Browsing by Subject "Töölönlahti"

Tässä psykobiografis-taidehistoriallisessa tutkielmassa kohtaan Suomen rakastetuimpiin ja kuuluisimpiin kuuluvan taideteoksen Haavoittunut enkeli vuodelta 1903 sekä sen tekijän, kuvataiteilija Hugo Gerhard Simbergin (1873–1917) uutta etsivällä mielellä löytöretkeillen hänen omaleimaisen taiteilijuutensa ja tematiikkansa alkulähteille. Fokusoidun teoksen kiehtovan originelliin, mysteerinomaiseksi miellettyyn enkeliyteen ja sen jäljittämiseen detaljeja myöten nostaen analyysiin Simbergin varhaistuotannon merkittävät teokset, Haavoittuneen enkelin esiäidiksi osoittautuvat vuoden 1895 pienoisakvarelli Satu I sekä vuoden 1897 pienoisakvarelli Tuuli puhaltaa. Näin tavoitteenani on avartaa Simberg-tutkimuksen näköalaa siitä, miten vuonna 1903 valmistuneen Haavoittuneen enkelin tematiikan merkittävät, toistuvat jäljet detaljeineen yltävät pitkälle jo Simbergin varhaistaiteilijuuteen, hänen elämänsä käännekohtaan vuoteen 1895 Ruoveden ensimmäisen kauteen luonnon lumossa Axel Gallénin yksityisopissa, alkajaisiin Simbergin omaleimaiselle taiteilijantielle symbolismiin. Arkistotyön tuloksena paljastuu jopa symbolisesti sanoen aivan konkreettinen Simbergin omaleimaisen taiteilijuuden alkulähde paikkakunnalta, Haavoittuneen enkelin esiäidin Sadun I todellisen maiseman lähtökohta Ruovedellä sijaitsevalta Runebergin lähteeltä. Tuolla alkaneen omaleimaisen taiteilijatien huipentumana Haavoittunut enkeli ilmestyy alkuperäisaineiston valossa vahvasti itsekriittisen, mutta toivorikkaan Simbergin omana mieliteoksena, jonka tematiikka enkeliyden merkityksineen kehittyi lähes vuosikymmenen kohti täydellisempää, mielekästä lopputulemaa. Tässä fokus on kehityksen alkulähteillä elämäkerrallisesti Simbergin merkittävissä, käänteentekevissä vuosissa 1895 ja 1897 Ruoveden aikakaudella näin psykobiografisin ääriviivoin hahmottaen. Temaattisesti sanoen fokus on tämän ajan varhaistuotannon enkelitematiikan käännepisteistä soljuen itse Haavoittuneen enkelin detaljisessa teosanalyysissa enkeliyden johdattamana niin taidehistorian, psykologian kuin teologiankin kohtaamispisteessä. Tämä on alustus oppia tuntemaan Simbergin luoma enkeliys kokonaisvaltaisemmin. Kiteyttävästi kysyen, miten Simbergin omaleimainen Haavoittunut enkeli on kehittynyt saaden ensimmäisiä jälkiään, tematiikkansa esiäitejä, jo vuosilta 1895 ja 1897 varhaistaiteilijuudessa Ruovedellä? Mihin jäljittyy detaljeja myöten merkityksineen tämän pitkään kehittyneen Simbergin mielimaalauksen omaleimainen mysteerinen enkeliys – yhdessä poikien kanssa matkaa tekevä siipeensä saanut näyttävä ilmestys? Arkistolähtöisesti korostuu teosten rinnalle mittavasti jäljelle jääneiden alkuperäislähteiden, Simbergin ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdon, muistiinpanojen, lukuisten luonnosten ja valokuvien kirjo Kansallisgallerian kokoelmista yksityisarkistoihin avaten ensisijaisesti Haavoittuneen enkelin tekijän elämää ja mentaliteettia. Punon kokonaisuutta aiemmasta Simberg-tutkimuksesta laajempaan taidehistorialliseen kehykseen etenkin varhaisrenessanssin enkeliyden merkkiteoksiin Leonardo da Vincilta Francesco Botticiniin teoretisoiden teologian rinnastuvia enkelimerkityksiä. Keskeisesti Suomen kaksi tunnetuimpaa enkeliä, toistensa aikalaiset, kohtaavat ensi kertaa. Immi Hellénin