Browsing by Subject "fenomenologia"

Tutkielman aiheena on ahdistus, jota käsitellään Heideggerin ja Sartren filosofioiden näkökulmasta. Heideggeria ja Sartrea yhdistää ahdistuksen ratkaiseva rooli kummankin filosofisessa systeemissä. Tutkielma on Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsitysten yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaus, pyrkimyksenä on esitellä Heideggerin ja Sartren ajattelun pääkohdat niin, että konteksti, jossa ahdistus näyttäytyy, tulee oleellisesti näkyväksi, sekä käsitellä, miten ahdistus toimii molemmille avainkäsitteenä. Tutkielman johdantona on lyhyt kuvaus Kierkegaardin eksistenssifilosofiasta sekä yleisesti fenomenologiasta, nämä perustelevat niin historiallisesti kuin käsitteellisti kysymystä ahdistuksesta. Heideggerin ahdistuskäsityksen avaamiseksi esitellään Heideggerin fundamentaaliontologia ja sitä kautta Daseinin eksistentiaalinen analyysi. Daseinin ahdistus näyttää ei-minkään, mikä samalla Heideggerille paljastaa kysymyksen olemisesta ja tarkoittaa tietä fundamentaaliontolgiaan. Ahdistus avaa Daseinin maailmassa-olon, sen olemisen kohti kuolemaa ja on siten myös Daseinin varsinaisena olemisen lähde. Sartren käsitys ahdistuksesta kietoutuu vapauden ympärille, se liittyy oleellisesti Sartren eksistentiaaliseen ihmiskäsitykseen. Sartren ontologiassa tietoisuus on lähtökohtaisesti ei-mitään, täysin perustaton, jonka ahdistus paljastaa. Sartrelle ahdistus on osoitus ihmisenä olemisen sattumanvaraisuudesta ja perustattomuudesta maailmassa ilman Jumalaa. Ahdistus syntyy siitä, että ihminen joutuu keksimään arvot elämälleen ja on aina vaarassa epäonnistua. Tutkielman lopuksi tarkastellaan Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsityksiä niissä filosofisissa konteksteissa joissa ne ilmenevät. Yhteistä Heideggerin ja Sartren ajattelussa on ei-minkään oleellinen rooli, jonka ahdistus nimenomaan paljastaa. Ahdistuskäsitysten ero perustuu lähtökohtaisesti erilaiseen ajattelukontekstiin. Tutkielmassa kysymys ahdistuksesta muodostuu myös historiallisena. Sartre omaksuu oleellisia osia Heideggerin ajattelusta, myöhemmin heidän välillään käydään dialogia myös vastakkaiseen suuntaan. Heideggeria ja Sartrea yhdistää kiista eksistentialismista, jossa kyseessä on viime kädessä se miten ihmisen eksistenssi ymmärretään. Heideggerille kysymys olemisesta on ensisijainen suhteessa ihmisen olemassaoloon, puolestaan Sartren filosofian keskiössä on ihminen.

This study is an analysis of the dwelling of an old house and unfolding it's ontology. The interpretation is mainly built on observations as well as interviews with inhabitants. The study is a process of interpretation driven also by the impressions on the phenomena delivered by visual arts, literature and media as well as by the researcher's own interpretations and experiences. What is the ontology of the dwelling of an old house, is a question posed in this study. A phenomenological analysis is the basis of the research. The method chosen means that the analysis is built on the phenomena itself and its unfolding. The research is first and foremost interested in the experience associated with the dwelling of an old house rather than its appearance. The study possesses features of a case study, as its main research material is composed of three cases: two open group discussions and an open interview. The analysis is also influenced by observation and personal reflection. The study is transdisciplinary and conveys a natural discourse between interpretations rising from different sciences. In addition to home economics, the study of arts and aesthetics are central to this dialogue. The goal is to generate new viewpoints to home economics and to give stimulus to the other sciences involved in the dialogue. The study questions within the sciences. In this study the transdisciplinary approach strives at returning new kinds of interpretations on the phenomena of dwelling, which in turn advances and builds the theoretical foundation and vision of home economics as well as probes in to the future. The analysis of the dwelling of an old house is a process of interpretation, which crystallizes as an idea of the dwelling of an old house as a performance. The dwelling of an old house is an overall aesthetic experience that includes motion, unpredictability and interaction. The metaphor of a performance highlights the dynamism and uniqueness of the dwelling.

