Browsing by Subject "Euroopan integraatioteoriat"

Tutkielman aiheena on Euroopan unionin ja Turkin vuoden 2016 maaliskuussa antama julkilausuma, jolla pyrittiin ratkaisemaan Eurooppaan vuodesta 2014 eteenpäin suuntautuneen, ennennäkemättömän suuren muuttoliikkeen tuomia ongelmia. Julkilausuman mukaan Turkki ottaa takaisin kaikki Kreikan saarille saapuneet pakolaiset, ja yhtä Turkkiin palautettua syyrialaista kohtaan EU vastaanottaa yhden syyrialaisen pakolaisen EU:n jäsenmaihin. Lisäksi EU muun muassa tarjoaa Turkille taloudellista apua sekä jouduttaa Turkin viisumi- ja EU-jäsenyysneuvotteluja. Vuoden 2017 helmikuussa Euroopan yleinen tuomioistuin julkaisi tiedotteen, jonka mukaan EU ei ole julkilausuman virallinen osapuoli, eikä tuomioistuimella siksi ole mandaattia arvioida julkilausuman juridista statusta. Tuomioistuimen päätöksen mukaan sopimuksen osapuolia ovat unionin sijaan sen jäsenmaat. Julkilausuma ymmärretään kuitenkin laajasti unionin solmimana niin tiedotusvälineissä, kansalaisten keskuudessa kuin EU-instituutioiden johtajien puheissa. Täten tutkielma perehtyy julkilausuman neuvotteluprosessiin ja siihen, miksi se ymmärretään EU:n sitoumuksena. Tutkimuskysymykset ovat, millainen päätöksentekoprosessi on edeltänyt EU:n ja Turkin maaliskuun 2016 julkilausumaa sekä mikä on ollut EU:n rooli sen muotoilussa. Koska julkilausuman voidaan juridisesta näkökulmasta huolimatta olettaa legitimoineen unionia instituutiona, tutkittavaa prosessia lähestytään Europan perinteisten integraatioteorioiden, neofunktionalismin ja intergovernmentalismin, kautta. Siinä missä neofunktionalismi olettaa valtion yläpuolella olevien toimijoiden kykenevän työntämään integraatiota haluamaansa suuntaan, intergovernmentalismin kaksi eri suuntausta katsovat valtion toimivan integraation moottoreina ja prosessin pysyvän niiden kontrollissa. Tutkielma hyödyntää myös vielä verrattain vähän käytettyä Adrienne Héritierin piilevän integraation mallia. Malli ennakoi, että valtioidenvälisten neuvotteluiden ajautuminen umpikujaan aikaansaa sen, että jäsenmaat solmivat vain suurpiirteisesti määriteltyjä sitoumuksia. Neuvotteluiden umpikuja ja poliittinen paine ajavat päätöksenteon epävirallisille areenoille, jolloin EU:n ylikansalliset instituutiot kykenevät täydentämään jäsenvaltioiden sitoumusta ja täten lisäämään integraatiota. Tutkielmassa on hyödynnetty kausaaliketjun jäljittämiseen hyvin soveltuvaa process tracing -menetelmää. Tutkittava ajanjakso alkaa vuoden 2015 lokakuusta ja päättyy vuoden 2016 maaliskuuhun. Aineisto käsittää muuttoliikettä ja Turkki-yhteistyötä käsittelevät Euroopan ministerineuvoston pöytäkirjat, Eurooppa-neuvoston tiedonannot ja päätelmät, komission tiedotteet ja strategiapaperit sekä muut viralliset julkilausumaa koskevat paperit, mukaan lukien ajatushautomo European Stability Initiativen julkaisut. Lisäksi tutkielma hyödyntää julkilausumaa koskevia tiedotusvälineiden artikkeleita. Tutkielmaa varten on haastateltu Suomen Brysselin EU-edustuston maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden erityisasiantuntija Jutta Grasia. Tutkielman johtopäätös on, että julkilausuman neuvotteluprosessi on ollut poikkeuksellinen, eikä sitä voida ymmärtää EU:n perinteisten institutionaalisten suhteiden avulla. Héritierin piilevän integraation malli pystyy monelta osin selittämään julkilausumaan johtaneita neuvotteluita huomattavasti perinteisiä integraatioteorioita paremmin, sillä jäsenvaltioilla on tutkittavan ajanjakson aikana ollut vahvasti jakaantuneet preferenssit, ja julkilausumaan johtaneet neuvottelut ovat tapahtuneet lähes täysin epävirallisissa kokouksissa. Näissä kokouksissa on ollut paikalla EU-instituutioiden johtajia sekä joidenkin jäsenmaiden edustajia, mutta esimerkiksi Euroopan parlamentti on jätetty valmistelun ulkopuolelle. Silti komissio on koordinoinut julkilausuman myötä Turkille annettua rahaa ja valvonut julkilausuman toteutusta. Täten julkilausumaa ei voida ymmärtää EU:sta irrallisena jäsenmaiden prosessina. Héritierin malli ei toisaalta ota huomioon, että myös jäsenvaltioiden edustajat saattavat olla läsnä epävirallisissa kokouksissa ja täten monitoroida ylikansallisia toimijoita. Lisäksi malli olettaa, että jäsenmaiden suurpiirteisesti määriteltyä sopimusta tarkennetaan tuomioistuimen päätöksillä ja täten syvennetään integraatiota. Tutkielma osoittaa, että malli saattaa toimia myös toiseen suuntaan, ja tuomioistuimen päätökset saattavat täten mahdollistaa myös unionin irtautumisen sen tekemistä sitoumuksista. Tutkielma asettaa myös jatkokysymyksiä siitä, muuttuuko unionin päätöksenteko paineen alla suuntaan, joka ei täytä oikeusvaltiollisia periaatteita.