Browsing by Subject "Jääluu"

Englantilaisen tieteiskirjailijan Stephen Baxterin (s. 1957) Mammutit-trilogia yhdistelee tieteiskirjallisuutta, evoluutiobiologiaan pohjautuvaa kirjallisuutta ja paleofiktiota. Kirjat on luokiteltu nuorten aikuisten romaaneiksi. Koko romaanisarja on kerrottu mammuttien näkökulmasta, ja jokaisen teoksen päähenkilönä on nuori mammutti. Trilogian osat ovat Hopeaturkki (Silverhair, 1999), Pitkähammas (Longtusk, 1999) ja Jääluu (Icebones, 2001). Tutkin Mammutit-trilogiaa ekokritiikin ja eläintutkimuksen näkökulmasta. Ekokritiikki on monitieteinen tutkimussuuntaus, joka tutkii esimerkiksi luonnon esittämistä kirjallisuudessa. Tutkimukseni tarkoitus on tuoda ekokritiikkiin jotakin uutta tutkimalla teoksia, joissa päähenkilöinä ovat eläimet. Vertaan esimerkiksi ihmisten ja eläinten luontosuhdetta Mammutit-trilogiassa. Lähteinä käytän sekä uutta että vanhempaa ekokriittistä tutkimuskirjallisuutta. Tärkeä lähde on myös John Simonsin eläintutkimusta edustava teos Animal Rights and the Politics of Literary Representation (2002). Mammutit-triogiassa mammutit käyttäytyvät kuten historialliset mammutit tutkimustiedon valossa käyttäytyivät, mutta niillä on myös inhimillisiä piirteitä. Mammuttien kieli on jopa monimuotoisempaa kuin ihmisten, sillä se perustuu myös muuhun kuin ääntelyyn. Simonsin kuvaamista antropomorfisaation tasoista Baxterin luomat mammutit sijoittuvat voimakkaan antropomorfisaation alle; eläimiä käsitellään kuin ne olisivat ihmisiä, mutta tarkoitus on herättää lukijoissa kysymys ihmisen ja eläimen eroista. Mammuttien tajuntaan pääsyssä auttaa Mammutit-trilogian kaikkitietävä kertoja, joka mahdollistaa myös mammuttien tajuntaan mahtumattomien asioiden kertomisen. Antropomorfismia trilogiassa edustaa myös mammuttien mytologia, Saagat (Cycles), joka kertoo mammuttien syntyhistorian. Se on yhteneväinen evoluution kanssa. Saagoissa esiintyy mammuttien eräänlainen jumalatar Kilukpuk, ja Saagat kertovat myös vastauksen kuoleman jälkeiseen elämään. Saagat painottavat norsueläinten keskinäistä yhteyttä ja kertovat myös tulevaisuudesta. Saagat osoittavat, että mammuteilla on ihmisten tapaan myyttisiä sankareita ja uskonnollista ajattelua. Kadotetut eli ihmiset kohtelevat mammutteja enimmäkseen huonosti, mutta mammutit huomaavat, että mammuttien sankareissa on myös ”jotakin Kadotettua” näiden uhmatessa Saagoja. Neandertalilaisiin mammutti Pitkähammas pystyy muodostamaan tasa-arvoisemman suhteen kuin ihmisiin. Pitkähampaassa ihmiset sortavat myös sukulaisiaan neandertalilaisia. Mammuttien matriarkaalinen yhteiskunta yhdistää mammutit ekofeminismiin, joka yhdistää ekokritiittisen ja feministisen tutkimuksen. Pitkähammas on mammuttien historian ainoa patriarkka. Mammutit ymmärtävät luontoa syvällisemmin kuin ihmiset, ja niiden erilainen tapa kokea maailma tuo uuden näkökulman luonnon kuvaukseen kirjallisuudessa. Pitkähampaassa Baxter antaa ymmärtää, etteivät edes muinaiset ihmiset kunnioittaneet luontoa, vaikka niin usein halutaan uskoa. Miellyttävämmän kuvan muinaisihmisistä antavat esimerkiksi paleontologi Björn Kurténin fiktiiviset teokset. Mammuttien käsitys Maasta ja ajasta on yhtä massiivinen kuin ne itse. Mammuttien luontokäsitys on syväekologinen; ne kokevat luonnon osaksi itseään. Tämä mahdollistaa mammuttien selviytymisen jopa Marsissa. Jääluussa ihmiset ovat geenimanipuloineet eläimiä ja kasveja ja vieneet ne Marsiin harjoittaen eräänlaista geenien kolonisaatiota. Postkolonialistisen ekokritiikin ideologia on poistaa sekä ihmisten että eläinten sorto. Jääluussa koittaa maailmanloppu, jonka voi tulkita tekevän lopun Maapallosta ja ihmisistä mammuttien jatkaessa elämäänsä Marsissa. Mammutit-trilogian ideologia ei kuitenkaan ole ekofasistinen, vaan enemmän syväekologinen. Mammutit tiedostavat olevansa Marsissa ihmisten ansiosta jääden eräänlaiseksi ihmiskunnan perinnöksi.