Browsing by Subject "hyperorganisaatioteoria"

Tutkielmassa paneudutaan Suomen päivittäistavarakaupan toimijoiden Lidlin, Keskon ja S-ryhmän vastuullisuusohjelmissa esittämää vastuullisuustoimintaa. Vastuullisuusohjelmat ovat toimijoiden itsensä sähköisesti julkaisemia dokumentteja, jotka kertovat pääsääntöisesti niiden tulevista ja menneistä vastuullisuusteoista ja strategioista. Tutkielmassa analysoidaan laadullisella tutkimuksen sisällönanalyysillä vastuullisuusohjelmien sisältöä ja niistä nostetaan eri vastuullisuuden lajeja. Vastuullisuuden lajien lisäksi tutkielmassa tarkastellaan toimijoiden suhdetta vastuullisuuteen säätely-ympäristön ja minimivastuun pohjalta. Säätely-ympäristöllä viitataan toimijoiden sidosryhmien ja kilpailijoiden asettamiin toiminnan edellytyksiin ja minimivastuulla toimiin, joita toimijoiden on toiminnan jatkumisen kannalta käytännössä pakko toteuttaa. Tutkielma sijoittuu erityisesti yritysten yhteiskuntavastuun ja sosiaalisen institutionalismin piiriin ja tarkastelee tapaukseksi valikoituneiden yritysten suhdetta vastuullisuuteen vastuullisuusohjelmien kautta. Analyysi tapahtuu laadullisen tutkimuksen sisällön analyysin avulla. Vastuullisuuden kategorioina toimivat ”ympäristö”, ”ihmiset ja ihmisoikeudet”, ”tasavertaisuus”, sekä ”hyvä hallinto ja yhteiskunta”. Apuna analyysiin käytetään hyperorganisaatioteorian kolmea alakategoriaa lait, mittaaminen ja professionaalisuus, joiden avulla tarkastellaan vastuullisuuden vaikutusta toimijoiden organisaation rakenteeseen. Samalla hyperorganisaatioteoria yhdistää tutkielman tapauksen maailmanlaajuiseen kontekstiin juuri hyperorganisoitumisen kautta. Tutkielmassa vastuullisuusohjelmista nostetaan esille vastuullisuuden lajeja, jotka esiintyvät ainakin kahdessa kolmesta vastuullisuusohjelmista. Samalla vastuullisuuden lajien taustoja avataan lakien, mittaamisen ja professionaalisuuden kontekstissa. Analyysin pohjalta voidaan löytää 20 erilaista vastuullisuuden lajia. Analyysin ja taustoittamisen perusteella voidaan huomata, että toimijat reagoivat usein hyvin samankaltaisella tavalla sääntely-ympäristön asettamaan paineeseen ja usein etenkin kovien tai pehmeiden lakien ollessa läsnä toimijat myös toimivat minimivastuun mukaisesti, vaikka eivät usein tuokaan tätä suoraan esille vastuullisuusohjelmissaan. Kaikki toimijat viittaavat osaltaan vastuullisuuden integroitumiseen organisaatioissa esimerkiksi erityisesti vastuullisuudelle varatuilla tehtävänimikkeillä kuten ”vastuullisuusjohtaja”. Vastuullisuusohjelmissa voidaan havaita myös viitteitä markkinointiin ja mielikuvatyöskentelyyn, joka puolestaan viitaisi niiden tarkoituksen olevan osaltaan myös markkinallinen. Tutkielma ei pysty yksiselitteisesti osoittamaan vastuullisuusohjelmien toimivan vastauksena Euroopan Unionin (EU) direktiiviin ei-kaupallisen tiedon julkisesta luovuttamisesta, mutta viitteitä EU:n direktiivin suuntaan on löydettävissä. Vastuullisuusohjelmien analyysin pohjalta voidaan odottaa vastuullisuuden yhdenmukaistuvan toimialalla tulevaisuudessa ja vastuullisuusohjelmien joko vakiinnuttavan asemansa toimijoiden viestinnässä ja raportoinnissa, tai yhdistyvän jonkun muun vastaavan viestinnän kanssa.