Browsing by Subject "Santahamina"

Tarkastelen tutkielmassani naispunavankien selviytymisstrategioita Santahaminan vankileirissä kesällä 1918. Suomen sisällissodan jälkeisessä punavankileirijärjestelmässä naisvankien kuolleisuus jäi huomattavasti miehiä alhaisemmaksi. Ilmiö näkyy erityisen voimakkaana Santahaminan leirillä. Muilla punavankileireillä korkein kuolleisuusjakso sijoittui vuoden 1918 kesäkuukausiin. Tänä ajankohtana Santahaminan leirin noin tuhannesta naisvangista kuoli vain neljä. Tutkin vankileirin toimintaa, toimijoita ja käytäntöjä selvittääkseni, millaisia parempaa selviytymistä tukeneita tekijöitä leiriltä löytyy. Käsittelen naisvankien ikää, kotipaikkakuntaa ja sosiaalista asemaa tilastollisin menetelmin luodakseni kuvan tutkimuskohteideni vankeutta edeltäneestä elämästä ja sen vaikutuksista selviämiskamppailuun. Tarkastelen selviytymisstrategioita vankileirielämän eri osa-alueiden, kuten ravitsemuksen, vankityön, terveyden, kasvatuksen sekä erityisesti sosiaalisten suhteiden, kautta. Lähdeaineistoni koostuu vankileirejä hallinnoineen Sotavankilaitoksen asiakirjoista, punavankeja tuominneiden Valtiorikosoikeuksien ja Valtiorikosylioikeuden akteista sekä vankien muistitiedoista. Leirin vaiheiden, vankien sosiaalisen taustan, leiriarjen ja erilaisten lisäravinnonhankintakeinojen toteaminen arkistolähteiden perusteella on ensisijaista tutkimustietoa, jonka analysoinnin, ymmärtämisen ja tulkinnan apuvälineenä käytän selviytymisstrategista viitekehystä. Esitän pienen kuolleisuuden syiksi naisvankien tiivistä keskinäistä yhteistyötä, solidaarisuutta ja kekseliäitä lisäravinnonhankintakeinoja. Merkityksellisiksi nousevat erityisesti vankileirillä paimennetusta karjasta pihistetyt maito ja veri sekä niiden jakaminen myös sellaisille naisvangeille, joilla ei ollut mahdollisuutta hankkia lisäravintoa. Toiseksi merkitykselliseksi selviämistä tukevaksi tekijäksi nostan vankien yhteistoiminnan vangitsijoiden sekä erityisesti Santahaminassa tukikohtaa pitäneiden saksalaisten ja suomalaisten merisotilaiden kanssa. Vankileirin henkilökunnan hetkittäiset myötätunnonosoitukset helpottivat vankien ravinnonhankintaa ja mahdollistivat ulospääsyn vankikasarmeilta. Vankileiriorganisaation ulkopuoliset merisotilaat antoivat naisvangeille ruokaa, avustivat leiriltä pakenemisessa sekä tarjosivat vangeille tärkeää liittolaisuutta. Tuon selviytymisstrategisen viitekehyksen avulla uuden lähestymistavan suomalaiseen punavankileiritutkimukseen. Vankileiriselviytyminen rakentui monista yhteisöllisistä ja yksilöllisistä strategioista. Osoitan, että naisvangit eivät hyväksyneet tilannettaan passiivisesti, vaan toimivat aktiivisesti olojensa parantamisen ja hengissä säilymisen hyväksi.