Tutkielmani aiheena on selvittää, miten intermentaalisen (tietoisuuksien välisen) ajattelun käsitteen avulla voi kuvata fiktion henkilöhahmojen ja ryhmien tietoisuuden kehittymistä ja sen systemaattista muokkaamista. Esimerkkinä käytän Kazuo Ishiguron romaania Never Let Me Go. Käytän hyväksi Alan Palmerin esittämää intermentaalisen ajattelun luokittelua, jonka pohjalta olen tutkinut romaanissa esiintyviä eritasoisia ryhmiä. Tutkin tapoja, joilla esimerkkiromaanin tarinamaailmassa vaikutetaan henkilöhahmojen tietoisuuden kehittymiseen kunkin tyyppisessä ryhmässä. Olen löytänyt kullakin tasolla fenomenologiseen filosofiaan tai kognitiiviseen narratologiaan perustuvia käsitteitä, joiden puitteissa käsittelen tietoisuuden muokkausta. Lyhytkestoisten intermentaalisten kohtaamisten tasolla tarkasteluni teoreettisina lähtökohtina ovat Maurice Merleau-Pontyn kosketuksen ja katseen merkitystä korostava filosofia sekä kognitiivisen narratologian enaktivismin käsite. Pysyvien ryhmien osalta käytän vastaavasti Julia Kristevan abjektion ja itseabjektion käsitteitä tietoisuuden kehittymisen tarkastelussa. Kiinteiden ryhmien tietoisuuden kehitystä tutkin Maurice Merleau-Pontyn vieraantuneen tietoisuuden käsitteen puitteissa. Varsinaisen ryhmämielen suhteen olen poikennut Alan Palmerin määrittelystä ja määritellyt sen hypoteettiseksi ryhmäksi, jonka kriteeri on todellinen tai tarinamaailmassa todellisena esitetty kyky yhtenäisten mielipiteiden muodostukseen ja yhtenäiseen toimintaan; ryhmämieli on fiktiossa esiintyvä konstruktio. Esimerkkiromaanin osalta tutkin ryhmämielen kykyä muodostaa yhtenäisiä mielipiteitä. Tutkin myös tarinamaailman yhteiskunnan ihmiskuvaa rationaalis-utilitaristisen ajattelun ja antiemotionaalisen filosofian termein. Tutkin kertojan tietoisuuden kehittymistä kertojan luotettavuuteen liittyvien narratologisten käsitteiden puitteissa. Kertojan luotettavuuden teema johdattaa myös tutkimaan tekstin vastaanoton kysymyksiä. Lähtökohtani tältä osin on tutkia, miten intermentaalisen ajattelun representaatio teoksessa vaikuttaa lukijan eläytymiseen ja tarinamaailman eettiseen vastaanottoon. Ryhmäajattelun viitekehyksessä fiktiivisen mielen ja lukijan mielen tarkastelu voidaan nähdä jossain määrin analogisina: tarinamaailmassa henkilöhahmojen tietoisuutta itsestään ja tehtävästään rajoitetaan ja muokataan systemaattisesti. Kerronnan tasolla lukijan mieleen vaikutetaan kirjallisin keinoin. Kertojan epäluotettavuus sekä kerronnan fiktiivinen yleisö ovat keinoja, joilla rajoitettu tiedonjakelu lukijalle tapahtuvat. Käytän myös vieraannuttamisen ja enaktivismin käsitteitä kuvaamassa tapoja, joilla fiktiossa voidaan vaikuttaa tekstin vastaanottoon. Tarinan tasolla henkinen ja emotionaalinen etäällä pitäminen sekä tarkoitushakuinen tiedonjakelu aiheuttavat henkilöhahmojen tietoisuuden rajoittumisen. Lukija on esimerkkiromaanin henkilöhahmoja kokeneempi ”lukemaan mieltä”, ja tiedon manipulatiivinen jakelu päinvastoin immersoi lukijan mukaan kerrontaan ja saa hänet pohtimaan tarinan eettistä sisältöä.

Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.

