Browsing by Subject "ironia"

Tutkielma tarkastelee Facebook-parodiaa, jossa pilkan kohteena ovat maahanmuuttovastaiset ja heidän kielenkäyttönsä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielenpiirteitä parodiassa käytetään ja minkälaisina kielenkäyttäjinä maahanmuuttovastaiset niiden avulla representoidaan. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia diskursseja parodiassa kaiutetaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta analyysissa hyödynnetään myös perinteistä tekstianalyysia. Aineistona on sata julkaisua maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvien humoristisesta Facebook-ryhmästä Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmä vuodelta 2019. Luvussa 3 tarkastellaan parodian kielellistä ilmiasua. Analyysi osoittaa, että maahanmuuttovastaiset representoidaan kielenkäyttäjinä, jotka eivät osaa kirjoitetun yleiskielen normeja eivätkä välitä niistä, vaan kirjoittavat tunteen vallassa. Kirjoitusvirheinä esitettyjä piirteitä, etenkin yhdyssanavirheitä ja lyöntivirheiltä vaikuttavia piirteitä, käytetään paljon ja liioitellusti niin, että myös johdoksia ja muita sanoja on kirjoitettu erikseen morfeemirajojen kohdalta. Puhutun ja kirjoitetun kielen erottamisen vaikeus osoitetaan käyttämällä suomalaistettua fonotaksia sekä nasaaliassimilaatiota muistuttavaa ilmiötä, jossa sananloppuinen n kirjoitetaan m:nä. Parodiatyylin piirteet esiintyvät liioiteltuina niin, että ne eivät sellaisinaan voisi esiintyä verkkokielessä, mikä korostaa julkaisun ironista sävyä. Lisäksi typografinen äänensävy on voimakkaan affektinen ja huutava, sillä aineistossa käytetään runsaasti suuraakkosia, huutomerkkejä ja huutomerkkejä edustavia numeroita 1. Luvussa 4 osoitetaan, miten parodiassa hyödynnetään ironista diskurssien omimista. Toistuvien aiheiden kuten sukkien, kaljan, katupartioiden ja median puolueellisuuden kautta kaiutetaan maahanmuuttovastaiseen diskurssiin kuuluvaa apokalyptista retoriikkaa sekä populistista ja arvokonservatiivista diskurssia. Tällä pyritään esittämään maahanmuuttovastaiset argumentit naurettavassa valossa, millä sekä vahvistetaan omaa kantaa että vastakkainasettelua maahanmuuttokeskustelun osapuolten välillä. Luvussa tarkastellaan myös parodiassa runsaasti esiintyvää metakielenkäyttöä, jossa esitetään kohteen olevan tietoinen ja ylpeä omasta tavastaan kirjoittaa. Tutkielmassa käy ilmi, että parodiassa kohde representoidaan hysteerisinä ja kouluttamattomina, mikä sopii aiempien tutkimusten tuloksiin siitä, millaista kuvaa maahanmuuttovastaisista rakennetaan maahanmuuttokeskustelussa. Kielenpiirteiden käytölle on nähtävissä malleja esimerkiksi Timo Soinin kielenkäytössä ja humoristisista ilmauksista "isäm maan puollustaja" ja "elämäm koulu". Tutkielman tulokset ovat relevantteja verkkokielen tutkimukselle yleisesti, sillä analyysissa käy ilmi, että aineiston piirteitä arvioidaan muissakin konteksteissa ärsyttäväksi tai huonoksi verkkokieleksi.

