Browsing by Subject "fatalismi"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2016)Tutkielmassani tavoitteena on analysoida, millainen on Jumalan ja ajan välinen suhde; onko Jumala ajassa vai ajan ulkopuolella, vai voiko Jumala olla samanaikaisesti sekä ajassa että ajattomuudessa. Tarkastelemiani Jumalan ja ajan väliseen suhteeseen vaikuttavia asioita ovat ajan rakenne, fysikaalisen todellisuuden luonne fysiikan teorioiden valossa sekä Jumalan ennalta tietämisen ja ihmisen vapaan tahdon suhde. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa tarkastelemani tutkimuskysymykset ovat: Mikä on Jumalan ja ajan välinen suhde?; Mikä on Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon välinen suhde?; Millainen on ajan perimmäinen rakenne? Lähestyn aihetta käyttämällä lähteenäni yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin William Lane Craigin kirjallisuutta. Ensimmäisessä pääluvussa lähteenäni on Craigin teos God, Time and Eternity: The Coherence of Theism II (2001). Toisessa pääluvussa lähteenäni on Craigin teos Divine Foreknowledge and Human Freedom: The Coherence of Theism (1991). Kolmas pääluku perustuu kvanttifysiikan pohjalta esittämääni teoriaan, joten en käytä siinä teologista päälähdettä, vaan kolmannen pääluvun teologinen on pohja suurelta osin kahden ensimmäisen pääluvun perusteella esittämissäni johtopäätöksissä. Ensimmäisessä pääluvussa (luku 2) tarkastelen Jumalan ja ajan suhteeseen vaikuttavia teemoja. Niitä ovat Jumalan läsnäolo ja toiminta fysikaalisessa universumissa, ajan olemus suhteellisuusteorian valossa sekä fysikaalisen universumin luominen. Toisessa pääluvussa (luku 3) tarkastelen Craigin esittämää ratkaisua Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon ristiriitaan. Craigin ratkaisun lisäksi tarkastelen aihetta koskevista perinteisistä uskonnonfilosofisista ratkaisuista Boethiuksen esittämää ratkaisua sekä molinismia. Keskeinen kysymys Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen on, määrääkö Jumalan ennaltatietäminen tulevaisuuden, vai onko ennaltatietäminen seurausta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Kolmannessa pääluvussa (luku 4) esitän Jumalan ja ajan suhteeseen ratkaisun, joka pohjautuu kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin perustuvan haarautuvien tapahtumankulkujen malliin. Ratkaisu yhdistää Jumalan ajallisuuden ja ajattomuuden, ja pyrkii siten korjaamaan ensimmäisessä ja toisessa pääluvussa osoittamani ongelmat, jotka aiheutuvat siitä, että Jumala on pelkästään ajaton tai ajallinen. Lopuksi syvennän analyysia tarkastelemalla ajan luonnetta multiuniversumiteorioiden näkökulmasta. Johtopäätökseni on, että kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin vetoamalla voidaan osoittaa, että Jumala voi olla samanaikaisesti olemukseltaan ajaton ja aksidentaalisesti ajallinen. Tulevaisuus on olemassa kvanttipotentiaalisuuksina, mutta se ei ole vielä aktualisoitunut, ja siten ihmisten vapaan tahdon valintojakaan ei ole ennalta määrätty. Koska Jumala voi samanaikaisesti toimia fysikaalisen universumin nykyhetkessä, jossa tulevaisuus on vielä avoin, ja nähdä aktualisoituneen tulevaisuuden ajattomuudesta käsin, Jumalan samanaikainen ajattomuus ja ajallisuus eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
-
