Browsing by Subject "filantropia"

Pro Gradu-tutkielmani tarkoituksena on tarkastella köyhyyttä ja auttamista Helsingin kaupungissa vuosien 1852 ja 1869 välisellä ajanjaksolla. Tuona ajanjaksona Helsingin kaupungin väkiluku, väestörakenne sekä elinkeinorakenne kokivat suuria muutoksia teollistumisen kehittymisen ja sitä seuranneen, kaupunkiin suuntautuneen muuttoliikkeen myötä. Tutkimuksessani perehdyn köyhyyden synnyinsyihin, ilmenemismuotoihin ja siihen, millaisia ihmisryhmiä köyhyys pahiten koetteli. Köyhien auttamista tarkastelen pääasiassa kaupungin evankelis-luterilaisen kirkon ja kaupungin köyhäinhoitojohtokunnan näkökulmasta. Aiheellista on kiinnittää huomiota myös ammattikuntien jäsenilleen tarjoamien etuuksien vaikutukseen kaupungin köyhäinhuollolta anotun avuntarpeen laajuuteen. Koska vastuu köyhäinhuollon käytännön toteuttamisesta oli annettu köyhäinhoitojohtokunnalle, keskityn auttamista koskevassa tutkimuksessani pitkälti köyhäinhoitojohtokunnan toimintaan ja sen tarjoamiin konkreettisiin tukitoimiin. Olennaista on keskittyä lisäksi kirkon ja seurakuntalaisten piirissä käytyyn keskusteluun köyhyyden syistä ja seurauksista. Tähän keskusteluun liittyy olennaisesti myös kysymys köyhyyden ja synnin välisestä problematiikasta. Uuden kaupunkiköyhälistön asuinalueiden kehittymistä, avustettavien yhteiskunnallisen rakenteen kehitystä, köyhyyden synnyinsyitä ja ilmenemismuotoja sekä käytännön tukitoimia koskevassa tutkimuksessa käytän arkistolähteinäni pääasiassa Helsingin kaupunginarkistossa sijaitsevia, Helsingin kaupungin huoltoviraston arkistoon kuuluvia köyhäinhoitolautakunnan huollettavien luetteloita ja pöytäkirjoja. Käytännön avustustyön tutkimuksen kannalta olennaisen tärkeitä ovat myös kaupunginkassan kokoelmiin kuuluvat köyhäinhoitolaitoksen kassatilitykset tositteineen. Kansallisarkistossa sijaitsevat Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkistoon kuuluvat yleisen kirkonkokouksen ja piispantarkastusten pöytäkirjat luovat pohjan köyhyydestä, sen syistä ja seurauksista sekä köyhyyden ja synnin problematiikasta käydyn keskustelun tutkimukseen. Samaan arkistoon kuuluvat köyhäinhoitoa koskevat sekalaiset asiakirjat tarjoavat lisätietoja köyhäinhoidon käytännön toteuttamisesta. Helsingin kaupungin väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ensimmäisinä vuosikymmeninä. Suurin osa väestönlisäyksestä johtui muuttovoitosta, sillä kehittyvä teollisuus ja pääkaupungin monet mahdollisuudet vetivät voimakkaasti puoleensa maaseudun köyhää ja kouluttamatonta työväestöä. Vaikka maistraatin tehtävänä oli valvoa kaupunkiin saapuvan työväen määrää, jouduttiin Helsingissä pian tilanteeseen, jossa tarjolla olevalle työväelle ei ollut riittävästi töitä. Työttömyys, sairauden tai vamman aiheuttama työkyvyttömyys, tai töiden riittämättömyys vaivasi valtaosaa köyhäinhuollon kotihoidon piirissä olevista ihmisistä. Muita syitä tuen hakemiseen olivat muun muassa mielenhäiriöt, kuulo- ja näkövammat sekä vanhuuden vaivat. Erityisesti työläisnaiset tarvitsivat usein apua lastensa elättämiseen. Kaikista kurjimmassa asemassa olivat köyhät lesket. Kotihoitoa käytettiin pääasiassa aikuisten auttamiseen. Lasten kohdalla turvauduttiin usein sijoitushoitoon, sillä sijoittamalla turvaton lapsi kunnolliseen ja siveelliseen kotiin taattiin lapselle sekä riittävä ylöspito että kunnollinen kristillinen kasvatus. Samaan aikaan kaupungin väkimäärän kanssa kasvoi myös asuntopula. Huonot ansiomahdollisuudet yhdistettynä korkeisiin vuokriin ajoivat köyhän työväestön kaupungin laidoille, jonne he rakensivat pieniä hökkeleitään. Kaupungin laitaosien asuinalueille leimallisia olivat ahtaus sekä kunnollisen ravinnon ja hygienian puute. Kurjat asuinolot edesauttoivat muun muassa tautien leviämistä, juoppouden ja rikollisuuden yleistymistä sekä moraalin rappeutumista. Köyhiin suhtauduttiin kahdella tapaa: toiset katsoivat köyhien olevan itse syyllisiä omaan kurjuuteensa siveettömien elämäntapojensa vuoksi. Toiset taas näkivät kurjuuden kumpuavan köyhien huonoista asuinoloista, joita parantamalla myös juopottelu sekä siveetön elämäntyyli saataisiin vähenemään. Kirkon piirissä käytiin keskustelua köyhien tavoittamisesta, sillä puutteelliset kirkonkirjat kertoivat köyhien vieraantuneen seurakunnasta. Huolta aiheutti myös kansan keskuudessa yleistyvä moraalinen rappio, jonka pysäyttämiseksi suunniteltiin kansan opetuksen sekä kristillisen kasvatuksen tehostamista etenkin köyhälistön keskuudessa.