Browsing by Subject "L1"

Tämä tutkielma käsittelee ranskan kielen kolmea yleisintä prepositiota, à, de ja en, suomea äidinkielenään puhuvien nuorten A-ranskan oppijoiden näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tarkoituksena on selvittää, miten oppijan äidinkieli (L1) ja/tai ensimmäinen vieras kieli (L2) mahdollisesti vaikuttavat toisen vieraan kielen (L3) prepositioiden oppimiseen. Oletuksena on, että jokaisen tutkimukseen osallistuneen oppijan L1 on suomi, L2 englanti ja L3 ranska, vaikka heistä suurin osa on opiskellut myös muita kieliä. Teoriaosiossa paneudutaan kielten välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Ranskan kielen prepositiorakenteita vertaillaan ensin suomen ja englannin vastaaviin rakenteisiin, jotta saataisiin selville, minkälaisissa rakenteissa muiden kielten vaikutuksia mahdollisesti ilmenee. Tutkimuskyselytilanteessa joka toiselle vastaajalle annetaan suomenkieliset ja joka toiselle englanninkieliset käännökset, joiden perusteella he valitsevat kuhunkin lauseeseen sopivimman preposition tai vaihtoehdon 0 (ei prepositiota). Näiden kahden ryhmän suoritusten välisten erojen avulla voidaan selvittää äidinkielen ja englannin kielen mahdollisia vaikutuksia vastauksiin. Tutkimukseen osallistuneista ranskan oppijoista 30 on lukuvuonna 2016–2017 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja 17 lukiossa. Tutkielman toisena tavoitteena onkin tarkastella eroja yläkoululaisten ja lukiolaisten suoritusten välillä. Lisäksi selvitetään, miten hyvin ja mistä syistä nämä eri-ikäiset oppijat hallitsevat valittujen prepositioiden käytön erilaisissa syntaktisissa funktioissa. Syitä saaduille tuloksille haetaan muun muassa ranskan kielen alkeistason oppikirjoista Sur le vif Textes 1 (1994) ja Voilà ! 1 Textes (2004), joista molemmat ovat käytössä tutkittavien ranskan oppijoiden koulussa ja joiden tavoissa kääntää ja selittää prepositioita on paljon yhtäläisyyksiä. Oppikirjojen yksityiskohtainen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että vuosikymmenen aikana on tapahtunut muutos siihen suuntaan, että prepositioiden eksplisiittinen selittäminen on vähentynyt. Tämä saattaa olla yhteydessä Eurooppalaisen viitekehyksen ja suomalaisten opetussuunnitelmien asettamiin kommunikatiivisiin tavoitteisiin, jotka eivät korosta yksityiskohtaista kielioppiopetusta. Lisäksi on mahdollista, että ranskaa opiskelemaan hakeutuvien lasten ja nuorten määrän huvetessa oppikirjojen tekijät haluavat keskittyä mahdollisesti mielekkäämpään asiasisältöön kirjoissaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat lukiolaisten hallitsevan huomattavasti yläkoulun kahdeksasluokkalaisia paremmin ranskan kielen prepositioiden erilaiset käytöt. Yleisesti voidaan myös todeta, että sekä yläkoululaiset että lukiolaiset osaavat jokseenkin hyvin konkreettiset, suomen genetiiviä tai paikallissijoja vastaavat rakenteet, kun taas abstraktimmat käytöt tuottavat heille hankaluuksia. Oppikirjojen sisällön ja ranskan oppijoiden vastausten välillä näyttäisi odotusten mukaisesti olevan selviäkin yhteyksiä. Sen sijaan englannin kielen vaikutus näyttää jäävän suomen kielen varjoon, vaikka olettamuksena oli, että oppijat tukeutuisivat kyselyyn vastatessaan englannin kieleen ranskan ja englannin yhtäläisyyksien ja suomen ja ranskan eroavaisuuksien vuoksi. Lisäksi suomenkieliset käännökset saaneet oppijat menestyvät tutkimuksessa paremmin kuin englanninkieliset käännökset saaneet. Näin pienen tutkimuksen tuloksista ei voida tehdä yleistäviä päätelmiä, mutta vaikuttaa siltä, että oppijat tukeutuvat ranskan kielen prepositioita opiskellessaan enemmän äidinkieleensä kuin englannin kieleen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan tapaustutkimuksen avulla yhden lapsen kielenkehitystä sekä kommunikointia