Browsing by Subject "graffiti"

This thesis combines anthropology and urban studies theories to discuss and analyse the ambivalent position of urban art in London. The thesis focuses especially on the social elements of street art and graffiti and the various relationships the artworks create and enable in the urban environment. It is also discussed how dominant cultural policies have affected urban art practises and how this all reflects the contemporary urban trends and issues in London. The questions asked in this thesis is what kind of social relationships do street art and graffiti create and how do these relationships connect to the increasingly privatised and controlled public space and place in urban environment? In relation to that, it is also asked whether the current cultural policies in the city are changing street art and graffiti practises from a free expression to the public to a tool that is used for economic profit? The data for the thesis was gathered during two months of ethnographic fieldwork in London. The main methods were semi-structured interviews and observation, and the fieldwork also included participation observation and walk and talk ethnography. The thesis focuses primarily on the views of people practising street art or graffiti, which is why majority of the interviewees were artists. The first analysis chapter of the thesis employs Alfred Gell’s anthropological theory of art and the focus is on specific urban street art and graffiti works and the relationships in their proximity. The second analysis chapter discusses the social relationships on a slightly broader scale while going deeper on the unique aspects of London street art and graffiti scene. The last analysis chapter discusses the topic on the widest scale and elucidates urban art’s position in relation to major urban trends in London, such as dominant cultural policies and the use and potential of public spaces in the city. The aim of this thesis is to present and analyse urban art as a social phenomenon and analyse the various social relationships street art and graffiti enable and create in the increasingly privatised urban environment. The other main point is to discuss the increasing popularity of urban art and concurrent cultural policies and whether it is changing the phenomenon in a way that the original rebellious nature of urban art would disappear and turn into a commercial practise. Based on the fieldwork and earlier research done on the subject, the concurrent cultural policies have not affected street art and graffiti in a way that they would be shifting into a realm of commercialism. The reason behind this is that the policies employed by actors that are using street art for economic benefits conflict with the major ideological aspects of the urban art practises. Rather, the urban art scene has both extended and divided in a way that different urban artworks can have contradictory motivations and agendas behind them.

Tutkimukseni kohteena on helsinkiläisen graffitin ensimmäisen vaiheen suhde taiteen instituutioihin. Pyrin selvittämään, millaisia yhteyksiä graffitilla ja taiteen instituutioilla oli 1980-luvun Helsingissä. Pääasiallisena aineistonani on Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien graffiti-termin sisältävät artikkelit vuosilta 1984–1989 sekä Taide-lehden graffitiaiheiset artikkelit 1980-luvulta. Tutkin graffiti-termin käyttötapoja ja merkityksen muuttumista, kun ns. New York -tyylinen graffiti saapuu Suomeen. Lisäksi analysoin artikkeleissa esitettyjä väitteitä graffitista ja tulkitsen kuuluvatko ne graffitin hyväksyvään diskursiiviseen käytäntöön tai graffitin hylkäävään diskursiiviseen käytäntöön. Toisin sanoen tarkastelen, esitetäänkö artikkeleissa väitelauseita, joissa todetaan graffitin olevan taidetta tai graffitin olevan töhryä (tai rikollisuutta, ilkivaltaa). Metodinani on ruotsalaisen graffititutkijan Jakob Kimvallin käyttämä diskurssiteoreettinen analyysi, joka pohjautuu Michel Foucault’n Tiedon arkeologiassa esittämään käsitteistöön. Yhdistän foucault’laisen diskurssianalyysin taidehistorialliseen, kontekstualisoivaan kriittiseen lähilukuun. Havaintoni noudattavat aiemmassa tutkimuksessa esitettyä kehitystä, jossa New York -graffiti saapuu Suomeen ja Helsinkiin 1984, mutta 1980-luvun loppua kohden graffitivastainen keskustelu lisääntyy voimakkaasti. Taidekontekstissa graffitiin suhtaudutaan pääosin hyväksyvästi, mutta taideinstituutioiden toimijat ovat ajoittain enemmän kiinnostuneita graffitin taide- ja yhteiskuntakriittisestä potentiaalista kuin graffitin nuoriso- tai alakulttuurisista ilmentymistä. Kuitenkin ensimmäiset julkiset graffitidokumentaatiot tehdään taideinstituutioiden piirissä ja Helsingissä vierailee graffititaiteilijoita New Yorkista. Ars Metro -näyttelyssä 1987 on helsinkiläistä New York -tyylistä graffitia ensimmäistä kertaa esillä taiteen kontekstissa, mutta aikalaiskritiikki suhtautuu siihen enemmän nuorisokulttuurina kuin vakavana taiteena. Graffitikulttuurin sisällä on havaittavissa myös jännite tilaustöinä tehdyn graffitin ja alakulttuurisemman graffitin välillä, kun taiteellisia tai teknisiä aspekteja korostavat graffitintekijät suhtautuvat katugraffitiin töhrynä. Samalla alakulttuurisemmin suuntautuneet graffitintekijät, erityisesti 1980-luvun lopussa, tuntuvat hylkäävän ensimmäisen graffitisukupolven auktoriteettiaseman. Foucault’n käsitteistöä seuraten helsinkiläisen 1980-luvun graffitin diskursiivisessa muodostelmassa on nähtävissä sekä graffitin hyväksyviä diskursiivisia käytäntöjä että graffitin hylkääviä diskursiivisia käytäntöjä. Aineistosta löytyy myös kolmas positio: graffitin statuksen problematisoiva näkökulma, jossa graffiti esitetään samanaikaisesti luvattomana ilkivaltana ja arvokkaana toimintana. New York -graffiti on ainoa graffitityyppi, joka synnyttää tällaisia ambivalentteja positioita.