Browsing by Subject "kulttuuriperintö"

National identity can be constructed by the nation-state to produce shared meanings and narratives with which the citizens associate. One way for the nation to ‘imagine’ itself is through the museum; these institutions construct and alter identities by exhibiting artefacts and stories that connect the past with the present and sharing text, images and material objects that exemplify ideals of heritage and culture. This master thesis approaches the construction of identity as it is created and shaped in national museums, focusing on how these institutions act as ideological agents and how they contribute to the creation and understanding of national identity. Specifically, this thesis examines how Sámi heritage and culture are articulated and incorporated into the discourse on Finnish national identity. The thesis questions: how do Sámi-related exhibitions contribute to the narrative on national identity? Do the geographical locations of the museums, the layouts of exhibitions, and the voices interpreting and presenting the exhibition displays play a role in how the Sámi are included as part of the nation’s identity? Utilising the case study method, this thesis investigates two museums in Finland that house a permanent exhibition on the Sámi people and culture: the National Museum of Finland, located in Helsinki, and the Siida – The National Museum of the Finnish Sámi and Nature Centre, located in Inari. Situated at the cross-section of the growing literature on nation building and identity construction, and how these ideologies are balanced within the museum setting, the research presented here attempts to understand how identity is articulated and adapted in different contexts and locations. The thesis concludes that the exhibition and presentation of artefacts of Sámi culture in museums can greatly influence in the development of national identity. Indeed, curators and scholars must pay close attention to the social and political spheres of all groups they exhibit if museums are to continue maintaining the reputation as institutions of knowledge and culture.

The premise of the thesis was to study Finland’s folk costume’s most prominent aspects and develop learning material based on those aspects. I started by reviewing literature connected to the topic about teaching materials. Based on the results, I concluded that quite a bit of research has been done about folk costumes’ history, and there exists a fairly extensive amount of literature about it. However, there wasn’t that much teaching material available about folk costumes, even though a need for it has been recognized. Therefore, the mission for my thesis became to develop introductory teaching material about folk costumes for beginners. The goal for this thesis is to develop a folk costume manual, that offers an extensive information packet for beginners, along with instructions for wearing and acquiring one. As a research method I chose design-based research which consists of developing the teaching material and the theory of its development. I started the development of the manual by mapping out, what meanings are associated with folk costumes. This was carried out by interviewing four experts. The results were narratives of their experiences around folk costumes. These narratives were divided into categories to be used as material for the first draft of developing the manual, along with literary reviews. The first draft was tested by a heuristic review, in which three of the assessors of the previous step were evaluating the manual by making notes about ideas for developments and other comments. A heuristic list was offered to support the evaluation. Then, the notes were summarized into comments, and the experts classified them based on their prominence. The manual was developed based on the comments, if the experts estimated the problem to be significant. The result of the design-based research is a folk costume manual, and information about the development process. An expert interview and a heuristic evaluation proved to be functional methods for developing this type of learning material. Two themes were highlighted in relation to folk costumes in the experts’ comments: Way of speaking and vocabulary with which the costumes’ instructions and recommendations are being described, and versatility of the folk costumes. These themes had a significant impact on the folk costume manual as well.

Tutkielmani pääaineisto on Helsingissä sijainneen Kulttuurien museon perusnäyttelyn pohjalta tehty verkkonäyttely Kaukaa haettua ja sitä täydentävänä aineistona on samanniminen näyttelyjulkaisu. Kulttuurien museon kokoelmat koostuvat Kansallismuseon suomalais-ugrilaisista ja yleisetnografisista kokoelmista. Pohjaan tulkintani museologiseen kirjallisuuteen ja tarkastelen aineistoani diskurssianalyysin avulla. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmalleni on representaatioteoria. Representaatiot ovat merkityksiä välittävää toimintaa kuten puhuttua ja kirjoitettua kieltä ja kuvia. Diskurssianalyysin kohteena on kulttuurisen todellisuuden tuottaminen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tutkielmani tavoite on selvittää, miten Kaukaa haettua esittää Kulttuurien museon kokoelmia. Tarkastelen, millainen on aineistossani esineiden ja kuvien muodossa läsnäolevan vieraan ja esineiden kerääjien suhde sekä miten ja millaisena vieras esitetään. Pohdin aineistoni museologisten objektien suhdetta suomalaiseen kulttuuriperintöön. Pro gradu -tutkielmani laajempi tavoite on haastaa lukija tarkastelemaan suomalaisia museoita uudesta globaalista näkökulmasta. Kaukaa haettua -verkkonäyttelyn yksi keskeisistä elementeistä on kerääminen. Näyttelyssä esineistöä esitetään keräämisen näkökulmasta ja kerääjät esitetään aktiivisina toimijoina. Näyttelytekniset keinot siirtävät taka-alalle ihmisryhmät, joilta esineet on kerätty. Kaukaa haettua vetää symbolisen rajan maailmanmatkaajien ja natiivien välille; molemmilla on paikkansa, eivätkä niiden kategoriat valu toistensa päälle. Kun vieras esitetään suomalaisuuden kautta, tulee siitä kuitenkin osa suomalaisuuden tarinaa. Näin vieraan läsnäolo museonäyttelyssä toimii kansallista yhteenkuuluvuutta tiivistävänä voimana ja se riisutaan symbolisen paikaltaan siirtymän aiheuttamasta järkytyksestä.

