Browsing by Subject "ikääntyminen"

Ikääntyvän väestön alkoholinkäyttöön on alettu kiinnittää huomiota erityisesti märäksi sukupolveksi kutsuttujen suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä. Tutkimusten mukaan alkoholin kulutus vanhemmissa ikäryhmissä on lisääntynyt samalla kun raittiiden osuus on laskenut. Kokonaiskulutuksen kasvaessa myös alkoholia ongelmallisesti käyttävien määrä lisääntyy. Laadullista tutkimusta tästä kohderyhmästä on vasta vähän. Tässä tutkielmassa tarkastellaan alkoholille annettuja merkityksiä elämäntapojen muutosta tavoittelevien yli 55-vuotiaiden henkilöiden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten alkoholinkäytölle annetut merkitykset muuttuvat elämäntapamuutokseen motivoitumisen prosessissa. Lisäksi tarkastellaan muutokseen motivoivia ja muutoksessa tukevia tekijöitä. Tutkimuksen toimintaympäristönä on Kalliolan setlementin toteuttama ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tukema kolmivuotinen hanke. Uusi alku -elämäntaparemontti on yli 55-vuotiaille alkoholia runsaasti käyttäville henkilöille suunnattu intensiivinen avokuntoutusjakso, joka koostuu terapeuttisista ryhmätapaamisista, ohjatusta liikunnasta ja yhteisöllisestä toiminnasta. Toimintamallilla tavoitellaan ikääntyvän väestön alkoholihaittojen vähentämistä ja elämänlaadun paranemista. Tutkimus nojaa fenomenologiseen tieteenfilosofiaan ja konstruktivistiseen tutkimustraditioon. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen osuus rakentuu ikääntyvien alkoholinkäyttöä koskevan aiemman tutkimuksen sekä ongelmallisen alkoholisuhteen ja muutosprosessin tarkastelun varaan. Keskeisiä käsitteitä ovat alkoholi, ikääntyminen, elämäntapa ja merkitykset. Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa elämäntaparemonttiin osallistunutta henkilöä, joista viisi oli naisia ja kolme miestä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua narratiivista yksilöhaastattelua ja analyysissä sovellettiin temaattista narratiivista analyysitapaa pääosin aineistolähtöisesti. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Minkälaisia merkityksiä alkoholi saa haastateltavien kertomuksissa? 2) Mitkä tekijät ovat kannustaneet elämäntapamuutokseen ja tukeneet sen toteuttamisessa? Tulokseksi saatiin kuusi alkoholin merkityskategoriaa: hauskanpito, sosiaaliset tilanteet, rentoutuminen, lääke masennukseen ja ahdistukseen, potkua ja elämyksiä sekä oman tilan ottaminen. Nämä merkitykset kyseenalaistuivat muutosprosessin aikana. Muutokseen kannustaneita tekijöitä lähestyttiin uhkien ja mahdollisuuksien kautta. Uhkina koettiin runsaan juomisen aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset terveysriskit, ikääntyminen, tunne siitä, ettei ole enää oma itsensä, sekä lähipiirin palaute. Mahdollisuuksina koettiin vahvistuva itsearvostus ja halu pitää itsestä parempaa huolta, huomion kiinnittäminen elämänlaatuun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä rehellisyys ja halu toimia toisin. Elämäntapamuutosta tukevat tekijät jaettiin neljään kategoriaan, joita olivat yhteys muihin ihmisiin, ammatillinen tuki, arjen rutiinit ja yksilölliset tekijät. Tulosten valossa elämäntapojen muutos on hidas prosessi, joka kytkeytyy merkitysten muuttumiseen. Narratiivisella ja fenomenologisella, ymmärtämiseen pyrkivällä otteella on muutoksessa tukemisessa tärkeä sija. Uusi alku -elämäntaparemontin kaltaiset matalan kynnyksen palvelut ovat erityisen tärkeitä ikääntyville päihteidenkäyttäjille.

