Browsing by Subject "asutuspolitiikka"

Vuoden 1945 maanhankintalailla perustettiin Suomeen noin 90 000 uutta tilaa tai tonttia, asuttamiseen käytettiin noin 2,5 miljoonaa hehtaaria maata. Sen tarkoituksena oli saada työtä ja asuntoja siirtoväelle sekä rintamamiehille. Maanhankintalain nojalla maatalous pientilavaltaistui ja sitä siirtyi heikkotuottoisimmille alueille, kuten Pohjois- ja Itä-Suomeen. Siirtoväestä valtaosa asutettiin Etelä-Suomeen, koska se vastasi siirtoväen entisen kotiseudun olosuhteita. Tutkielmassa verrataan Hämeen läänin maatalouden tunnusluvuissa vuosina 1945–1950 tapahtuneita muutoksia Uudenmaan, Vaasan, Mikkelin sekä Turun ja Porin lääneihin. Maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää vuoden 1945 maanhankintalain vaikutuksia tuon ajan Hämeen läänin maatalouteen ja alueen maanluovuttajiin, näiden viljelyn jatkuvuuteen ja tilojen tuottavuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuuden ja asiantuntijan haastattelun tuella Hämeen läänissä vuosien 1941 ja 1950 välillä maatalouden tunnusluvuissa tapahtuneita muutoksia, kuten teknologian määrää, tuotannon ja tilojen rakennetta. Tutkielmassa on tarkastelussa maanluovuttajia silloisen Hämeen läänin alueelta. Henkilökohtaisten haastattelujen ja arkistopohjaisen tiedon perusteella on pyritty selvittämään, miten maanluovutukset vaikuttivat viljelmien toimintaan ja tulevaisuuteen. Verrokkilääneistä viljelmien keskikoko laski eniten Hämeen läänissä maanhankintalain vaikutuksesta. Verrokkilääneistä Hämeen lääniin perustettiin eniten maanhankintalain mukaisia tiloja, josta on seurannut tilojen keskikoon huomattava lasku. Teknologinen kehitys on seurannut paljolti läänin viljelmien keskikokoa. Lypsykoneita on ollut sitä enemmän yhtä lehmää kohden, mitä korkeampi on läänin tilojen keskikoko. Vuoden 1941 perusteella traktoreidenkin yleisyys on perustunut läänin viljelmien keskikokoon. Sato- ja tuotostasot ovat nousseet tilakoon noustessa. Suuremmat tilat ovat pystyneet hyödyntämään paremmin tuotantopanoksia. Hämeessä myös navetoiden yksikkökoot laskivat ja maidontuotantoa siirtyi asutustiloille. Maanhankintalailla sovellettu ”kielipykälä” johti osittain siihen, että Hämeeseen muodostui asutustoimintaa enemmän kuin esimerkiksi Uudenmaan sekä Turun ja Porin lääniin. Kielipykälä rajoitti suomenkielisen väestön asuttamista ruotsinkielisille alueille. Maanhankintalain toimeenpanoon lunastettiin yksityisomisteista maata progressiivisen asteikon mukaan. Mitä suurempi tila oli, sitä enemmän sen piti asutuskäyttöön maata luovuttaa. Hämeen läänin maanluovuttajat joutuivat eriarvoiseen asemaan kielipykälän vuoksi. Monilla ruotsinkielisillä alueilla suuret tilat jäivät luovutusten ulkopuolelle, mutta Hämeen läänissä ei ruotsinkielisiä alueita ollut. Maanluovutuksista seurasi usein suoraan taloudellisia menetyksiä, kuten tuotannon ja tuottavuuden alentumista. Joissain tapauksissa tuotannon loppumista. Lisäksi osalle maanluovuttajista lunastetut alueet korvattiin valtion velkasitoumuksilla, joiden arvon inflaatio söi 10-vuodessa vain murto-osaan niiden todellisesta arvosta. Tämä oli lisäämään keskustelua valtion ”agraariryöstöstä”. Velkasitoumuksien arvon alenemisen riskit ovat maanhankintalakia valmistellessa tiedetty, koska aihe on ollut tuolloin poliittisessa keskustelussa. Suurempien maanluovuttajien kohdalla vaikutukset voivat olla edelleen nähtävissä, jos peltoala ei ole tänäkään päivänä noussut maanhankintalakia edeltävälle tasolle. Tällaisten tilojen kohdalla maanluovutukset johtivat elämäntavan muutokseen ja suuriin taloudellisiin menetyksiin. Valtaosa yksityisistä luovuttajista kuului 25–50 peltohehtaarin kokoluokkaan. Maanluovutusten aiheuttamat rakenteelliset vaikutukset ovat nähtävillä tämän kokoluokan tilojen kautta, vaikka yksittäisiä tapauksia tarkastellessa ovat vaikutukset olleet suurimmat yli 50 peltohehtaarin viljelmillä. Maanhankintalaki on vaikuttanut toimeenpanevasti moneen muutokseen, kuten 1950-luvulla ilmenneeseen maataloustuotteiden ylituotantoon, joka johti tuotannon tarkempaan sääntelyyn. Lain toimeenpanon myötä myös maataloutta siirtyi aiempaa enemmän Pohjois- ja Itä-Suomeen. Tilojen keskikoko laski ja maataloudesta tuli osa aluepolitiikkaa. Rakenteellisesti vaikutukset ovat edelleen nähtävillä, mutta yksittäisten tilojen kohdalla on tunnistettavuus usein hautautunut lukuisten maanhankintalain jälkeen tulleiden lakien, kiintiöiden, mietintöjen ja sopimusten taakse.