ajan aiheuttamalla moraalisella rappiotilalla. Tutkielmassa kysytään, mikä oli kunnallisen raittiuslautakuntatoiminnan luonne. Tutkimuksen kohteina ovat raittiuslautakuntien perustamiseen johtaneet syyt, raittiuslautakuntalaitoksen rakentumisen vaiheet, kunnallisen raittiustyön taustavaikuttajat sekä raittiuslautakuntatoiminnan ja sen valtiollisen ohjauksen sisällöt. Esille nostetaan myös raittiustyön kohtaamat haasteet ja onnistumiskokemukset. Tutkielman tavoitteena on luoda kehykset aihepiiristä aiemmin tehdylle tutkimukselle, joka on tähän mennessä keskittynyt kuvaamaan kunnallisen raittiustyön paikallista toteutusta. Lähdeaineistona on käytetty sosiaaliministeriön raittius- ja alkoholiasiainosaston laajaa arkistomateriaalia, joka sisältää kierto- ja yleiskirjeitä, kokouspöytäkirjoja, toimintakertomuksia sekä ministeriöön saapuneita ja sieltä lähetettyjä asiakirjoja. Tämän lisäksi tutkielmassa hyödynnetään Alkoholiliikkeen aikakauskirjan artikkeleita, sanomalehtikirjoituksia, painettuja puheita ja esitelmiä sekä raittiuslautakuntatoiminnan tueksi laadittuja opaskirjoja. Raittiuslautakuntien tarkoituksena oli vähentää sodan seurauksena kasvaneita alkoholihaittoja ja edistää yleistä kansanraittiutta. Sodanjälkeiset raittiuslautakunnat keskittyivät toiminnassaan väkijuomalain valvomisen sijaan raittiusvalistukseen, jonka kautta suomalaisia ohjattiin hienovaraisesti alkoholinkäytöstä parempien ajanviettotapojen pariin. Suomen valtio osallistui vahvasti raittiuslautakuntatoiminnan tukemiseen järjestämällä raittiuslautakuntien valtakunnallisen piiri- ja yliohjauksen sekä turvaamalla lainsäädännöllisin keinoin kunnallisen raittiustyön rahoituspohjan. Valtion ohella raittiuslautakuntien uudesta noususta oli kiittäminen suomalaisten raittiusjärjestöjen yhteiselintä Raittiusjärjestöjen Yhteistoimikuntaa. Työn menestystä häiritsi puolestaan kohtuullisen alkoholinkäytön puolesta puhunut Alkoholiliike. Tutkielmassa osoitetaan kunnallisen raittiustyön kiinteät yhteydet suomalaiseen raittiusliikkeeseen, joka toimi alusta alkaen raittiuslautakuntatoiminnan vakaana taustavaikuttajana. Vaikka raittiuslautakuntalaitoksen luominen kytkettiin julkisuudessa sodanjälkeisen rauhan rakentamiseen, takasi raittiuslautakuntien sitominen kieltolakiajatusta vaalineeseen sosiaaliministeriön raittius- ja alkoholiasiainosastoon sen, että kunnissa toteutettiin niiden kautta ehdottomaan raittiuteen tähdännyttä raittiusvalistustyötä, jonka ideologia ja toimintatavat kumpusivat raittiusliikkeestä. Tutkimuksessa esitetään siksi, että kunnallisen raittiuslautakuntatoiminnan kautta perinteinen raittiusliike onnistui saamaan vahvan jalansijan julkisen vallan sisällä.
-
Sosialisointia vastaan : Taloudellisen tiedotustoimiston yhteiskunnallinen vaikuttaminen 1947–1958 (2024)Taloudellinen tiedotustoimisto oli teollisuuden etujärjestöjen muodostama tiedotusorganisaatio, jonka tehtävä oli vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan yleiseen mielipiteeseen. Tavoitteena oli teollisuudelle myönteisen yleisen mielipiteen luominen. Keskeisin vaikuttamiskeino oli lehdistö. Tutkimukseni mukaan tiedotustoimisto onnistui luottamuksellisten lehdistösuhteiden luomisessa vaaran vuosien aikana ja nämä suhteet institutionalisoituivat 1950-luvulla. Tiiviiden lehdistösuhteiden avulla tiedotustoimisto sai onnistuneesti levitettyä teollisuuden etujen mukaista materiaalia suomalaisessa lehdistössä. Tiedotustoimistoon ja sen tiedotustoimintaan keskittyvää tutkimusta ei ole tehty. Toimistoa on sivuttu laajassa etujärjestö- ja työmarkkinahistorian kentässä. Tutkielmani kumoaa aikaisemman tutkimuksen muodostamaa kuvaa siitä, että toimisto aloitti yleisen mielipiteenmuokkaamisen vasta 1970-luvulla. Osoitan, että toimisto vaikutti sanomalehtien julkaisuihin jo 1940-luvun lopulta lähtien. Tutkielmani tekee näkyväksi, miten eri yhteiskunnalliset toimijat kamppailevat yhteiskunnallisesta vallasta, ja pyrkivät edistämään omia tavoitteitaan mediassa sekä median kautta. Kvalitatiivinen tutkielmani perustuu historian tutkimuksessa käytettäviin menetelmiin, kuten alkuperäislähteiden lähilukuun ja heuristiseen kehään. Empiria korostuu lähdeaineiston havainnoinnissa ja perustelussa. Väitteeni ja tulkintani perustan aikaisemmin tutkimattomiin tiedotustoimiston toimintakertomuksiin, joissa toimintaa on kuvattu vuositasolla. Kertomuksissa kuvataan suhteita lehdistöön ja seurataan, missä määrin toimiston tuottamaa materiaalia julkaistiin eri sanomalehdissä. Liike-elämä sekä teollisuus on aina ollut kiinnostunut omasta yhteiskunnallisesta vaikutusvallastaan. Se on myös ollut siitä huolissaan, ja erityisen huolissaan 1940-luvun lopulla sekä 1960–70-lukujen taitteessa. Vaaran vuosien aikaan kommunistit sekä poliittinen vasemmisto voimistuivat ja haastoivat olemassa olevaa talouspoliittista järjestelmää. Oikeistopoliitikot sekä yritysjohtajat olivat huolissaan muun muassa sosialisoinnista ja tuotantokomiteoiden muodostamisesta, joka olisi muuttanut talouspoliittisen järjestelmän valtatasapainoa. Toimiston perustaminen oli osa aikakauden kamppailua kommunisteja ja vasemmistoa vastaan, mutta vaikuttaminen jatkuu tänäkin päivänä.
