Browsing by Subject "haastattelut"

Aikaisempien tutkimusten mukaan lasten vertaissuhdekokemuksilla on vaikutusta heidän psykososiaaliseen hyvinvointiin kauaskantoisesti. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa niitä merkityksiä, joita esikoululaiset itse antavat vertaissuhteille päiväkodissa, lisäksi haluttiin selvittää, millaisia diskursiivisia selontekoja esikoululaisen haastattelussa on tunnistettavissa. Tavoitteena oli tuoda esiin aiemmin tutkimatonta lapsinäkökulmaista diskurssianalyyttistä tutkimusta puheviestinnän tieteenalalle. Tutkielmaan haastateltiin 20 esikoululaista päiväkodissa. Pääanalyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysiä ja merkitysten tunnistamiseen käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä oli sosiaalinen konstruktionismi. Analyysissä esikoululaisten vertaissuhteissa toimimista jäsentävät merkitykset, liittyminen, oleminen ja säätely, jaettiin kolmeen merkityksenantopariin: Osallistuminen–ulkopuolisuus tarkasteli vertaissuhteisiin liittymistä, sitoutuminen–vetäytyminen kuvasi vertaissuhteissa olemisen intensiteettiä ja institutionaalisuus–itsesäätely tarkasteli vertaissuhteiden leikkitoiminnassa tapahtuvaa säätelyä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että esikoululaiset arvostavat vertaissuhteissa eniten leikkitoiminnan rakentumiseen ja jatkuvuuteen liittyvää ymmärrystä osana joustavia leikkitaitoja. Tilallisuudella on merkitystä vertaissuhteisiin liittymisessä ja niiden toimintaan sitoutumisessa. Liittymisen ja olemisen säätelyllä jäsennetään vertaissuhteissa toimijuutta, suojelua ja kontrollia. Tutkimukset osoittavat, että esikoululaisen haastattelussa vallitsee kaksi jännitteistä diskursiivista selontekoa, välttely ja asiantuntijuus, jotka haastatteluvuorovaikutuksessa rakentavat esikoululaisen tutkimustietoa peitellen, sulkien ja aukaisten. Haastattelussa käydään myös jatkuvaa eettistä neuvottelua vuorovaikutukseen suostumisesta haastattelun konventioissa. Tuloksia voidaan hyödyntää esiopetusryhmien leikkitoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä lasten tiedon tuottamisen ja kohtaamisen konteksteihin. Tuloksia sovellettaessa on huomioitava esitettyjen tutkimustulosten jaettu yhteinen tulkinta sosiaalisessa todellisuudessa. Jatkotutkimuksiin ehdotetaan tutkimusaiheiden eriyttämistä toisistaan.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan kulttuurisesti jaettua parisuhdeymmärrystä eli käsitystä siitä, mitä miehen ja naisen väliseen intiimiin suhteeseen kuuluu. Tutkimuskysymys tarkentuu siihen, millaisia sukupuolittuneita käsityksiä vaimouteen liittyy ja millaisia muutoksia käsityksissä tapahtuu ajalla 1980–2010. Vaimous tarkoittaa tässä työssä sellaista heterosuhteeseen tuotettua naiseutta, joka kulttuurisena mallina kertoo tavan, jolla naisen odotetaan elävän parisuhteessa miehen kanssa. Tutkimuksen aineisto muodostuu Eeva-lehdessä julkaistuista, parisuhdetta koskevista henkilöhaastatteluista. Analyysin ensimmäinen osa on suuntaa antava perusanalyysi Eeva-lehden vuosikerroille 1980, 1993, 2001 ja 2010. Tarkempaan analyysiin olen nostanut näiden vuosikymmenten vaihteista yhteensä 22 haastattelua, joissa aiheena on parisuhteen kriisi. Tutkimusmetodi paikantuu narratiiviseen perinteeseen. Etsin haastatteluista kulttuuristen mallitarinoiden aineksia sadun tulkinnan keinoin, tunnistamalla toistuvia juonirakenteita ja aktantteja. Tutkimus liittyy osaksi sosiologista keskustelua, jossa perhe ja parisuhde nähdään paitsi osana yhteiskuntaa myös sen muutosten indikaattorina. Keskeisinä lähteinä ovat Ulrich Beckin ja Elisabeth Beck-Gernsheimin postmodernit teoriat individualisaatiosta ja yhteiskunnasta, jossa ennalta määrätyt roolit ja normit on purettu. Kun myös parisuhteessa esimerkiksi sukupuoliroolit ja työnjaot ovat neuvottelunvaraisia, tärkeäksi tehtäväksi nousee suhteen ja tunteiden jatkuva tarkastelu. Tällainen näkökulma liittyy Anthony Giddensin ideaan ’puhtaista suhteista’. Tutkimuksen teoreettinen perusta on Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin tiedonsosiologisessa teoriassa ja siitä kehittyneessä konstruktionistisessa näkökulmassa. Ymmärrys siitä, mitä parisuhteeseen kuuluu, kiinnittyy tiettyyn aikaan ja paikkaan liittyväksi, kielellisessä kommunikaatiossa yhteisesti rakennetuksi tarinaksi. Tutkimuksen tulokset paljastavat ristiriidan sen suhteen, mitä vaimon roolin oletetaan perinteisesti pitävän sisällään ja millaisen roolin koetaan sopivan omaan elämään. Puolisoiden itsenäisyys ja erillisyys parisuhteessa muuttuvat kolmenkymmenen vuoden kuluessa aiempaa selvemmin tiedostetuksi oikeudeksi. Tulkintani mukaan parisuhdekeskustelua 1980-luvulta tähän päivään on leimannut vanhojen roolikäsitysten nopea purkaminen ja uusien – individualismia ja yksilön oikeuksia korostavaan yhteiskuntaan sopivien – hitaampi rakentaminen. Tilanne, jossa valmiita normeja ja rooleja ei ole, vaatii paljon neuvottelua ja sopimuksia ja on altis häiriöille. Aineistosta käy selville, että usko parisuhteeseen on kaikesta huolimatta vahva. Vaikeankin kriisin läpikäyneet henkilöt uskovat yhä parisuhteeseen elämäntapana. Tutkimus myös osoittaa sellaisia toistuvia malleja, joilla pyritään pelastamaan kriisiin joutunut parisuhde tai selviämään sen hajoamisesta. Selviytymistarinat muuttuvat kolmenkymmenen vuoden kuluessa vaikeuksissa tapahtuvasta 'henkisestä kasvusta' asiantuntija-avulla työstettäväksi 'minä-projektiksi'. Eeva-lehden parisuhdehaastattelujen perusteella voi sanoa, että vahvistuva yksilö- ja terapiakulttuuri näkyvät myös parisuhteessa.