Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Ilo"

Sort by: Order: Results:

  • Larmala, Riku (2015)
    C. S. Lewis (1898–1963) on yksi tunnetuimpia kristittyjä maallikkokirjailijoita. Hän kirjoitti rakastettujen romaaniensa ohella myös teologisia teoksia. Erityisen merkittävä teema niin Lewisin kirjoissa kuin hänen omassa elämässään oli syvä ja tyydyttämätön kaipuun tunne, jota Lewis kutsui nimellä Ilo (Joy). Lewis katsoi Ilon olevan Jumalan työtä. Hän uskoi, että Ilon kautta Jumala kutsui ihmistä puoleensa. Lewis uskoi, että Ilolla oli merkittävä rooli hänen omassa kääntymyksessään kristinuskoon. Lewisin omaelämänkerta, jossa hän kertoo kääntymyksestään kristityksi, on nimeltään ”Ilon yllättämä” (”Surprised by Joy”). Hippon piispa Augustinus (354–430) kertoo kääntymyksestään kristityksi omaelämänkerrallisessa teoksessaan ”Tunnustukset” (”Confessionum libri tredecim”). Lewisin tavoin myös Augustinus koki Jumalan kutsuneen itseään ja ohjanneen hänen elämäänsä valmistaen häntä kääntymään kristityksi. Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” 1930-luvun alkupuolella käännyttyään kristityksi. Tässä tutkimuksessa kysytään oliko Augustinuksen ”Tunnustuksilla” vaikutus Lewisin näkemykseen Ilosta. Tutkimuksessa selvitetään Lewisin kirjojen ja kirjeiden pohjalta millainen oli hänen ymmärryksensä Ilon luonteesta ja kuinka tämä käsitys Ilosta muuttui hänen elämänsä aikana. Vaikka Lewis pitikin Iloksi kutsumaansa kaipuuta yleisenä ilmiönä, hän ei uskonut kaikkien sen kokeneiden ymmärtäneen kokemaansa oikein. Ilon kohde on Jumala, mutta ihminen saattaa helposti erehtyä tästä. ”Ilon yllättämässä” Lewis kertoo kuinka hän omassa nuoruudessaan antoi eri elämänvaiheissa Ilolle erilaisia merkityksiä eikä tunnistanut Ilon todellista kohdetta tai luonnetta. Kun Lewis kääntyi teistiksi, hän koki Jumalan vaativan häntä luopumaan Ilosta. Vasta sen jälkeen kun Lewis oli vuonna 1931 kääntynyt kristityksi, hän ymmärsi Ilon merkityksen ja sen, että se oli koko ajan ohjannut häntä kohti Jumalaa. Hän ei kuitenkaan ”Ilon yllättämässä”, muissa kirjoissaan tai kirjeissään kerro miksi hänen käsityksensä Ilosta muuttui näin radikaalisti; ensimmäisen kerran tämä radikaalisti muuttunut käsitys Ilosta Jumalan työnä ja osana Lewisin kääntymystä löytyy hänen vuonna 1932 kirjoitetusta romaanistaan ”The Pilgrim’s Regress”. Vertailemalla Lewisin Ilon käsitettä Augustinuksen ”Tunnustuksiin” käy ilmi, että Augustinus esittää ”Tunnustuksissaan” myös ajatuksen ”viisauden kaipuusta” Jumalan välineenä hänen kääntymyksessään. Lewis on lukiessaan ”Tunnustuksia” voinut tunnistaa yhteisen kokemuksen tyydyttämättömästä kaipuusta, joka etsii kohdettaan. Hän sai myös nähdä, että Augustinus piti tätä kaipuuta Jumalan aikaansaamana. Lähdeaineiston perusteella voidaan ensimmäinen kerta jolloin Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” ajoittaa vuosien 1931 ja 1932 väliin. Tässä tutkimuksessa osoitetaan loogisen johtopäätöksen olevan, että kun Lewis luki Augustinuksen ”Tunnustukset” käännyttyään kristityksi, hän niiden perusteella alkoi käsittää Ilon Jumalan työnä ja ymmärtää uudella tavalla sen roolin omassa kääntymisessään kristinuskoon. Koska ”Ilon yllättämän” ja ”Tunnustusten” välistä suhdetta ei ole aikaisemmin tutkittu, on myös tähän kysymykseen jouduttu kiinnittämään tässä tutkimuksessa huomiota. Vertailemalla molemmista töistä löytyviä teemoja on tässä tutkimuksessa kuitenkin tultu siihen tulokseen, ettei Lewis käyttänyt ”Tunnustuksia” mallina kirjoittaessaan ”Ilon yllättämää”. Sen sijaan samankaltaisuudet selittyvät kirjailijoiden samanlaisilla kokemuksilla.
