Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Nyctereutes procyonoides"

Sort by: Order: Results:

  • Toppari, Sanni (2020)
    Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen lyhytkasvuisuuden merkittävimmistä taustatekijöistä kotieläimillä sekä kliinisen ja patologisanatomisen kuvauksen eräällä turkistilalla esiintyneistä kääpiökasvuisista suomensupeista. Kirjallisuuskatsauksessa kuvataan lyhytkasvuisuuden tutkimusta laumatasolla sekä esitetään yleisimpiä nutritionaalisia, teratogeenisia sekä geneettisiä syitä kotieläimillä esiintyvään kääpiökasvuisuuteen. Kääpiökasvuisuutta ei ole kuvattu suomensupeilla tai luonnonvaraisilla supikoirilla aiemmin kirjallisuudessa. Kääpiökasvuisia supeja oli alkanut ilmestyä tilalle viimeisen muutaman vuoden aikana ja vuonna 2017 tuottajan arvion mukaan kääpiösupeja oli noin 20 %:ssa pentueita. Kääpiökasvuiset supit jäävät muita lajitovereita pienemmiksi eivätkä kasvata turkkiinsa peitinkarvaa normaalisti. Tutkimuksessa tutkittiin kolmea samalta tilalta olevaa kääpiösupipentua sekä yhtä naapuritilalta olevaa normaalikasvuista verrokkipentua. Pennuilta mitattiin IGF-1-, tyroksiini- sekä TSH-pitoisuudet verinäytteistä. Pennut röntgenkuvattiin ja niille suoritettiin ruumiinavaus. Ruho, iho ja karvapeite sekä vatsaontelon ja rintaontelon elimet sekä aivolisäkkeet tutkittiin histologisesti. Tutkimuksen päälöydöksinä havaittiin alentunut IGF-1- sekä tyroksiinipitoisuus kääpiösupien seerumissa sekä nähtiin röntgenkuvissa hidastunut kasvulevyjen sulkeutuminen ja luutumiskeskusten luutuminen raajojen luissa. Röntgenlöydöksissä havaittiin myös kallon rakenteiden puutteellista kehittymistä kääpiösupeilla. Tutkitulla tilalla oli syötetty samaa kaupallista rehua kuin lähitiloilla, joissa ongelmaa ei oltu raportoitu eikä affektoituneiden lukumäärä tilalla sopinut ravintoaineperäiseen kasvuhäiriöön. Tutkittujen eläinten veristä tutkittiin amdovirusta PCR:llä ja ELISA:lla, ja näytteet olivat negatiivisia. Supeilla ei ole raportoitu teratogeenisia viruksia. Tilallinen oli poistanut jalostuksesta sekä sairaat pennut että niiden emät ja muun pentueen ja mahdollisuuksien mukaan myös isän. Tämän myötä sairausinsidenssi oli laskenut. Tämän perusteella epäilemme sairauden olevan luonteeltaan peittyvästi periytyvä. Tässä tutkimuksessa kuvattua tautia ei ole aiemmin kuvattu kirjallisuudessa, joten kyseessä on merkittävä uusi löydös.