The purpose of this research is to deepen the understanding of the culture of the veil among Somali women in Finland. The research deals with ethnicity, identity, easing the immigrant's readjustment with the help of one's own culture, and the connection between the religion of Islam and the veil. The veil will be studied from both the historical and religious point of view. The research will also familiarize the reader with the dress code for women in the Koran. The empirical part of the research is carried out as a qualitative study with the help of content analysis, with emphasis in phenomenology. The aim of the phenomenological research method is to reach a person's experience world, and to search for common contents from individual experiences. The material for this study has been collected by interviewing ten Somali women. Some of the women wear veils, some do not. It can be said, on the ground of this research, that the decision about taking on the veil is made by the women themselves. The main cause for wearing the veil is to indicate religiousness. As other motives we can see a search for security, enhancing of solidarity, individual interpretation of the instructions of the religion, covering the ethnic dress while outside, protecting men from the beauty of women, and wearing the veil in the mosque or while praying. As a latent motive we can point out the resisting of Western culture. Not wearing the veil can be justified by the women's need for independence, the veil being unpractical, the want of modernity, the alternation of different ways of dressing, the adaptation of the new culture, abandoning one's own culture, and abandoning the external emphasizing of the religion. Also the veil is not part of the Somali culture; it is a habit adapted from elsewhere.

Tässä tutkielmassa esittelen enaktivistisessa mielenfilosofiassa esitettyjä itseyden malleja ja niiden filosofisia ongelmia. Itseyden ongelma ei enää ole nykyisen enaktivismin keskiössä, vaikka se oli varhaisen enaktivismin keskeinen teema. Tutkielmasta käy kuitenkin ilmi, että itseyden ongelma on enaktivismissa yhä vailla ratkaisua. Olen valinnut aineistooni sellaista enaktivistista kirjallisuutta, jossa on selkeä pyrkimys käsitellä itseyden filosofisia ongelmia tai muodostaa enaktivistinen itseys-malli. Aineistosta käy ilmi, että enaktivistien kannat itseyteen vaihtelevat melko paljon ja ettei enaktivismi muodosta yhtä yleisesti hyväksyttyä, koherenttia ja ristiriidatonta mallia itseydestä. Jotta aineistosta nousisi esiin toisiinsa vertailtavia itseys-kantoja, olen muotoillut tätä tutkielmaa varten seitsenosaisen kysymyssarjan, jota vasten tulkitsen aineistoa ja jonka mukaan tutkielmani jäsentyy: 1) tiedon intressi, 2) tiedon mahdollisuus ja tutkimuksen metodi, 3) itseyden ontologinen luonne, 4) itseyden ja fenomenaalisen kokemuksen erottamattomuus, 5) itseyden pysyvyys muutoksessa, 6) itseyden tasot ja erilaiset itseydet ja 7) itseyden solipsismi ja intersubjektiivisuus. Esittelen aineistoni näitä kysymyksiä vasten. Varhaiset enaktivistit pitävät arjessa ilmenevää fenomenaalista itseyttä illuusiona, jonka syntymekanismin he pyrkivät selittämään. Myöhemmät enaktivistit eivät sitoudu illusionaariseen kantaan, vaan he pyrkivät hahmottelemaan itseydelle uskottavan ontologisen statuksen: itseyden on oltava jotain todellista, mutta ei liian staattista, sillä muuten se ei säilyisi jatkuvan kehollisen ja mentaalisen muutoksen keskellä. Enaktivistit sitoutuvat empiirisiin tutkimusmenetelmiin, joihin he lukevat paitsi tieteellisen empirian (biologia ja neurotiede), myös kokemuksellisen empirian (fenomenologia ja buddhalainen mielentutkimus). He kritisoivat metafysiikkaa ja mielikuvituksellisia ajatuskokeita itseyden tutkimisen menetelminä. Enaktivistit pitävät lähtökohtaisesti itseyttä ja kokemusta erottamattomina: kaikki itseys on koettua ja kaikki kokemus ilmenee itseydelle. Tämä yleistys ei kuitenkaan päde kaikissa tapauksissa. Osa enaktivisteista katsoo, että minimaalinen