Browsing by Subject "Menon"

Tutkin työssäni Platonin Menon-dialogissa esitettyä käsitystä oppimisesta mieleen palauttamisena (anamnesis). Dialogissa Sokrates ja Menon keskustelevat hyveestä ja sen oppimisen mahdollisuudesta. Oppiminen rajataan tiedon saavuttamiseksi, eli lopulta dialogi ottaa tehtäväkseen pohtia tiedon luonnetta ja sen tavoittamista. Mieleen palauttamisella tarkoitetaan tiedon tavoittamista jonain ihmisen sisäisenä. Platonin sanoin siis ”totuus kaikesta [alētheia tōn ontōn] on sielussa [en tē psykhē]”. Toiselta oppiminen on tämän käsityksen mukaan mahdotonta, sillä tietoa ei voida siirtää toiseen tietona, eli toista ei voi pakottaa ymmärtämään asiaa. Toisen ohjeistuksella voi kuitenkin itse ymmärtää ja oppia. Dialogissa Sokrates sanoo tämän olevan mahdollista, koska sielu on kuolematon ja siten nähnyt kaiken jo ennen olemistaan ihmisenä. Ihmisenä ollessaan sielu voi siten periaatteessa palauttaa kaiken ennen syntymäänsä oppineen mieleen ”muistamalla” nähneensä. Dialogissa tiedon ulkopuolelle rajataan mielipide, joka on tietoon nähden epävarmaa ja ailahtelevaa. Tutkielmassani jaan mieleen palauttamisen kolmeen osaan. Luvussa 2 käsittelen mielipiteen ja tiedon välistä eroa. Perinteisesti tätä eroa pidetään ”subjektiivisena”, jolloin mielipide eroaa tietoon nähden varmuudessa. Tällöin mielipide on epävarmempaa kuin tieto, mutta siitä voi periaatteessa tulla asteittain tietoa lisätutkimuksen avulla. Tällöin kyseessä on aste-ero, jota vasten argumentoin omaa kantaani, joka pitää eroa laatuerona. Tällöin tieto on jotain, joka eroaa mielipiteestä olemukseltaan, jolloin mielipiteestä ei voi tulla tietoa asteittain vaan muuttamalla radikaalisti tapaa, jolla tiedon kohdetta tutkitaan. Kolmannessa luvussa käsittelen aporiaa eli tietämättömyyttä. Sokrates johdattaa kanssakeskustelijansa huomaamaan oman tietämättömyytensä asiasta. Tietämättömyyden huomattuaan henkilöiden on mahdollista aloittaa tutkimus. Tätä ennen asiasta tietämätön ei voi kokea tutkimusta mielekkääksi, sillä luulee tietävänsä jo. Perinteisesti Sokrateen menetelmää, jolla aporiaan päädytään, pidetään deduktiivisena todistamisen keinona. Tällöin Sokrates ottaa tehtäväkseen toisen esittämän väitteen p todistamisen epätodeksi. Tätä kantaa kritisoiden osoitan kuitenkin tässä luvussa, että Sokrateen tehtävänä ei ole osoittaa toisen väitettä epätodeksi, vaan ainoastaan, että tämän mielipide asiasta ei ole tietoa, eli se on väärä eikä vastaa kohdettaan. Näin Sokrateen ei tarvitse osoittaa loogisesti ei-p:n olevan tosi, vaan hän voi käyttää myös perusteluja, jotka eivät kelpaisi deduktiiviseen todistamiseen. Neljännessä luvussa käsittelen mieleen palauttamista edeltävän kahden luvun avulla. Kontrastoin omaa kantaani mieleen palauttamisesta ”epistemologiseen tulkintaan”, jonka mukaan Platon reflektoi Menonissa tiedon ehtoja. Epistemologinen tulkinta pitää ajatusta mieleen palauttamisesta teoriana a priorisesta, rationaalisesta ja deduktiivisesta tiedosta, jonka totuuden ehdot voidaan palauttaa logiikan ehtoihin. Tätä tulkintaa vasten asetan ”ontologisen tulkinnan”, joka pyrkii ymmärtämään Platonin tietoteoriaa realistisena. Tällöin mieleen palauttamisessa on kyse todellisuuden tavoittamisesta, eli tiedon kohteen vastaamisesta sen kohteen kanssa. Platon puhuu tiedon saavuttamisesta ”uudelleen muistamisena” (anamnesisksen kirjaimellinen merkitys), sillä hänelle todellisuus edeltää ihmistä ja siten kaikki tieto koskee jo tätä tiedon saantia ajallisesti edeltävää todellisuutta. Näin ollen muistaminen toimii analogiana sen tavoittamiselle, mikä edeltää itse muistamista. Tiedossa ei siis ole kyse uuden keksimisestä, vaan vanhan löytämisestä. Näin ollen, kuten pyrin osoittamaan, mieleen palauttamisessa on kyse tietoteoreettisesti realistisesta käsityksestä, jonka mukaan tiedon ehtona on sitä edeltävä todellisuus itse.