Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "ketoosi"

Sort by: Order: Results:

  • Ketoaineet lypsylehmän aineenvaihdunnassa 
    Heikkinen, Ira (2024)
    Tutkielman tarkoituksena on kerätä yhteen nykyinen tietämys ketoaineista lypsylehmän aineenvaihdunnassa. Katsauksessa käsitellään eri tyyppisiä ketooseja, ketoaineiden muodostumista, niiden muuttumista toisikseen ja niiden vaikutuksia oireisiin, sairastumisriskiin ja hedelmällisyyteen. Lopuksi tarkastellaan, kuinka ketoaineita hyödynnetään ketoosin diagnostiikassa ja arvioidaan erilaisia menetelmiä subkliinisen ja kliinisen ketoosin diagnosointiin. Ketoosi on yksi tärkeimmistä lypsykarjan aineenvaihdunnan sairauksista. Sekä subkliinisellä että kliinisellä ketoosilla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia tiloille. Ketoaineiden merkitys aineenvaihdunnassa on suuri erityisesti alkulypsykaudella, kun lehmä on negatiivisessa energiatasapainossa suuren maitotuotoksen vuoksi. Spontaani ketoosi on korkeatuotoksisten lehmien sairaus. Keskituotos on noussut viime vuosikymmenten aikana paljon, joten voidaan olettaa hyperketonemian yleistyvän. Ketoaineita ovat beetahydroksibutyraatti (BHB), asetoasetaatti ja asetoni, joiden lisäksi myös isopropanoli joskus lasketaan mukaan. Ketoaineet muodostuvat joko hepaattisesti vapaista rasvahapoista hapettamalla tai alimentaarisesti rehun sisältämästä butyraatista. Utare ja pötsi pystyvät muuttamaan ketoaineita toisikseen. Terveillä lehmillä, subkliinisessä ja kliinisessä ketoosissa on erilaiset ketoaineiden suhteet toisiinsa veressä, maidossa ja virtsassa. Hyperketonemian edetessä terveen lehmän ketoainetasoista vakavaan kliiniseen ketoosiin hapettuneiden ketoaineiden, eli asetonin ja asetoasetaatin, suhteellinen osuus kasvaa samalla, kun BHB:n suhteellisuus osuus pienenee. Ketoaineilla on hyödyllisiä vaikutuksia alkulypsykaudella. Ne kattavat merkittävän osan energiantarpeesta ja ylläpitävät suurta maitotuotosta. Tietyissä määrin hyperketonemia on onnistunutta sopeutumista korkeaan maitotuotokseen. Fysiologisen hyperketonemian muuttuessa subkliiniseksi ketoosiksi alkavat ketoaineiden negatiiviset vaikutukset. Subkliinisessä ketoosissa hyperketonemia lisää riskiä sairastua muihin sairauksiin, lehmän aikaisempaan poistoon karjasta, heikentää hedelmällisyyttä ja aiheuttaa immunosuppressiota. Ketoaineita hyödynnetään ketoosin diagnostiikassa. Ketoaineita voidaan mitata verestä, maidosta ja virtsasta. Veren BHB:n mittaamiseen on kehitetty useita kannettavia mittareita, jotka antavat tarkan arvon ketoaineiden tasosta lehmän äärellä. Maidosta ja virtsasta voidaan määrittää ketoainetasot semikvantitatiivisesti, mikä on riittävä kliinisen ketoosin diagnostiikkaan. Yleisesti ottaen verestä mittaaminen on herkin ja tarkin tapa, maitotestit eivät ole tarpeeksi sensitiivisiä subkliinisen ketoosin diagnostiikkaan ja virtsatestit näyttävät liikaa vääriä positiivisia.
