Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "ILO"

Sort by: Order: Results:

  • Järvinen, Anna (2023)
    Globaalit haasteet, kuten lapsi- ja pakkotyövoima, epätyypillisen työn lisääntyminen, ilmastokriisi ja globalisaatio muuttavat työelämää nopeasti. Avainasemassa tähän muutokseen vastaamisessa on kansainvälisen työoikeuden toimijana tunnettu kansainvälinen työjärjestö ILO, jonka päätavoitteena on vuodesta 1999 alkaen ollut säällisen työn tavoite. Säällisen työn toteuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista sen tavoiteluonteen, soveltamisalan laajuuden, kansainvälisen luonteen ja tietynlaisen epämääräisyyden vuoksi. Tavoitteen toteutuminen vaatikin ILO:n oman edistämistoiminnan lisäksi tuekseen rajat ylittävällä tasolla toimivien organisaatioiden välistä yhteistyötä. Tutkimuksessa selvitetään ensin lainopillisen metodin avulla, mitä säällinen työ tarkoittaa ja millä tavoin ILO itse edistää säällistä työtä toiminnassaan. Neljästä pilarista koostuvalla säällisellä työllä havaitaan tarkoitettavan työtä, joka takaa riittävän toimeentulon, kunnioittaa työntekijän oikeuksia ja takaa riittävän sosiaalisen suojelun. Säällinen työ on luonteeltaan laajasti vaikuttava tavoite ja yhden sopimuksen sijaan säällisen työn sisältö näkyy laajalti erityyppisissä ja sovellettavuudeltaan eri tasoisissa sääntelyinstrumenteissa. Säällinen työ saa lisäksi muotoaan myös Agenda 2030 -toimintaohjelman, ILO:n jäsenvaltioiden ja alueellisten toimijoiden kautta. Säällisen työn sisältöä ja merkitystä havainnoitaessa ei siten voida tyytyä tarkastelemaan ainoastaan ILO:n tasolla tehtäviä toimia, vaan huomioon on otettava myös muiden toimijoiden kontribuutio. Virallisen EU-tason asiakirja-aineiston pohjalta taas selvitetään, miten ILO:n kontekstissa muodostunutta säällisen työn tavoitetta edistetään EU:n toimesta. Tutkitun aineiston perusteella EU on päämäärätietoisesti ja aktiivisesti edistänyt säällistä työtä aina vuodesta 2001 lähtien niin sitoutumisellaan kuin sääntelytoimenpiteilläänkin. Konkreettisina välineinä säällisen työn edistämisessä toimivat erityisesti Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari sekä erinäiset yleisluontoiset ja alakohtaiset sääntelytoimenpiteet, joita on toteutettu erityisesti 2020-luvulla. Lopuksi tutkimuksessa tehdään vielä havaintoja (1) ILO:n ja EU:n suhteesta sekä (2) ILO:n asemasta kansainvälisen työoikeuden sääntelykehikossa. Johtopäätöksenä EU:n ja ILO:n välistä suhdetta voidaan pitää esimerkkinä onnistuneesta kansainvälisen ja alueellisen toimijan yhteistyöstä. Mahdollisista ongelmakohdistaan huolimatta molemmat toimijat pyrkivät rakentamaan yhteisymmärrystä ja toteuttamaan ILO:n keskeistä säällisen työn tavoitetta. EU:n edistämistoimenpiteet kuvastavat lisäksi väistämättä ILO:n jokseenkin merkittävää asemaa kansainvälisen työoikeuden sääntelykehikossa, kun ILO:sta riippumaton ja taloudellisesti merkittävä EU edistää tällaista ILO:n keskeistä tavoitetta vapaaehtoisesti. Säällisen työn tavoitteen voidaan lisäksi arvioida vaikuttaneen sekä (1) ILO:n tarkoitusta kirkastaneena seikkana että (2) ILO:n asemaa kansainvälisen työoikeuden sääntelykehikossa korottavana seikkana. Säällisen työn tavoitteen lanseeraaminen onkin kirkastanut ILO:n tarkoitusta ja nostanut sen takaisin kansainvälisen työoikeuden keskiöön.
