Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Colitis Ulcerosa"

Sort by: Order: Results:

  • Tuutti, Laura (2021)
    Krooniset tulehdukselliset suolistosairaudet, eli Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus, ovat perinteisesti olleet nuorten ihmisten sairauksia. Viime aikoina tieteellisessä yhteisössä ja kliinisessä työssä on kuitenkin havaittu taudin puhkeamisen yleistyneen myös vanhemmalla iällä. Ensimmäiset tutkimukset aihepiiristä ehdottivat vanhuksilla lievempää taudinkuvaa, mutta tuoreimpien meta-analyysien mukaan taudinkuva on vähintään yhtä vakava kuin nuoremmilla. Uudet biologiset lääkehoidot ovat merkittävästi tehostaneet sairauksien hoitoa, mutta tutkimustulokset lääkkeiden tehosta ja turvallisuudesta vanhusväestöllä ovat hyvin vähäisiä. Tehokkaampien eli immunomoduloivien ja biologisten lääkkeiden käyttö vanhemmissa ikäryhmissä on ollut selvästi nuorempia vähäisempää, mutta tutkimuksissa vanhuksilla sairauden on yhtä usein tai jopa useammin todettu johtavan leikkaukseen ja sairaalahoitoon leikkauskomplikaatioiden ollessa vanhusväestöllä korostuneempia ja vakavampia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarjota suomalaiseen väestöön perustuvaa tietoa vanhuusiällä puhjenneiden tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikasta, taudinkulusta sekä käytettyjen hoitomuotojen eroista ja yhtäläisyyksistä nuorempaan väestöön verrattuna. Tutkimuksessa havaittiin Suomessa diagnostiikan olevan tehokasta, sillä diagnoosiviive ei vanhusväestöllä ollut nuoria pidempi. Tauti oli diagnoosihetkellä ikäryhmien välillä pitkälti samanlainen laboratorioparametreihin ja taudin vakavuusluokitukseen perustuen. Vanhuksilla Crohnin taudissa suoliston ulkopuolisia oireita oli nuoria ikäryhmiä vähemmän ja haavaisessa koliitissa ripulia todettiin vanhemmilla nuoria harvemmin. Ensilinjan hoito oli ikäryhmien välillä pitkälti samankaltaista. Seurannassa sairaalahoitojen määrässä tai kestossa ei havaittu eroja, mutta Crohnin taudissa vanhusväestöllä tauti johti leikkaukseen selvästi useammin. Kortikosteroidien ja 5-ASA valmisteiden käyttö oli yhtäläistä, mutta vanhusväestössä käytettiin selvästi vähemmän immunomoduloivia sekä biologisia lääkkeitä.