itseys, kuten bakteerin itseys, ei voi olla koettua tai tietoista. Itseyden ja kokemuksen erottamattomuus kyseenalaistuu myös silloin, kun inhimillinen kokemus eräissä tilanteissa ilmenee vailla itseydeksi tunnistettavaa rakennetta. Itseyden pysyvyyden ja muutoksen ongelman enaktivistit selittävät materiaalisesta näkökulmasta organismin aineenvaihdunnallisena välttämättömyytenä. Mentaalisen muutoksen selittämisessä jotkut heistä tukeutuvat fenomenologiseen kokemusvirta-analogiaan, jossa kokemusvirran rakenne pysyy samana, vaikka kokemusvirran sisältö alati muuttuu. Enaktivismi luokittelee itseyden piirteet solutason autopoieettisuuteen, eläinkunnan sensorimotorisuuteen ja lopulta ihmisillä myös reflektiiviseen ja autobiografiseen. Erilainen kehollisuus mahdollistaa siis erilaisen itseyden. Keskeinen haaste enaktivismin itseysmalleille on yhtäältä itseyden ontologinen välttämättömyys enaktivismin autopoieettiselle teorialle ja toisaalta itseyden fenomenaalinen fragmentaarisuus. Itseys on välttämätön ontologinen rakenne, jota ilman enaktivismi ei voi selittää kehollista ja elollista kognitiota. Itseys ei kuitenkaan ilmene fenomenaalisessa kokemuksessa, tai jos ilmenee niin ontologisesti heikkona ja fragmentaarisena rakenteena. Itseys on siis enaktivismille fenomenaalisesti tavoittamaton mutta teoreettisesti välttämätön. Esittelemäni itseyden ongelmat liittyvät keskeisesti enaktivistiseen kognition teoriaan, joten niiden selvittely tulevaisuudessa voi edistää enaktivistista hanketta myös yleisemmin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksissa rakentuvaa asiakasidentiteettiä. Aihe on tärkeä, sillä lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksiin kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän, vaikka asiakastyön ja sen kehittämisen kannalta avulle annettuja merkityksiä olisi tärkeää pystyä ymmärtämään. Tätä kautta aihe on ajankohtainen myös valtakunnallisen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) myötä, jossa pyritään kehittämään muun muassa vanhempien tukemista perhepelveluissa. Kiinnostus aihetta kohtaan lähti siitä huomiosta, että kirjallisuudessa sosiaalihuollon asiakkuuteen oletetaan usein liittyvän häpeää ja leimaantumista. Omassa tutkielmassani halusin tarkastella sitä, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa, ja tulokseni osin kyseenalaistavatkin nämä ennakkokäsitykset. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa laadullista ja kuvailevaa tietoa lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksista. Alkuperäisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten asiakasäidit ovat kokeneet lastensuojelun asiakkuutensa aikaisen työskentelyn, ja aineiston aineistolähtöisen tarkastelun myötä tutkielman painopisteeksi tarkentui äideille asiakkuuskokemustensa kautta rakentuvan asiakasidentiteetin tarkastelu. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimii fenomenologinen psykologian tutkimus, ja tutkimusaineisto kerättiin fenomenologisen tutkimusperinteen mukaan avoimilla haastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta lastensuojelun avo- tai sijaishuollon asiakkaana ollutta äitiä. Aineiston analyysi toteutettiin Juha Perttulan esittämää fenomenologista metodia käyttäen. Analyysin ensimmäisessä osassa muodostettiin yksilöllisiä haastatteluaineistoja kuvaavat yksilökohtaiset merkitysverkostot ja toisessa osassa yleistettyä kokemusta kuvaava yleinen merkitysverkosto. Tämän jälkeen yleisestä merkitysverkostosta löydettävät merkitystihentymät asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa siten, että voitaisiin paremmin ymmärtää niitä prosesseja, joissa asiakasidentiteetin rakentuminen tapahtuu. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavissa kokemuksissa lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyy monenlaisina negatiivisia tunteita tuottavana prosessina. Äidit ovat kokeneet sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan heihin alentuvasti ja heistä on tuntunut, etteivät he pysty vaikuttamaan siihen, millaisia tulkintoja sosiaalityöntekijät heidän perheensä tilanteesta tekevät. Moni koki, ettei heillä ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä heidän perheestään kirjattiin ja millaisia päätöksiä heidän tilanteensa suhteen tehtiin. Äidit kokivat kohtelustaan valittamisen tai kantelemisen hyödyttömänä, koska viranomaisten koettiin uskovan vain toisia viranomaisia. Äidit kokivat näistä syistä jääneensä ilman apua niin lastensuojelussa kuin yhteiskunnassa yleisestikin. Kokemukset alistetuksi ja ohitetuksi tulemisesta sekä ilman apua jäämisestä olivat rapauttaneet äitien paitsi lastensuojelua myös koko yhteiskuntaa kohtaan kokemaa luottamusta. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavien kokemusten keskeisimmiksi teemoiksi rakentuivat suhteet sosiaalityöntekijöihin sekä suhde hyvinvointivaltioon. Fenomenologin ymmärryksen saavuttamiseksi näitä aiheita tarkasteltiin myös aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Dialogin rakentaminen aiemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten välille auttaa valottamaan niitä käytännön mekanismeja, joissa äitien kokemukset itsestään, suhteestaan sosiaalialan työntekijöihin sekä palvelujärjestelmään rakentuvat. Näin tarkasteltuna lastensuojelun sosiaalityön asiakkuus näyttäytyy paikkana, joka jo lähtökohtaisesti asettaa yksilön hyvin haavoittuvaan asemaan. Työntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan niin asiakkaan ongelmien tai niiksi tulkittujen tilanteiden syiden ja ratkaisumahdollisuuksien kuin niiden seurausten ja tulevaisuuden odotustenkin määrittelyssä. Koska lastensuojelussa tulkintoja tehdään paitsi ammatilliseen tietotaitoon myös henkilökohtaisiin arvoihin ja normeihin perustuen, voi työskentely asiakkaalle näyttäytyä ennakoimattomana ja jopa mielivaltaisena. Äitien asiakasidentiteetti rakentuikin usein alistetuksi tulemisen, vääryksien kokemisen ja arvottomuuden kokemusten ympärille. Tulosten perusteella voidaan esittää, että ammatillisen itsereflektion harjoittaminen ja asiakkaan tasavertainen dialoginen kohtaaminen on erityisesti lastensuojelun sosiaalityössä ensiarvoisen tärkeää.

The purpose of the research is to examine the experiences of people with partial work ability in today's work. The experiences of people with partial work ability in working life have not been much investigated. In this research, we are interested in experiences of continuous learning, changing working life, challenges experienced in working life and work identity. This research has been carried out with a phenomenological research approach, which has guided the course of the research as well as the analysis. The research data has been achieved by interviewing six people with partial work ability in January-March 2023. The re-search results have arisen from general meaning networks, which in this study were found four. These general meaning networks are work, study, challenges and work identity. The work's themes in the study were work ability, work enjoyment, work motivation and future work. Work motivation is maintained by the employee comfort of those people with partial work ability, which is influenced by the meaningfulness of the work and social relationships at the workplace. Work is an important activity for people with partial work ability that maintains work ability and that rhythms everyday life. Challenges are experienced in finding a suitable job, applying for a job and staying at a job. In studies, the challenge is ignorance of possible educational opportu-nities and the challenges created by learning difficulties. Studying is important, especially con-sidering the future working life. It is not considered necessary for one’s work. The work identity of people with partial work ability has become fragmented due to the uncertainty of working life and the incompatibility of one's own education and interests and work. More important than the formation of a work identity for people with partial work ability is finding a job they like.