  • Hakala, Minna (2020)
    Pääkaupunkiseudun merenlahdet, maatalousmaisemat ja lähiöt tarjoavat erinomaisen elinympäristön sekä vesilinnuille että pienpedoille. Erityisesti pääkaupunkiseudun merenlahtikosteikoilla pesii monipuolinen linnusto, joka houkuttelee alueelle lintuja ja niiden munia ravintonaan hyödyntäviä pienpetoja. Suomessa esiintyvistä pienpedoista haitalliseksi vieraslajiksi määritetty supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja alkuperäislajistoon kuuluva kettu (Vulpes vulpes) esiintyvät runsaslukuisina pääkaupunkiseudulla. Vieraspetojen, kuten supikoirien, runsastumista sorsien elinympäristöissä pidetäänkin yhtenä tekijänä Suomessa pesivien sorsien (Anatidae) kantojen taantumiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää ketun ja supikoiran sorsille aiheuttamien pesimätappioiden määrää kaupunkiympäristössä. Pesätuhoja tarkastellaan määrällisesti ja suhteessa ketun ja supikoiran havaittuihin tiheyksiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten pesän lähiympäristö ja pesän sijainti erityyppisillä viherkäytävillä vaikuttaa pesän mahdollisuuteen selviytyä. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin, Vantaan ja Espoon viherkäytäville perustetuilta keinotekoisilta koepesiltä, joissa on käytetty tarhattujen sinisorsien (Anas platyrhynchos) munia. Koepesiä tarkkailtiin seitsemän vuorokauden ajan riistakameroilla, joiden kuvista pystyttiin määrittämään varmasti pesällä vierailleet lajit ja vierailujen ajankohdat. Tutkimusajanjakson aikana pesistä tuhottiin noin puolet. Supikoira oli erittäin merkittävä pesärosvo, sillä tuhotuista pesistä noin kolmannes oli supikoiran tuhoamia. Ketun osuus tuhotuista pesistä oli noin kymmenen prosenttia. Tiheyteensä nähden kettu ja supikoira olivat kuitenkin yhtä tehokkaita pesärosvoja. Keinopesät selviytyvät kaupunkiympäristössä verrattain heikosti. Pesän todennäköisyys selviytyä kasvoi sen perustamispäivästä lähtien. Kettu ja supikoira saalistivat määrällisesti enemmän pesiä vesistön varrelle perustetuilla viherkäytävillä kuin metsäisillä viherkäytävillä. Keinopesän sijainnilla lähellä rakennettua ympäristöä ei havaittu olevan vaikutusta sen tuhoutumiseen. Mikäli pesän lähiympäristö oli avoimempaa, pesä tuli todennäköisemmin saalistetuksi. Tutkimus vahvistaa ketun ja supikoiran potentiaalin vesilintujen pesimätappioihin kaupunkiympäristössä. Ketun ja supikoiran aiheuttama pesäpredaatiopaine voi pääkaupunkiseudulla olla erityisen korkea niiden runsaslukuisuuden ja kaupunkiympäristön pirstoutuneisuuden takia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää pääkaupunkiseudun ja luonnonsuojelualueiden pienpetopoistojen suunnittelussa ja tarpeellisuusarvioinneissa.
  • Uusihakala, Linda (2021)
