Browsing by Subject "Fenomenologia"

Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.

Maisterintutkielmani aihe oli spiritualiteetin ulottuvuudet musiikillisessa improvisaatiossa, ja se oli hermeneuttis-fenomenologinen haastattelututkimus, johon osallistui viisi haastateltavaa. Haastateltavani olivat muusikkoja, joiden kappaleiden nimistä, levyjen nimistä, heidän julkilausumisistaan tai muusta musiikillisesta diskurssista on huomattavissa spiritualiteettiin viittaavaa tematiikkaa, ja tutkimuksessani haastateltavani toimivat informantteina, joilla tutkijana oletin olevan tietoa tutkimukseni aiheesta. Haastattelu oli luonteeltaan syvähaastattelu, joka on olemukseltaan keskustelunomainen, eikä tuota haastattelurunkoa. Spiritualiteetti tutkimuksessani määritellään ihmisen henkilökohtaisiksi kokemuksiksi henkisestä olemassaolosta maailmassa, joka tulee ymmärtää siten, että siinä voi tai voi olla olematta yliluonnollisuuteen viittaavia teemoja. Näin ollen spiritualiteetti on tutkimuksessani teoreettinen käsite, jota lähestytään tutkimalla haastateltavieni ilmaisuja henkisistä kokemuksista musiikillisen improvisaation aikana ja tulkiten niitä spiritualiteetin tutkimuskirjallisuuden viitekehyksestä käsin. Musiikillinen improvisaatio määritellään tutkimuksessani musiikilliseksi toiminnaksi, jossa henkilö luo merkityksiä reaaliajassa musiikillisella toiminnalla, ja tähän liittyy erilaisia taustaoletuksia riippuen muusikosta. Improvisaatiota määrittää myös sen spontaani, satunnainen ja yllätyksellinen luonne, jossa ratkaisujen tekeminen musiikissa voidaan ymmärtää spontaaniksi uuden luomiseksi. Tutkimukseni eteni ensin määritellen jokaisen haastateltavan litteraatista merkityksiä sisältävät yksiköt, joissa haastateltava ilmaisee aiheen kannalta jotain oleellista. Näistä merkityksiä sisältävistä yksiköistä muodostui ensin yksilökohtainen merkitysverkosto jokaisen haastateltavan kohdalla, jonka jälkeen näissä henkilökohtaisissa merkitysverkostoissa esiintyviä merkityksiä sisältäviä yksiköitä tulkittiin verraten niitä spiritualiteetin sekä improvisaation tutkimuskirjallisuuteen. Merkityksiä sisältäviä yksiköitä nousi esiin yhteensä kuusitoista; kokemus yliluonnollisuudesta, toimintaan liittyvät ilmaukset, kanavoiminen, egottomuus, selittämättömyys, rukoilu, tunteen ilmaisu, holistisuus, ajallisuus, vapaus, helppous, intuitio, musiikin itseisarvon korostuminen, perinne, yhteys sekä merkityksellisyys. Tutkimukseni tulosten tulkinnan jälkeen lopputuloksena muodostin fenomenologisen perinteen mukaisesti yleisen merkitysverkoston, jossa käy ilmi, että haastateltavani kokevat spiritualiteetin ulottuvuudet musiikillisessa improvisaatiossa kokemuksellisena, transsendenttina maailmassa olemisen tapana, joka tulee ymmärtää kokemusten rihmastona, ja on liitännäinen sekä heidän omaan hengellisyyteensä, että heidän materiaaliseen maailmassa olemisen tapaansa. Erilaiset kokemukset tuottivat haastateltavilleni merkityksellisyyttä, ja tätä merkityksellisyyttä ilmaistiin positiivisilla ilmauksilla, ja sen koettiin vaikuttavan myös muuhun elämään kuin vain musisoinnin hetkeen. Improvisaation aikana haastattelemieni henkilöiden maailmassa olon tapa muuttuu transsendenttisemmaksi kuin heidän arkikokemuksensa, saaden syvempää molemminpuolista yhteyttä esimerkiksi luontoon, yliluonnolliseen, tai omaan itseensä. Tämän transsendenttisuuden huippukokemus oli flow-tila, jossa soitannan aikana koettiin vahvoja kokemuksia, kuten egottomuus, kokemus yliluonnollisesta, vapaus, helppous ja ajallisuuden korostuminen joko ajan pitkittymisenä tai hetkellisyytenä. Nämä kaikki kokemukset voidaan ymmärtää pienemmiksi spiritualiteetin ulottuvuuksiksi, tai osaksi isompaa spiritualiteetin ulottuvuutta, joiden ilmenemismuotoon vaikuttaa henkilön omat psyykkishenkiset sekä materiaaliset ulottuvuudet.