Käsittelen tässä poikkitieteellisessä tutkielmassa virtuaalitodellisuuden (VR) teknologian, käsitteistön, historian ja subjektiivisen kokemuksen aspekteja estetiikan ja erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologian näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on esitellä uusia teoreettisia näkökulmia nykyajan ja tulevaisuuden murroksessa olevan media- ja tietoteknologiaympäristön analyysiin erityisesti virtuaalitodellisuuden tiiviin kehollisuuden ja aistimellisuuden vuoksi. Ensimmäisessä luvussa keskityn virtuaalitodellisuuden käsitteellisen, diskursiivisen ja teknologisen kehityksen taustoittamiseen. Virtuaalitodellisuuden määrittely on pitkä ja monitahoinen prosessi, jossa voidaan hyödyntää teknisiä, kokemuksellisia ja diskursiivisia lähestymistapoja. Tekninen lähestymistapa keskittyy virtuaalitodellisuuden järjestelmäprosessien kuvailuun, kokemuksellinen lähestymistapa virtuaalitodellisuuden käyttäjän ominaisuuksiin ja kokemukseen ja diskursiivinen lähestymistapa suhteuttaa virtuaalitodellisuuden sitä ympäröivään sosiaalikulttuuriseen ja historialliseen ympäristöön. Nämä viitekehykset muodostavat yhdessä monipuolisen tulkintakentän virtuaalitodellisuuden teknologian analyysia varten. Luvun päättää virtuaalitodellisuuslaitteiston ominaisuuksien ja toiminnan esittely. Laitteisto on ensimmäinen kolmesta esittelemästäni virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman toisessa luvussa hyödynnän virtuaalitodellisuuden määritelmiä tietotekniikan ja viestinnän näkökulmasta, päälähteinäni William R. Shermanin & Alan B. Craigin teos Understanding Virtual Reality; Interface, application and design, sekä Steven M. LaVallen teos Virtual Reality. Sovellan käsitteitä, kuten immersiota, telepresenssiä ja interaktiivisuutta ja tarkastelen virtuaalimaailmojen ominaisuuksia, materiaalisuutta, tulkintaa ja sisältötyyppejä estetiikan näkökulmasta. Erityisesti immersio ja esteettinen sitoutuminen ovat antoisia näkökulmia virtuaalitodellisuuden kokemuksen ja virtuaalimaailman interaktiivisuuden arvioimisessa. Virtuaalimaailma on toinen kolmesta virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman kolmas luku alkaa katsauksella Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaan ja hänen ajattelussaan esiintyviin teemoihin ja käsitteisiin. Fenomenologinen reduktio ja luonnollisen asenteen kiertäminen ovat Merleau-Pontylle tärkeitä välineitä filosofisen ihmettelyn ylläpitämiseksi, mikä mahdollistaa ilmiöiden avautumisen sellaisena kuin ne ovat. Maailmassa toimiva ja siten maailmaan sitoutuva ruumis on Merleau-Pontylle ihimisen kokemuksen ja tiedon alkuperä, joka omassa materiaalisuudessaan ja omintakeisuudessaan mahdollistaa lajityypillisen ja yksilöllisen havaitsemisen. Sen lisäksi esittelen luvussa havaitsemisen, näkemisen, maalaamisen ja lihan käsitteet. Kolmas luku esittelee Merleau-Pontyn filosofian pohjalta myös virtuaalitodellisuuskokemuksen kolmannen välttämättömän osan, virtuaalisubjektin, joka koostuu sekä ruumiillisesta toimijasta että hänen yksilöllisestä suhteestaan virtuaalimaailmaan ja virtuaalitodellisuuslaitteistoon. Virtuaalitodellisuuskokemuksen fenomenologinen analyysi perustuu yksittäisen virtuaalisubjektin omakohtaiseen perspektiiviin ja aktiiviseen osallistumiseen. Koska virtuaalitodellisuuden avulla voidaan tutkia lähes mitä vain tuottaen tapahtumasta uskottava ensimmäisen persoonan kokemus, on virtuaalitodellisuudessa synnytetyn tiedon ja fyysisen maailman välinen suhde hyvin antoisa tapauskohtainen fenomenologinen tutkimuskohde. Merleau-Pontyn fenomenologinen metodi toimii myös virtuaalitodellisuudessa, mutta ihmettelevän asenteen tuottama kokemus täytyy suhteuttaa virtuaalimaailman symboliseen sisältöön. Aktiivisen kokijan perspektiivi on ainoa mahdollinen tapa virtuaalitodellisuuden avautumiseen sellaisena kuin se on, sillä virtuaalitodellisuus määritelmällisesti syntyy virtuaalimaailman, laitteiston ja subjektin aistimaailman ja kehon vuorovaikutuksesta. Subjektin kokemuksella on virtuaalitodellisuudessa paljon valtaa määrittelyn suhteen ja esimerkiksi tekijyyden ja tulkinnan kysymykset sovelluksen luojan ja sen käyttäjän välillä ovat siksi monimutkaisempia kuin monen muun taiteen lajin parissa. Virtuaalitodellisuuden yhtäaikainen keinotekoisuus ja aistimellinen vakuuttavuus muodostavat haastavan tulkintakentän tulevaisuudessa, jossa mediasisältöjen valta yhteisöjen todellisuuskäsityksen muotoutumisessa kasvaa entisestään.