Aim of the study. Society has become more diverse during the last decade. Tolerance is the key to today's society. Knowing cultural heritage helps to construct cultural identity. Understanding cultural heritage and cultural identity helps to understand other cultures better. Museums have an important role in cultural heritage education. Museums can offer visitors things they can relate to and identify with. In this way museums can help to construct cultural identity. The aim of this study is to find out how different cultures are taken into account in museums according to professionals. The aim is also to find out how museums can help to construct cultural identity. Methods. This study is a qualitative case study. The data was collected from two professionals in museum field. The research data was collected by individual interviews using theme interviews. Data from the interviews was analysed by qualitative content-based analysis. The data was analysed by themes utilizing the themes from the interviews. Results and conclusions. The results show that the aim in museums is to have an interactive relationship with the museums visitors. Museums have also tried to get more diverse spectrum of visitors. The professionals consider multiculturalism as an important topic. Multiculturalism and the increasing diversity of society create new challenges for museums. Multiculturalism also brings new possibilities and new perspectives. Museums have an important role in the society as an advocate of tolerance. The professionals are worried that tolerance education is not appreciated enough in the society though. Museums can increase tolerance by providing information about different cultures. It is important to provide culture for the minorities also. Professionals see that museums can support the process of constructing cultural identity. It is important that museums highlight the issues visitors can identify with.

Tutkielma käsittelee Suomen tilattoman väestön elämän materiaalisten jäännösten löytämistä, tutkimusmenetelmiä, muinaismuistolain (295/1963) mukaista luokittelua, arvoja ja merkityksiä. Kirjallisuustutkimuksen lisäksi aiheita havainnollistetaan tapaustutkimuksen avulla. Tutkielma on osa historiallisen ajan arkeologiaan kuuluvaa maaseutuarkelogiaa. Tilattomat olivat säätyjen ulkopuolelle jäänyt maata omistamaton väestönosa, jonka määrä kasvoi Suomessa 1700–1800-luvuilla valtiovallan tavoitellessa väkiluvun ja maatalouden tuottavuuden kasvattamista. Suurimmillaan tilattomien osuus väestöstä oli ainakin 40 prosenttia. Tutkielmassa keskitytään torppareihin ja mäkitupalaisiin, jotka ovat oman taloutensa muodostaneita tilattomia ja joiden asuinpaikat on siten helpointa erottaa muista arkeologisista jäännöksistä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään feministisen arkeologian (esim. Joan Gero) näkökulmia mm. tiedon paikantuneisuudesta, todellisuuden luonteesta ja empiirisestä alimääräytyneisyydestä. Niillä pyritään tuomaan esiin se, mihin nykyiset luokittelu- ja suojelukäytännöt perustuvat ja miten niillä otetaan tiedostaen tai tiedostamattomasti kantaa siihen, kenen menneisyys on tärkeää. Tutkimuksessa sovelletaan tapaustutkimukseen historiallisen ajan arkeologian metodeja: monilähtöistä menetelmää eli 1800-luvun torpan ja kiinteän muinaisjäännöksen yhteyttä selvitetään sekä arkistolähteistä että paikkatietoanalyyseillä ja maastokäynneillä. Arvojen pohdinnassa esitellään Päivi Maarasen kehittämää arvotyökaluhahmotelmaa sekä museaalisiin tarkoituksiin kehitettyä merkitysanalyysimenetelmää. Tilattomien asuinpaikkajäännökset luokitellaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, jos ne ovat vuotta 1750 vanhempia, ja sitä nuoremmat asuinpaikkajäännökset luokitellaan pääsääntöisesti muiksi kulttuuriperintökohteiksi. Luokittelu vaikuttaa suojelustatukseen ja siten kohteiden säilymiseen. Luokittelu käsitetään usein objektiivisena tapana järjestää maailmaa, mutta se sisältää silti subjektiivisia elementtejä ja sen kehittymiseen vaikuttaa arkeologisen tutkimuksen kehityshistoria, jossa on lähdetty liikkeelle esihistoriallisista kohteita ja jossa historiallisen arkeologian tutkimuskohteena on ensin ollut keskiaika. Tilattomien elämän materiaaliset jäännökset ovat usein hyvin epämääräisiä, maastossa vaikeasti havaittavia ja yleisyydessään vaikeasti tulkittavia ja ajoitettavia, mikä vaikeuttaa niiden luokittelua ja voi saada ne vaikuttamaan tutkimuksellisesti vain vähän kiinnostavilta. Epämääräisyys, monitulkintaisuus ja yleisyys liittyvät kuitenkin kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen, vaikka todellisuutta pyritään usein siinä yksinkertaistamaan, joten se ei ole peruste jättää haasteellisia kohteita tutkimatta. Tapaustutkimus osoittaa, että nuorikin arkeologinen kohde voi olla mm. tärkeä arkeologinen tietopankki, hyvä yleisökaivauskohde, kotiseutuhistorian opetuskohde ja kotiseutuidentiteetin kiinnekohta. Sen tutkiminen voi myös tasapainottaa kuvaa historiasta ja tuoda tilattomat esiin aktiivisina toimijoina ja arvokkaina yhteisönsä jäseninä.

