Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "käyttäytymisen muutos"

Sort by: Order: Results:

  • Hagman, Noora (2017)
    Suomalaiset istuvat enemmän kuin koskaan ennen. Istuvan elämäntavan haittavaikutuksista on keskusteltu paljon, ja myös yhteiskunnallisella tasolla ongelmaan on kiinnitetty huomiota esimerkiksi päivittämällä kansallisia suosituksia istumisen vähentämiseksi. Suosituksissa korostetaan muun muassa sitä, että kouluihin ja työpaikoille tulisi luoda fyysisesti aktiivinen toimintakulttuuri. Tämä luo myös odotuksia opettajien aktiiviselle, muutoshakuiselle toiminnalle oppilaitoksissa. Teoria- ja näyttöperusteinen Let’s Move It –interventio-ohjelma pyrkii vaikuttamaan ammattiin opiskelevien nuorten liikuntaan ja istumiseen. Interventioon sisältyy opettajaohjelma, jossa opettaja nähdään keskeisenä opiskelijoiden istumisen vähentämisen mahdollistajana. Opettajaohjelmassa tarjotaan opettajille työkaluja, joista voi olla hyötyä paitsi opiskelijoiden mutta myös oman hyvinvoinnin lisäämiseksi. Opettajien roolia koulupohjaisissa liikuntainterventioissa on tutkittu ja raportoitu vähän, vaikka heillä on interventioiden onnistumisessa keskeinen rooli. Tämä pro gradu –tutkielma perustuu interventioon osallistuneiden ammattioppilaitosten opettajien fokusryhmäkeskusteluihin ja se on osa Let’s Move It –opettajaohjelman prosessievaluaatiota. Kiinnostuksen kohteena on se, millaisia edistäviä ja estäviä tekijöitä opettajat kokevat liittyen istumisen vähentämiseen oppitunneilla. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi opettajien esiin nostamia kehitysehdotuksia liittyen Let’s Move It –työpajoihin, joista voi olla hyötyä ohjelman levittämisessä valtakunnalliseksi. Ryhmäkeskusteluaineistoa analysoitiin deduktiivisesti viitekehysmetodilla. Aineisto käsiteltiin teoreettisen aihealueiden viitekehyksen (TDF) mukaisesti. Keskeisinä edistävinä tekijöinä istumisen vähentämisessä nähtiin esimerkiksi tieto istumisen haitoista, kyvyt toteuttaa käyttäytymistä, ympäristötekijät, kollegoiden ja opiskelijoiden vaikutus sekä kokemus kyvykkyydestä ja uskomukset seurauksista. Estävinä tekijöinä sen sijaan opettajat näkivät organisaation tuen puutteen, haastavat ryhmät, ympäristötekijät ja huonot resurssit istumisen vähentämisen toteuttamiseksi. Tutkielman tulokset näyttäytyvät pääosin samansuuntaisina aikaisempien tutkimusten kanssa. Let’s Move It –työpajat lisäsivät opettajien kertoman mukaan muun muassa tietoja ja taitoja opiskelijoiden istumisen vähentämiseksi. Tutkielmani tuloksista voi olla hyötyä tulevissa koulupohjaisissa liikuntahankkeissa esimerkiksi niin, että opettajatyöpajojen sisällöissä huomioitaisiin entistä optimaalisemmin itsesäätelykeinojen esittely ja istumisen vähentämiskeinojen harjoittelu. Lisäksi tulosten mukaan opettajat kaipaavat enemmän organisaation johdon tukea, mihin on syytä kiinnittää tulevaisuudessa huomiota.