Browsing by Subject "digitaalinen julkisuus"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmiön rakentumista digitaalisessa julkisuudessa. Tapaustutkimuksen kohteena on lokakuussa 2017 leimahtanut Me Too -kampanja, joka levisi nopeasti ympäri maailmaa tehden seksuaalista häirintää näkyväksi ja muuttaen häirintää koskevia käsityksiä ja puhetapaa. Tavoitteena on saada tuoreesta ja toistaiseksi vähän tutkitusta ilmiöstä mahdollisimman kattava kokonaiskuva: mitkä tekijät ja tahot vaikuttivat kampanjan leviämiseen, mistä kampanjan yhteydessä puhuttiin ja miten kampanjaa koskevia sisältöjä kierrätettiin. Aineisto koostuu Twitter- ja verkkomedia-osumista, jotka on rajattu maantieteellisesti Suomeen, ja ajallisesti kampanjan käynnistymistä seuranneeseen kolmeen päivään. Tutkimuksessa yhdistyvät määrällinen ja laadullinen sisällön erittely. Jottei analyysi jäisi pintapuoliseksi kuvailuksi, saa aineistolähtöinen tutkimus tukea isomman kuvan hahmottamiseksi teoriasidonnaisesta analyysistä, erityisesti Malcolm Gladwellin leimahdusteoriasta sekä Pekka Aulan ja Leif Åbergin leimahtavien julkisuuksien teoriasta. Teoriasidonnaisella analyysilla voitiin todeta, että Me Too -kampanja täytti leimahdusteorian säännönmukaisuudet: oikeanlaisen asiayhteyden ja viestinviejän sekä tarttuvan viestin. Kampanja myös noudatti leimahtavien julkisuuksien elinkaarta yksilötason leimahduksesta alkujoukon syntyyn ja sen esiin nostamista teemoista laajempaan julkisuuteen. Aineistolähtöisellä sisällön erittelyllä pystyttiin tarkentamaan, että Twitterissä kampanja aktivoi jo valmiiksi aktiivisia yksityishenkilöitä ja erityisesti naisia. Teemoissa esiin nousi erityisesti omien kokemuksien ja tiedon jakaminen. Vain harva poliitikko tai muu vaikutusvaltainen toimija otti aiheeseen kantaa. Heidän viestinsä kuitenkin levisivät parhaiten ja onnistuivat rikkomaan uutiskynnyksen. Mediatoimijoilla oli näkyvä rooli ilmiön leviämiseen sekä verkkomedioiden että Twitterin välityksellä. Ne keskittyivät uutisoimaan tunnettujen henkilöiden häirintäkokemuksista. Sisältöjen kierrätys näkyi vahvasti sekä Twitterissä että verkkomedioissa. Tuloksista voidaan todeta, että Twitter-viestintää käytiin pääasiassa tavallisten kansalaisten toimesta, mutta vain kohtalaisen pienen, jo valmiiksi aktiivisen joukon sisällä. Perinteisillä medioilla ja tunnetuilla henkilöillä voisi nähdä olleen tavallisiin käyttäjiin verrattuna huomattavaa määrittelyvaltaa digitaalisessa julkisuudessa. Sisältöjen kierrätys näytti kuitenkin käyvän enemmän vastajulkisuudesta valtajulkisuuteen, kun suurin osa uutisista sai alkunsa samoista sosiaalisen median julkaisuista. Samalla tarjonta yhdenmukaistui ja huomiotta jäivät Twitterissä korostuneet tavallisten naisten kertomukset sekä avunsaannin näkökulma. Siinä missä valtamedia keskittyi raflaavasti otsikoituihin julkisuuden henkilöiden paljastuksiin, Twitter toimi tavallisten ihmisten itseilmaisun ja tiedon jaon kanavana. Keskustelu kampanjan ympärillä jatkuu edelleen. Sitä ylläpitävät toistuvat uudelleenleimahdukset, joita mediat pääasiassa tuottavat.