Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Kevin Hearne"

Sort by: Order: Results:

  • Kurki, Laura (2016)
    Tutkielma käsittelee kelttiläistä mytologiaa, sen käyttötapoja sekä vaikutusta amerikkalaisessa urbaanissa fantasiassa. Pyrkimyksenä on myös pohtia kelttiläisen mytologian käytön hyötyjä ja mahdollisia motiiveja. Tutkimuksen kohteena ovat Kevin Hearnen Hounded (2011), Stephen Lawheadin Paradise War (1991) sekä Margaret Ronaldin Spiral Hunt (2009), joista jokainen sijoittuu, ainakin osittain, urbaaniin ympäristöön ja hyödyntää kelttiläistä mytologiaa henkilöhahmojen sekä miljöön luomisessa. Käytetyt tutkimusmenetelmät pohjautuvat C.W. Sullivanin analyysiin walesilaisen mytologian käytöstä modernissa fantasiakirjallisuudessa. Sullivan itse pohjaa teoriansa laajalti Joseph Campbellin mytologian funktioihin sekä Gary Wolfen käsityksiin onnistuneesta fantasiakirjallisuudesta. Sullivanin mukaan fantasia ja myytit toimivat erityisen hyvin yhdessä, sillä molemmat pyrkivät samaan tavoitteeseen (yhteyteen yliluonnollisen kanssa) sekä ovat rakenteellisesti ja temaattisesti samankaltaisia. Lisäksi kelttiläinen kulttuuri itsessään on fantasian lukijoiden tunnistettavissa – joko tietoisesti tai tiedostamattomasti – yhteisen kulttuurillisen historian takia. Sullivanin ohella Ward Rutherfordin, Miranda Greenin, Marie-Louise Sjoestedtin ja James MacKillopin kelttejä ja heidän mytologiaansa koskevat teokset tarjoavat historiallisen katsauksen kelttiläiseen kulttuuriin sekä pohjan, jota vasten vertailla näitä kolmea fantasiateosta. Teoksia analysoitaessa voidaan nähdä, miten monipuolisia hahmoja kelttiläiset jumaluudet, sankarit sekä muut olennot ovat: jopa ristiriitaisia piirteitä voi esiintyä samassa henkilössä. Tämä tekee hahmoista samaistuttavia sekä vivahteikkaita. Kelttiläisen maailmankuvan yksityiskohtien sisällyttäminen tarinoihin auttaa myös luomaan rikkaita ympäristöjä, joissa mikä tahansa on mahdollista mutta jotka samalla ovat juurtuneita todelliseen maailmaan tosimaailmaan sijoittuvien viittausten avulla. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että kelttiläisen mytologian hyödyntäminen urbaanissa fantasiassa lisää teoksen autenttisuutta, luo juoneen syvyyttä sekä tarjoaa kulttuurista merkitystä tarinaan. Urbaani fantasia puolestaan helpottaa kirjojen fantastisempien elementtien hyväksymistä ja ohjaa lukijoita samaistumaan tarinoiden sankareihin. Kelttiläinen mytologia onkin oivallinen lähde nimenomaan urbaaniin fantasiaan sen hahmojen kompleksisuuden ja myyttien laajan levinneisyyden ansiosta. Muiden mytologioiden sankarit ovat usein suhteellisen kaksiulotteisia, eivätkä näin ollen tarjoa samankaltaista syvyyttä henkilöhahmoihin kuten kelttien tarut. Kelttiläisen mytologian suosio populaarikulttuurissa myös tarjoaa lukijoille tarttumapinnan, vaikkeivat nämä spesifejä myyttejä tuntisikaan.