Browsing by Subject "Saatana"

Oskari Heikki (O.H.) Jussilan (1888–1955) vaikutus evankelisluterilaisen kirkon pappina, Kokoomus-puolueen kansanedustajana ja vanhoillislestadiolaisena seurapuhujana, hengellisten laulujen sanoittajana ja teologina 1900-luvun toiselta vuosikymmeneltä aina kuolemaan asti oli merkittävä niin yhteiskunnallisissa kuin hengellisissä asioissa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Jussilan käsitystä synnistä. Tutkimuksen lähteinä ovat Jussilan vuosien 1921–1952 aikana Siionin Lähetyslehdissä julkaistut hengelliset kirjoitukset. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen Jussilan hamartiologia on. Jussilan teologia asettuu luterilaisen teologian kysymyksenasettelun mukaisesti siten että syntioppi tulee parhaiten esille lankeemuksen, lunastuksen, ja pyhityksen opinkohtien yhteydessä. Jussilan teologiassa keskeistä on hahmottaa syntikäsitteen merkitys lankeemuksen ja armon tilassa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimus etenee käsite- ja väitelauseanalyysin kautta argumentaatioanalyysiin. Keskeiseksi analyysin kohteeksi tulee perisynnin käsite. Tutkimuskysymystäni taustoittavaksi tekijäksi on nostettu lestadiolaistutkimuksen analysoimat kaksi keskenään ristiriitaista perisyntikäsitystä, niin kutsutut ”vahva” ja ”ohut” perisyntikäsitys. Tutkimuksen hypoteesina on, että Jussilalla on ”vahva” perisyntikäsitys. Päätutkimustulokseni vahvisti tutkimushypoteesini oikeaksi: Jussila ymmärtää synnin lähtökohtaisesti perisyntinä. Painottamalla perisynnin luonnonturmelusta ja kadottavaa luonnetta Jussila allekirjoittaa teologiassaan Augustinuksen hamartiologian pääpiirteet ja CA:n perisyntiartiklan sisällön. Jussilan hamartiologian pohjalla on Paratiisin lankeemus, jonka seurauksena ihmisen kyvyt turmeltuivat ja yhteys Jumalaan katkesi kokonaan. Lankeemuksen seurauksena ihmisestä tuli luonnostaan kuollut, epäuskoinen ja tuomionalainen, kun synti turmeli ihmisen luonnon ja ihmisestä tuli lihallinen: synnin ja Saatanan hallitsema. Ihmisestä ei Jussilan mukaan tullut Saatanan kuva, mutta täydellisen kyvytön edes liikahtamaan kohti Jumalaa. Synti ilmeni ihmisessä vääränä rakkauden kohteena ja sydämen tilana, kun ihminen alkoi Jumalan sijaan rakastamaan Saatanan tarjoamia lahjoja. Lankeemuksen tilassa Jussilan hamartiologia sisältää kahdenlaista käsitystä ihmisestä: suruttomia ja heränneitä. Synti armon tilassa jäsentyy armon kääntöpuoleksi Jussilan soteriologiassa, jonka teologisena keskuksena ovat lunastus ja kristologia. Lunastuksessa synti merkitsee erityisesti (a) maailman syntiä, jonka Kristus kantaa ristille ihmisen sijasta ja edestä (satisfactio vicaria), sekä (b) tuhoavaa turmiovaltaa, jonka Kristus synnittömyydellään voittaa (Christus Victor). Uudestisyntyminen on Jussilan vanhurskauttamisen edellytys, koska synti luonnonturmeluksena on tehnyt ihmisen täysin kyvyttömäksi vanhurskauteen. Perisynti takia uudestisyntyneessä kristityssä oleva turmeltunut liha on edelleen kokonaan syntinen, jolloin pyhitys merkitsee Jussilalle armon ja synnin välistä hallintavaltojen taistelua. Kristityssä synti tarkoittaa perimmiltään väärää rakkauden kohdetta, johon Saatana pyrkii houkuttelemaan kristittyä lihan ja maailman avulla. Synti tekoina merkitsee lihassa olevan luonnonturmeluksen seurauksia. Synti kadottavana syntinä merkitsee kristityn lankeamista lihallisuuteen, mikä tarkoittaa armon tilan ja hallintavallan katoamista sekä Saatanan ja synnin hallintavaltaa sydämessä.