Browsing by Subject "häiriökäyttäytyminen"

The specificity of children's behavior and children considered as special have been raised in school discussions as the cause of deteriorating learning outcomes, causing problems with teachers' time use and preventing teaching of the so called majority of children in primary school. Naming a child special affects the way and place of his/her teaching and therefore it is necessary to look at the definitions and discourses of special behavior. The purpose of the thesis was to find out how the behavioral problems and a child with a behavioral disorder named in many ways is constructed in expert articles and to examine the specificity of behavior using the social disability model of disability research. Sahlin's cultural model was used as a way to study the change in the discipline of special education together with changes outlined through paradigms. The study highlights the discourses special pedagogy experts have built on the specificity behavior of a child in the book series “Childrens’ Special Care and Education in Finland” over seven decades. These discourses are considered in the context of changes in special education and paradigms of special education. Critical discourse analysis was used as a research and analysis method in the study. The material of the study consisted of the texts of the thirteen editions of the book “Childrens’ Special Care and Education in Finland”, dealing with behavioural disorders. The textual material was analyzed by thematizing the medical, disability or feature related definitions of these texts, as well as the definitions of the social construction and creation of specificity according to the theoretical background of the research. After the thematizing, the selected text samples were analyzed for how the causes of specificity are localized and what is the child's position in them, and the discourses formed by these were named. These discourses were also examined in the context of changes in special education and the paradigms of special education. The research showed a hegemonic discourse based on psycho-medical interpretation, which at different times defined the child's position as a victim of the child's psychological and biological structure and as achild who is not mentally adaptive. Parallel and intertwined discourses were also built on a hegemonic discourse. The discourses of the specificity of behavior in the material reflected changes in the paradigms of special education and special pedagogy and the cultural reproduction of the category of specificity. According to the study, the discourse based on psycho- medical interpretation is the hegemonic discourse of the “Special Care and Education of the Child in Finland” book series, in which the child’s position is a child with internal pathology. The discourses of the material and the child's positions reflect changes in special education and in the paradigms of special education, as well as the cultural structure of the discipline.

Tämä syventävien opintojen tutkielma on tehty osana Helsingin Yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen laajempaa tutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää porsasvaiheen ympäristön vaikutusta lihasian kasvuun ja käyttäytymiseen sekä stressifysiologian kehitykseen. Tässä tutkielmassa keskitymme etenkin porsaan varhaisten kehityvaiheiden virikkeellisyyden vaikutukseen sikojen häiriökäyttäytymiseen. Sika on aktiivinen, utelias ja tutkiva eläin, joka luontaisissa olosuhteissaan käyttää suuren osan vuorokauden ajasta ympäristön tutkimiseen ja ravinnon etsimiseen. Sian tarkka hajuaisti ja herkkä, tutkimista ja tonkimista varten kehittynyt kärsä ohjaa sian ravinnonhaku- ja tonkimiskäyttäytymistä. Tutkiva käyttäytyminen on sialle olennainen käyttäytymistarve, joka tehotuotannon autioissa olosuhteissa kohdistuu herkästi lajitovereihin esimerkiksi hännän- ja korvien puremisena. Toiseen sikaan kohdistuvat agonistisen häiriökäyttäytymisen muodot heikentävät sian hyvinvointia. Hännän- ja korvanpurenta altistavat purtua yksilöä vauriopaikan infektioille, jotka edelleen aiheuttavat tuottajalle taloudellisia tappioita teurastamohylkäyksien sekä sairaiden sikojen heikentyneen päiväkasvun kautta. Häiriökäyttäytymiselle altistavia tekijöitä tehotuotannon oloissa ovat virikkeettömyyden lisäksi muunmuassa myös luonnottoman aikainen vieroitus, sikojen yhdistelemisen aiheuttamat laumahierarkian muutokset sekä liian suuri eläintiheys. Tutkimushypoteesina uskoimme virikkeiden sian varhaisissa kasvatusvaiheissa vähentävän häiriökäyttäytymisen esiintymistä myöhemmissä elämänvaiheissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu virikkeellisen ympäristön vähentävän lajitovereihin kohdistuvaa häiriökäyttäytymistä ja puremista. Virikkeetön ympäristö sensijaan lisää häiriökäyttäytymisen esiintyvyyttä. On myös todettu virikkeellisessä ympäristössä kasvaneiden sikojen häiriökäyttäytymisen lisääntyvän siirrettäessä siat virikkeettömään ympäristöön, mutta vain pienen olkimäärän lisäys riitti tämän negatiivisen vaikutuksen kumoamiseen. Tutkimus suoritettiin Hyvinkäällä MTT:n sikatalouden tutkimuslaitoksessa. Tutkimukseen valittiin 63 pahnuetta valkoisen rodun karjulla siemennetyistä maatiais-, yorkshire- sekä YM- tai MY- risteytysemakoista. Kokeeseen hyväksyttävässä pahnueessa tuli karjujen leikkauspäivänä eli pahnueen neljäntenä elinpäivänä olla 8 tervettä, hyväkuntoista porsasta. Vieroitus suoritettiin keskimäärin 29 vuorokauden iässä. Tässä yhteydessä eläimet jaettiin 4 eläimen ryhmiin (2 leikkoa ja 2 imisää), joissa eläimet pidettiin teurastukseen asti. Pahnueet jaettiin tutkimuksessa syntymäjärjestyksen mukaan satunnaisesti ennalta laaditun, valmiiksi satunnaistetun lajittelulistan mukaan viiteen eri käsittelyryhmään sekä kontrolliryhmään. Eri käsittelyryhmät erosivat toisistaan ympäristön virikkeellisyyden perusteella (imetys-, välikasvatus- ja loppukasvatusvaiheessa). Kontrolliryhmällä ei ollut virikkeitä missään vaiheessa. Tutkimuksessa käytettiin virikkeinä kutterinlastua (2/3) sekä silputtua olkea (1/3) käyttäen ohjeistuksena valokuvaa karsinasta, jossa virikkeitä oli sopivasti. Porsaita kuvattiin aikaviivenauhurille 5 kertaa jokaista sikaryhmää kohti; vieroitusosastolla, välikasvattamossa sekä kolmesti lihasikalassa. Data koostui siis 63 sikaryhmän viidestä videointikerrasta. Jokaisesta otetusta videointikerrasta oli tuloksena 24h kestävä nauha, jolta katsottiin ennalta sovituista, sikojen aktiivisimmista ajankohdista kolme 10 minuutin pätkää (13.00-13.10, 14.00-14.10, 15.00-15.10). Videoilta saatiin selville tiettyjen käyttäytymisten määrä näinä ajanjaksoina per sika sekä tiettyihin käyttäytymisiin käytetty aika. Tuloksissa oli tilastollisesti merkittävää eroa vain neljännellä videointikerralla eli porsaiden ollessa 14 viikon ikäisiä. Agonistista käyttäytymistä ja korvanpurentaa esiintyi suurempi osa havainnointiajasta ja useampia kertoja videointia kohti sioilla, joilla ei varhaisessa vaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla oli varhaisissa kehitysvaiheissa virikkeellinen ympäristö. Tappelun keskimääräinen kesto oli pidempi sioilla, joilla ei varhaisessa kehityvaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla olivat kasvaneet virikkeellisessä ympäristössä. Tuloksista voidaan siis päätellä varhaisten kehitysvaiheiden virikkeellisen ympäristön suojaavan sikaa häiriökäyttäytymisen kehittymiseltä. Tuloksia voidaan soveltaa käytännössä sikaloissa. Tutkimuksessa käytettävä kuivikemäärä oli niukahko, joten se sopii käytettäväksi myös rakolattiasikaloissa. Virikkeiden lisäämisellä voidaan vähentää sikojen häiriökäyttäytymistä ja parantaa eläinten hyvinvointia.