Browsing by Subject "huoltaja"

Lapsen henkilökohtaisella osallisuusoikeudella on korkein mahdollinen hierarkkinen tuki erityisesti perustuslain 6.3 §:ssä ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklassa ja se vaikuttaa myös kaikki lapsen oikeudet läpileikkaavana periaatteena. Osallisuusoikeus on toteutettava jokaisessa lasta koskevassa tilanteessa ja se on otettava huomioon niin lapsen ja huoltajien kuin lapsen ja muiden yhteiskunnan toimijoiden, kuten koulutoimen, välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielmassa tutkitaan alaikäisille kuuluvaa henkilökohtaista osallisuusoikeutta, ja sen kontekstina on sekä perhe että peruskoulu, jotka sulautuvat lapsen henkilöä koskevissa kysymyksissä yhteen moniulotteiseksi suhteeksi. Lapsen osallisuusoikeudesta peruskoulun toimintaympäristössä on nostettu tiettyjä ongelma- tai erityiskohtia. Tutkimuskysymykset muodostetaan näiden pohjalta ja niihin pyritään vastaamaan pääasiallisesti lainopillisella tutkimusmenetelmällä, kuitenkaan unohtamatta oikeuden ulkopuolisen maailman vaikuttavuutta lapsen oikeuksiin. Ensinnäkin tutkitaan, turvataanko perusopetusta koskevassa sääntelyssä riittävällä tavalla lapsen osallisuusoikeutta henkilökohtaisella tasolla siten kuin perus- ja ihmisoikeussääntely velvoittaa. Toiseksi selvitetään, millainen on lapsen ja huoltajien vaikutusvallan ja lapsen henkilökohtaisen osallisuusoikeuden suhde peruskoulun toimintaympäristössä lasta koskevissa kysymyksissä. Tutkielmassa käsitellään lapsen osallisuusoikeuden tärkeimpiä ulottuvuuksia perus- ja ihmisoikeuslähtökodissa tutkimuskysymysten kannalta. Osallisuusoikeudesta on erotettavissa erilaisia elementtejä, kuten velvollisuus lapsen mielipiteiden selvittämiseen ja kuulemiseen sekä niiden painoarvon huomioimiseen lapsen kehittyvien valmiuksien mukaisesti, kuin myös lapsen tiedonsaantioikeus. Lisäksi huomioon on otettava lapsen edun ensisijaisuus, jossa eräänlaisena punnintaparina on lapsen osallisuus ja erityinen suojeluntarve, joka voi joissakin tilanteissa rajoittaa lapsen osallisuutta. Lisäksi tärkeä seikka on huoltajille kuuluva perhe-elämän suojasta seuraava autonomisuus lapsen huoltoon ja kasvatukseen. Huoltajilla on lähtökohtaisesti oikeus päättää lapsen henkilökohtaisista asioista sekä edustaa lasta ja käyttää hänen puhevaltaansa. Huoltajille kuuluu myös velvollisuus keskustella lapsensa kanssa ennen päätöksentekoa. Lisäksi tutkielmassa käsitellään kattavasti lapsen osallisuutta perusopetusta koskevassa sääntelyssä ja esitetään seikkoja kodin ja koulun yhteistyöstä ja vuorovaikutuksellisuudesta. Erityisenä kysymyksenä tutkielmassa nostetaan oppilaan oppiainevalintoihin liittyvää sääntelyä. Esimerkkinä huoltajien vaikutusvallasta käsitellään lapsen uskonnonopetusta koskevaa sääntelyä sekä oppilashuoltolain 18.2 §. Oppilaan osallisuutta turvataan peruskoulussa henkilökohtaisen osallisuuden sijasta varsin korostuneesti yleisenä ja kollektiivisena osallisuutena etenkin perusopetuslain 47a §:ssä. Tätä on pidettävä heikkoutena, sillä useat lasta koskevat kysymykset vaikuttavat peruskoulussa hyvin vahvasti ja konkreettisesti lapsen elämään. Lisäksi osallisuus näyttäytyy koulussa enemmänkin yhteiskunnallisten kansalaistaitojen opetteluna. Hallintopäätöksenteon yhteydessä lapsen osallisuus on turvattu hallintolaissa kuulemisena, mutta tosiasiallisen hallintotoiminnan yhteydessä oppilaan osallisuus saa velvoittavuutensa lähinnä perus- ja ihmisoikeustasolta ja hallinnon periaatteista. Johtopäätöksenä pidetään tutkielmassa esitetyn mukaisesti sitä, että nimenomaiselle lapsen henkilökohtaista osallisuutta turvaavalle säännökselle olisi tarvetta perusopetusta koskevassa sääntelyssä lapsen oikeusturvan turvaamiseksi. Lisäksi tutkielmassa esitetään johtopäätöksenä huoltajille koululainsäädännössä annetun vaikutusvallan korostuneisuus ja osittainen ristiriitaisuus. Lisäksi todetaan huoltajien vaikutusvallan olevan suhteessa siihen, millä tavoin ja, kuinka aktiivisesti huoltajat toteuttavat lapsensa osallisuutta ja ottavat lapsensa mielipiteet ja toiveet huomioon.