lähiympäristönsä kanssa suomen ja ranskan kielellä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lapsi kehittyy kaksikieliseksi varhaislapsuudessa sekä miten kieliympäristö vaikuttaa toisen kielen samanaikaiseen (simultaaniin) oppimiseen. Kaksikieliseksi kasvamisen edellytyksenä on se, että lapsi saa riittävästi virikkeitä molemmilla kielillä. Koska tapaustutkimuksessa suomi on ympäristön puhuma kieli eli valtakieli, ja ranska perhepiirissä käytettävä vähemmistökieli, hypoteesina on, että suomen kieli tulee olemaan dominoiva tutkimustuloksissa. Tutkimuksessa pohditaan myös niitä tekijöitä, joilla saavutettaisiin mahdollisimman vahva ja tasapainoinen osaaminen molemmissa kielissä. Tutkimuksen onkin tarkoitus jakaa tietoa lapsen äidinkielten kehittymisestä, jotta kasvattaja, joka haluaa turvata lapselle vankan kielitaidon molemmissa kielissä, löytäisi siihen kielelliset työkalut ja valitsisi sopivan strategian vähemmistökielen tukemiseen. Tutkimushetkellä havainnoitava lapsi on 1½–2-vuotias. Aineistona on hänen spontaani kommunikaationsa sekä vuorovaikutus suomen- ja ranskankielisten aikuisten sekä kaksikielisten sisarusten kanssa. Aineistoa on kerätty puolen vuoden ajalta päiväkirjamerkinnöin sekä puhetta äänittäen. Aluksi sanoja on vain muutamia, mutta sanavarasto alkaa kehittyä voimakkaasti kahta ikävuotta lähestyttäessä, ja lopulta sanojen kokonaismäärä on yhteensä 217. Tutkimuksen tulokset kertovat kielenkehityksen olleen paitsi kaksikielistä myös simultaanista; molemmat kielet kehittyvät samanaikaisesti, mutta itsenäisessä järjestyksessä ja oman kielioppinsa mukaisesti. Suomenkieliset sanat (106 kpl) ovat valtaosin substantiiveja (50 %). Niiden lisäksi esiintyy suurin piirtein yhtä paljon interjektiota ja muita tunneilmaisuja, onomatopoeettisia sanoja, verbejä, pronomineja ja adverbeja. Myös muutama erisnimi, myöntö- ja kieltomuodot, tervehtimissanoja sekä adjektiiveja kuuluu sanastoon. Ranskankielisissäkin sanoissa (103 kpl) substantiiveja on eniten (36,9 %), mutta myös verbejä on suhteellisen paljon (21,36 %) – kun taas suomenkielisessä sanastossa verbien osuus on vain 6,6 %. Muita sanoja ranskaksi, kuten adverbeja, pronomineja tai tunneilmaisuja esiintyy vastaavissa määrin kuin suomenkielisessä aineistossakin. Tutkimustulosten perusteella lapsen puhuma ranskan kieli olisi ”kuvailevampi” eli ilmaisuvoimaisempi ja ekspressiivisempi kuin suomen kieli. Kielen oppimisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että ranskankielisessä puheessa esiintyy vaikutusta, liikettä, sijainteja sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta suomea enemmän. Suomenkielisessä puheessa verbejä on huomattavasti vähemmän, joten oppimisnäkökulma on enemmänkin ”viittaava” eli asioiden nimeämisestä kiinnostunut sisältäen sanoja lapsen lähiympäristöstä, siinä olevista ihmisistä, esineistä, jne. Lapsi on ollut jatkuvassa vuorovaikutuksessa suomeksi ja ranskaksi vanhempiensa sekä sisarustensa kanssa, mutta myös ympäristön vaikutusta tulee analysoida. Ranskan kieli on kehittynyt selvimmin 1 v 11 kk iässä, jolloin lapsi on viettänyt kuukauden Ranskassa. Tässä ikävaiheessa puheeseen on tullut mm. 11 ranskankielistä verbiä, kun samaan aikaan suomenkielisiä verbejä on tullut puheeseen vain yksi. Sen sijaan paluu Suomeen näkyy 2 vuoden kohdalla, jolloin suomen kieli on vuorostaan kehittynyt voimakkaammin. Tutkimuksen tulokset vahvistavat entisestään käsitystä siitä, miten vallitseva ympäristön kieli vaikuttaa kielitaidon kehittymiseen ja toisaalta siitä, miten vähemmistökielen vahvistamiseksi on valittava aktiivinen strategia, jotta lapsesta kehittyisi mahdollisimman tasapainoisesti kaksikielinen ja jotta hän identifioituisi kumpaankin kieleen syntyperäisenä puhujana ja tuntisi molemman kielen kulttuurit omakseen.