Browsing by Subject "kirjeet"

Tutkielmassa selvitetään 1500-luvun puolivälissä nykyisen Hollannin ja Belgian alueilla eläneiden mennoniittojen käsityksiä siitä, millainen oli ihanteellinen kristitty sekä tutkitaan, oliko eri sukupuolille asetettu erilaisia ihanteita. Tutkimuksen lähteinä käytän vuoden 1660 Marttyyrien peili -marttyyrikokoelmassa säilyneitä 16 kirjettä, jotka kymmenen vangittua ja marttyyrikuolemaansa odottavaa mennoniittavanhempaa lähetti lapsilleen muistoksi ja ohjeistukseksi vuosien 1557–1576 välisenä aikana. Tarkastelen, mitkä olivat ne viimeiset ohjeet, jotka vanhemmat kokivat merkittäviksi nostaa esiin, ja miten he ohjasivat lastensa kasvua kristityiksi. Vertailen kirjeitä toisiinsa tarkastellen, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia niiden välillä ilmenee. Havainnoissani otan huomioon ajan ja yhteisön kontekstin. Marttyyrikuoleman kohtaavat vanhemmat eivät pystyneet toteuttamaan velvollisuuttaan kasvattaa lapsensa kristilliseen uskoon. Kirjeillään he pyrkivätkin korvaamaan tätä. Kirjeissään he pyrkivät vaikuttamaan lapsiinsa siten, että he etsisivät pelastustaan nuoruudestaan lähtien. Painottaakseen pelastuksen etsimisen tärkeyttä, vanhemmat käyttivät pelottelun keinoja. He kuvasivat kirjeissään Jumalan edessä kohdattavaa tuomiota ja rangaistusta. He myös antoivat lupauksia jälleennäkemisestä ja taivaassa saatavasta palkinnosta, jos lapset kääntyisivät ja uskollisesti seuraisivat Kristusta koko elämänsä ajan. Vanhemmat neuvoivat lapsiaan opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan, jotta nämä pystyisivät itse tutkimaan Raamattua ja löytämään pelastuksen tien. Vanhemmat myös käskivät lastensa olla kuuliaisia kaikille, jotka ohjasivat heitä kohti oikeaa tietä. Mennoniitat odottivat kääntyneen todistavan uskostaan ja kääntymyksestään ulkoisesti. Uskon tuli näkyä teoissa. Keskeisimmät kristityn elämää kuvaavat asiat olivat kuuliaisuus ja Jumalan pelko. Kristityn tuli olla kuuliainen kaikille Jumalan määräyksille. Jumalan tuli olla ensisijainen kaikessa, mikä tarkoitti tarpeen tullen jopa omasta hengestä luopumista. Kristityn elämää tuli ohjata Hengen hedelmät: rakkaus ja rauha. Muita kristitylle asetettuja ihanteita olivat siveellisyys, ahkeruus, nöyryys, vaatimattomuus, anteliaisuus, rehellisyys, uskollisuus ja uhrautuvaisuus. Kristityn tuli myös välttää kaikkia lihan ja maailman himoja, joita vanhemmat määrittelivät olevan siveettömyys, avionrikkominen, valehtelu, herjaaminen, pahan puhuminen, asiattomat puheet, kiroilu, vannominen, juhlinta, juopumus, tanssiminen, pettäminen, varastaminen, viha ja kateus, ahneus, rikkauksien tavoittelu, ylpeys ja epäjumalanpalvelus. Sukupuoli ei ilmennyt erityisemmin kirjeiden ohjeissa. Yleisesti ottaen kaikki ohjeet ja ihanteet koskivat sekä tyttöjä että poikia. Joitain painotuksia on kuitenkin havaittavissa. Ohjeista on nähtävissä ajan sosiaalinen rakenne, jossa mies toimi perheen päänä ja elättäjänä. Ohjeet kuuliaisuuteen, alistuvuuteen ja vaatimattomuuteen puolestaan painottuivat tytöille. Muiden sukupuolittuneiden ihanteiden, kuten hiljaisuuden ja siveyden kohdalla ei ilmennyt lähdeaineiston perusteella selviä painotuksia sukupuolen mukaan.

