Browsing by Subject "Oryx and Crake"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Maapalloa uhkaavan ekokriisin ytimessä on ihmisen mieli, jonka taipumukset ja ajatusmallit ohjaavat tuhoisaa globaalia kehitystä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tämä ilmenee Margaret Atwoodin romaanitrilogiassa Oryx and Crake (2003), The Year of The Flood (2009) ja MaddAddam (2013). Teossarja yhdistää eko- ja kriittisen dystopian sekä postapokalypsin lajipiirteitä, joiden myötä se ottaa kantaa aikamme uhkakuviin ja ihmismielen rooliin niiden synnyssä. Tutkielmassa analysoidaan, miten trilogia kuvaa ihmisen ja muiden lajien mieliä ennen ja jälkeen ihmiskunnan tuhon. Tutkielman viitekehyksenä on fiktiivisten mielten teoria, joka avulla voidaan analysoida narratiiveihin rakentuvia mieliä. Alan Palmerin kehittämän teorian mukaan fiktiiviset mielet ovat mimeettisiä ja niitä tulkitaan samoin kuin oikeita mieliä, minkä seurauksena myös mielen sosiaalisuus on fiktiossa olennaista. Palmerin teoriaa täydennetään luonnottomien mielten tutkimuksella, joka tarkastelee, miten fiktio pystyy ylittämään mimeettisyyden rajat ja luomaan mielikuvituksellisia, luonnottomia mieliä. Lisäksi tukeudutaan David Hermanin ajatuksiin siitä, miten fiktio voi kuvata eläinten kokemusmaailmaa. Fiktiiviset mielet ilmenevät monimuotoisina ja monin tavoin, mutta pohjimmiltaan ne kaikki palvelevat teoksensa teemoja ja taiteellista kokonaisuutta. Tutkielmassa havaitaan, että yhteisöjen mielet määrittävät monilta osin yksilöiden mielenmaisemaa ja toimintaedellytyksiä Maddaddam-trilogian maailmassa. Moraalittomat korporaatiot käyttävät valtaa säälimättömästi ja suhtautuvat ihmisiin kulutushyödykkeinä. Tiiviit perhe- ja ystävyyssuhteet loistavat poissaolollaan, jolloin yksilöt ajelehtivat performatiivisesta identiteetistä toiseen ilman kiintopisteitä ja tarrautuvat turruttavaan viihteeseen. Sen kohinaan hukutetaan myös tunteet, arvot ja suuret kertomukset, joiden jättämä tyhjiö täyttyy tiedeuskolla ja kvantitatiivisella markkinalogiikalla. Toisenlaisen ihmismielen mallin näyttää Herran tarhureiden yhteisö, joka muodostaa tiiviin intermentaalisen yksikön ja jonka jakamat arvot ja kertomukset kantavat yhteisön jäseniä yli ihmiskunnan tuhon. Selviytyneiden mieltä uhkaa niin yksinäisyys kuin traumatisoituminenkin, mutta sinnikkyyden, menneisyydestä ammennetun voiman ja merkityksellisyyden palautumisen avulla elämä jatkuu. Selviytyneet ihmiset joutuvat jäsentämään uudelleen suhteensa eläimiin. Erityisesti gemakkojen ja crakeläisten muuntogeeniset lajit pakottavat tarkastelemaan ihmisen mieltä uusista näkökulmista ja osoittavat, että antroposeenin jälkeen tulevat mielet voivat olla yhtä aikaa tuttuja ja vieraita. Fiktiivisten mielten tarkastelu osoittaa, että Maddaddam-trilogiassa ihmiskunnan mielenmaisema ja sen kehystämät yksilöiden mielet ovat avainasemassa niin ympäristön kuin ihmiskunnankin tuhossa. Ihmismielen on kuitenkin mahdollista jäsentää uudelleen suhteensa ympäristöönsä ja sen myötä luoda kestävämpi tulevaisuus.
