Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "Twelve Tribes"

Sort by: Order: Results:

  • Rikama, Anna (2019)
    Tutkielma tarkastelee lopun aikojen odotusta Twelve Tribes -yhteisössä, joka on alun perin Tennesseessä, Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntynyt ja juutalaiskristillisestä perinteestä kumpuava uususkonnollinen liike. Nykyisin liikkeessä arvioidaan olevan muutamia tuhansia jäseniä ympäri maailman. Twelve Tribesin jäsenet pyrkivät elämään kuten alkukirkon perustajat Uuden testamentin Apostolien teoissa, ja arjessaan he toteuttavat näitä Raamatusta omaksuttuja malleja jakamalla kaiken keskenään, asuen ja eläen tiiviisti yhdessä. Twelve Tribes -liikkeen perimmäisenä tarkoituksena on palauttaa Vanhan testamentin mukaiset Israelin kaksitoista heimoa eri paikkoihin ympäri maailmaa, ja valmistautua Messiaan paluuta varten. Tätä uskomusta Messiaan paluusta ja sen myötä alkavasta tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta kutsutaan millennialismiksi. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää millennialismin luonnetta uususkonnollisessa liikkeessä ja pohtia sen näyttäytymisen keinoja jäsenten jokapäiväisessä elämässä. Työ ottaa kantaa temporaalisuuden diskurssiin, sekä apokalyptisten liikkeiden elämänkaareen, joka on yleensä millennialistisissa yhteisöissä lyhytkestoinen. Tutkielma osallistuu millennialismin tutkimukseen ja uskontoantropologiseen keskusteluun uusista uskonnollisista liikkeistä laajemmin. Tutkimus perustuu etnografiselle kenttätyölle, joka on toteutettu Twelve Tribes -yhteisössä Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa keväällä 2018. Kenttätyö kesti 2,5 kuukautta maaliskuusta toukokuulle. Aineisto koostuu kattavasta osallistuvasta havainnoinnista yhteisössä, haastatteluaineistosta ja yhteisön omasta painetusta materiaalista. Aineistoa analysoidaan uskontoantropologisten teorioiden, uskonnontutkimuksen sekä vertailevien etnografisten esimerkkien valossa. Twelve Tribes -yhteisö pyrkii toiminnassaan demonstroimaan tulevan rauhan ja rakkauden valtakunnan olemuksen. Messiaan odotetaan palaavan, kun yhteisö on onnistunut tässä tavoitteessaan. Jäseniltä vaaditaan jatkuvaa itsereflektiota korkeamman moraalisen tilan saavuttamiseksi, ja heidän odotetaan kasvattavan seuraava pyhänä ja puhtaana pidetty sukupolvi. Tuleva millenniaalinen aika on riippuvainen jäsenten toimijuudesta eli heidän kyvystään ja mahdollisuuksistaan elää oppien mukaista parempaa elämää. Twelve Tribes -yhteisön aikakäsitys on jaksotettu. Kuluvan ajanjakson tärkeimpänä tehtävänä pidetään pahuuden voittamista, jotta rauhan aika voi alkaa. Vastuu uuden ajan alkamisesta on yhteisöllä, mutta tavoite mielletään mahdottomaksi saavuttaa ilman korkeamman tahon apua. Yhteisö on toiminnassaan siis sekä aktiivinen että passiivinen. Millennialististen liikkeiden tutkimuksen valossa Twelve Tribesin voidaan nähdä sijoittuvan tälle kentälle piirteidensä puolesta hyvin. Tutkielman johtopäätöksenä on, että yhteisö on toimivasti onnistunut yhdistämään millennialismin osaksi arkeaan. Doktriinillisella tasolla odotus lopusta on vahvasti läsnä päivittäin, ja käytännöllisellä ja henkilökohtaisella tasolla se ilmenee jatkuvana pyrkimyksenä kehittää itseään ja omaa toimintaansa Messiaan kaltaiseksi. Jäsenten toimijuus lopun aikojen alkuun saattamisessa koetaan merkitykselliseksi. Twelve Tribesin pitkäikäisyyttä selittävät yhteisön dynaaminen luonne sekä keinot, joilla lopun aikojen odottaminen normalisoidaan osaksi yhteisölle tyypillistä arkea.