Objectives. The objective of this study was to investigate the relationship between physical and cognitive activity at different eras (young adulthood, middle age, old age) and subjective and objective cognitive functioning in elderly subjects. In addition, the change of physical and cognitive activity over time and the relationship of the activities crosswise and longitudinally were investigated. Methods. Subjects (n = 73) were healthy seniors aged 60 years or older. Level of activity at different eras of life and subjective cognitive functioning were mapped using self-report questionnaires. Objective cognitive functioning was assessed using standardized neuropsychological tests. Data was analysed statistically with correlation analyses, regression models and repeated-measures analyses of variance. Results and Conclusions. Cognitive activity especially in young adulthood was associated with better objective cognitive functioning in elderly participants. Surprisingly, the association between cognitive functioning and physical activity in young adulthood and older age was negative. Lifetime activity did not affect subjective cognitive functioning. The level of cognitive activity was highest in young adulthood and affected the activity level later in life. The level of physical activity decreased with age only indicatively. Physical and cognitive activity levels were not associated either in in cross-sectional or longitudinal analyses.

Väestön ikääntyessä myös muistisairaiden määrä kasvaa tulevina vuosina. Hyvinvointia tukevat lähiympäristöt voivat vaikuttaa positiivisesti iäkkään elämänlaatuun ja terveyteen edistäen pidempää kotona asumista. Muistisairaiden arjen sujuvuutta ja elämäntapojen jatkuvuutta voidaan tukea selkeällä ja helposti hahmotettavalla ympäristöllä. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten iäkkäiden asumisen suunnitteluun osallistuvat tahot käsittävät lähiviheralueiden yhteyden asukkaiden hyvinvointiin ja miten hyvinvointia edistävät tekijät tulisivat nykyistä paremmin huomioiduiksi suunnitteluprosessissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena teemahaastatteluilla ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatteluja tehtiin yhdeksän ja ne toteutettiin yksilö- tai ryhmähaastatteluina. Tutkimuksen tulosten perusteella ihanteellinen lähiviheralue on monipuolinen ja siellä on mahdollisuus kokoontua sekä tavata muita ihmisiä. Pihalla on mahdollista sekä fyysisesti aktiivinen että passiivinen toiminta, ja jokainen voi osallistua haluamallaan tavalla. Esteettömyys on tärkeää niin hoitotyön kuin asukkaiden itsenäisen toiminnan kannalta. Pihan tulisi tarjota erilaisia aistikokemuksia ympärivuotisesti. Suunnitteluprosessin aikana on tärkeää viestiä säännöllisesti sidosryhmille sekä antaa ihmisille mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun. Hyvinvointia tukeva viherympäristö on käyttäjälleen mieluisa ja monipuolisesti hyödynnettävissä. Pihan ei tarvitse välttämättä olla iso, kunhan se on suunniteltu toimivaksi. Onnistuneessa suunnitteluprosessissa hyödynnetään monialaista yhteistyötä ja osaamista.

Elinajanodotteen pidentyessä ikääntyneen väestön suhteellinen osuus kasvaa ja samalla toimintakykyongelmat yleistyvät väestötasolla. Viime aikoina ikääntyneiden yksinäisyys on ollut esillä niin tutkimuksissa kuin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa, jossa on pohdittu toimintakyvyn roolia ikääntyneiden kokemassa yksinäisyydessä. Tässä pro gradussa kartoitetaan yli 75-vuotiaiden suomalaisten yksinäisyyteen liittyviä tekijöitä ja toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden yhteyteen. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten itse arvioitu toimintakyky (arjesta suoriutuminen), sosiodemografiset tekijät (sukupuoli, ikä, siviilisääty), sosioekonomiseen asemaan liittyvät tekijät (koulutus, koettu toimeentulo) sekä sosiaalista tekijät (sosiaalinen ja emotionaalinen eristyneisyys) ovat yhteydessä yksinäisyyteen, ja selvitetään toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) yli 75-vuotiaiden vuosien 2012 ja 2013 koko maan otantaa (N=7310). Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, jotka lähetettiin satunnaisotannalla mukaan valikoituneille henkiöille. Tutkimusta varten aineistosta rajattiin pois laitoksissa ja vanhainkodeissa asuvat. Aineistoon lisättiin tiedot sukupuolesta, iästä, siviilisäädystä ja koulutuksesta Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen rekistereistä. Tilastoanalyysit suoritettiin SPSS Statistics 22 -ohjelmalla Complex Samples-valikon kautta. Analyyseissa käytettiin kadon mahdollisia vinoumia kompensoivia analyysipainoja niillä muuttujilla, joiden tiedetään olevan yhteydessä vastausaktiivisuuteen (ikä, sukupuoli, tutkimusalue, siviilisääty, tutkinto ja kieliryhmä). Pääasiallinen analyysimenetelmä oli askeltava logistinen regressioanalyysi, jonka avulla tarkasteltiin yksinäisyyttä selittävien muuttujien yhteyttä yksinäisyyteen ja yhteyksien keskinäisiä riippuvuuksia. Toimintakyvyn ja yksinäisyyden välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys. Yksinäisyyden kokemus oli sitä intensiivisempi, mitä heikommassa kunnossa vastaaja oli. Koettu avunsaannin riittävyyden vakioiminen pienensi heikkokuntoisten yksinäisyyden riskiä. Kaikki selittävät tekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yksinäisyyteen läheisten tapaamistiheyttä lukuun ottamatta. Tarkasteltavien tekijöiden vakioinnin jälkeen yksinäisyyttä selittivät enää tilastollisesti merkitsevästi miessukupuoli, leskeys, matalaksi koettu toimeentulo, romanttisen läheissuhteen puute ja tyydyttämätön avuntarve. Toimintakyky selitti voimakkaimmin toimeentulon ja osallistumisaktiivisuuden yhteyttä yksinäisyyteen, minkä lisäksi toimintakyky selitti osan sukupuolen, koulutuksen ja koetun avunsaannin yhteydestä yksinäisyyteen. Lisäksi toimintakyvyllä oli interaktiovaikutus sosiaalista ja emotionaalista eristyneisyyttä kuvaavien tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Romanttisen kiintymyssuhteen ja avunsaannin merkitys yksinäisyydeltä suojaavina tekijöinä korostui, kun toimintakyky oli heikko. Tulosten mukaan yksinäisyys on yli 75-vuotiailla erityisen yleistä heikkokuntoisten, miesten, leskien ja alhaiseksi toimeentulonsa kokevien joukossa. Mikäli ikääntyneiden osallisuutta halutaan tukea, tulee huomio kiinnittää erityisesti näiden ryhmien vertais- ja lähiyhteisöihin liittymisen tukemiseen. Toimintakyvyn heikentyessä romanttisen läheissuhteen ja riittävän avunsaannin merkitys kasvaa yksinäisyydeltä suojaavia tekijöitä. Ikääntyneiden avunsaannin kokemusten kartoitus ja apuun liittyvien laatutekijöiden tunnistaminen voisi jatkossa edesauttaa heikkokuntoisten yksinäisyyden vähentämistä. Aiemmin yksinäisyyden tiedetään liittyvän myös masennukseen. Heikentyvän toimintakyvyn, masennuksen, sosiaalisten suhteiden mahdollisten muutosten ja yksinäisyyden ketjun kartoittaminen olisi tärkeä jatkotutkimuksen aihe.

Objectives This study aimed to investigate the leadership of aging employees in the kindergarten: how the kindergarten leaders take and how they would like to take into account the employees' age-related factors. Age-related factors contain the ability to function, know-how, work motivation, working environment and work community. The aim of this study was also to investigate what do aging employees have to offer to the work community from the kindergarten leaders' point of view. Methods This case study has been made by using a qualitative research method, which in this case was a thematic interview of three leaders of kindergarten. Results and conclusions The conclusion of the study show that every aging employee has been led by kindergarten leaders in a way which suits them personally. Kindergarten leaders have to take into account the challenges which aging can bring along. The leaders take note of employees' physical condition and coping at work when they share duties. Leaders invest in safety at work and the ergonomics of furniture. Short breaks during the day and dividing the holidays into periods can have a significant effect to coping at work. If needed be, a work shift may be modified by the demand of an aging employee. Formative discussions can be a good way of leadership in considering know-how and the need for training. Leaders of the kindergarten wish that they could pay more attention to employees' age-related factors such as know-how and ability to function. The leaders would like to consider the job description of an aging employee based on the assessment of work ability together with the occupational health care department. Leaders request to hire more resource if aging employee can not work with full capacity. The kindergarten leaders think that aging employees are a good example to the younger employees in conscientiousness, rudimentary work and with how to interact well with children. Aging employees have tacit knowledge and they can give other employees perspective and the know-how which they have gained with a lot of working experience.

Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.

Väestön ikääntymiseen liittyvistä uhkakuvista ja yhteiskunnallisista haasteista puhutaan paljon. Yhtenä strategiana vastata näihin haasteisiin on huomion kohdistaminen ikääntyvien voimavaroihin ja ennaltaehkäiseviin toimintatapoihin. Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää kohdentaa riskiryhmiin. Ikääntyvät, yksinasuvat ja pienituloiset naiset ovat monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Tämä tutkimus kohdistuu heidän voimavaroihinsa ja arkiseen selviytymiseensä. Tutkimuksella halutaan selvittää ikääntyvien naisten kokemuksia omista voimavaroistaan sekä sitä, miten he selviytyvät vastoinkäymisistä. Tutkimuksen tuottama tieto voi auttaa löytämään keinoja voimavarojen ja resilienssin tukemiseksi. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat onnistunut ikääntyminen, resilienssi ja voimavarat. Onnistuneen ikääntymisen käsitettä tarkastellaan kriittisesti, ja tässä tutkimuksessa nojaudutaan määritelmään, jonka mukaan onnistunut ikääntyminen on koko elämänkulun aikana esiintyvää selviytymistä haasteista ja vastoinkäymisistä. Tähän selviytymiseen viitataan resilienssillä. Resilienssi on sekä yksittäisistä kriiseistä että jatkuvasti esiintyvistä arjen haasteista selviytymistä ja muutoksiin sopeutumista. Resilienssi on dynaaminen prosessi, johon vaikuttavat niin yksilön sisäiset kuin ympäristöön ja laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyvät tekijät. Voimavarat määritellään tässä tutkimuksessa tekijöiksi, jotka tukevat selviytymistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen tieteenfilosofia. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla kuutta 62-75 -vuotiasta naista. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2016. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulosten perusteella ikääntyvät naiset kokivat tärkeimmiksi voimavaroikseen suhteet toisiin ihmisiin, mielekkään toiminnan sekä ympäristöön liittyvät tekijät. Suhteissa läheisiin ihmisiin oltiin sekä avun saajia että antajia. Ikääntyvät olivat aktiivisia harrastajia ja erilaisten järjestöjen toiminta paikantui tärkeäksi osallistumisen areenaksi. Viihtyisä asuinympäristö, luonto ja erityisesti metsä koettiin voimavaroiksi. Arkea rajoittivat monin tavoin pienet tulot ja terveydelliset haasteet. Haasteisiin oli sopeuduttu arkea ja asenteita muokkaamalla, tarkalla suunnittelulla ja läheisten apuun turvautumalla. Vaikeuksista selvittiin, koska oli pakko, ja niihin suhtauduttiin sinnikkyydellä. Aineistosta oli paikannettavissa monia resilienssiin liitettyjä piirteitä, kuten menneisyyden hyväksyminen, myönteinen elämänasenne, kyky iloita pienistä asioista, vahva autonomia ja aktiivisuus. Tuloksissa taloudellisen tilanteen, terveyden ja sosiaalisten suhteiden merkitykset kietoutuivat monin tavoin yhteen. Tuloksissa korostui erityisesti ilmaisen toiminnan merkitys. Toiminnan kautta pienituloiset ikääntyvät naiset saivat mielekästä tekemistä arkeen sekä areenoita tavata ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voimavarojen tukemista ei tule jättää vain kolmannen sektorin varaan, vaan voimavaralähtöisyys ja ennaltaehkäisy on tarpeen ottaa yhä enemmän huomioon myös julkisia palveluita suunniteltaessa niin sosiaalihuollossa kuin esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatoimessa. Voimavarojen ja resilienssin tukemisen näkökulma voi tuoda sosiaalityöhön uusia aineksia esimerkiksi ryhmämuotoisen työskentelyn, työotteen sekä palvelujen koordinoinnin ja kehittämisen alueilla.

