Browsing by Subject "Menon kuittaaminen hybridijärjestelyyn liittyvää suoritusta vastaan"

Kansainvälisten vero-oikeuden haasteet nousivat poliittiselle agendalle vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin seurauksena ja OECD käynnistikin G20 maiden aloitteesta vuonna 2013 veropohjan rapautumista ja voittojen siirtoa koskevan hankkeen (base erosion and profit shifting, jäljempänä ”BEPS”). OECD:n tuottaman selvityksen perusteella kansainvälisen verotuksen järjestelmän periaatteet eivät olleet pysyneet ajan tasalla kansainvälistyneen ja muuttuneen liiketoimintaympäristön kanssa ja monikansallisten yritysten verosuunnittelu oli muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. OECD laati tuottamansa selvityksen perusteella BEPS-toimintasuunnitelman, jossa esitettiin 15 suositusta veropohjan rapatutumisen ja voittojen siirron ehkäisemiseksi. EU antoi OECD:n loppuraporttien julkaisun jälkeen OECD:n suositusten pohjalta direktiivin 2016/1164 sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta. Direktiivin yhteydessä todettiin kuitenkin vielä olevan tarpeellista kehittää EU:n verokohtelun eroavuuksia eli hybridijärjestelyitä koskevaa lainsäädäntöä. EU antoikin direktiivin 2017/952 direktiivin 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavaisuuksista kolmansien maiden kanssa. Kansallisesti direktiivi 2017/952 pantiin täytäntöön direktiivin käänteisen hybridin verokohtelun eroavuutta koskevaa 9 a artiklaa lukuun ottamatta lailla eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta 1567/2019 (”hybridilaki”). Hybridilaissa säädetään rajat ylittäviin hybridijärjestelyihin liittyvien menojen vähennyskelpoisuudesta ja tulojen veronalaisuudesta. Hybridilain tavoitteena on ennaltaehkäistä järjestelyitä, joiden avulla tuloja jää verottamatta tai samoja menoja vähennetään useampaan kertaan tekemällä tällaisista järjestelyistä vähemmän houkuttelevia. Hybridilaissa säädeltyjä järjestelyjä ovat rahoitusvälineeseen liittyvät hybridijärjestelyt, järjestelyt, joissa on hybridiyksikkö suorituksensaajana tai -maksajana, järjestelyt, joissa sama meno voidaan vähentää kahdella eri lainkäyttöalueella sekä kiinteisiin toimipaikkoihin liittyvät järjestelyt. Lisäksi hybridilaissa säädetään menon vähennyskelvottomuudesta järjestelyissä, joissa meno kuitataan hybridijärjestelyyn liittyvää suoritusta vastaan. Hybridijärjestelyitä nimenomaisesti koskevaa säätelyä ei ole Suomessa aikaisemmin ollut lukuun ottamatta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 9 ja 10 momenttia, jotka koskevat ainoastaan osinkotulojen veronalaisuutta tietyissä tilanteissa. Tutkielman tarkoituksena on käsitellä hybridilain säätelemää menon kuittaamista hybridijärjestelyyn liittyvää suoritusta vastaan (hybridilaki 8 §), erityisesti säännöksen soveltamisalan rajojen näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään nostamaan säännöksen verovelvollisille ja veroviranomaisille mahdollisia luomia ongelmakohtia ja etuja. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on kommentoida hybridilaille asetettujen tavoitteiden saavuttamista hybridilain 8 §:n osalta sekä sääntelyn suhdetta hyvän verojärjestelmän periaatteisiin. Tutkielmassa kommentoidaan myös eräitä hybridilain käsitteitä, kuten verokohtelun eroavuus, jotka ovat hybridilain 8 §:n soveltamisalan kannalta olennaisia.