    Metsokantojen (Tetrao urogallus) huomattava taantuminen Suomessa ja etenkin maan eteläosassa on liitetty metsä- ja maatalouden aiheuttamaan metsien pirstoutumiseen. Pirstoutuminen muokkaa elinympäristöä voimakkaasti vähentäen sopivan elinympäristön määrää ja vaikuttaen siten saatavilla olevan ravinnon, sopivien pesäpaikkojen sekä soidinpaikkojen määrään. Elinympäristön rakenteen muuttuminen ja pirstoutumisen aiheuttama reunavaikutus voivat myös suosia erilaista petoyhteisöä kasvattaen saalistuspainetta, ja etenkin pesäaikaisen saalistuksen eli pesäpredaation on havaittu olevan yleisempää peltojen ja hakkuuaukkojen pirstomissa metsissä. Pesäpredaatio on monille lintulajeille tärkein syy pesinnän epäonnistumiseen, ja huono pesintämenestys puolestaan tuottaa tappioita koko populaation lisääntymismenestykselle. Luontaisten petojen lisäksi saalistuspaine myös vieraslajien toimesta voi olla suurempi pirstoutuneessa ympäristössä. Haitalliseksi vieraslajiksi määritelty supikoira (Nyctereutes procyonoides) on nykyään Suomessa jo yleisin keskikokoinen peto, ja pesäsaalistajana se voi runsastuessaan vaikuttaa myös lintukantoihin. Myös Etelä-Suomessa sijaitsevan Nuuksion metsokanta on taantunut, mutta syytä ei tunneta. Tarkoituksenani oli selvittää, mikäli pesäpredaatio tai vieraslajin läsnäolo voisivat olla Nuuksion metsokannan ongelmia. Tutkimuksen tavoite oli selvittää 1) muistuttaako Nuuksio pesäpredaatioasteeltaan Keski-Suomeen sijoittuvan Karstulan karua yhtenäistä metsäaluetta vai pääkaupunkiseudun pirstoutuneita viherkäytäviä, 2) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla pesien selviytymiseen, ja 3) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla supikoiran vierailuihin koepesillä. Toteutin tutkimuksen Nuuksiossa pesäpredaatiokokeilla, ja mittasin petojen paikallista tiheyttä ja aktiivisuutta hajupostikokeella. Koepesiä ja hajuposteja seurattiin riistakameroilla. Vertasin Nuuksion pesäkoe- ja hajupostiaineistoa Karstulasta ja pääkaupunkiseudun viherkäytäviltä vuotta aiemmin saatuihin pesäpredaatiokoeaineistoihin. Pesäpredaatioaste oli Nuuksiossa matala, noin kahdeksan prosenttia. Kolmesta tutkimusalueesta Nuuksion pesäpredaatioaste oli alhaisin, ja kaupungin viherkäytävillä puolestaan korkein, sillä pesistä saalistettiin lähes puolet. Nuuksiossa havumetsällä oli negatiivinen vaikutus pesäpredaatioon pienemmällä mittakaavalla, ja viherkäytävillä puuttoman alueen osuuden vaikutus pesäpredaatioon oli positiivinen. Maisemalla ei sen sijaan ollut vaikutusta supikoirahavaintoihin Nuuksion hajuposteilla, eikä supikoiria havaittu Nuuksion koepesillä lainkaan. Hajupostien supikoirahavainnot vaikuttivat painottuvan yhtenäisen metsäalueen reunoille, mutta tutkimuksen aineistolla reunavaikutus ei ollut havaittavissa. Viherkäytävien koepesillä supikoira oli kuitenkin yleisin vierailija. Yhdistettäessä Nuuksion ja viherkäytävien pesäkoeaineistot maisema vaikutti supikoirahavaintoihin koepesillä, mutta vaikutus riippui tarkasteltavasta mittakaavasta. Maisematasolla havumetsä vaikutti negatiivisesti supikoirien vierailuihin koepesillä, mutta pienemmällä mittakaavalla kosteikot vetivät supikoiria puoleensa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, ettei pesäpredaatio yksinään olisi syy Nuuksion metsokannan taantumiseen. Pesäpredaatio vaikuttaakin olevan verrattain pieni ongelma karuilla metsäalueilla, kuten Nuuksiossa ja Karstulassa, johon Nuuksio on hyvin verrattavissa huolimatta sijainnistaan lähellä pääkaupunkiseutua. Nuuksion metsokannan pienenemisen taustalla saattaakin pesäpredaation sijaan olla muita, vaikeammin ratkaistavia ongelmia, joita on syytä tutkia metsojen säilyttämiseksi Nuuksiossa.