Tässä tutkielmassa käsitellään ikääntyvien naisten näkemyksiä alkoholinkäytöstä. Tavoitteena on saada tietoa heidän omista näkemyksistään ja koota niitä yhteen. Ikääntyvät naiset muodostavat hyvin heterogeenisen joukon ja he omaavat myös erilaisia käsityksiä alkoholin käytöstä. Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat iältään 55–85-vuotiaita. Tutkimusaineisto kerättiin pienen kaupungin alueella Keski-Suomessa. Tutkimus on toteutettu puolistrukturoiduilla kyselylomakkeilla ja 2 teemahaastattelulla. Kyselylomakevastaukset muodostavat tutkimuksen pääaineiston. Kyselylomakkeita jaettiin kolmekymmentä kappaletta ja niitä palautui kaksikymmentäyhdeksän kappaletta. Tutkimuskysymykseni on: Minkälainen on ikääntyvien naisten näkemys omasta ja ikäistensä naisten alkoholinkäytöstä? Aineistoni analyysitapa on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelun avulla saadaan monipolvinen aineisto tiivistettyä ja sieltä voidaan etsiä tutkimuskysymykseen vastaavia tietoja. Vastauksia analysodaan neljän eri teeman avulla. Ne ovat ensinnäkin paikka, jossa alkoholia käytetään, toisena rituaalinen tapa eli miten alkoholia käytetään, kolmantena alkoholikulutusmäärät ja neljäntenä alkoholinkäytön tarkoitus. Näkemyksiä toisten naisten alkoholinkäytöstä lähestytään suopean suhtautumisen ja kriittisemmän suhtautumisen avulla. Vastaajat suhtautuivat omaan alkoholin käyttöönsä kuvaten sitä sopivaksi ja hyväksyttäväksi. Alkoholinkäytön kontrolli oli vastaajien mielestä koko ajan läsnä. Oma alkoholinkäyttö liittyi selvästi joko nautintoon tai rituaaliseen tapaan. Vastauksissa tulee vahvasti esiin feminiininen juomatapa, jossa alkoholinkäyttö ei ole humalahakuista. Toisten, ikäistensä naisten alkoholinkäytössä nähtiin jonkin verran ongelmia ja kontrollin katoamista. Humala liitetään yleensä toisiin naisiin kun oma alkoholinkäyttö on samaan aikaan kohtuullista. Ikääntyvät naiset käyttävät ja ovat tottuneet käyttämään alkoholia enemmän kuin aiemmat sukupolvet. He ovat hyvin heterogeeninen joukko ja heidän syyt käyttää alkoholia ovat yksilöllisiä. Tutkimuksen tulisi painottua näihin yksilöllisiin syihin, jotta tulevaisuudessa voidaan vastata ikääntyvien naisten alkoholinkäytön aiheuttamiin kysymyksiin ja mahdollisiin ongelmiin.

Older adults' need for information and communication technology (ICT) skills is highlighted in many societal contexts. The benefits of learning ICT that are most commonly referred to are its ability to support the wellbeing, active agency and autonomy of the elderly. The aim of this study is to analyse the factors influencing older adults' use and learning of ICT. The socio-cultural theory utilised in this study offers a perspective to view learning in later life, the importance of social support and the use of information and communication technology as a learning context. The study examines the factors that promote and inhibit learning and the use of ICT, what kind of new learning challenges the digital environment poses and the specific questions and issues regarding ICT teaching. Nine employees were interviewed for this study. The workers had experience in teaching as well as supporting learning and participation of older adults in ICT. The interviews were conducted as individual theme interviews in early 2015. The content analysis method was used for data analysis. The main findings of this study suggest that social support, especially in the form of peer support, is the ideal way to promote older adults' ICT learning. Emotional factors and self-efficacy can have a negative affect on learning and therefore socially mediation is needed. Furthermore, new challenges are constantly being presented by the ever-changing digital landscape as well as the need for new skills such as critical reading and multiliteracy. The use of, and adaptation to, new cultural tools varies among the elderly while technology often times doesn't meet the needs of older generations or is not accessible to them. In conclusion, individuality and social factors need to be considered when promoting ICT learning for the elderly. Moreover, there is a need for learning spaces as well as adult centred media education that sustains lifelong learning opportunities.