Ironia on oleellinen osa nuorten ja nuorten aikuisten ylläpitämien ja marginaalissa toimivien, internet-pohjaisten mikrogenrejen musiikkia ja estetiikkaa, mutta musiikin sisältämät ironiset merkitykset eivät aina kuitenkaan aukea kaikille sen kuuntelijoille. Tässä tutkimuksessa selvitän minkälaista ironiaa näissä mikrogenrejen kappaleissa on löydettävissä ja millä tavoin se ilmenee, sekä analysoin millaisia affekteja ironialla voidaan saada aikaan kuuntelijoissa. Lisäksi pohdin, mitä kaikkea nämä ironiset merkitykset ja nostalgiset elementit mikrogenrejen musiikissa voivat kertoa nuorten tekijöiden ja kuuntelijoiden ajatusmaailmasta. Analysoin tutkimuksessani kahden eri mikrogenren, hyperpopin ja vaporwaven ironisia ulottuvuuksia lähilukemalla kahta eri kappaletta, jotka pitävät molemmat sisällään intertekstuaalisen referenssin 1980-luvun populaarimusiikkiin. Tapausesimerkkeinä toimivat hyperpop-artisti SOPHIE kappaleella ”Immaterial”, sekä vaporwave-mikrogenreä edustava artisti Macintosh Plus kappaleella ”ブート”. Erittelen kappaleiden sisältämiä ironisia signaaleja ja klassisia ironian tyyppejä, sekä analysoin millaisia affektiivisen ironian tasoja kappaleet pitävät sisällään. Tutkimuksessani kävi ilmi, että nostalgiset viittaukset ja lainaukset mikrogenrejen musiikissa toimivat usein ironian välineinä, ja nuoret voivat oikeuttaa heitä edeltäviin aikakausiin tuntemansa nostalgian eli ”hauntologiset tunnerakenteet” menneen aikakauden populaarimusiikin uudelleenkäsittelyn, -tulkinnan ja kuuntelemisen kautta. Laajemmassa mittakaavassa ironian ja vilpittömyyden, sekä nostalgian ja utopioiden välinen oskillointi voi vihjata suuremmasta ajanhengen muutoksesta postmodernista metamodernistiseen.

Tutkielmassani analysoin Rosa Liksomin Finlandia-palkittua romaania Hytti nro 6 ironisen neuvostonostalgian näkökulmasta. Romaani kertoo suomalaisesta opiskelijatytöstä ja venäläisestä miehestä, jotka sattuman sanelemina matkustavat samassa hytissä junalla Moskovasta Ulan Batoriin 1980-luvun loppupuolella. Tarkastelen tutkielmassani, millaista ja millaisissa yhteyksissä Liksomin romaanissa esiintyy nostalgiaa. Samalla pohdin, miten nostalgia ironisoituu ja mitä seurauksia ironisoitumisella on. Lisäksi analysoin kirjailijalle tyypillisiä, liksomilaisen nostalgian piirteitä, joita on tutkinut myös Kasimir Sandbacka. Tutkielmani perustuu pääasiallisesti Hytti nro 6:n lähilukuun, jota kontekstualisoin kirjallisuudentutkimuksen nostalgiateorioilla ja ironian tutkimuksella. Keskeisiä nostalgiasta ja ironiasta kirjoittaneita teoreetikkoja tutkielmani kannalta ovat Svetlana Boym, Karin Johannisson ja Linda Hutcheon. Lisäksi osoitan Malcolm Chasen ja Christopher Shawn asettamien reunaehtojen mukaisesti, että teoksessa ilmenee nostalgiaa. Analyysini mukaan olennaisena nostalgiaa tuottavana kontekstina teoksessa on Neuvostoliiton ja Venäjän historia, jota matkustajat katsovat maisemallisena näytöksenä junan ikkunasta. Teoksen johtomotiivit ”Kaikki on liikkeessä” ja ”Taakse jää” rakentavat nostalgiaa ja toimivat romaanin neuvostonostalgisina tunnussanoina. Maisemien lisäksi runsas ruokasanasto ja tyypillisten venäläisten ruoka-aineiden toisteisuus sekä kulutustavaroiden yksityiskohtainen kuvailu ja nimeäminen toimivat neuvostonostalgiaa tukevina motiiveina. Osoitan tutkielmassani, että ironian keinoina teoksessa käytetään esimerkiksi väitenegaatiota, liioittelua ja groteskia. Romaanin ironinen neuvostonostalgia ilmenee muun muassa tytön tuntemana koti-ikävänä, vierauden tunteena ja unohduksena, mutta myös esimerkiksi miehen ironisena katseena menneisyyteen sekä molempien toiveina paremmasta tulevasta. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että liksomilaisessa nostalgiassa ei kielletä menneisyyden kaipuuta vaan se otetaan ironisen tarkastelun kohteeksi. Hytti nro 6:n nostalgia on sekä sentimentaalista ja konservatiivista että ironista ja kyseenalaistavaa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Taidevandalismi-nimisen Facebook-sivuston taidemeemit ja niiden huumori. Sivustolla julkaistaan taidemeemejä eli kuvia taideteoksista, joihin tekijä on lisännyt itse tekstiä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja huumorin rakentamiseen käytetään ja mihin tai kehen huumori kohdistuu. Keskeinen hypoteesi on, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa ja että huumorin tulkinta ulottuu yhteiskunnalliselle tasolle. Tutkimuksen aineistona on käytetty Taidevandalismi-Facebook-sivustolla aikavälillä 18.1.2015–4.7.2017 julkaistuja kuvallisia internet-meemejä, joita kertyi yhteensä 201 kappaletta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty huumorintutkimuksen keinoja, erityisesti Toini Rahtun määritelmää ironiasta sekä Mihail Bahtinin karnevalismin käsitettä. Keskeistä on myös ajatus intertekstuaalisuudesta, joka läpäisee internet-meemit kauttaaltaan. Analyysi lähtee liikkeelle kehystasolta ja etenee tarkempiin sana-, lauseke- ja lausetason huumorin keinoihin. Lopulta työssä tarkastellaan huumorin tyylikeinoja erityisesti ironian, karnevalismin ja intertekstuaalisuuden kautta. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesi näyttäisi käyvän toteen: inkongruenssi on keskeinen huumoria rakentava tekijä, ja se ilmenee monin kielellisin tavoin. Myös yhteiskunnallinen aspekti välittyy meemeistä. Ironia kohdistuu meemeissä enimmäkseen uskontoon, ikään, sukupuoleen, politiikkaan sekä stereotypioihin, kun taas karnevalismi ilmenee pyhyyden banalisoimisena, voimakkaina vastakkainasetteluina ja ruumiintoimintojen korostamisena. Intertekstuaaliset viittaukset kohdistuvat suurimmaksi osaksi muihin tekstilajeihin, meemeihin ja suomalaiseen kulttuuriin. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin suomen kielessä, ja internet-meemit ylipäätään ovat jääneet paitsioon Suomen kontekstissa. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Pro gradu –työssäni tutkin taiteilija Miranda Julyn ensimmäistä romaania The First Bad Man (2015, suom. Avokämmen, 2016). Miranda Julyn taiteesta ja kirjallisuudesta on vähän akateemista tutkimusta, vaikkakin July on taiteilijana saavuttanut jo vakiintuneen aseman, etenkin anglo-amerikkalaisessa kontekstissa. Julyn taidetta leimaa soliptisuus, huumori ja abstraktius. Samat piirteet leimaavat tutkielmani kohdeteosta. Kriitikot ovat usein olleet hämmentyneitä Julyn teosten äärellä ja ovat päätyneet lokeroimaan Julyn omaan ”selittämättömään” kategoriaansa. Tutkielmani tavoite on liittää Julyn ensimmäinen romaani feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinteeseen selvittämällä mikä yhdistää teoksen kolmannen aallon feminismin agendoihin. Lähden tutkielmassani liikkeelle teoksen ilmeisimmistä piirteistä, huvittavuudesta, huumorista ja kummallisuudesta. Väitän, että teos tietoisesti parodioi erilaisia terapian ja itsehoidon muotoja. Tekemällä näin, teos kyseenalaistaa ihmisten viehtymyksen lukea asioihin enemmän merkityksiä kuin niissä onkaan. Lisäksi teos kyseenalaistaa lukijan