Browsing by Subject "Svenska Teatern"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee kansallisteattereiden syntyä, kehityskulkuja ja kytköksiä kulttuuri- ja yleispoliittisiin vaiheisiin Suomessa ja eräissä Euroopan maissa, viime kädessä tarkoituksena ymmärtää miten kirjoitusvuonna ajankohtainen Svenska Teaternin virallinen määrittely kansalliseksi teatteriksi sopisi kansallisten teattereiden ideaan yleensä ja Suomen kansallisteattereiden kokonaisuuteen erityisesti. Tutkielmassa perehdytään muun muassa siihen miten, milloin ja millä perusteella tiettyjä teattereita on nostettu erityisen kansallisen näyttämön asemaan ja mitä tehtäviä tai mahdollisia ohjelmapoliittisia linjauksia tähän asemaan on liitetty. Svenska Teaternin sekä muiden kansallisten näyttämöiden asemaa ja niiden muutoksia analysoimalla tutkielma pyrkii valottamaan sitä, miten kriteerit ja vaatimukset kansallisille näyttämöille ovat kehittyneet ja miten ne kytkeytyvät yleisimpiin kulttuuri- tai muihin poliittisiin virtauksiin ja tavoitteisiin. Tutkielman alussa on tarkasteltu myös Suomen sekä eräiden muiden Euroopan maiden kansallisten näyttämöiden historioita kansallisteattereiden idean, niiden tarkoituksen ja yhteiskunnallisten kytkösten ymmärtämiseksi. Varsinainen tutkimustyö on pääasiassa kirjallisuustutkimusta ja tekstiaineistojen analysointia sekä kansallisten näyttämöiden kriteerien, tehtävien ja tavoitteiden osalta tekstien vertailevaa analyysia. Taustateorioiden osalta viittaan relevantteihin kulttuuripoliittisiin teorioihin ja -käsitteisiin sekä kansallisuusaatteen tulkintoihin ja ilmenemismuotoihin siltä osin, kuin ne liittyvät teatterilaitoksen kehitykseen. Tutkimusaineistoni koostu muun muassa Suomen ja eräiden muiden maiden teatterihistoriaa koskevasta kirjallisuudesta, Suomen teatterilainsäädännöstä ja teattereiden julkista rahoitusta koskevasta säädösaineistosta ja näihin vireillä olevia muutoksia koskevista hallinnollisista asiakirjoista sekä kansallisteattereita koskevasta ulkomaisesta kirjallisuudesta. Tutkimus antaa yleiskuvan Kansallisteatterin, Svenska Teaternin ja Tampereen Työväen Teatterin alkuvaiheista ja kehityskuluista sekä niiden kansallisina näyttämöinä muodostamasta kokonaisuudesta. Historiallinen tarkastelu on tutkielmassa rajoitettu suppeaan määrään kirjallisia lähteitä, mikä tarkoittaa sitä, että tietyt teatterihistorioitsijoiden tulkinnat on otettu annettuina, ja johtopäätökset ovat siten varauksellisia ja esitetään suppean lähdeaineiston luomien reunaehtojen puitteissa. Tästä huolimatta voidaan todeta, että tarkastelu osoitti Suomen kansallisten näyttämöiden kehityksen seuraavan pääpiirteittäin monien muiden Euroopan ”nuorten” valtioiden kehityskulkuja. Erityispiirteitä Suomen kansallisten näyttämöiden kehitykseen tuovat maan kaksikielisyys ja työväenteatterin poikkeavan vahva asema, sekä siitä ja maan historiasta nouseva työväenkulttuurin erityisasema kulttuuripolitiikassa. Kansallisten näyttämöiden alku ja ensimmäisten vuosikymmenten kehityskulut näyttäytyvät kuitenkin Suomessa kuten muissakin viime vuosisadan alkupuolen tienoilla itsenäistyneissä Euroopan maissa yhtenä kansallisuusaatteen ilmenemismuotona, jossa keskeisiä elementtejä ovat kansallisen kirjallisuuden, näyttämötaiteen ja kansallisen kielen kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Kansallisten näyttämöiden järjestelmää ei Suomessa missään vaiheessa ole käsitelty kokonaisuutena. Kansallisteatterin asema muusta teatterikentästä erillisenä ja itsenäisenä laitoksena on vakiintunut ja pysynyt pääpiirteissään muuttumattomana jo lähes vuosisadan, ja sen asema on suomalaisen teatterihistorian diskurssissa perinteisesti hyväksytty. Kaksi muuta kansallisen näyttämön asemassa olevaa, tai tämän aseman virallistamista vielä tavoittelevaa teatteria ovat päätyneet asemaansa ainakin osittain muista syistä kuin kansallisen teatterilaitoksen kehittämisen osana. Kansallisena pidettävälle teatterilaitokselle ja sen osina toimiville kansallisille näyttämöille ei Suomessa ole asetettu yhteisiä tavoitteita, eikä niiden muodostamaa kokonaisuutta ole arvioitu. Svenska Teaternin asemaa toisena kansallisena näyttämönä voidaan vastaansanomattomasti perustella perustuslain takaaman kansallisten kielten tasa-arvon nojalla. Tampereen Työväen Teatterin asemaa kansallisnäyttämönä perustellaan sen historiallisella merkityksellä työväenperinnettä edustavana laitoksena, taiteellisella tasolla ja alueellisella merkittävyydellä. Ilmaan jää kuitenkin kysymys siitä, mikä on olennainen ero muihin korkealaatuisiin, alueellisesti merkittäviin teattereihin. Näyttääkin siltä, että kansallisten näyttämöiden kokonaisuuden määrittyminen on yhtä paljon tulosta yleispoliittisista vaiheista ja jopa puoluepoliittisesta tasapainottelusta, kuin johdonmukaisesta kansallisten näyttämöiden kokonaisuuden kehittämisestä. Kansallisten näyttämöiden kokonaistilanne on kehittynyt sellaiseksi kuin se nyt on osin muista syistä kuin teatterikentän päämäärätietoisesta kehittämisen tai aktiivisen kulttuuripolitiikan tuloksena – yhtä paljon siihen ovat vaikuttaneet Suomen historian käänteet ja yleinen kulttuuripoliittinen ilmapiiri.