Pro gradu -tutkielmani keskittyy tuomaan äänen HelsinkiMission Aamukorvan toistuvaissoittajille. Aamukorva on ikääntyville suunnattu auttava puhelin, johon tulevista puheluista suurimman osan soittaa vain muutaman kymmenen henkilön joukko – toistuvaissoittajat. Toistuvaissoittajat ovat globaalilla tasolla erittäin yleinen ja ongelmallinen ilmiö auttavissa puhelimissa. Koska toistuvaissoittajat vievät leijonan osan auttavien puhelinten resursseista, suhtaudutaan heihin usein hyvinkin kriittisesti ja negatiivisesti. Tämän tutkielman tarkoitus on lähestyä toistuvaissoittajailmiötä avoimemmin mielin ja yrittää aidosti selvittää ikääntyvien toistuvaissoittajien näkemyksiä Aamukorvaan soittamisesta sekä soittojen tuomasta lisäarvosta heidän arkeensa. Aihepiirissäni kietoutuu yhteen useampi suurempi kokonaisuus, joita esittelen tutkimusalueen kirjallisuusosuudessa: ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, yksinäisyys, kolmas sektori sekä puhelinauttaminen. Suomessa on tehty erittäin vähän tutkimusta säännöllisesti auttaviin puhelimiin soittavista henkilöistä, ja siksi tätä aihetta käsitellessäni nojaudun vahvasti kansainväliseen tutkimustietoon. Tutkielmassani on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, koska se mahdollistaa Aamukorvan toistuvaissoittajien yksilöllisten näkemysten ja kokemusten käsittelyn sellaisinaan. Valitsemani lähestymistapa tukee sensitiivistä, kunnioittavaa sekä eettistä tutkimusotetta ja sopii erityisen hyvin haavoittuvaiseen kohderyhmääni. Ymmärrän informanttieni kokemukset yksilöiden yksittäisinä kokemuksina, mutta toivon pystyväni tuomaan esille myös laajemmin toistuvaissoittajien tarpeita ja odotuksia kolmannen sektorin tarjoamalle puhelinavulle. Aamukorvan soittajista kerätty tilastomateriaali, Aamukorvan koordinaattorin kanssa käymäni keskustelut sekä toiminnan käynnistäjän (nykyisen työohjaajan) ja kahden puhelimessä päivystävän vapaaehtoisen haastattelut muodostavat pohjan tutkimukselleni. Varsinaisessa analyysiosuudessa painopiste on kuitenkin puhtaasti Aamukorvan toistuvaisoittajien haastatteluissa. Analyysissani käytän teemoittelua, jonka avulla voin tarkastella haastattelukysymyksiini tulleiden suorien vastausten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Teemoittelu sopii myös haastatteluaineistosta paljastuvien yllättävienkin aiheiden esille nostoon. Yksi keskeisin havaintoni on Aamukorvan tuoma psykologinen ja jopa hoivalliseksi määritettävä tuki sen toistuvaissoittajille. Haastattelujen perusteella on oletettavaa, että julkinen sektori ohjaa ikääntyviä mielenterveydellisistä haasteista kärsiviä henkilöitä auttavien puhelinten piiriin ja näin osaltaan kuormittaa niitä. Toinen silmiinpistävä huomionkohde on puhelun merkitys toistuvaissoittajille tärkeänä rutiinina. Soittajat ovat tiedostavia asiakkaita, jotka valitsevat ne auttavat puhelimet, joita haluavat hyödyntää ja käyttävät niitä aktiivisesti arjessaan. Aamukorvan toimintamuoto ja sitoutumattomuus tuovat ikävääntyville soittajilleen niin yksisuuntaista ystävyyttä kuin anonyymia kuuntelupalvelua. Tutkielmani ei tuo toistuvaissoittajiin liittyviin ongelmiin vastauksia, mutta toivottavasti toimii keskustelunavauksena positiiviselle ja dialogiselle Suomessa tehtävälle toistuvaissoittajatutkimukselle. Lisäksi toivon sen kääntävän huomiota ikääntyvien kontaktintarpeeseen sekä herättävän pohtimaan, miten voisimme paremmin rakentaa ikääntyvillemme niin psyykkistä kuin sosiaalista tukiverkostoa yhteiskunnallisella tasolla.