Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "kulttuurisensitiivisyys"

Sort by: Order: Results:

  • Kallio, Miia (2018)
    Suomeen saapui vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisin myötä 32 476 turvapaikanhakijaa. Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä yli kahdeksankertaistui verrattuna edeltävään vuoteen. Turvapaikanhakijoiden määrän lisäännyttyä eri tahot perustivat lukuisia vastaanottokeskuksia, joihin turvapaikanhakijat majoittuvat turvapaikkapäätöksen käsittelyn ajaksi. Vastaanottokeskukset ovat ainutlaatuisia miljöitä, joissa monet erilaiset kulttuurit ja katsomukset kohtaavat. Vastaanottokeskuksissa järjestetään aikuisopetusta 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille turvapaikanhakijoille. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaiseksi vastaanottokeskuksissa työskentelevät aikuisopettajat kokevat oman kulttuuri- ja katsomussensitiivisyytensä. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin viideltä Viittakivi Oy:n ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa työskennelleeltä informantilta puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla. Haastatteluista tehdyt litteraatit analysoitiin aineistolähtöisellä laadullisella sisällönanalyysilla. Sekundääriaineistona toimivat informanteilta saadut lisäaineistot: väitelomakevastaukset, opetussuunnitelma ja -materiaalit. Aineistojen analysoinnista saatuja tuloksia verrataan Mohammed Abu-Nimerin uskontosensitiivisyyden kehittymistä kuvaavaan vaiheteoriaan. Kyseisen viisivaiheisen teorian pohjalta on mahdollista tarkastella informanttien kokemusta sekä omasta kulttuuri- että katsomussensitiivisyydestään, erottelematta kulttuuria ja katsomusta toisistaan irrallisiksi. Teorian vaiheet ovat: kieltäminen, puolustaminen, vähättely, hyväksyntä, sopeutuminen. Keskeisimpänä tutkimustuloksena ilmeni vähättelyn ja hyväksynnän vaiheiden päällekkäisyys. Kerätyn aineiston perusteella informantit vähättelivät eri kulttuurien ja uskontojen välisiä eroja. Samanaikaisesti he kuitenkin tiedostivat ja hyväksyivät erityisesti kulttuurien ja uskontojen sisäisen diversiteetin olemassaolon. Aineiston perusteella Abu-Nimerin teorian vähättelyn ja hyväksynnän vaiheet eivät ole erillisiä, vaan limittyvät päällekkäin. Kvalitatiivisen tutkimusotteen vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia vastaanottokeskuksissa työskenteleviä tai työskennelleitä aikuisopettajia. Tutkielman tavoitteena on tehdä tutkittavasta ilmiöstä ymmärrettävämpi ja sytyttää kipinä aiheen jatkotutkimukselle. Jatkuvasti monikulttuuristuvassa Suomessa on kuitenkin useita paikkoja, joissa tutkimustuloksia voidaan hyödyntää. Vastaanottokeskuksissa, opettajina sekä monikulttuurisina ohjaajina työskentelevien koulutuksissa on mahdollista antaa painoarvoa kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden käsittelylle. Koulutuksissa voidaan esimerkiksi reflektion kautta pohtia eri kulttuureihin ja katsomuksiin liittyviä asenteita. Asenteet ovat usein tiedostamattomia, mutta niiden käsittelemisen avulla ne voidaan saattaa tietoisuuteen, jolloin niihin on myös mahdollista vaikuttaa. Tämä tutkielma tarjoaa kulttuurien ja katsomusten kohtaamispisteessä työskennelleiltä henkilöiltä saadun aineiston kautta esimerkkejä siitä, miten subjektiiviset kokemukset linkittyvät kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden teoriaan.