Pro gradu -tutkielmani kohdeteoksena on Joel Haahtelan romaani Katoamispiste (2010). Tutkin, miten muistot, muistaminen ja ajan kokeminen asettuvat merkittäväksi osaksi teosta. Työssäni hyödynnän fenomenologista lähestymistapaa. Fenomenologia tähdentää välittömän havainnon merkitystä tiedon lähteenä. Fenomenologi Edward S. Casey analysoi teoksessaan Remembering. A Phenomenological Study muistamisen prosessia: ensivaikutelmia, tarkoituksellista muistamista, muistojen mielessä pitämistä, muistin tukemista, muistelemista, tunnistamista, muistuttamista ja muistojen mielessä säilyttämistä, kehon ja paikan muistia. Katoamispisteessä painottuvat traumaattinen ja tarkoituksellinen muisti, sillä romaanin henkilöt etsivät kadonneita läheisiään. Minäkertoja selvittää kirjailija-kollegansa Raija Siekkisen vaiheiden syitä. Caseyn erittelemästä prosessista romaanissa painottuu tarkoituksellinen muistaminen: tietojen penkominen. Toinen tärkeä muistamisen laji on tunnistaminen. Motiivit, kuten esineet ja dokumentit, kirjeet ja muistilaput sekä toisten kokemukset tuovat kertojan mieleen kohtauksia hänen omasta elämästään. Tarkastelen ajan kokemista Haahtelan romaanissa tutkimalla muistamisen vaiheita, tiloja ja esineitä, toistuvia motiiveja. Ne limittyvät keskenään; henkilöt liikkuvat tiloissa eri aikoihin ja herättävät toisissaan muistoja ja kokemuksia. Romaanissa ilmenee paikkoja, taideteoksia ja esineitä, joiden läheisyydessä muistot heräävät. Motiivien tarkasteluun saan tukea fenomenologi Gaston Bachelardin tutkielmasta Tilan poetiikka. Hän tutkii kuvan hetkellistä esiintuloa. Haahtelan teoksissa toistuvat pohtiva kertojatyyppi ja etsimisen tematiikka. Päähenkilö lähtee etsimään kadonnutta tai kaivattua henkilöä. Päähenkilö on eksistentialistisessa kriisissä. Hänen suhteensa puolisoon on katkennut tai epävarma; usein joku perheenjäsen on kadonnut tai jäänyt tuntemattomaksi. Etsimisen kohde ei yleensä löydy, mutta päähenkilö muuttuu. Matkan aikana hän järjestelee muistojaan, hahmottaa menneisyytensä ja nykyisyytensä uudelleen. Haahtelan romaani on kunnianosoitus Raija Siekkiselle, novellistille. Kertoja kiertää tämän jalanjäljissä. Haahtela uusintaa Siekkisen Saari-romaanin kerrontamenetelmiä, paikka- ja esinemotiiveja. Siekkisen fiktio, hänen elämäänsä liittyvät faktat ja romaanin todellisuus sulautuvat yhteen. Romaani kuvaa myös omaa syntyprosessiaan, tietojen keräämistä ja matkaa tapahtumapaikoille. Siekkisen persoona ja elämä tulevat osaksi romaania. Katoamispiste on monitulkintainen. Henkilöhahmot liukuvat samaan todellisuuteen; ääriviivat heidän välillään liukenevat. Henkilöitä yhdistävät samankaltaiset trauma ja sivullisuuden kokemukset. Katoamispisteessä toistuu samanlainen kehämäisyys kuin Saaressa. Romaanin nimi Katoamispiste konkretisoituu romaanin lopussa, mutta näkyy myös variaatioina tarinassa: avioerossa, potilaiden kertomuksissa, veneen irrotessa rannasta, naisen vilahtaessa kadulla, kohtaamattomuudessa. Haahtelan tuotannon toistuva teema, minäkertojan ajautuminen eksistentiaaliseen kriisiin ja kehitys autenttisemmaksi yksilöksi toteutuu tässäkin romaanissa. Kertoja luo käsityksen Siekkisen elämänvaiheista ja omasta ajautumisestaan kriisiin. Hän tuntee itsensä entistä paremmin. Identiteetti on luotava aina uudelleen.