-
(2018)Tutkimuksessa selvitetään viranomaisten kontrollipoliittisen toiminnan tuottamia käsityksiä ja niiden merkitystä oikeusprosessissa jatkosodan aikana. Jatkosodan alkupuolella syksyllä 1941 pidätettiin kuusi kansanedustajaa. Turun hovioikeus tuomitsi heidät helmikuussa 1942 valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen. Syksyllä Korkein oikeus piti päätöksen voimassa. Tuomitut kuusi kansanedustajaa oli erotettu SDP:stä 1940 ja he olivat perustaneet alkuvuodesta 1941 Sosialistisen eduskuntaryhmän. Tutkimuksessa valtiopetoksen valmistelusta tuomittujen ”kuutosten” oikeusprosessissa vaikuttaneita käsityksiä tarkastellaan sallitun politiikan rajojen määrittelyn näkökulmasta. Tutkimuksessa tuodaan esiin, miten tuomioon vaikuttaneet käsitykset muodostettiin ja miten ne kulkeutuivat prosessin läpi. Valpon käsitysten tutkiminen on perusteltua, sillä viranomaisessa syntyneillä käsityksillä on osoitettu olleen tärkeä yhteiskunnallinen merkitys ja niillä on havaittu olleen vaikutusta esimerkiksi kansalaisten perusoikeuksiin. Tutkimuksen keskiöön nousee Valtiollinen poliisi menetelmineen keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja lisäksi havainnollistuu sen suhde sota-ajan tuomioistuimeen sallitun politiikan rajojen määrittelyssä. Lisäksi tuodaan hieman esille myös poliittisiksi määriteltyjen oikeudenkäyntien historiallista taustaa valtiopetokselliseksi tuomitun toiminnan osalta. Poliittisena oikeudenkäyntinä kuutosten juttu on poikkeuksellinen, sillä tuomitut olivat ennen syytteeseen asettamista olleet kansanedustajia. Tutkimuksessa hyödynnetään Korkeimman oikeuden arkistoa sekä Etsivän keskuspoliisin/Valtiollisen poliisin arkistoa. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat Turun hovioikeudessa syntynyt ja Korkeimmassa oikeudessa täydentynyt oikeudenkäyntimateriaali sekä EK/Valpon keräämä informaatio tuomituista ja muista oikeudenkäynnissä vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi hyödynnetään keskeisten aihepiirin tutkijoiden tuloksia sekä havainnollistetaan hieman myös tuomittujen käsityksiä oikeusprosessin aikana sekä sen jälkeen. Aineiston perusteella ei oteta kantaa itse tuomion oikeellisuuteen, vaikka lopussa esitetäänkin pohdintoja sellaisista tuomioon mahdollisesti vaikuttaneista tekijöistä tai motiiveista, joita ei näe primäärilähteistä itsestään. Aineistosta on kuitenkin jäljitettävissä viranomaisen keinoja ja tuottamia käsityksiä sekä mahdollisia uhkakuvia kontrollipolitiikan käyttöön, kun sitä tarkastelee päämäärään pyrkineen toiminnan jälkenä. Quentin Skinnerin esittämä metodinen ohje, jossa tekstit nähdään tekoina tavoitteen toteuttamisen näkökulmasta, havainnollistaa tutkimuksessa ilmenevää aineiston ja analyysin suhdetta. Keskeisenä tuloksena havainnollistuu, miten tuomioistuin päätös muodostui niiden Valpon käsitysten perusteella, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan ja miten näille käsityksille oli olemassa laajempaa historiallista taustaa. Käsityksissä korostui vanhat uhat, jotka olivat osin saaneet uusia vuosien 1940-1941 kehityksessä syntyneitä ilmenemismuotoja. Valpon käsityksissä kansanedustajien toiminta kytkettiin Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan, Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, Kommunistiseen Internationaaliin ja Neuvostoliittoon. Johtopäätöksissä näkyy ja korostuu Valtiollisen poliisin merkitys keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja miten valtiopetokseen valmisteluun liittyen sen keräämien tietojen osalta ratkaisevaa oli niiden tulkinta, josta sen virkamiehet halusivat myös vastata. Virallisen kannan määritteli kuitenkin tuomioistuin.
Now showing items 1-6 of 6