  • Lypsylehmien ketoosin yhteys maitotuotokseen ja märehtimisaikaan 
    Metsälä, Johanna (2018)
    Ketoosi on lypsylehmillä ensimmäisten laktaatioviikkojen aikana melko yleisesti esiintyvä aineenvaihduntasairaus, joka johtuu vaikeuksista sopeutua negatiiviseen energiataseeseen. Lehmä voi sairastua kliiniseen ketoosiin tai huomaamattomampaan subkliiniseen ketoosiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ketoosi on yhteydessä lypsylehmien poikimisen jälkeisten ensimmäisten viikkojen maitotuotokseen ja märehtimisaikaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ketoosia mahdollisesti selittävinä tekijöinä poikimista edeltävää kuntoluokkaa, poikimakertaa, poikimaväliä, ummessaolokauden pituutta, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotosta ja rotua. Tutkimusaineisto hankittiin ProAgria Etelä-Pohjanmaan Maidosta Maitoon (MaMa) -hankkeen yhteydessä. Tutkimukseen valittiin hankkeesta viisi lypsyrobottitilaa, joilla jokaisella oli kaksi seurantajaksoa. Seurantajaksoa kohden valittiin 20 pian poikivaa eläintä, joista noin neljäsosa oli ensikoita ja loput useamman kerran poikineita lehmiä. Jokaisen poikineen lehmän maidon β-hydroksivoihapon (BHB) pitoisuus mitattiin testiliuskoilla kerran viikossa, pääsääntöisesti ensimmäisten seitsemän laktaatioviikon ajan. Lehmät jaettiin tilastollista analyysiä varten ensimmäisten neljän laktaatioviikon BHB-tulosten perusteella kolmeen ryhmään: terve (TER: kaikissa määrityksissä 0 µmol/L tai enintään yhdessä määrityksessä 100 µmol/L), subkliininen ketoosi (SKK: enemmän kuin yksi määritystulos 100 µmol/L tai 200 µmol/L, mutta ei 500 µmol/L) ja kliininen ketoosi (KK: vähintään yksi määritystulos 500 µmol/L). Tilastollisessa analyysissä käytettiin varianssianalyysiä ja ryhmien välisessä vertailussa ortogonaalisia kontrasteja (TER vs. SKK+KK sekä SKK vs. KK) ja parittaisia vertailuja. Analyysiä varten lypsyrobotin tallentamista tiedoista kerättiin ensimmäisten neljän laktaatioviikon päivittäiset maitotuotokset ja märehtimisajat, joista laskettiin viikkokohtaiset keskiarvot. Lehmät kuntoluokitettiin asteikolla 1–5, minkä perusteella ne jaettiin neljään ryhmään: laiha (< 3), normaali (3–3,5), lihava (3,75–4) ja ylilihava (> 4). Kuntoluokan, poikimakerran ja rodun yhteyttä ketoosihavaintojen jakaumaan tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla. Tutkituista eläimistä 19 % kuului TER-ryhmään, 71 % SKK-ryhmään ja loput 10 % KK-ryhmään. Eri ketoosiryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja ensimmäisten neljän viikon keskimääräisessä maitotuotoksessa eikä märehtimisajassa. Maitotuotos ja märehtimisaika kasvoivat odotetusti viikoittain. Maitotuotoksessa viikon ja ketoosiryhmän yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä tuotos oli ensimmäisellä viikolla TER-ryhmällä pienin ja KK-ryhmällä suurin eron tasoittuessa myöhemmin. Korkeatuottoiset lehmät mobilisoivat enemmän rasvakudosta suuremman energiantarpeen vuoksi, mikä saattoi johtaa ketoaineiden liialliseen muodostumiseen sekä myöhemmin maitotuotoksen tasoittumiseen. Ensikoiden maitotuotos ja märehtimisaika olivat pienemmät verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Märehtimisajassa viikon ja poikimakerran yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä ensikoiden märehtimisaika lisääntyi aina neljänteen viikkoon saakka, kun useamman kerran poikineiden lehmien märehtimisaika lisääntyi toiselle viikolle, jonka jälkeen se hieman pieneni. Ensikoiden märehtimisajan hitaampi kasvu saattoi johtua niiden hitaammasta syöntikyvyn kehittymisestä. Poikimista edeltävässä kuntoluokassa, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotoksessa ja ummessaolokauden pituudessa ei ollut eroa ketoosiryhmien välillä. Poikimaväli oli suuntaa antavasti pidempi KK-ryhmällä verrattuna TER- ja SKK-ryhmiin. Kuntoluokaltaan ylilihavien lehmien ketoosia osoittavien BHB-tulosten osuus oli muita ryhmiä suurempi. Ensikoiden pienten BHB-pitoisuuksien osuus oli selvästi suurempi verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Holstein-rotuisilla lehmillä oli ayrshire-rotuisia enemmän 0 µmol/L BHB-tuloksia. Tulosten perusteella valtaosa lehmistä sairastui subkliiniseen ketoosiin, mutta sairastuminen ei vaikuttanut ensimmäisten neljän laktaatioviikon maitotuotokseen tai märehtimisaikaan.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO