Browsing by Subject "kehittämislainsäädäntö"

Suomessa oli tehty korkeakoulupolitiikkaa jo 1800-luvulla yliopistolakien ja -asetusten muodossa, mutta suunnitelmallisempaa politiikkaa ryhdyttiin tekemään 1950- ja erityisesti 1960-luvulla, kun korkeakoulutus alettiin nähdä tärkeänä osana valtion kehittämistä ja kilpailukykyä. Myös ikäluokkien kasvu toi painetta koulutuksen kehittämiseen. Aikakauden korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa on tutkittu jonkin verran, mutta toimijoihin ja heidän motiiveihinsa on kiinnitetty vähemmän huomiota. Tutkielmassa tarkastellaan professori Oiva Ketosen kehittymistä korkeakoulupoliittiseksi asiantuntijaksi ja ajattelijaksi, hänen motiivejaan ja tavoitteitaan sekä hänen merkitystään ja vaikutustaan suunnitelmallisen korkeakoulupolitiikan kehittäjänä vuosina 1953–1966. Tutkimus on lähestymistavaltaan pääosin henkilöhistoriallinen kuvaus Oiva Ketosesta korkeakoulupoliittisena toimijana, mutta tutkielmassa kuvataan Ketosen kautta myös laajemmin muutosta suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa. Keskeisenä tutkimusaineistona ovat erityisesti Oiva Ketosen kirjallinen tuotanto, Kansallisarkistossa säilytettävä Oiva Ketosen arkisto sekä muiden keskeisten toimijoiden ja komiteoiden arkistot. Eri komiteoiden ja presidentin työryhmän mietinnöt muodostavat myös tärkeän osan lähdeaineistoa. Tutkielmassa on hyödynnetty laajasti aikakauden korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa koskevaa kirjallisuutta. Ketonen kasvoi korkeakoulukysymysten asiantuntijaksi komiteoissa työskennellessään. Hän aloitti korkeakoulupoliittisen toimintansa korkeakoulukomitean sihteerinä tammikuussa 1953. Komitea työskenteli yli kolmen vuoden ajan, ja tänä aikana Ketoselle alkoi muodostua vahva näkemys suomalaisesta korkeakoulupolitiikasta sekä sen kehittämisestä. Hän julkaisi useita korkeakoulupoliittisia kirjoituksia. Pari vuotta korkeakoulukomitean jälkeen Ketonen pääsi jäseneksi opetushallintokomiteaan käsittelemään Suomen koulujärjestelmää ja sen hallintoa sekä myöhemmin komitean korkeakoulujaoston puheenjohtajaksi käsittelemään korkeakoulujen hallintoa. Ketonen sai uusia ideoita ja vaikutteita perehtymällä muiden maiden korkeakoulupoliittiseen keskusteluun, merkittävimpänä brittiläisen Robbinsin komitean suunnitelmat. Hän julkaisi tärkeimmän korkeakoulupoliittisen kannanottonsa Valkolakista väitöskirjaan vuonna 1964. Ketosen ajattelun taustalla oli vahva snellmanilaista vaikutusta oleva sivistysyliopiston idea. Teoksessaan Ketonen korosti tutkimukseen perustuvan suunnittelun tärkeyttä korkeakoulupolitiikassa sekä yliopistojen ja korkeakoulujen kehittämisessä. Presidentti Kekkonen nimitti vuonna 1965 työryhmän laatimaan ehdotuksen toimenpiteistä, jotka toteuttamalla Suomen tieteellinen tutkimus sekä yliopistoissa ja korkeakouluissa annettava opetus voitaisiin pitää kansainvälisen kehityksen tasalla. Ketonen toimi presidentin työryhmän puheenjohtajana ja kirjoitti pohjan sen lausunnolle tuoden vahvasti esille omat ajatuksensa. Työryhmä esitti lain säätämistä esittämiensä toimenpiteiden toteuttamiseksi. Ketonen laati ehdotuksen kehittämislaista ja edisti lain läpimenoa tiedeneuvoston jaostossa ja kulissien takana. Korkeakoululaitoksen kehittämislaki hyväksyttiin maaliskuussa 1966. Samoihin aikoihin Ketonen valittiin opetusministeriön uuden korkeakoulu- ja tiedeosaston ensimmäiseksi osastopäälliköksi. Tässä roolissa hän pääsi valmistelemaan kehittämislakia täydentäneen asetuksen ja sen yhteydessä annetun lausuman. Osastopäällikkönä hän valmisteli myös asetuksen korkeakouluneuvostosta ja toimi neuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana. Tutkimuksen perusteella Ketonen oli kiistatta yksi aikakauden merkittävimmistä korkeakoulupoliittisista ajattelijoista Suomessa ja hänellä oli keskeinen rooli Suomen korkeakoululaitosta muokanneen kehittämislainsäädännön laatimisessa. Kehittämislainsäädäntö sai aikaan korkeakoululaitoksen keskitetyn suunnittelujärjestelmän ja loi edellytykset korkeakoululaitoksen tarkasteluun kokonaisuutena sekä raamit ja normit korkeakoulutuksen laajentamiselle. Lainsäädäntö turvasi perusrahoituksen kasvun ja siirsi alojen välistä tasapainoa humanistisista ja yhteiskunnallisista aineista luonnontieteellisiin ja teknillisiin aineisiin sekä lääketieteeseen. Kehittämisasetuksen yhteydessä annettu lausuma loi puolestaan perustan yliopistojen hallinnonuudistukselle ja tutkinnonuudistukselle.