Browsing by Subject "huolimattomuus"

Suomalaisessa oikeustieteessä rikos rakentuu teon käsitteen ympärille ja usein rikos hahmotetaan ensisijaisesti aktiivisena tekemisenä. Teon käsitteellä on kuitenkin kak- sinainen merkitys ja se pitää sisällään sekä teon että laiminlyönnin. Laiminlyöntirikos on kuitenkin poikkeuksellinen, koska siinä henkilö jättää tekemättä jotain mitä hänen olisi pitänyt tehdä ja henkilöä rangaistaan tekemättä jättämisestä. Tutkielman tarkoi- tuksena on kehitellä laiminlyöntirikoksen konsepti, joka täyttää optimaalisesti laimin- lyöntirikoksen alkuperäisen tavoitteen oikeushyvien suojaamisessa passiiviselta toi- minnalta. Näkökulma tutkielmassa on, mitä oikeus voisi olla, erotuksena siitä, mitä oikeus on. Näin pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on kriittinen teoreettinen lain- oppi. Laiminlyönnin käsite pitää sisällään kaksi edellytystä: tekemättä jättämisen edellytyksen ja laiminlyönnin normatiivisen edellytyksen. Tekemättä jättämisen edellytyksen tarkoituksena on osoittaa nimenomaisesti, että tietty teko on jäänyt tekemättä. Laiminlyönnin normatiivisen edellytyksen tarkoituksena on puolestaan osoittaa se, miksi juuri kyseisen henkilön olisi tullut tehdä kyseinen teko. Lisäksi tehdään ero tiedostetun ja tiedostamattoman laiminlyönnin välillä. Näitä kahta voidaan kutsua myös suomalaiseen oikeustieteeseen soveltuvimmin tahalliseksi ja tuottamukselliseksi laiminlyönniksi. Laiminlyöntirikos edellyttää aina laiminlyönnin lisäksi, että oikeus- hyvä on tullut loukatuksi tai vaarannetuksi. Molempia laiminlyönnin edellytyksiä käsitellään itsenäisesti oikeuskirjallisuuden ja -käytännön avulla. Viimeisin laiminlyöntiä yksinomaan käsittelevä monografia on 1970-luvulta ja sen jälkeen laiminlyöntiä on käsitelty lähinnä rikosoikeuden yleisten oppien yleisteoksissa ja artikkeleissa, jotka käsittelevät laiminlyöntiin liittyviä erityis- kysymyksiä. Myös oikeuskäytännöstä on huomattavissa, ettei laiminlyöntirikoksen soveltaminen ole saavuttanut sellaista selkeyttä, jota perus- ja ihmisoikeudet edellyttävät. Nämä puoltavat laiminlyönnin tutkimuksellista ajankohtaisuutta. Tutkielmassa päädytään suosittamaan molempien – tekemättä jättämisen ja laimin- lyönnin normatiivisen edellytyksen – arvioinnin osalta lähestymistapaa, joka huomioi toiminnan sosiaalisen luonteen ja jota ohjaavat rinnakkain sovellettavaksi tuleva tun- nusmerkistö ja tapahtumakulun konteksti. Tällainen arviointimalli on dynaaminen ja pystyy reagoimaan monimutkaisiin tosiseikastoihin, jotka korostuvat kiperissä ta- pauksissa. Keskeistä arvioinnissa on punninta, jossa on huomioitava kaikki laimin- lyöntivastuun puolesta ja sitä vastaan puhuvat seikat. Tällä tavoin pystytään varmistumaan arvioinnin legitimiteetistä, oli ratkaisu syyksi lukeva tai ei.