  • Lehto, Tia-Maria (2023)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Kotoa Kotiin -hankkeen (2019-2021) vapaaehtoistoimintaa. Tavoitteena oli selvittää hankkeessa toimivien vapaaehtoisten näkemyksiä siitä, miten vapaaehtoistoiminta voi tukea maahanmuuttajanaisten kotoutumista sekä vuorovaikutusta eri kulttuuri- ja uskontoryhmien välillä. Tutkimus perustuu neljän Kotoa Kotiin –hankkeen vapaaehtoisen haastatteluun. Tutkimusmenetelminä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Vastaukset on teemoiteltu kolmeen ryhmään, “kulttuurien kohtaamisen kolmeksi tasoksi”. Arjen tasolla vapaaehtoisten tarjoama tuki maahanmuuttajanaisille oli yhdessä tekemistä, läsnäoloa ja suomen kielen harjoittelua. Dialogisella tasolla korostuivat kulttuurien välinen vuorovaikutus ja yhteyden luominen kantasuomalaisten sekä maahanmuuttajien välille. Yhteiskunnallisella tasolla vapaaehtoiset halusivat vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin ja asenteisiin ja edistää kotoutumista myös tällä tavoin. Tutkimustulosten perusteella vapaaehtoistoiminta voi auttaa maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia tutustumaan toisiinsa ja lähentää eri väestöryhmiä. Vapaaehtoistoiminnan keinoilla on mahdollista myös tukea maahanmuuttajanaisten suomen kielen oppimista. Kotoa Kotiin -hankkeen vapaaehtoiset olivat saaneet koulutusta kulttuurisensitiiviseen työskentelyyn. Kulttuuri- ja uskontodialogia käytiin esimerkiksi juhlapyhistä ja niihin liittyvistä ruokaperinteistä. Vapaaehtoiset pitivät uskonnon ja kulttuurin huomioon ottamista tärkeänä osana kotoutumistyötä. Tutkimuksen perusteella vapaaehtoiset kaipaavat kuitenkin enemmän tukea siihen, miten uskontoon ja kulttuuriin liittyvistä asioista voi puhua luontevasti, ketään loukkaamatta.
  • Mäkinen, Anna (2019)
    Objective. The proportion of clients with immigrant background among clients receiving speech therapy has grown following an increase in immigration to Finland over the past few decades. Today, parents’ role in a child’s speech therapy is considered significant thus examination of their views is important for developing the services. In the city of Espoo, children’s habilitation services have discovered that there’s a need for surveying the views of the immigrant parents concerning therapy. The objective of this study was to investigate what kind of experiences and perceptions immigrant parents have about the speech therapy which their child has received in the city of Espoo’s habilitation services for children. In addition to the entirety of speech therapy, the study focused especially on the speech therapy material and the guidance in using the material and to support child’s speech and language development. Furthermore, the study investigated parent’s experiences and perceptions about cultural sensitivity in speech therapy and multi-professional cooperation between parents, speech therapist and personnel in early childhood education. Additionally, parents’ wishes and suggestions for development concerning the above-mentioned themes were examined. Moreover, parents’ experiences and perceptions of child’s speech and language development and difficulties related to them were investigated. Method. This study used a semi-structured theme interview as the data collection method. The interviewees were first generation immigrants whose children had received speech therapy in the city of Espoo’s habilitation services for children. The interview process included seven separate interviews and six of these required interpreters. Recorded interview data was transcribed, and the data was analyzed with inductive content analysis method with the help of the ATLAS.ti 7 software. Results and conclusions. Parents were mainly satisfied with speech therapy and speech therapy material as well with the guidance in using the material and supporting child’s speech and language development. Parents considered speech therapy as culturally sensitive. They experienced multi-professional cooperation mainly as functional and important. Parents had very little information about the cooperation between speech therapist and personnel in early childhood education, but they didn’t express a need for additional information concerning the cooperation. Parents emphasized the importance of wide social environment in child’s speech and language development and didn’t underline their own role as much. Parents expressed very little wishes and suggestions for development. Most of all they suggested utilizing technology in providing speech therapy and in speech therapy exercises. They also expressed a wish about using an interpreter in speech therapy, who would know the same language and dialect than the child. Parents also wished more social contacts for their children in their spare time, which would improve child’s speech and language development. This study indicates that immigrant parents would also benefit from information related to speech therapy and child’s speech and language development emphasizing especially the parents’ role in the development of child’s mother tongue.