(2018)Tutkielmani käsittelee ranskalaisen valistusfilosofin Voltairen (1694–1778) vapauskäsitysten toiminnan ulottuvuuksia. Tutkin, miten toiminnan ajatus tulee esille Voltairen metafyysisiä ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevissä kirjoituksissa, jotka käsittelevät vapauden ongelmaa. Tutkimuskysymys perustuu seuraavaan ongelmanasetteluun: miten toiminnan ajatus tulee esille Voltairen vapautta käsittelevässä pohdinnassa sekä miten toiminnallisuuden periaate vaikuttaa vapauden ja sen toteutumisen käsittämiseen kosmisessa maailmanjärjestyksessä ja yhteiskunnassa. Painotan analyysissani kahta vapauden ilmenemisen ulottuvuutta: 1) metafyysinen ulottuvuus, joka pitää sisällään ensisijaisesti Voltairen epistemologisten kysymysten sävyttämän pohdinnan ihmisen vapauden toteutumisen mahdollisuuksista kosmisessa maailmanjärjestyksessä; ja 2) yhteiskunnallinen ulottuvuus, jossa korostuu vapauden merkitys yhteiskunnallisessa tilassa ja hyveellisessä toiminnassa. Valistuksen historiografiassa on kiinnitetty vähän huomiota siihen, että sillä aikaa, kun monet valistusfilosofit korostivat yhteiskunnallisen vapauden tärkeyttä, heidän metafyysisissä pohdinnoissaan vapauden kysymys olikin epävarmuuden, epäilyn ja arvostelun kohteena. Monien johtavimpien filosofien, kuten Voltairen, Diderot’n ja d’Holbachin näkemykset olivat itse asiassa ristiriidassa heidän korostamansa yhteiskunnallisen vapauden merkityksen kanssa. 1750-luvun Ranskassa yleistynyt fatalismin idea on tästä perusteellinen osoitus. Sen mukaan jokaisen ihmisen elämää määrittää ihmisestä erillään oleva suurempi voima – kohtalo, Jumala tai luonnonlait. Tämä tosiasia viittaa siihen, että valistus ei edustanut universaalista itsevarmaa järjen auktoriteettiin ja yhteiskunnalliseen emansipaatioon perustuvaa valistusfilosofien reformistista ”projektia”. Näkemykseni mukaan se edusti perimmältään ihmiseen, maailmankaikkeuteen, uskontoon ja yhteiskuntaan liittyvien epistemologisten perustojen uteliaan epävarmaa tunnistelemisen ja uudelleen tulkitsemisen prosessia. Tämä tarkoitti taas sitä, että valistusta sekä sen kokemus- ja arvomaailmaa työstivät ja kehittivät valistusfilosofien lisäksi myös monet muut menneisyyden toimijat ja kulttuuriset käytännöt. Valistus edusti kaikin puolin ihmisen kykyjen ja yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksien jatkuvaa tunnustelua. Vapauskäsitysten analyysini ajallinen rajaus sijoittuu kahteen ajanjaksoon: 1730-luvulle ja sittemmin 1760- ja 1770-luvulle. Tästä huolimatta kiinnitän huomiota myös 1750-luvulla Ranskassa yleistyneeseen fatalismin näkemykseen, jonka käsitteleminen on välttämätöntä Voltairen vapauskäsitysten ymmärtämiseksi. Koska Voltairen 1760-luvun vapausajattelussa näkyy selkeitä vapauden mahdollisuutta rajoittavia fatalismin piirteitä, 1750-luvun fatalismin diskurssin tarkasteleminen toimii kontekstuaalisena siltana Voltairen 1730- ja 1760–1770-lukujen vapauskäsitysten välillä. Voltaire säilyttää vapauden käsitystensä muuttumisen aikana toiminnan kyvyn merkityksen, mikä oletukseni mukaan edustaa Voltairelle vapauden toteutumisen viimeistä saareketta. Samaan aikaan 1760- ja 1770-luvulla Voltaire alleviivaa kirjoituksissaan, kirjeenvaihdossaan, muistikirjojensa muistiinpanoissa ja omistamiensa teosten marginaalimerkinnöissä toiminnan tärkeyden yhteiskunnassa. Päädynkin siihen lopputulokseen, että ihmisen kosmisen äärellisyyden tiedostaminen suo Voltairen mukaan yhteiskunnallisessa todellisuudessa mahdollisuuden työstää ihmistoiminnan käytännöllistä, todenmukaista ja maallista puolta. Hyveellisyys eli hyvien tekojen vastavuoroinen tekeminen muille ihmisille on ihmisten hallittavissa oleva toiminnanmuoto. Tutkimukseni lähtökohta on samanaikaisesti aate-, käsite- ja kulttuurihistoriallinen. Pyrin analysoimaan Voltairen vapauden käsittämisen diskursiivista ja semanttista moninaisuutta suhteessa muihin – fatalismin, välttämättömyyden ja tietämättömyyden kaltaisiin – käsitteisiin, minkä tarkoituksena on kuvastaa Voltairen tapaa rakentaa ja työstää ymmärrystään maailmanjärjestyksen olemuksesta. Tavoitteenani ei ole johtaa suoraviivaisia lainalaisuuksia kahden vapautta tarkastelevan ulottuvuuden välille. Pyrin sen sijaan tutkimaan, miten inhimillisen toiminnan näkökulmasta kyseiset tasot kohtaavat toisensa.
Now showing items 1-2 of 2