Tutkielmassa tarkastellaan neljän eteläpohjalaisen, maaseudulta lähtöisin olevan naisen Amerikasta Suomeen lähettämiä siirtolaiskirjeitä 1920-luvulta 1950-luvulle. Tavoitteena on hahmottaa, millaista kielellistä variaatiota kirjeissä esiintyy sekä miten englannin kielen vaikutus on teksteissä havaittavissa. Tutkimus on jatkumoa 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien tutkimukselle. Niukasti koulutusta saaneiden naiskirjoittajien tekstien tutkiminen laajentaa kuvaa Suomen kirjallistumisprosessista, sillä naisten tuottamia tekstejä on tutkittu vasta vähän. Siirtolaiskirjeet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella kielen variaatiota kouluttamattomien tai vain vähän koulutusta saaneiden henkilöiden teksteissä, jotka ovat syntyneet ympäristössä, jonka valtakieli on jokin muu kuin kirjoittajan äidinkieli. Tutkimuksen teoreettisena taustana on historiallinen sosiolingvistiikka sekä kirje- ja murretutkimus. Aineisto on peräisin Siirtolaisuusinstituutin digitoidusta kirjekokoelmasta, ja se koostuu 51 kirjeestä. Tutkimuksessa hyödynnetään kvantitatiivista ja kvalitatiivista analyysiä. Tavoitteena on kuvata kirjoittajien kielellisiä profiileja, jotka kertovat heidän kirjallisista valinnoistaan ja kielellisistä resursseistaan kirjoittajina. Saatuja tuloksia vertaillaan aiempaan, mieskirjoittajien tekstejä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimuksessa havaitaan, että kirjoittajilla on yksilölliset kielelliset profiilinsa: yhden tutkittavan tekstit ovat vahvasti murteellisia, toisen teksteissä ilmenee selkeä pyrkimys standardikielen mukaisiin muotoihin, ja loput kaksi asettuvat näiden välimaastoon. Analyysiin valituista kielenpiirteistä kirjakielisimpänä aineistossa näyttäytyy kirjakielen d ja murteellisimpana inessiivin pääte. Enemmän hajontaa aiheuttavat kirjakielen ts:n vastineet, allatiivin pääte sekä jälkitavun eA- ja OA-yhtymät. Tulokset ovat osittain yhteneväiset ja osittain eriävät aiemman, mieskirjoittajien tekstejä koskevan tutkimuksen kanssa. Kielenulkoiset taustatekijät kuten ikä eivät juurikaan näytä korreloivan kirjoittajien kielellisten valintojen kanssa. Englannin kielen vaikutus tutkittavien kirjeiden kieleen on verrattain vähäistä ja ilmenee pääasiassa suomen kieleen mukautettuina lainasanoina. Tämä on linjassa aiempien amerikansuomen tutkimustulosten kanssa. Aineistossa esiintyy eniten työhön, ruokatalouteen ja mittayksiköihin liittyviä lainasanoja.

Tässä tutkimuksessa avataan ensimmäisen kerran Martin Lutherin ja Philipp Melanchthonin kirjeenvaihto Kustaa Vaasan kanssa. Kirjeiden tutkimus valottaa, millaista ajatustenvaihtoa reformaattoreiden ja kuninkaan välillä käytiin. Kirjeitä on säilynyt yhteensä kymmenen kappaletta vuosilta 1539–1551. On kuitenkin todennäköistä, että viestien ja uutisten välitys lähettien avulla oli vilkkaampaa ja laajempaa, mitä säilynyt kirjemateriaali antaa olettaa. Kirjeistä kolme on Martin Lutherilta Kustaa Vaasalle (18.4.1539, 4.10.1541 sekä 12.4.1544) ja kolme puolestaan kuninkaalta Lutherille (16.8.1540, 1.6.1541 sekä 3.6.1544). Neljä kirjeistä on Philipp Melanchthonilta Kustaa Vaasalle (12.5.1539, 23.7.1541, 13.2.1544 sekä 13.1.1551). Ruotsin valtakunnanarkiston eli Riksarkivetin tiedon mukaan kirjeitä oli alun perin neljä enemmän, mutta ne tuhoutuivat Tukholman linnan palossa vuonna 1697. Kirjeet on kirjoitettu saksaksi ja latinaksi. Tutkimuksessa selvitetään mikä on näiden kirjeiden sisältö. Kirjeiden muotoanalyysin kautta tarkastellaan kirjeiden rakennetta, ajan kirjeenvaihdolle tyypillisiä konventioita sekä niissä esiintyviä mahdollisia poikkeamia. Sisällön analyysin kautta nostetaan esiin sellaisia kirjeissä esiin tuotuja asioita, tapahtumia ja henkilöitä, jotka ovat historiallisesti tarkasteltuna merkityksellisiä. Huomiota kiinnitetään näiden merkitysten poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin yhteyksiin eli siihen miten kirjeet heijastelevat aikaa Saksassa ja Ruotsissa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymyksiin miksi kirjeenvaihtoa käytiin ja miksi kirjeenvaihto oli merkityksellinen sen osapuolille, mitkä olivat kirjeenvaihdon ja kirjoittajien motiivit, päämäärät sekä keinot päämäärien saavuttamiseksi. Melanchthonin, Lutherin ja Kustaa Vaasan välistä kirjeenvaihtoa voidaan pitää sisällöllisesti monipuolisena. Kirjeiden sisällöt jakautuivat neljään pääteemaan: suosituksiin, poliittisiin uutisiin, reformaatioon liittyviin asioihin ja huolenilmauksiin. Kirjeiden sisältämät asiat olivat merkityksellisiä ja tiedonvaihdon kannalta oleellisia kaikille osapuolille. Kirjeiden kautta reformaattorit pystyivät jossain määrin vaikuttamaan ja ohjailemaan Kustaa Vaasan hallintoa. He lähettivät ja suosittelivat kuninkaan palvelukseen Wittenbergissä opiskelleita, reformaation omaksuneita ja luotettaviksi osoittautuneita oppineita. Hyöty oli molemminpuolinen: reformaation aatteet levisivät oppineiden mukana Lutherille ja Melanchthonille mieluisalla ja luotettavalla tavalla Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan ja Kustaa Vaasa puolestaan hyötyi saksalaisesta tietotaidosta uudistaessaan valtakuntansa hallintoa. Lutherin ja Melanchthonin kirjeenvaihdolla Kustaa Vaasan kanssa on ollut merkitystä Ruotsin kirkollisissa uudistamisessa, eikä vähiten siksi, että näin reformaattoreilla oli suora kontakti ja vahva vaikutuskanava luterilaistuvaan maahan.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomesta Neuvostoliittoon 1930-luvulla menneiden laittomien siirtolaisten kokemuksia. Tutkimuksen keskiössä ovat Suojärveltä kotoisin olleen Ahokkaan perhekunnan kirjeet Neuvostoliitosta Suomeen vuosina 1932–1936. Ahokkaat olivat osa 1930-luvun laman käynnistämää laitonta muuttoliikettä, jonka johdosta noin 15 000 suomalaista siirtyi Neuvostoliittoon paremman toimeentulon perässä. Tutkin kuinka sukulaissuhteita hoidettiin rajan ylitse kulkevan kirjeenvaihdon välityksellä, kuinka kirjeenvaihdon konventiot muuttuivat perheen kohdatessa vakavaa puutetta ja kuinka Ahokkaat kuvasivat olosuhteita Neuvostoliitossa. Tutkimuskirjallisuuden avulla havaitsin, että monet Ahokkaiden kokemista asioista olivat jaettuja myös muiden suomalaissiirtolaisten kanssa. Tutkimuksessa ilmenee kuitenkin se, että Ahokkaat olivat vapaita vaihtamaan työpaikkaa asuessaan Petroskoissa. Tämän johdosta he olivat sosiaalisesti ja taloudellisesti vakaammassa asemassa, kuin esimerkiksi suljetulle työleireille joutuneet suomalaiset. Lähdeaineistona käytetään Valtiollisen poliisin Sortavalan alaosaston arkistosta löytyvää kirjekokoelmaa vuosilta 1931–1939. Kirjeet on jäljennetty Etsivän keskuspoliisin toimesta tarkoituksena tarkastella laitonta muuttoliikettä, sekä Neuvostoliitosta Suomeen kohdistuvaa kommunistista agitaatiota. EK on tehnyt jäljennöksiin lukuisia merkintöjä ja huomioita, jonka lisäksi kirjekokoelmaan kuuluu EK:n sisäisiä ilmoituksia. Nämä tuovat tutkimukseen toisen puolen, jossa tarkastellaan Ahokkaisiin kohdistunutta tutkintaa, jonka johdosta EK teki tiedusteluykäynnin Ahokkaiden Suomessa asuneiden sukulaisten kotiin. Valtiollisen poliisin arkiston lisäksi tutkimuksessa käytetään Neuvostoliiton siirtolaisuutta koskevaa tutkimuskirjallisuutta 1980-luvulta 2020-luvulle. Lisäksi tutkimuksessa käytetään aikalaissanomalehdistöä Suomesta ja Neuvosto-Karjalasta kuvaamaan aikakauden taloudellista ja poliittista tilannetta, sekä esimerkiksi kommunisteihin liittynyttä retoriikkaa. Sanomalehtien avulla on myös mahdollista tarkentaa Ahokkaiden kirjeissään kuvaamia tapahtumia, jotka olivat välittyneet Suomesta Neuvostoliittoon. Ahokkaiden elämää Neuvostoliitossa varjostivat puute ruoasta ja välttämättömyystarvikkeista, sekä epävarmuus tulevasta. Osoitan, että Ahokkaat pitivät Neuvostoliitossa asumista väliaikaisena vaiheena ainakin vuoteen 1934 saakka. Kun suunnitelma Suomeen palaamisesta epäonnistui, joutui perhe sopeutumaan Neuvostoliittoon. Perhe hajaantui avioeron ja sisäisten karkotusten takia ja lopulta vuonna 1936 myös kirjeyhteys Suomeen katkesi.