tarpeen ehjälle ja kokonaiselle tarinalle. Väitän, että teos pakottaa lukijan ottamaan kirjaimellisesti kaiken, mitä tarinamaailmassa tapahtuu. Tämän teos toteuttaa lajityyppinsä kautta, jonka määrittelen Kimberly Ann Wellsin jalanjäljissä maagiseksi feminismiksi. Wells on määritellyt maagisen feminismin kirjallisuudenlajiksi, joka käyttää maagisen realismin konventioita kommentoidakseen sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Wellsin mukaan maaginen feminismi pystyy uudelleenmäärittelemään sen, minkä ymmärrämme normaaliksi. Näin maaginen feminismi pystyy myös esittämään voimaantuneita naishahmoja, jotka käyttävät positiivisena voimavarana sellaisia feminiinisiä piirteitä, jotka patriarkaatin viitekehyksessä on yleensä nähty negatiivisessa valossa. Wells on tutkinut maagisen feminismin stereotyyppisenä hahmona noitaa, joka on perinteinen eksentrinen patriarkaatin halveksuma hahmo. Omassa tutkielmassani lisään tähän hahmogalleriaan myyttisen trickster-hahmon, jota on tavattu kertomusperinteessä kautta aikojen. Trickster on myös hahmo, joka liittää teoksen feministiseen tutkimukseen, sillä queer-teoria on ottanut muotoaan muuttavan tricksterin maskotikseen ja vertauskuvakseen joustavuudesta etenkin sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien saralla. Tulkitsen tricksteriksi teoksen päähenkilön, jolla ei ole yhtä pysyvää sukupuolta. Lisäksi osoitan, että tricksteriys ei ole läsnä teoksessa ainoastaan henkilöhahmojen tasolla, vaan teos noudattelee kerrontansa puolesta Jean Rosier Smithin kehittelmää trickster-estetiikkaa. Trickster-estetiikka vastustaa yhtä tulkintaa, ja luomalla tekstiin aukkoisuutta, leikinlaskua ja näkökulmien moninaisuutta se haastaa lukijan omat kulttuurisesti ja sosiaalisesti muodostuneet lähtökohdat tulkinnoille. Yhdistän trickster-estetiikan pragmatistifilosofi Richard Rortyn teoriaan liberaalista ironiasta. Rortyn mukaan todellisuutemme on jatkuvasti muuttuva sen mukaan, miten ja millaisia kuvauksia todellisuudesta tuotetaan. Rorty puhuu ns. lopullisista sanastoista, joita kyseenalaistamalla ironistit voivat muuttaa tapoja, joilla ymmärrämme todellisuuden. Tulkitsen, että teoksen päähenkilö on tällainen ironisti. Hän yrittää läpi teoksen löytää tapoja, joilla kuvailla normista poikkeavaa seksuaalisuuttaan, sukupuoltansa ja rakkauselämäänsä. Richard Rortyn ajattelun juuret ovat antiessentialistisia. Osoitan, että maagisen feminismin ja trickster-estetiikan sekä ironian avulla kohdeteokseni voi uskottavasti kuvata erilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja, jotka usein varsinkin naishahmoja tulkittaessa, on patologisoitu. Tulkintani tueksi peilaan teoksen teemoja Judith Butlerin ajatuksiin sukupuolen performatiivisuudesta sekä J. Jack Halberstamin teoriaan naismaskuliinisuuksista ja gagafeminismistä. Halberstamin mukaan vain heittäytymällä gagaksi, ts. hulluksi, voidaan haastaa essentiaalisia normeja tarjoava patriarkaatti. Loppupäätelmäni on, että näiden teemojen tasolla sekä kerronnallisien aukkojen kautta teos toimii tarinana, joka haastaa käsityksemme lukea kirjallisuutta. Teos ei tarjoa konventionaalista tarinan kaavaa, henkilöiden kasvukertomusta eikä katarttista loppua. Näin ollen se seisoo toteemisena kysymysmerkkinä sille, miksi haluamme etsiä myös kirjoista yhtä kaavaa, millä tarinan tulisi tapahtua. Näin Julyn teoksen voidaan katsoa edustavan kolmannen aallon feminististä kirjallisuutta, joka nojaa näkökulmien, teorioiden ja totuuksien moninaisuuteen.