Enkeli taluttaa (”Maan korwessa kulkewi – –”) alun perin kristillisenä runona vuodelta 1884 ja suosittuna hymninä jo vuonna 1901 näyttää alkuperäiskuvalöytöineen omaleimaista tietä Simbergin kummalle enkelille nimenomaan Simbergin aikalaisena. Simbergin enkelin vahvimmat jäljet johtavat näin oikukkaasti, mutta moni-ilmeisesti suojelusenkeliyden apokryfisille alkujuurille sekä arkkienkeliyteen Rafaelin, Gabrielin, Mikaelin ja Luciferin jäljille. Näin Haavoittunut enkeli ilmestyy Simbergin pitkäaikaisen, sisukkaan toivontäyteisen työn tuloksena: omaleimaisesti ympäröivästä elämästä, kulttuuriperinnön jäljistä mielikuvituksen kautta yllätyksellisin kääntein se johdattuu harmoniseksi, yliluonnollisen ja luonnollisen atmosfäärissä väreileväksi, taiteelliseksi kiteymäksi. Simbergin mystifioitu haavoittunut enkeli-ilmestys osoittautuu paradoksisesti vahvaksi, moninaiseksi enkeliydeltään, jonka kautta tämä kansainvälisestikin kiehtova, mutta samaten Simbergille niin henkilökohtainen teos kiteytyy monitulkintaisuuden suovaksi symboliksi elämänmatkasta toivon siivittämänä yhä eteenpäin.

Helsingissä Kluuvin kaupunginosassa, Eduskuntataloa vastapäätä Mannerheimintien itäpuolella, keskustakirjasto Oodin edessä sijaitsee Kansalaistoriksi nimetty aukio. Oodin lisäksi aukiota reunustavat etelässä Sanomatalo ja Kiasma ja luoteessa Musiikkitalo. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kansalaistori on muuttunut epämääräisestä rakennustyömaiden keskellä olevasta kentästä kivetyksi ja selvärajaiseksi aukioksi. Ennen kuin vuonna 2004 lainvoiman saanut Töölönlahden asemakaava nimesi aukion Kansalaistoriksi, on torin paikalle ja sen ympäristöön ehditty tehdä lukuisia suunnitelmia 1900-luvun kuluessa. Tutkielmassani tarkastelen suunnitelmien kautta, millaista julkista kaupunkitilaa Töölönlahden eteläpuolelle on suunniteltu. Taustaksi analyysilleni käyn läpi pääpiirteittäin, miten Töölönlahden ympäristö ennen 1900-lukua rakentui. Suunnitelmissa kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia aukioratkaisuja niissä esitetään ja miten rakennetumpi alue niissä liittyy Töölönlahtea ympäröivään puistoon. Lopuksi tarkastelen toteutunutta Kansalaistoria vertaamalla sitä suunnitelmiin. Tärkeimpänä aineistonani ovat alueelle tehtyjen suunnitelmien kuvalliset esitykset: asemakaavapiirustukset, havainnekuvat, liikennekaaviot ja leikkaukset. Lisäksi käytän analyysissäni suunnitelmien selostuksia ja suunnitelmia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Alueen suunnittelun etenemistä ja alueen rakentumista käyn läpi kirjallisuuden ja arkistomateriaalin avulla. Toteutetun Kansalaistorin lisäksi aineistonani nykytilanteen tarkastelussa ovat suunnitelmat, joiden perusteella tori on toteutettu: voimassaoleva Töölönlahden asemakaava ja Töölönlahden eteläosan puistosuunnitelma. Torisuunnitelmia Töölönlahdelle on tehty siitä lähtien kun Eduskuntatalon sijoittamisesta nykyisen Mannerheimintien reunaan päätettiin 1920-luvulla. Muodoiltaan torit ovat vaihdelleet ja myös niiden tapa liittyä ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja puistoihin on vaihdellut. Tavara-aseman siirto Pasilaan 1980-luvun lopussa vapautti alueen rakentamiseen. 2000-luvun kuluessa Kansalaistori on muotoutunut rajoiltaan epäselvästä keskusaukiosta keskustakirjasto Oodin edusaukioksi.