  • Turak, Shaheena (2024)
    Monet pienpedot, kuten supikoira (Nyctereutes procyonoides) sekä kettu (Vulpes vuples) ovat kaupungistuneet viime vuosikymmeninä. Kaupungistumisella tarkoitetaan lajien yleisyyttä ja kantojen temporaalista yleistymistä kaupunkiympäristöissä, kaupunkimaisessa ympäristössä. Ihmisväestön kasvaessa ja kaupunkialueiden laajentuessa yhä useammat eläimet elävät ihmisen muokkaamissa ympäristöissä. Lisäksi kaupunkien hyvä ruoka- ja suojapaikkojen saatavuus sekä petojen puute houkuttelee eläimiä kaupunkiympäristöihin. Ketun ja supikoiran joustavat ominaisuudet edesauttavat niiden kaupungistumista. Kettu on Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluva petoeläin, jota on tavattu jo pitkään kaupunkiympäristöissä. Supikoira on haitallinen, mutta menestynyt vieraslaji ja nykyään Suomen runsaslukuisimpia petoeläimiä. Kaupunkien eläinkantojen kasvaessa myös ihmisten ja villieläinten väliset kohtaamiset yleistyvät. Villieläimet ovat lisäksi merkittäviä tautien ja loisten levittäjiä, joten kaupunkien eläinkantojen kasvaessa tarttuvien tautien, kuten kapin tartuntariski voi kasvaa. Kapi eli tarttuva syyhy on ulkoloisen, syyhypunkin (Sarcoptes scabiei), aiheuttama tarttuva sairaus. Nykyään kapia esiintyy jatkuvasti koko Suomessa, ja sitä tavataan yleisimmin supikoirissa ja ketuissa. Tutkimusten mukaan supikoira on villieläimistä merkittävin kapivektori sekä merkittävä koirien kapitartuntojen lähde. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin supikoiran sekä ketun levittäytymistä kaupunkiin, niiden populaatiomuutoksia sekä kaupunkilaisten suhtautumista kyseisiin lajeihin. Työssä selvitettiin supikoira- ja kettuhavaintojen määriä Helsingissä vuosina 2013 ja 2023 nisäkäshavaintokyselyjen avulla. Lisäksi työssä hyödynnettiin 60 riistakameran kuva-aineistoa vuosilta 2018–2019, minkä perusteella arvioitiin lajien kaupungistuneisuutta sekä mahdollisia eroja ihmisten tekemien havaintojen ja riistakamerahavaintojen välillä. Tietoa pienpetojen tiheyksistä ja kantojen kehityksestä tarvitaan sekä riistanhoidossa että pienpetojen levittämien tautien ja loisten torjunnassa. Kaupunkilaisten suhtautumista villieläimiin tutkittiin havaintojen yhteydessä annettujen lisätietojen perusteella. Lisäksi työssä selvitettiin supikoiran aiheuttamaa kapitautiriskiä Helsingissä verrattuna lemmikkikoirakeskittymiin, kuten koirapuistoihin. Tautiriskipaikkojen selvittämisestä on hyötyä esimerkiksi viranomaisille sekä koiranomistajille. Maisterintutkielma tehtiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja tuloksia hyödynnetään muun muassa Helsingin kaupungin vieraspetoviestinnässä. Vuosien 2013 ja 2023 supikoira- ja kettuhavainnot sekä riistakamerakuva-aineisto analysoitiin QGIS- ja R-ohjelmilla. Jokaisen havainnon ympärille luotiin säteeltään 250 metrin vyöhyke, jonka pinta-alasta laskettiin kaupunkimaanpeiteluokkien yhteispinta-ala. Yhteispinta-alaa käytettiin mittaamaan havainnon kaupungistuneisuutta. Kaupungistuneisuutta ilmentävät maanpeiteluokat määrittyivät CORINE Land Cover –maanpeiteluokkien mukaan, joihin sisällytettiin kaikki rakennetut luokat. Kapisten supikoirien ja koirakeskittymien sijaintien päällekkäisyyttä arvioitiin ydinestimaattien avulla. Ketun havaintomäärät ja tiheysindeksit pysyivät melko vakaina vuosien 2013 ja 2023 kyselyjen perusteella. Vuonna 2023 supikoiria havaittiin vähemmän kuin vuonna 2013 ja molempina vuosina kettua vähemmän. Lineaarisen regressioanalyysin mukaan vuonna 2023 molempien lajien havaintopaikoissa oli vähemmän kaupunkialuetta, eli kaupunkimaista yhteispinta-alaa. Riistakamerakuva-aineiston yleistetyn lineaarisen sekamallin mukaan