Tutkielman aiheena ovat Kaikki meni -nimisen Facebook-sivuston meemikuvat ja niihin kytkeytyvä ironia. Sivustolla julkaistaan meemejä, joihin tekijä on digitaalisesti liittänyt pastellinsävyisen taustan päälle vanhanaikaisia kiiltokuvia sekä tekstielementtejä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja ironian rakentamiseen käytetään, kuinka meemin eri elementit vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja mihin tai kehen ironia kohdistuu. Keskeisiä hypoteeseja ovat, että meemien ironia kohdistuu useimmiten tapoihin käyttää kieltä – erityisesti verkkokieltä ja tietokoneslangia –, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa, että niistä voidaan löytää kaikki ironian komponentit ja että ironinen tulkinta muodostuu kaikkien kuvan elementtien yhteisvaikutuksesta. Tutkimuksen aineistona on käytetty Kaikki meni -Facebook-sivustolla aikavälillä 4.12.2017–1.5.2020 julkaistuja internetmeemejä, joita aineisto sisältää yhteensä 150. Tutkimuksen yleisinä teoreettismetodisina lähtökohtina toimivat multimodaalinen diskurssintutkimus sekä kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Tutkimuksessa on hyödynnetty huumorintutkimuksen teorioita, keskeisimpänä Toini Rahdun määritelmää ja mallia ironiasta. Apuna analyysissa on käytetty satiirin, parodian ja karnevalismin käsitteitä. Keskeistä on myös ajatus meemien pyrkimyksestä vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja kommentoida siitä lähtöisin olevia aiheita ironian keinoin. Analyysi lähtee liikkeelle muodollisten kehysten tasolta ja avaa sen jälkeen meemien eri elementtien ironisia tulkintakehyksiä sekä sana-, lauseke- ja lausetasolta löydettäviä ironian keinoja. Lisäksi työssä tarkastellaan, kuinka kielelliset tyylivalinnat vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja kuinka ironian komponentit meemeissä ilmenevät. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesit näyttäisivät käyvän toteen: ironiaa rakennetaan erityisesti inkongruenssin avulla, meemeistä on mahdollista löytää kaikki ironian komponentit ja kaikki meemin elementit ovat olennaisia ironisen tulkinnan kannalta. Aineiston ironia kohdistuu useimmiten erilaisiin tapoihin käyttää kieltä, luonteenpiirteisiin, politiikkaan ja uskontoon. Myös intertekstuaalisuus on aineistossa vahvasti läsnä niin muiden tekstilajien upotuksen muodossa kuin esimerkiksi viittauksina meemikonstruktioihin ja muihin teksteihin. Aihetta on aiemmin tutkittu vain vähän suomen kielessä, ja internetmeemien kielellisistä ominaisuuksista on saatavilla tietoa vasta muutamasta lähteestä. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä multimodaalisen diskurssintutkimuksen hyötyä meemitutkimuksessa.

Tutkielmassa tarkastellaan postmodernin ironian ilmenemistä George Saundersin novelleissa "CivilWarLand in Bad Decline (1996) ja "Pastoralia" (2000). George Saunders on merkittävä yhdysvaltalainen kirjailija, jonka tuotanto koostuu pääosin novelleista. Ironiaa esiintyy useissa hänen novelleissaan, ja tutkimus osoittaa valittujen novellien edustavan juuri postmodernia ironiaa. Molemmat novelleista sijoittuvat historiallisiin teemapuistoihin. Tutkimus tarkastelee puistojen postmodernia luonnetta suhteessa esimerkiksi Umberto Econ ja Jean Baudrillardin käsityksiin hypertodellisuudesta ja simulacrumista. Puistot vaativat työntekijöiltään äärimmäisyyksiin menevää totuudenkaltaisuuden tavoittelua, mutta samanaikaisesti ne edustavat keinotekoista ja totuudesta lähes tunnistamattomaksi irtaantunutta mukaelmaa. Novellien puistot toimivat myös satiirisina kuvauksina yhdysvaltalaisesta työväenluokasta. Molempien novellien kertojat toimivat perheidensä elättäjinä. Puistojen johtajat kohdistavat heihin jatkuvasti uhkakuvia irtisanomisesta. Työnantajilla on suhteessa työntekijöihin korostetun suuri valta, jota vastaan kapinoiminen tuntuisi käytännössä mahdottomalta. Tutkimus osoittaa novellien postmodernin luonteen, kun työntekijät joutuvat luovuttamaan lähes koko ihmisarvonsa toimiakseen korvattavana pelinappulana taloudellisen hyödyn tavoittelussa. Tutkimuksen novellien molemmat kertojat menettävät lopulta itsensä, toinen henkensä, toinen ihmisyytensä kautta. Novellien postmoderni pyrkii yhdistämään toivottomuuden sekä amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja rakenteisiin kohdistuvan kärkevän ironian.