  • Hukkanen, Sonja (2023)
    Digitalisaation myötä työ on saanut uusia muotoja, eikä työ ole enää paikkaan tai aikaan sidottua. Uudenlaisten työtehtävien myötä esiin on noussut erilaisia haasteita ja myös kansainvälisen työoikeuden merkitys on korostunut haasteiden torjunnassa. Kansainvälinen työjärjestö ILO onkin merkittävässä roolissa uudenlaisten haasteiden torjunnassa ja säällisten työolojen takaamisessa ympäri maailman. Työelämän muutosten myötä työsuojelun merkitys on tullut entistä suuremmaksi myös ILOssa. Keskeisenä ILOn tehtävänä on ollut työntekijöiden turvaaminen, ja järjestön julistus työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista saikin vuonna 2022 joukkoonsa uuden ydintyönormin, oikeuden turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön, jota tulee kunnioittaa kaikissa ILOn jäsenvaltioissa. Ydintyönormin hyväksymisen myötä työturvallisuutta ja -terveyttä sekä työympäristöä koskeva yleissopimus nro 155 sekä työturvallisuuden ja -terveyden edistämistä koskeva yleissopimus nro 187 nousivat ydinsopimusten asemaan ja turvaamaan universaalisti työelämässä toimivien oikeutta turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön. Tässä tutkielmassa paneudutaan digitalisaation haasteisiin uuden ydintyönormin valossa digitalisaation myötä työelämään nousseen uuden työtehtävän valossa. Keskeisenä tarkoituksena onkin tutkia sitä, millä tavoin haitallista sisältöä alustatyössä sisältävät työtehtävät, joiden voidaan ymmärtää olevan mahdollisesti psykologisesti haitallisia työtehtäviä, haastavat uuden ydintyönormin toteutumista ja toisaalta sitä, onko uudella ydintyönormilla sekä sitä koskevilla joustavilla ydinsopimuksilla ja julistuksella mahdollista tarttua haitallisen sisällön aiheuttamiin haasteisiin globaalilla tasolla. Keskeisenä tarkoituksena on siten tarkastella haitallisen sisällön kohtaajien aseman parannusta toisaalta turvallisen ja terveellisen työympäristön vaikutusten valossa ja toisaalta itsensätyöllistäjän aseman valossa keskittyen erityisesti moderointiprosessin taustalla toimivien työntekijöiden oikeuksiin. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että uusi ydintyönormi parantaa työelämässä haitallista sisältöä kohtaavien asemaa. Ensinnäkin uusi ydintyönormi velvoittaa jäsenvaltiot aiempaa painavammin turvaamaan turvallisen ja terveellisen työympäristön toteuttamista ympäri maailman, ja siten myös haitallisen sisällön aiheuttamat negatiiviset terveysseuraamukset tulee entistä vahvemmin ottaa jäsenvaltioissa huomioon. Toisaalta ydintyönormi velvoittaa luonteensa vuoksi tarjoamaan entistä laajempaa suojaa itsensätyöllistäjille, minkä voidaan argumentoida parantavan entisestään heidän asemaansa. On kuitenkin tutkimustulosten valossa selvää, etteivät nämä velvoitteet kaikissa tilanteissa nouse esiin turvallista ja terveellistä työympäristöä koskevien ydinsopimusten nro 155 ja 187 määräysten valossa. Siten ainoastaan jäsenvaltiot, jotka ovat sitoutuneet ydinsopimuksiin, ovat velvollisia noudattamaan ydinsopimusten määräyksiä turvallisemman työelämän turvaamiseksi haitallisen sisällön tilanteessa. Edelleen uusi ydintyönormi voi edellyttää itsensätyöllistäjien suojaamiseen ainoastaan ydinsopimuksen nro 187 mahdollistavan avoimen sääntelyn osalta, kun taas ydinsopimuksen nro 155 valossa itsensätyöllistäjien suojaamiseen ei voida velvoittaa myöskään sopimukseen sitoutuneita jäsenvaltioita. Ydinsopimusten sitomattomuus ei kuitenkaan poista velvollisuutta toteuttaa ydintyönormin tarkoitusta muilla tavoin, ja siksi ydintyönormin luonteen ja tarkoituksen mukaisia toimia on tehtävä ydinsopimusten ulkopuolella myös haitallista sisältöä kohtaavien itsensätyöllistäjien turvaamiseksi.
  • Riitakorpi, Aaro (2023)
    Tämän tutkielman keskeinen tavoite on selvittää, millainen oikeudellinen instrumentti vähimmäispalkka on ja millainen on työmarkkinajärjestöjen rooli sen määrittämisessä. Näihin kysymyksiin vastausten löytämiseksi tarkastellaan kansainvälisen työjärjestö ILO:n sekä Euroopan unionin sääntelyä aiheesta sekä syvennytään kansallisen tason ratkaisuihin Suomessa ja Saksassa. Tutkimuksen metodi on kansainvälinen oikeusvertailu yhdistettynä pyrkimykseen jäsentää työmarkkinajärjestöt instituutiona osaksi laajempaa palkanmääritystä säätelevää oikeudellista kokonaisuutta. Osana analyysiä tarkastellaan vähimmäispalkkasääntelyn sosiaalista ulottuvuutta; tällöin lähestymistapa kurottaa yhteiskuntatieteiden suuntaan. Vähimmäispalkka kytkeytyy vahvasti kollektiiviseen sopimiseen. Niin ILO:n kuin EU:n sääntelyn lähtökohta on työmarkkinaosapuolten vahva osallistaminen vähimmäispalkan määrittämiseen sekä kollektiivisen sopimisen tukeminen eri tavoin. Suomessa vähimmäispalkka on käytännössä täysin työehtosopimusten varassa, eikä niiden ulkopuolisen palkkasopimisen vähimmäistasolle ole löydettävissä selkeää oikeudellista linjaa. Saksassa on vuodesta 2015 alkaen ollut käytössä lakisääteinen vähimmäispalkka, joka sekin on erittäin vahvasti kytketty työehtosopimusneuvottelujen lopputulokseen. Eri tutkimusten mukaan työmarkkinaosapuolten merkittävä rooli vähimmäispalkan määrittämisessä vaikuttaa kaventavan tuloeroja sekä vähentävän työtä tekevien köyhyyttä, eli työmarkkinajärjestöjen osallisuudelle on myös hyvät sosiaaliset perusteet. Vähimmäispalkkasääntelyn keskeisin tavoite on taata työntekijöille elämiseen riittävä palkka eli palkka, joka riittää kattamaan välttämättömät elinkustannukset. Tavoite ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova, eikä tuomioistuinkäytännössä huomioida palkansaajan toimeentuloa osana palkan vähimmäistason riittävyyden arviointia. Saksassa lainsäätäjä päätti ohittaa vähimmäispalkkalain edellyttämän kolmikantaisen prosessin nostaessaan vähimmäispalkan tasoa kertaluontoisesti. Tulevaisuudessa yhä relevantimpi kysymys on, missä määrin työelämän suhteiden heikentyessä lainsäätäjä haluaa ohittaa työmarkkinaosapuolet ja ottaa itse vastuun palkan vähimmäistason riittävyydestä vähimmäispalkan tai muiden sääntelykeinojen kautta.