  • Kaitainen, Mattias (2020)
    Tässä tutkielmassa pohditaan C.S. Lewisin myyttikäsitystä ja tarkastellaan siitä nousevia vaikutuksia hänen teologiaansa. Myytit ja mielikuvitus olivat Lewisille tärkeitä läpi hänen elämänsä ja siitä syystä niillä on ollut merkittävää vaikutusta hänen ajatteluunsa. Myytit olivat keskiössä Lewisin kääntymyksessä. Siitä syystä tutkimuksessa käydään myös läpi Lewisin ajattelun kehitystä pitkin hänen elämäänsä. Myyttitutkimus on laajalle levinnyttä. Tässä tutkielmassa keskitytään lähinnä Lewisin ympärillä pyörineeseen myyttitutkimukseen, eikä oteta laajasti kantaa suurempaan myyttitutkimuksen kenttään. Myyttiä käsitellään Richard Purtillin mallinnoksen perusteella, joka mukailee Lewisin ja tälle läheisen J.R.R. Tolkienin linjauksia. Lewis pyrkii olemaan määrittelemättä myyttiä liian kliinisesti. Hän mieltää myytin tarinaksi (jonka ei tarvitse olla tarinamuotoinen), joka käsittelee elämän suurimpia kysymyksiä ja teemoja. Yliluonnollinen on usein myytin keskiössä ja myytti välittää kuulijalleen kokemusta jostain suuremmasta – jumalallisesta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin ajatuksia oikeasta suhtautumisesta pakanallisiin myytteihin. Myytit toimivat Lewisin mukaan mielikuvituksen alaisuudessa. Luovan Jumalan kuvaksi luotuna ihminenkin kykenee luomaan mielikuvituksellaan tarinoita. Näihin tarinoihin ihminen ammentaa Jumalan todellisuudesta ja näin ollen kaikenlaisissa myyteissä voi olla hiven Jumalallista todellisuutta havaittavissa. Lewis myös toteaa, että Jumala ilmoittaa itsensä pakanoillekin heidän myyttien kautta. Ei kirkkaasti ja suoraan vaan välillisesti. Lewis näkee, että ympäri maailmaa esiintyvät kuolevien ja ylösnousevien jumalten myytti on esikuvaa kristillisestä myytistä, joka kuitenkin on todellinen myytti. Myytti todeksi tulleena. Lewis näkee, että Jumala ilmaisee itsensä ihmiskunnalle kristillisen myytin kautta. Myytti puhuttelee ihmistä kokonaisvaltaisesti; järjen, tunteiden ja mielikuvituksen kautta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin esittämää kritiikkiä Rudolf Bultmannia vastaan, joka on tunnettu myyteistäriisumisen mallistaan. Lewis toteaa, että kristillistä myyttiä on pyritty aikaisemminkin poistamaan, mutta myytti on se, mikä kristinuskossa on säilynyt läpi vuosisatojen. Lewisille kristillinen myytti on tosi tarina inkarnoituneesta Jumalan pojasta, joka kuolee ja nousee kuolleista ihmiskunnan puolesta. Myytti murtautuu historiaan ajassa ja paikassa ja tulee osaksi aikaamme. Jeesuksen todellinen ylösnousemus toimii kristillisen myytin sinettinä.