Browsing by Subject "Mama Mojo"

Tutkin pro gradu -tutkielmassani ironiaa Laura Paloheimon romaaneissa Klaukkala ja Mama Mojo. Paloheimon romaaneja on markkinoitu ja luettu chick lit -genren edustajina, eli naisten naisille kirjoittamana postmodernina viihdekirjallisuutena. Ironia on keskeinen chick litiä määrittävä piirre. Myös Paloheimon romaaneja leimaa monimuotoinen ja moneen suuntaan kohdistuva ironia. Tutkin, minkälaista Klaukkalan ja Mama Mojon ironia on: miten ironia syntyy, minkälaiset signaalit johdattavat ironiseen tulkintaan, millaista tietoa ironia vaatii lukijalta, mikä on ironian sävy ja mihin ironian kärki kohdistuu. Tutkielmani perustuu Linda Hutcheonin käsityksiin ironiasta ja parodiasta. Hutcheonin tapaan katson, että ironia syntyy vasta tulkinnassa. En siis pyri selvittämään kirjailijan ironisia intentioita vaan tutkin tarkan tekstianalyysin keinoin, minkälaisiin mahdollisesti ironisiin tulkintoihin Klaukkala ja Mama Mojo lukijaansa johdattelevat. Osoitan, että tulkitsijan roolia korostavan ironiakäsityksen avulla voidaan väistää chick lit -tutkimusta leimaava väittely siitä, onko kyse edistyksellisestä vai taantumuksellisesta kirjallisuudesta. Tiedostamalla, miten diskursiivinen yhteisö vaikuttaa ironiseen tulkintaan, voidaan ymmärtää paitsi Paloheimon romaaneja myös yleisemmin chick litin poleemista vastaanottoa. Tutkielmassani osoitan, että Paloheimon romaanit johdattavat lukijan ironiseen tulkintaan monien signaalien, kuten metaironisten vihjeiden, liioittelun, toiston ja inkongruenssin avulla. Havaitsen, että romaanien ironia on monisävyistä. Teoksissa on kepeää ja naurattamaan pyrkivää ironiaa, mutta myös ankarampaa satiirista ironiaa: päähenkilön kautta ivataan esimerkiksi pinnallista kulutuskulttuuria ja äitiyttä määrittäviä normeja. Romaanien parodisen aineksen sävy vaihtelee romanttisen viihteen konventioilla leikittelystä erilaisten opastavien diskurssien satiiriseen parodiointiin. Ironia hellittää, kun päähenkilö omaksuu sisäistekijän oikeiksi mieltämät arvot, mutta sovinnaisista loppuratkaisuistakin löytyy vihjeitä ironiasta. Suurimman osan varhaisesta suomalaisesta chick litistä on todettu poikkeavan genren angloamerikkalaisesta prototyypistä. Tarkastelen Klaukkalaa ja Mama Mojoa genren prototyyppiä vasten ja osoitan, että ne muokkaavat suomalaista chick litiä angloamerikkalaisen kaltaiseksi muun muassa paratekstien, kerronnan tyylin ja rakenteen, henkilöhahmojen, juonikuvioiden, teemojen sekä eritoten ironian osalta. Toisaalta havaitsen, että Paloheimon romaanien sisäistekijän arvot ja ihanteet, joita vasten ironia rakentuu, eroavat angloamerikkalaisen chick litin maailmankuvasta. Sisäistekijä arvostaa maaseutua, suvun perinteitä ja konstailematonta elämäntapaa. Paloheimon romaanien omaksuma diskurssi kertoo niiden suomalaisesta kontekstista. Klaukkalan ja Mama Mojon voi tulkita parodioivan myös omaa genreään esimerkiksi hylkäämällä chick litille ominaisen suurkaupunkimiljöön. Hyödynnän Susan Sontagin camp-maun ja camp-sensibiliteetin käsitteitä analysoidessani romaanien itserefleksiivisyyttä. Osoitan, että teokset heittäytyvät ironisessa camp-hengessä huonon maun alueelle. Kyse on eräänlaisesta itseparodiasta: teokset nauravat itselleen ja käsittelevät siten matalaa statustaan kirjallisessa järjestelmässä.