Browsing by Subject "asuntopolitiikka"

Megatrendit muuttavat asumistarpeita, jolloin kaupunkien asukkaiden vaatimukset ja toiveet muuttuvat. Samalla yritykset pyrkivät vastaamaan tähän muuttuneeseen kysyntään. Vastaavasti yhteiskunnallisilla toimijoilla, kuten valtiolla ja kunnilla on muuttuvat asuntopoliittiset tavoitteensa, joilla pyritään vastaamaan megatrendien tuomaan muutokseen. Helsingin kaupungilla on tavoite kehittää kerrostaloasumista houkuttelevammaksi. Uusien asumisratkaisujen kehittelyssä nähtiin kaupungilla hyödylliseksi myös kokeiluja koordinoiva ohjelma, joka kartoittaisi yhteistyökumppaneita ja alati muuttuvia asumisen tarpeita. Ratkaisuna luotiin Kehittyvä kerrostalo -ohjelma. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää Kehittyvä kerrostalo -ohjelman taustalla olleet asuntopoliittiset tavoitteet ja ohjelman hankkeisiin vaikuttaneet yhteiskunnalliset muutokset. Neljä megatrendiä, jotka selkeimmin esiintyvät Kehittyvä kerrostalo -ohjelman hankkeiden tavoitteissa ovat: asuntokuntien muutos, kulutuskulttuurin muutos, ilmastonmuutos ja ympäristökysymykset sekä teknologioiden ja prosessien muutos. Kehittyvä kerrostalo -ohjelman hankkeet olivat kehitysteemoiltaan hyvin monipuolisia vastaten lukuisiin tutkimuskirjallisuudessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa olleisiin ilmiöihin ja megatrendeihin. Hankkeissa itsessään oli myös samaan aikaan useita erilaisia kehitysteemoja. Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman merkitys osana asuntopoliittisia interventioita on yhdistää eri sidosryhmät samaan ohjelmaan. Vaikka tavoitteet olivat eri toimijoilla erilaiset, on mahdollista kannustaa rankentajia ja muita yrityksiä innovaatioihin. Käytännössä pelkällä säätelyllä ei pystytä takaamaan innovaatioiden toteutumista, sillä säädöksien kaltainen ohjaus määrittää lähinnä rakentamisen minimitason. Kehittyvä kerrostalo -ohjelman kaltainen interventio helpottaa innovaatioiden syntyä sekä mahdollistaa kunnianhimoisemmat asumiskonseptit. Vaikka tässä tutkimuksessa käsiteltiin sitä, kuinka lakien ja säädösten avulla voidaan ohjata rakentamista toivottuun suuntaan sekä sitä, milloin nämä muutokset ovat tapahtuneet, näiden muutosten vaikutus itse Kehittyvä kerrostalo -ohjelman hankkeisiin on yhä selvittämättä.

Tässä tutkimuksessa on tarkoitus etsiä vastausta kahteen kysymykseen. Miksi Helsingin asuntokanta on näin pienasuntovaltainen? Ovatko viimeisen 15 vuoden aikana harjoitetut sääntelykeinot mahdollistaneet kohtuuhintaisen perheasumisen Helsingissä? Ensimmäiseen kysymykseen kytkeytyy Pierre Bourdieun (2005) teoksessa The Social Construction of the Economy esittämä teoria siitä, että asuntomarkkinat olisivat julkisen sektorin konstruoimat. Tämä Bourdieun Pariisia koskevaa teoria luo teoreettisen viitekehyksen tutkia Helsingin asuntokannan muovautumista, ja julkisen sektorin roolia tässä prosessissa. Jälkimmäinen kysymys kulminoituu keski- ja hyvätuloisten lapsiperheiden poismuuttoon Helsingistä. Muuttoliikkeen seurauksena kaupungin verotulokertymä on laskenut ja Helsingistä uhkaa tulla sinkkujen kaupunki. Tutkimuksessa olen käyttänyt kvanti- ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Empiirisen aineiston muodostavat kirjalliset lähteet, tekemäni asiantuntijahaastattelut ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta käyttööni saamat tilastolliset aineistot. Monipuolisen empiirisen aineiston pohjalta olen pyrkinyt luomaan holistisen mallin Helsingin asuntokannan muovautumisprosessista, ja prosessin taustalla vaikuttaneista ilmiöistä. Tämän aineiston perusteella ahtaan asuntokannan syntymiseen Helsingissä ovat vaikuttaneet historialliset taustatekijät, sääntelymekanismit, rakennusmarkkinoiden erityispiirteet sekä asuntorahoitusmarkkinoiden sääntely. Julkisen sektorin rooli tässä asuntokannan muovautumisprosesissa on ollut kiistaton. Suuren maanomistuksen ja kaavoitusmonopolin luoman ohjailukoneiston päälle julkinen sektori on luonut sääntelykehikon, jonka avulla se on voinut Bourdieun (2005) teorian mukaisesti, konstruoida ja hallita kaupungin asuntomarkkinoita. Kaupungin asuntopolitiikassa kohtuuhintaisen perheasumisen edellytyksiä on pyritty turvaamaan, vaikka suurin asuntokysyntä kohdistuukin pieniin asuntoihin. Viimeaikainen asuntuotannon kehitys ei kuitenkaan ole juuri nostanut asuntojen keskikokoa kaupungissa, asuntojen keskipinta-alojen ja tuotantomäärien jäädessä alhaisiksi. Vastauksena keski- ja hyvätuloisten perheiden poismuutton kaupunki on tarjonnut Hitas-asuntoja, joissa mahdollistuu kohtuuhintainen perheasuminen. Asuntojen tuotantotahti Helsingissä on kuitenkin niin verkkainen, että ilman suuria rakenteellisia muutoksia on vaikea nähdä, että Helsingissä olisi tulevaisuudessakaan tarjolla riittävästi kohtuuhintaisia perheasuntoja.