Työssä tutkitaan venäjänkielisiä vakiintuneita ilmauksia ja niiden yhteyttä venäläiseen kulttuuriperintöön. Huomiota on kiinnitetty erityisesti sananlaskuihin, sananparsiin, kommunikeemoihin ja lentäviin lauseisiin. Tutkimuksessa on tarkasteltu oppilaiden venäläisen kulttuurin tuntemusta ja sen vaikutusta vakiintuneiden ilmausten ymmärtämiseen ja oikeaan käyttöön eri tilanteissa. Työssä esitetään kulttuurin määritelmiä, tarkastellaan kulttuurin ja kielen yhteyttä ja niiden vaikutusta maailmankuvan omaksumiseen ja annetaan myös konkreettisten esimerkkien syntymiseen johtavia lähteitä. Työ käsittelee venäjän kielen ja kulttuurin opetukseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja Suomalais-venäläisessä koulussa (SVK) sekä tarkastelee sen yhteydessä SVK:n opetussuunnitelmaa. Työ koostuu teoriaosuudesta ja kirjallisten tehtävien tulosten analyysistä. Aineisto muodostuu Suomalais-venäläisen lukion ja vertailuryhmänä toimivien pietarilaisten oppilaiden suorittamista tehtävistä. Analyysi keskittyy kyseisten ryhmien suoritustulosten erojen tarkasteluun. Ensimmäisen tehtävän suoritti 11 venäjää äidinkielenä ja 11 venäjää vieraana kielenä opiskelevaa SVK:n lukiolaista sekä 13 kymmenesluokkalaista natiivipuhujaa Pietarista. Tehtävässä piti yhdistää tilanteet ja niihin sopivat vakiintuneet ilmaukset. Pietarilaisten opiskelijoiden oikeiden vastauksien määrä on 91%. SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevien lukiolaisten oikeiden vastauksien määrä on 97% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 34%. Oppilaiden antamien vastauksien analyysi osoittaa, että venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset pärjäävät jopa natiivipuhujia paremmin, kun taas venäjää vieraana kielenä opiskelevat kokivat vaikeuksia. Vaikeuksien vähentämiseksi/poistamiseksi tähän kielen alueeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja varattava enemmän aikaa. Toisessa tehtävässä SVK:n lukiolaiset selittivät eniten natiivipuhujien käyttämiä vakiintuneita ilmauksia. Venäjää äidinkielenä opiskelevien oikeiden vastauksien osuus on 84% ja venäjää vieraana kielenä opiskelevien 24%. Tulokset osoittavat, että kaikki natiivipuhujien käyttämät ilmaukset eivät ole lukiolaisille tuttuja. Tällaisia ilmauksia kannattaa käydä läpi opetuksessa. Kolmannessa tehtävässä, jossa piti täydentää viisi sananpartta ja antaa esimerkkejä niiden käytöstä tai selittää niiden merkitys, osallistui SVK:n lukiolaisten lisäksi 9 pietarilaista kasiluokkalaista, eli 9 natiivipuhujaa. Natiivipuhujat täydensivät oikein 97% ja selittivät/antoivat esimerkkejä käytöstä 70%. Venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset vastaavasti 84% ja 39%, ja venäjää vieraana kielenä opiskelevat 11% ja 4,5%. Tulokset osoittavat, että lukiolaiset osasivat täydentää paremmin, kuin selittää tai antaa esimerkkejä. Se tarkoittaa sitä, että sanaparret ovat heille tuttuja, niiden ymmärtäminen ja käyttö kuitenkin vaativat lisää harjoitusta ja aikaa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että SVK:n venäjää äidinkielenä opiskelevat lukiolaiset ovat tutkimustehtävissä melkein natiivipuhujien tasolla, mikä kertoo SVK:n antaman kulttuurin opetuksen korkeasta laadusta. Venäjää vieraana kielenä opiskelevien tulokset puolestaan näyttävät, että kulttuuriin liittyvät vakiintuneet ilmaukset ovat erittäin vaikeita, minkä vuoksi venäläisen kulttuurin opettamiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota ja aikaa. Tutkimukseen osallistujien pienen määrän vuoksi tuloksia ei voi yleistää, ne antavat kuitenkin käsityksen osallistujien kulttuurin tuntemuksesta. Jotta kulttuuria ymmärrettäisiin paremmin, kulttuurin opetuksen mahdollisuuksia pitäisi laajentaa. Miten sitä kannattaa opettaa voi olla seuraavan gradun aihe.