Browsing by Subject "Haagin rauhankonferenssi"

Tutkielmassa tarkastellaan vuosien 1898–1907 sanomalehtiaineiston valossa Suomen kysymyksen ja Haagin ensimmäisen rauhankonferenssin välistä yhteyttä. Työn tutkimuksellisena lähtökohtana ovat Venäjän keisari Nikolai II:n 24.8.1898 ulkovalloille suuntaama rauhanmanifesti ja 15.2.1899 Suomeen kohdistama helmikuun manifesti. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: ensinnäkin tarkastellaan konferenssin vastaanottoa lehdistössä sekä arvioita hankkeeseen liittyneen sovinto-oikeuskysymyksen edistymisestä – toiseksi pyritään selvittämään, mitä konferenssi merkitsi Suomen kannalta ja kuinka sen ja helmikuun manifestin välillä koettua ristiriitaa hyödynnettiin autonomiakysymyksessä. Lähdeaineistona on käytetty vuoden 1899 jakolinjojen pohjalta myöntyväisyyslinjan ja perustuslaillisen leirin pää-äänenkannattajia – Uutta Suometarta ja Päivälehteä – sekä Hufvudstadsbladetia ja Työmiestä. Niiden lisäksi on tukeuduttu myös painettuihin lähteisiin Haagin rauhankonferenssista. Tutkimusaineistosta näkyy selvästi lehdistön kahtalainen suhtautuminen konferenssiin, jota yhtäältä seurattiin itseisarvonsa vuoksi, toisaalta taas peilattiin jatkuvasti Suomen kysymykseen. Siinä missä Venäjä katsoi, että helmikuun manifestissa oli kyse vain sotilasrasituksen sisäisestä uudelleenjaosta, nähtiin se Suomessa hyökkäyksenä perustuslakia vastaan. Näkemyksen taakse saatujen eurooppalaisten kulttuuripiirien ja liberaalilehdistön argumentit keskittyivät ennen kaikkea Suomen sotilastaakan lisäyksen ja aseistariisuntaehdotuksen väliseen ristiriitaan, mutta myös vastakohtaisuuteen valtioiden sisäisen oikeuskäytännön ja sovinto-oikeussuunnitelman ilmentämän oikeusajattelun välillä. Tutkimus osoittaa, kuinka suuri hyöty konferenssista oli Suomelle paitsi haettaessa kansainvälistä tukea myös vakuutettaessa omaa väestöä perustuslaillisen linjan oikeellisuudesta. Vaikka ulkomaiset kannanotot olivat suuressa määrin suomalaisen propagandan tulosta, esitettiin lausunnot täällä omaehtoisina osoituksina yleisen mielipiteen myötätunnosta. Lähdeaineistosta käy myös ilmi, että pienten kansojen heikon oikeusaseman kritisointi nähtiin keinona kiertää sensuuria ja arvostella venäläistämistoimia. Kiinnostus Haagissa perustettuun sovinto-oikeuteen saattoi johtua mahdollisuudesta, että järjestelmä voisi hyödyttää Suomeakin, jos periaate ulotettaisiin myös valtioiden sisäisiin kiistoihin. Työn perusteella näyttäisi, että venäläistämiskausia käsittelevässä tutkimuksessa on tuotu liian vähän esille kansainvälispoliittisen kontekstin merkitystä vuoden 1899 tapahtumille. Aineisto viittaa siihen, että Venäjä koki kiusallisena Suomen tilanteesta käydyn keskustelun ja asemoitui siihen häiriötekijänä, joka olisi voinut uhata konferenssin työtä aiheuttamallaan kielteisellä huomiolla. Eurooppalaisen lähetystön matkustaessa Pietariin kesällä 1899 Haagin konferenssi oli vaarassa hajota, ja onkin mahdollista, että uhka olisi vaikuttanut ehdottomuuteen, jolla kulttuuriadressi torjuttiin.