Browsing by Subject "Helsinki -- Pihlajamäki"

Tutkielmassa on tarkasteltu Suomen ensimmäisen 1960-luvulla rakennetun lähiön suojelua. Tutkimuskohde alueena on Pihlajamäen alue, joka rakennettiin vuosin 1959-1964. Pihlajamäki kuuluu Latokartanon peruspiirin ja sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Aikaisemmassa tutkimuksessa olen tarkastellut sitä, kenellä on valta määritellä paikan merkitys. Käsitteen autenttinen määrittely oli tärkeää sillä myös Pihlajamäen suojelussa on vedottu alueen autenttisuuteen. Autenttisuutta ei voi määritellä kovin selkeästi, mutta parhaiten käsitettä kuvaa jonkin "todellinen" identiteetti. Lähiöitä rakennettiin Suomessa 1960-luvun alusta 1980-luvun loppuun mittava määrä. Syynä tähän oli suuri muuttoliike maalta kaupunkeihin, jota on kutsuttu myös suureksi muutoksi. Lähiöiden esikuvana on pidetty englantilaista puutarhakaupunkiaatetta, joka edusti terveellisen asumismuodon malliesimerkkiä sekä modernia funktionalismia. Lähiöitä alettiin rakentaa väljään metsäiseen maastoon kaupunkien keskustojen ulkopuolelle. Toinen tulkinta metsälähiöiden syntyyn löytyy maanomistussuhteista sekä aluerakentamissopimuksista. Suuret rakennusliikkeet alkoivat jo 1940-1950-luvulla hankkia maita Helsingin maalaiskunnan alueilta, jotka olivat kauppojen keskusliikkeiden omistuksessa. Sama rakennusyhtiö, joka oli ostanut tai vuokrannut kunnalta maan, rakennutti ja rakensi asuinalueen alusta loppuun yhdellä kertaa. Tällaista rakentamista kutsutaan spekulatiiviseksi rakentamiseksi ja rakentajaa grynderiksi. Tutkielmani on kvalitatiivinen. Aineistoni koostuu Pihlajamäen asemakaavamuutosehdotuksesta sekä muista suojeluun liittyvistä dokumenteista, maankäyttö- ja rakennuslaista sekä rakennussuojelulaista, Helsingin Sanomien uutisoinnin perusteella kirjoitetuista mielipiteistä Pihlajamäen suojelusta sekä Pihlajamäen asukkaiden haastatteluista. Käytin menetelmänäni sisällönanalyysia ja asukkaiden haastattelut tein puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella. Halusin selvittää haastattelemalla asukkaita sitä, minkälaisia heidän käsityksensä alueesta ovat ja miten suojelu on vaikuttanut heidän asumiseensa, sekä mitä suojelusta on asukkaiden näkökulmasta seurannut alueen kehitykselle ja imagolle. Pihlajamäen suojeluprosessi alkoi vuonna 2002 kaupunkisuunnittelulautakunnan aloitteesta. Suojelu oli monivuotinen prosessi, jonka aikana alueesta ja rakennuksista tehtiin kolme laajaa inventointityötä. Suojelukaavasta tehtiin myös kaksi valitusta, jotka molemmat kumottiin korkeimmassa oikeudessa. Suojelukaava astui lainvoimaiseksi vasta kesällä 2010. Suojelukaava suojelee sekä 1960-luvulla rakennettua osaa että rakennuksia. Suojelu tapahtuu vuonna 2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Pääasiallisena suojeluperusteena oli Pihlajamäen asemakaava, joka mukautuu luonnonmuotoihin sekä 1960-luvun rakennukset ja niiden vähäeleisyys. Suojelua edelsi kaupunkisuunnisteluviraston alullepanemat inventointityöt sekä taloyhtiöille laaditut korjaustapaohjeet, joihinkin taloihin on jopa laadittu värioppaat. Tutkielma tuo esille miten Pihlajamäki on suojeltu ja kenellä suojeluasiassa on ollut päätäntävalta. Suojelua on perusteltu arkkitehtuurisilla ja maisemakuvallisilla syillä. Suojelun on todettu nostavan alueen arvostusta ja vaikuttavan positiivisesti asuntojen hintoihin. Suojelua ajaneet tahot eivät kuitenkaan ole selvittäneet suojelusta mahdollisesti koituvia taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Täydennysrakentaminen on suojelukaavassa kielletty, mutta se on kuitenkin tärkeä keino taloyhtiöille rahoittaa mittavia peruskorjausremontteja ja monipuolistaa alueen asukasrakennetta ja sitä kautta vaikuttaa alueen eheyteen ja palvelujen saatavuuteen.