supikoira on merkitsevästi yleisempi kuin kettu ja supikoiran havaintopaikoissa on vähemmän kaupunkimaista yhteispinta-alaa kuin ketulla. G-testin mukaan havaintokyselyyn vastanneet ihmiset havaitsevat kettuja useammin kuin supikoiria, kun riistakamerakuva-aineiston tulokset asetetaan odotusjakaumaksi. Kapisia supikoiratapauksia oli yhteensä 24 ja aineistoon sisällytettäviä lemmikkikoirakeskittymiä 118. Kernelin tiheysestimaatti ei ilmentänyt merkittävää päällekkäisyyttä lemmikkikoirakeskittymien ja supikoiratapausten välillä. Kaupunkilaisten suhtautumisesta supikoiraan ja kettuun ei saatu riittävästi aineistoa havaintokyselyjen yhteydessä, sillä annetut lisätiedot olivat neutraaleja tai puutteellisia. Tämän tutkielman nisäkäshavaintokyselyjen perusteella Helsingin kettu- ja supikoirapopulaatiot eivät ole kasvaneet tai kaupungistuneet kymmenen vuoden aikana. Supikoirat eivät myöskään aiheuta lemmikkikoirille merkittävää kapiriskiä Helsingin lemmikkikoirakeskittymissä. Tutkimus osoitti, etteivät havaintokyselyt ole aina luotettavimpia mittareita pienpetojen todellisten populaatiotasojen vertailuun. Havaintokyselyjä voidaan kuitenkin hyödyntää villieläinhavaintojen seuraamiseen ja niissä tapahtuvien muutosten tutkimiseen. Tämän työn perusteella ketun ja supikoiran kaupungistuneisuutta sekä niiden nykyisten kantojen tilaa tulisi tutkia lisää. Supikoiran ohella myös ketun aiheuttamaa kapiriskiä tulisi tutkia enemmän.
  • Helin, Henriette (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)
    Trikinellatartunta lihasioilla oli erittäin harvinainen Suomessa 1980-luvulle asti. 1980-luvun alkuvuosina teurastamoissa todettujen trikinellapositiivisten sikojen määrä alkoi nousta. Sikaloiden trikinellatartunnat olivat sporadisia. Tilat sijaitsevat kaukana toisistaan ja tartuntojen esiintymisalue on hajanainen. Trikinellapositiivisia sikoja löydetään yleensä yhdeltä tilalta vain yksittäisiä kappaleita ajoittain. Todennäköistä onkin, etteivät siat olekaan trikinelloosin reservuaari, vaan reservuaarina toimivatkin villieläimet. Suomessa on villeistä lihansyöjistä tavattu muuta Skandinaviaa useammin trikinelloja. Erityisesti supikoira on yleinen trikinellan kantaja. Sillä epäilläänkin olevan keskeinen rooli trikinellan leviämisessa villieläimistä kotieläimiin Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Trichinella spiralis- ja T. nativa- lajien predilektio- eli kohdelihakset supikoiralla. Tarkoituksena oli selvittää lihakset, josta lievääkin trikinellatartuntaa epäiltäessä todennäköisimmin löydetään trikinellan toukkia. Trikinellojen predilektiolihasta ei ole aikaisemmin tutkittu supikoiralla. Tutkimusta varten hankittiin 18 urossupikoiraa, joista muodostettiin kolme kuuden supikoiran ryhmää. Yksi ryhmä infektoitiin Trichinella spiralis- ja toinen T. nativa –lajien toukilla, kolmas ryhmä jätettiin kontrolliryhmäksi. Infektioannos oli molemmissa ryhmissä 1000 trikinellan toukkaa elopainokiloa kohden. 12 viikon kuluttua infektoinnista eläimet lopetettiin ja niistä otettiin lihasnäytteitä 11 poikkijuovaisesta lihaksesta sekä sydämestä ja ohutsuolesta. Kaikista poikkijuovaisista lihaksista löytyi trikinellatoukkia. Sydämessä ja ohutsuolessa niitä ei ollut lainkaan. Trichinella spiralis –ryhmän eläimissä toukkamäärät grammassa (lpg) lihasta vaihtelivat välillä 71-1091 mediaanin ollessa 352 lpg. Trichinella nativa –ryhmässä vaihteluväli oli 194-1151 lpg ja mediaani 343 lpg. Kaikilla eläimillä kummassakin ryhmässä suurimmat toukkamäärät olivat ranteen kyynärluun puoleisessa koukistajalihaksessa (Musculus flexor carpi ulnaris). Myös silmän liikuttajalihaksissa sekä kielessä oli runsaasti trikinellatoukkia.