Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Hiilimiilu"

Sort by: Order: Results:

  • Kangaskesti, Janne (2019)
    Käsittelen työssäni miilunpolton arkeologisesti havaittavia muinaisjäännöksiä Suomessa. Miilunpoltto oli pitkään tärkein puuhiilen valmistustapa. Puuhiiltä tarvittiin suuria määriä raudantuotannossa, mutta myös muun muassa sepäntöissä ja lasinvalmistuksessa. Suomen alueelta onkin löydettävissä runsaasti poltettujen miilujen jäännöksiä eli miilunpohjia. Jäännösten runsaudesta huolimatta miilunpolttoa on käsitelty Suomen arkeologiassa harvoin. Esittelen siksi työssäni erilaiset miilutyypit, eli pysty-, lama- ja kuoppamiilut, sekä niihin yhdistettävät miilunpohjat. Tuon lyhyesti esille myös muita miilunpolttoon liittyviä rakenteita, ennen muuta miilumajat, sekä toisinaan miilunpohjiin sekoitettavia rakenteita kuten tervahaudat. Yhdistelen lähteinäni arkeologisia inventointi- ja kaivaushavaintoja, historiallista miilunpoltto-opaskirjallisuutta sekä historiantutkimusta muodostaakseni yleiskuvan miilunpoltosta Suomessa. Vapaasti saatavilla olevien Lidar- eli laserkeilausaineistojen yleistyminen on helpottanut valtavasti miilunpohjien paikantamista 2010-luvulla. Olen hyödyntänyt aineistoja tutkimuksessani ja käsittelen tältä pohjalta laserkeilauksen etuja ja puutteita miilunpohjien paikannusmetodina. Lidarin avulla suurien pysty- ja kuoppamiilunpohjien paikantaminen on nopeaa, mutta osa miilunpohjista ei ole sen avulla erotettavissa maastosta. Miilunpolttoa alueellisena ilmiönä käsittelen tarkastelemalla kahta erilaista miilukontekstia. Salon Teijossa 1600-luvun lopusta 1900-luvun alkuun toimineen rautaruukin ympäristössä on runsaasti pystymiilunpohjia ja se edustaa suurimittaista miilunpolttoa teollisuuden tarpeisiin. Rautavaaran kunnan alueella on vuorostaan useita kuoppamiilunpohjia, jotka kytkeytyvät pienimuotoisempaan, 1800-luvun alkupuoliskolla hiipuneeseen talonpoikaiseen raudanvalmistukseen. Käyn näiden esimerkkialueiden kautta läpi miilunpohjien maastossa havaittavia tuntomerkkejä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on miilunpohjien tuntomerkistö, joka helpottaa miilunpohjien tunnistamista ja luokittelua arkeologisena ilmiönä.