Voimassa olevassa perhelainsäädännössä syyllisyydellä ei ole merkitystä. Vuoden 1734 laissa syyllisyys puolestaan oli ensi käden kriteerinä niin avioerossa kuin lasten huollossakin. Avioero oli mahdollinen vain, jos toinen puolisoista oli syyllistynyt avioeroon johtaneeseen tekoon. Lapsen huolto uskottiin syyttömälle puolisolle. Tässä työssä tutkitaan avioerossa ja lapsen huollossa tapahtunutta kehitystä Suomessa 1900-luvulla. Pyrkimyksenä on selvittää kuinka syyllisyys avioeroon on vaikuttanut vanhemman asemaan huoltajana. Tutkimus kohdistuu ajanjaksolle, joka sijoittuu kutakuinkin vuoden 1898 holhouslain ja vuonna 1987 uudistetun avioliittolain välille. Samalla pyritään selvittämään minkälainen vaikutus oikeuskäytännöllä on tässä kehityksessä ollut. Näihin kysymyksiin pyritään vastaamaan etenemällä kronologisesti ja arvioimaan aina kullekin ajanjaksolle ominaisia muutoksia. Vuoden 1734 lain naimiskaari perustui siis vahvasti syyllisyysperiaatteelle. Avioero oli mahdollista vain, jos toinen puoliso oli syyllinen avioeroon. Syyllisyys vaikutti suoraan lapsen huoltoon, sillä syyllinen puoliso erotettiin huollosta. Paha puoliso oli siis huono huoltaja. Vuoden 1929 avioliittolaki toi syyllisyysperiaatteen rinnalle välirikkoperiaatteen. Syyllisyyden merkitys väheni ja samalla äitien suosio huoltajana kasvoi. Korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluneella erivapausmenettelyllä oli vaikutuksensa välirikkoperiaatteen hyväksymiseen sekä äidin hoivan ihanteen syntyyn. 1940-luvulla isien asema alkoi kuitenkin vahvistua korkeimman oikeuden myöntäessä huollosta erotetulle vanhemmalle oikeuden tavata lastaan. Samoihin aikoihin mahdollistui myös avioeron yhteydessä tehdyn huoltopäätöksen muuttaminen. Huoltopäätös saatettiin muuttaa nyt syyllisen puolison eduksi, sillä syyllisyydellä ei ollut uutta huoltoratkaisua tehtäessä merkitystä. Paha puoliso ei enää välttämättä ollut huono huoltaja. Oikeuskäytännöllä on siis ollut ratkaiseva rooli tutkimuksen kohteena olevassa kehityksessä. Avioerosäännöksiin hyväksyttiin sopimusvapauden periaate vuonna 1948, kun asumuserosäännökset lisättiin avioliittolakiin. Syyllisyyden merkitys väheni näin myös avioerossa. 1960-luvulta alkoi kehitys, jonka voidaan sanoa johtaneen nykyiseen tilanteeseen, jossa puolisot ovat huoltajina periaatteessa tasaveroisessa asemassa. Syyllisyys poistui lapsenhuoltolain voimaantultua vuonna 1984 ja samassa yhteydessä yhteishuolto avioeron jälkeen tuli mahdolliseksi, siitä tuli jopa pääsääntö huollosta päätettäessä. Neljä vuotta myöhemmin syyllisyys poistettiin myös avioerosäännöksistä avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Syyllisyydellä ei siis ole enää siitä lähtien ollut merkitystä. Pahan puolison ja hyvän huoltajan roolit ovat muuttuneet huomattavasti tutkittavalla ajanjaksolla. Lainsäädäntö jopa suojaa pahan puolison oikeuksia velvoittamalla hyvän huoltajan huolehtimaan näiden oikeuksien toteutumisesta.