Browsing by Subject "dialoginen sekvenssianalyysi"

Psykoterapia on vuorovaikutukseen perustuva psykososiaalinen hoitomuoto, jonka tutkimus voidaan päälinjoiltaan jakaa vaikuttavuus- ja prosessitutkimukseen. Tutkimuksen historiassa kokeellisen ja korrelatiivisen tutkimusparadigman rinnalle on rakentunut kehitysparadigma, joka hahmottaa psykoterapeuttisen muutoksen kehitystapahtumana. Helsingin Psykoterapiatutkimus taas on suurin Suomessa toteutettu psykoterapian vaikuttavuustutkimus. Tutkimuksessa yhtenä potilasarvioinnin osa-alueena olivat puolistrukturoidut, diagnostiset arviointihaastattelut ennen psykoterapiaa sekä terapian jälkeen toteutuneissa seurantapisteissä. Osana potilasarvioinnin lomakkeistoa käytettiin Target Complaints –kohdeongelmakyselyä, jossa potilaat määrittelivät kolme keskeisintä psykoterapiaan hakeutumisen syytä. Yksilölliset kohdeongelmat luokiteltiin ja muodostettiin edelleen kaksi yhdistelmämuuttujaa, Oireryhmä- sekä Persoonallisuus- ja toimintakykyongelmat -muuttuja. Tämän systemaattisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli analysoida potilaan ilmaisuissa välittyvää muutosta ennen lyhytpsykoterapiainterventiota ja sen jälkeen. Lisäksi havaittua muutosta tarkasteltiin suhteessa Persoonallisuus- ja toimintakykyongelmat –yhdistelmämuuttujan määrällisiin tuloksiin. Aiemman tutkimuksen perusteella kyky itsereflektioon on osa psykologista kyvykkyyttä. Lisäksi on havaittu, etteivät psykologiselta kyvykkyydeltään heikommat potilaat hyötyneet merkitsevästi lyhytpsykoterapiasta. Näihin tuloksiin perustuvana taustaoletuksena tutkimuksessa oli, että potilaan raportoinnin keskittyessä oireryhmämuuttujan sisältöihin kyky ongelmien reflektioon saattaa psykoterapian alkutilanteessa olla heikompi. Tämä saattaa edelleen erityisesti lyhytpsykoterapiassa näyttäytyä heikompina muutoksina. Vastaavasti raportoinnin keskittyminen persoonallisuus –ja toimintakykyongelmiin saattaa ennakoida merkitsevämpää hyötymistä lyhytterapiasta. Tutkimuksen aineisto muodostui kahden Helsingin Psykoterapiatutkimukseen osallistuneen potilaan haastatteluaineistosta. Aineistoa tarkasteltiin ennen psykoterapiaa toteutuneista haastatteluista sekä kahdesta seurantapisteestä terapian jälkeen. Aineistoa rajattiin niin, että toinen potilaista oli kuvannut useita Persoonallisuus- ja toimintakykymuuttujan mukaisia ongelmia, toinen ei lainkaan. Lisäksi aineistoa rajattiin molempien potilaiden osalta psykodynaamiseen lyhytpsykoterapiaan sekä terapian toteutumiseen suunnitellulla seitsemän kuukauden ajanjaksolla. Aineistoa analysoitiin dialogisen sekvenssianalyysin (DSA) menetelmällä. DSA on teoriaperustainen, mikroanalyyttinen menetelmä ilmaisun tutkimiseen. Analyysi toteutui datasessioryhmässä haastattelunauhoitteiden ja litterointien avulla. Työskentelyssä muodostettiin tapausformulaatio alkuarviohaastatteluissa näyttäytyvästä ongelmallisesta kokemuksesta, jota vasten seurantapistehaastatteluiden ilmaisua tarkasteltiin. Havaittua muutosta tarkasteltiin edelleen suhteessa potilaan raportoimien persoonallisuus- ja toimintakykyongelmien määrään. Analyysin tuloksena oli, että useita persoonallisuus –ja toimintakykyongelmia ennen terapiaa raportoineen potilaan kokemuksessa näyttäytyi kehityksellinen muutos. Toisen, kyseisiä ongelmia raportoimattoman potilaan kohdalla muutoksia ongelmallisen kokemuksen suhteen ei juurikaan tapahtunut. Toteutunut laadullinen analyysi tukee näiltä osin kohdeongelmista laadittua luokittelua sekä oletusta oireryhmämuuttujaan painottuvan raportoinnin ja heikomman lyhytterapiasta hyötymisen yhteydestä. Lisäksi analyysin tulos tukee kehitysparadigman näkökulmaa psykoterapeuttisen muutoksen kehityksellisestä luonteesta, sekä useimpien psykoterapiasuuntausten jakamaa hahmotusta jonka mukaan onnistuneen psykoterapian myötä myös potilaan itsehavainto kehittyy.