-
(2020)Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa, miten Margaret Atwoodin (s. 1939) romaanit Oryx and Crake (2003), The Year of the Flood (2009) ja MaddAddam (2013) haastavat käsityksiä ihmisen erityisyydestä, autonomiasta ja rationaalisuudesta. Työn teoreettinen lähtökohta on posthumanistisissa teorioissa, sillä ne tarjoavat hedelmällisiä tapoja analysoida tekstejä, joissa ihmisen asema suhteessa ei-inhimilliseen Toiseen on tarkastelun kohteena. Tärkein yksittäinen teorialähde työssä on Cary Wolfen ei-inhimillisiä eläimiä ja ei-inhimillisiä toisia käsittelevä tutkimus, mutta käytän myös muiden posthumanistisesti suuntautuneiden ajattelijoiden kuten Donna Harawayn esityksiä posthumanismista. Osoitan, miten trilogiasta on luettavissa monia juonteita, joissa ihmisten rationaalinen toimijuus horjuu tai joissa ihmisen kyvykkyys tai erityisyys suhteessa muihin eläviin olentoihin asetetaan kyseenalaiseksi. Erittelen ensin, miten teoksen ihmislajiset henkilöhahmot liittävät geeniteknologian avulla kehitettyihin postihmisiin ääripäästä toiseen vaihtelevia määrittelyjä, kuten eläimellinen vastaan eläimyydestä puhdistettu, täydellinen vastaan hirviömäinen, futuristinen postihminen vastaan alkuperäiskansan edustaja ja yli-ihminen vastaan ali-ihminen. Esitän, että ihmislajisten henkilöhahmojen tapa liittää postihmisiin yhteensopimattomia, dikotomisia määreitä kertoo ennen kaikkea siitä, miten inhimillisen ja ei-inhimillisen raja ei ole selkeä ja pitävä ihmisen itsensä suhteen. Käsittelen myös, miten teossarjassa hahmotellaan postihmisten ja siinä henkilöhahmoina esiintyvien geenimuunneltujen sikojen omalakista, ihmisestä poikkeavaa tapaa aistia ja kokea maailma. Tarkastelen, miten kuva ei-inhimillisten olentojen kielellisestä kyvykkyydestä muuttuu trilogian osien välillä. Esitän, että Oryx and Crakessa kieli näyttäytyy ihmisten kokeman joukkokuoleman jälkeen menneisyyteen haipuvana esteettisenä ilmiönä, kun taas MaddAddamissa kieli kuvataan kaikkea elollista yhdistävänä kommunikatiivisuutena. Lisäksi analysoin tutkielmassa, miten MaddAddamissa ihmiset joutuvat arvioimaan uudelleen asemaansa biologiaansa ja hormoneihinsa sidottuina nisäkkäinä. Ihmisen itsensä käsitteellistäminen uudelleen on keskeistä myös posthumanistisessa ajattelussa, ja ihmisyhteisön kuvauksessa käytettävä sosiaalidarvinistinen diskurssi on jäänyt aiemmassa MaddAddam-trilogian tutkimuksessa paitsioon. Tässä suhteessa tutkielman voi katsoa tuovan teossarjaa käsitteleviin, posthumanistisesti suuntautuneisiin tulkintoihin uuden, täydentävän näkökulman. Esitän kuitenkin, että koska tekstissä ennakoidut uhkakuvat seksuaalisen kilpailun väkivaltaisesta kärjistymisestä eivät lopulta toteudu, sosiaalidarvinistinen diskurssi kertoo biologisen determinismin sijaan ennen kaikkea pelosta olla kehoonsa sidottu eläin. MaddAddam-trilogian posthumanistisena ytimenä voisikin näin pitää materiaalisuuden, haavoittuvuuden ja rajallisuuden hyväksymistä samalla kun rajallisuus ei tarkoita täydellistä ennaltamääräytyneisyyttä.
Now showing items 1-2 of 2