Browsing by Subject "compassio"

Tutkimuksessa tarkastellaan kärsimysmystiikkaa sellaisena kuinka se esiintyy saksalaisella Dorothee Söllellä (1929-2003) sekä niillä keskiajan mystikoilla, joihin hän kärsimysmystiikan yhteydessä viittaa. Näitä mystikoita ovat: Mechthild Magdeburgilainen, Mestari Eckhart, Johannes Tauler, Heinrich Suso ja Ristin Johannes. Lisäksi on tarkasteltu eräiden mystikkojen taipumusta runnella itseään. Tavoitteena on ollut tarkastella, miten kärsimys näyttäytyy ihmisen ja Jumalan ja ihmisen ja maailman suhteissa kärsimysmystiikan valossa, sekä miten Söllen ja keskiajan mystikkojen käsitykset näissä kysymyksissä eroavat toisistaan ja mikä niitä yhdistää. Söllen kärsimysmystiikkaa tarkasteltaessa kysymyksenä on ollut, onko se antiteodikistista. Aihetta on lähestytty määrittelemällä, mitä kristillinen mystiikka on sekä miten Sölle sen määrittelee. Kärsimysmystiikan merkittävän nousun taustaa 1200- ja 1300-luvuilla kartoitettiin sekä teologis-kirkollisista että kulttuuri- ja sosiohistoriallisista lähtökohdista käsin. McGinnin mystiikan teologian teokset ovat olleet sekundaarilähteinä keskiajan mystikoiden kärsimysmystiikan kuvauksiin, paitsi Eckhartilta on käytetty myös alkuperäislähteitä. Söllen kärsimysmystiikan osalta tärkeimpinä lähteinä ovat olleet kirjat Das Leiden (1973) ja Mystik und Widerstand (1997). Kärsimysmystiikan sekä askeettisten käytäntöjen kukoistamisen taustalla erityisesti 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla olivat teologis-kirkolliselta puolelta katumuksen sakramentin ja kiirastuliopin nousu sekä Tuomas Akvinolaisen tekemä ajallisen ja iankaikkisen rangaistuksen jaottelu ja yhdistäminen kiirastulioppiin legitimaationa ja motivaationa Kristuksen seuraamiselle (imitatio Christi ), joka toteutui usein imitatio passioniksena, kärsimyksen jäljittelynä. 1300-luvun alkupuolella Keski-Euroopan katovuodet aiheuttivat nälänhädän ja vuosisadan puolivälissä kärsittiin mustasta srumasta, joilla lienee ollut osuutensa kärsimysmystiikan viljelyyn. Tutkimukseen valitut keskiajan mystikot kuvaavat kärsimystä rikkain kielikuvin: vaipumisena, resignoitumisena helvettiin, vieraantumisena, ahdistuksena (Getrenge) ja pimeänä yönä ja käyvät keskusteluja Frau Pein:in kanssa. Kärsimykseen liittyy mystikoilla usein kuvausta tyhjäksi tulemisesta. Oma kärsimys liitettiin Kristuksen kärsimysten yhteyteen. Kuvauksissa on paradoksaalista ilmaisua: vieraantuminen onkin toisilla union intiimein muoto, ja jubilaciossa voi olla edelleen mukana Getrenge, ja siellä samoin kuin kontemplaatiossa on eksyksissä oloa. Keskiajan mystikoiden kärsimyksen voi sijoittaa via mysticalla, mystiikan tiellä purgatio-vaiheen alle. Dorothee Söllen vaihtoehtoisen mysiikan tien toisena vaiheena on luopuminen (loslassen), joka on myös ”pimeä yö.” Sölle tulkitsee ja siteeraa keskiajan mystikoita, erityisesti Eckhartia, korostaen käsitystä: Jumala on kärsivänä kärsivien rinnalla. Luopumisen asemalla Söllella voi tulkita tapahtuvan myös uniota, mutta matka jatkuu parantamisen/vastarinnan asemalle (heilen/widerstand), mikä merkitsee suuntaamista kohti maailmaa: compassioon, eli myötäkärsimiseen ja solidaarisuuteen maailman kärsiviä kohtaan, sekä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolustamiseen. Sölle paheksuu teodikeaa useissa kohdin tekstejään, onnistuu puolustamaan rakastavaa Jumalaa, ja hänen voidaan esitetyn perusteella katsoa edustavan antiteodikealaisuutta.